Jukagiiriset kielet

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jukagiiristen kielten levinneisyys 1600-luvulla (viivoitus) ja 1900-luvulla (punainen).

Jukagiiriset kielet on kielikunta, jonka kieliä puhuvat jukagiirit Itä-Siperiassa Sahan tasavallassa ja Magadanin alueella.

Jukagiirisiin kieliin kuuluu ainoastaan kaksi kieltä:

Jukagiirisilla kielillä on hyvin vähän puhujia. Pohjoisjukagiiria puhuu 150 ihmistä ja eteläjukagiiria vain 50 ihmistä. Tiettyjen yhtäläisyyksien vuoksi näiden kielten sukulaisuutta uralilaisten kielten kanssa on tutkittu paljon, mutta tuloksia tässä suhteessa ei ole toistaiseksi pidetty vakuuttavina[1].

Toisinaan pohjois- ja eteläjukagiiriä pidetään saman kielen kahtena, tosin toisistaan suuresti eroavana, murteena. Tällöin jukagiiri olisi isolaattikieli. 1800-luvun lopulta on mainintoja kahdesta jukagiirin sukuisesta kansasta ja kielestä: tšuvaneista ja omokeista. Kummatkin ovat hävinneet vaikka esiintyvät yhä jopa Venäjän kansallisuusluokituksessa. [1]

Yhdessä muiden pienten Siperiasa esiintyvien kielikuntien kanssa jukagiiriset kielet luetaan paleosiperialaisiin kieliin. Tämä kieliryhmän nimitys ei viittaa ajatukseen kielten mahdollisesta yhteisestä alkuperästä vaan on alueellinen ja tarkoittaa niitä eri puolilla Siperiaa esiintyviä pieniä kielikuntia ja isolaattikieliä, jotka eivät kuulu pohjoisessa Euraasiassa laajemmalle levinneisiin suurempiin kielikuntiin.[2]

Yhteydet uralilaisiin kieliin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jukagiiristen kielten sekä uralilaisten kielten eräiden pääryhmien likimääräiset nykyiset puhuma-alueet.
  Jukagiiriset kielet

Viime aikaisessa kielitieteellisessä keskustelussa uralilaisten kielten ja jukagiiristen kielten suhdetta ovat tarkastelleet suomalaiset Juha Janhunen ja Jaakko Häkkinen[3][4] sekä unkarilainen Károly Rédei.[5]

Vaikka jukagiiriset kielet Juha Janhusen mukaan olisivatkin monesta syystä lupaavin ehdokas etsittäessä kieliä, joilla olisi uralilaisten kielten kanssa yhteinen alkuperä, ja mahdollisuutta yhteisestä alkuperästä ei voida täysin sulkea pois, niin yhteiseen alkuperään perustuvaa sukulaissuhdetta uralilaisten jugakiiristen kielten välillä ei Janhusen mukaan ole voitu historiallis-vertailevan kielitieteen keinoin osoittaa, ja areaalisessakin vertailussa jukagiiriset kielet vaikuttaisivat läheisemmin liittyvän itäsiperialaisiin lähinaapureihinsa tšuktšilais-kamtšatkalaisiin kieliin. Mikäli yhteiseen alkuperään perustuva sukulaisuussuhde kielten välillä olisi, se olisi ajallisesti niin etäinen, että sitä ei enää voitaisi osoittaa.[6]

Yhteyksiin uralilaisten kielten ja jukagiirin välillä viittavat jukagiirista osoitetut uralilaiset lainasanat.[7] Näistä osalla on vastine vain samojedikielissä, joiden puhuma-alue uralilaisista kielistä maantieteellisesti sijoittuu lähimmäs jukagiiriä. Osalla on kuitenkin laajempi levinneisyys uralilaisissa kielissä. Nämä voidaan edelleen fonologisin perustein jakaa ajallisiin kerrostumiin lainautumisajankohdan mukaan.[8]

Jukagiirejä Jakutiassa vuonna 1905.

Kun uralilaisen kantakielen puhuma-alue on paikallistettu Ural-vuorten länsipuolelle[9] ja osa jukagiirin uralilaisista lainoista näyttää palautuvan siihen, ja toisaalta jukagiirissä on samanikäisiä lainasanoja myös tunguusikielistä, joiden puhuma-alue on itäisessä Siperiassa, herää kysymys missä kantauralissa esiintyneiden sanojen lainautuminen voinut tapahtua. Vaihtoehtoina olisivat tällöin sanojen periytyminen joko hypoteettisesta uralilais-jukagiirisesta kantakielestä, kantauralia edeltäneestä kielimuodosta esikantauralista tai kantauralin kanssa yhteistä alkuperää olleesta rinnakkaisesta kielimuodosta.[10]

Yhteisen uralilais-jukagiirisen kantakielen olemassaoloa vastaan Jaakko Häkkinen esittää argumenttina sen, että jukagiirikielten morfologisille piirteille on on osoitettu rinnakkaisuuksia vain samojedikielistä.[11] Kun Häkkinen aiemmin on kyseenalaistanut uralilaisten kielten perinteisen jaon suomalais-ugrilaisiin kieliin ja samojedikieliin ja esittää samojedikielten erkaantuneen pikeminkin yhteisestä itäuralilaisesta kantakielestä yhdessä ugrilaisten kielten kanssa[12], niin näitä yhteisiä piirteitä ei voitaisi enää palauttaa kantauraliin, vaan ne olisivat pikemminkin seurausta kontakteista samojedikielten ja jukagiirin välillä. Myöskään mistään kantauralin kanssa rinnakkaisesta uralilaisesta kielimuodosta ei ole todisteita. Jos sen sijaan kantauralia edeltänyttä esikantauralia olisi puhuttu Siperiassa, se selittäisi kantauraliin palautuvat lainasanat jukagiirissä.[13]

Hiljattain Asko Parpola on kielitieteellistä ja arkeologista aineistoa yhdistämällä esittänyt, että esikantauralia olisi puhuttu pikemminkin ylisellä Volgalla, josta se sitten olisi levinnyt itään.[14] Tätä tukisi Parpolan mukaan myös läntisten uralilaisten kielten konservatiivisuus, jota selittäisi niiden leviäminen niitä muistuttavien kielten puhuma-alueille.[15] Vasta-argumenttina tälle Jaakko Häkkinen esittää suomalais-permiläisten kielten sanastossa esiintyvät, kantauralin fonotaktiikalle vieraat piirteet, joiden määrä lisääntyy edettäessä Volgan - Kaman alueelta länteen, mikä ei viittaa siihen, että alueella olisi puhuttu uralilaissukuisia kieliä. Kun nämä piirteet eivät myöskään liity indoeurooppalaisiin kieliin, joihin useimpien alueen arkeologisten kulttuurien katsotaan liittyvän, näiden täytyy Häkkisen mukaan olla peräsin pikemminkin kadonneesta paleoeurooppalaisesta kielestä, eikä alueella esiintynyt Volosovon arkeologinen kulttuuri Häkkisen mukaan voisi siksi edustaa esikantauralia. Samaa puoltaa Häkkisen mukaan Petri Kallion toteama varhaisten kantaindoeurooppalaisten lainasanojen puuttuminen kantauralista.[16] Kun useimmat tutkijat sijoittavat indoeurooppalaisen kantakielen puhuma-alueen MustanmerenKaspianmeren aroille, tämä lainasanojen puuttuminen olisi Häkkisen mukaan vaikea selittää, jos esikantauralia olisi puhuttu esimerkiksi ylisellä Volgalla.[17]

Juha Janhusen mukaan uralilais-altailaiset kielet muodostavat typologisesti niin selvärajaisen alueellisen yksikön verrattuna ympäröiviin, muita typologioita edustaviin kieliin, että kyseisillä kielillä täytyy olla yhteinen leviämiskeskus. Näistä turkkilaisten kielten, mongolikielten ja tunguusikielten kantakieliä on puhuttu Mantšurian alueella, eikä Janhusen mukaan ole suurta mahdollisuutta, että esikantauralin niiden kanssa samanlainen rakenteellinen typologia olisi voinut syntyä ilman läheistä kontaktia niihin.[18]

Toinen argumentti esikantauralin itäisyyden puolesta ovat Jaakko Häkkisen mukaan jukagiirin kantauralin tasoon palautuvat uralilaiset lainasanat, jotka eivät voi olla peräisin kantauralista sen puhuma-alueen läntisen sijainnin takia, ja joita myöskään jukagiirin nuorempi, itäuralilainen lainasanakerrostuma ei voi selittää, koska myös itäuraliin johtaneet muutokset ovat Häkkisen mukaan tapahtuneet Uralin länsipuolella.[19]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anhava, Jaakko: Maailman kielet ja kielikunnat. Helsinki: Gaudeamus, 1998. ISBN 951-662-734-X.
  • Häkkinen, Jaakko: Kantauralin ajoitus ja paikannus: perustelut puntarissa. Journal de la Société Finno-Ougrienne, 2009, 92. vsk, s. 9–56. artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 14.3.2013.
  • Häkkinen, Jaakko: Early contacts between Uralic and Yukaghir. Teoksessa: Tiina Hyytiäinen, Lotta Jalava, Janne Saarikivi & Erika Sandman (toim.): Per Urales ad Orientem. Iter polyphonicum multilingue. Festskrift tillägnad Juha Janhunen på hans sextioårsdag den 12 februari 2012, s. 91-101. Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia 264. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 2012. ISBN 978-952-5667-33-2 (painettu) ISBN 978-952-5667-34-9 (verkkoversio). Artikkelin verkkoversio (pdf) (viitattu 12.3.2013). (englanniksi)
  • Janhunen, Juha 2001: Indo-Uralic and Ural-Altaic: On the diachronic implications of areal typology. Early Contacts between Uralic and Indo-European: Linguistic and Archaeological Considerations, s. 207–220. (toim. Carpelan et al.) Mémoires de la Société Finno-Ougrienne 242. Helsinki: Finno-Ugrian Society. (englanniksi)
  • Janhunen, Juha 2007: Typological expansion in the Ural-Altaic belt. Incontri Linguistici, vol. 30, s. 71–83. Pisa & Roma: Fabrizio Serra Editore. (englanniksi)
  • Janhunen, Juha 2009: Proto-Uralic—what, where, and when? Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia 258. s. 57–78. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  • Kallio, Petri: Suomen kantakielten absoluuttista kronologiaa. Virittäjä, , 110. vsk, s. 2–25. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 14.3.2013.
  • Rédei, Károly: Zu den uralisch-jukagirischen Sprachkontakten, s. 1–58. Finnisch-Ugrische Forschungen 55. Helsinki: Finno-Ugrian Society, 1999. Artikkelin verkkoversio julkaisuarkisto Doriassa (rajattu käyttöoikeus) (viitattu 14.3.2013). (saksaksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Anhava 1998: 171.
  2. Anhava 1998: 172.
  3. Häkkinen 2012.
  4. Janhunen 2009.
  5. Rédei 1999.
  6. Janhunen 2009: 61.
  7. Rédei 1999 (sit. Häkkinen 2012: 91).
  8. Häkkinen 2012: 91.
  9. Kallio 2006 (sit. Häkkinen 2012: 94); Häkkinen 2009 (sit. Häkkinen 2012: 94).
  10. Häkkinen 2012: 93-94.
  11. Redei 199: 12-13 (sit. Häkkinen 2012: 94).
  12. Häkkinen 2009 (sit. Häkkinen 2012: 94).
  13. Häkkinen 2012: 94.
  14. Häkkinen 2012: 95-96.
  15. Häkkinen 2012:98.
  16. Häkkinen 2012: 96 (sit. Häkkinen 2012: 96), Kallio 2006: 10 (sit. Häkkinen 2012: 96).
  17. Häkkinen 2012:97-98.
  18. Janhunen 2001 (sit. Häkkinen 2012: 98), Janhunen 2007 (sit. Häkkinen 2012: 98).
  19. Häkkinen 2012: 98.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Peter S. Piispanen: The Uralic-Yukaghiric connection revisited: Sound Correspondences of Geminate Clusters. Suomalais-ugrilaisen seuran aikakauskirja, 2013, 94. vsk, s. 165-197. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 13.11.2014. (englanniksi)