Joseph Smith

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Osa artikkelisarjaa
Mormonismi

USVA headstone emb-11.svg

Historia

Joseph Smith
Ensimmäinen näky
Urim ja tummim· Oliver Cowdery
Martin Harris · David Whitmer
Brigham Young · Sidney Rigdon

Oppi ja rituaalit

Jumala · Pelastussuunnitelma
Oppi kirkosta · Kaste
Konfirmaatio · Endaumentti
Sinetöinti · Pappeus
Avioliitto · Perhe
Moniavioisuus
Viisauden sana
Jumalanpalvelus · Sijaistoimitukset
Valmistavat toimitukset

Pyhät tekstit ja muut julkaisut

Mormonin kirja · Raamattu
Oppi ja liitot · Kallisarvoinen helmi

Toimintatavat ja kulttuuri

Temppeli · Lähetystyö
Apujärjestö · Pyhäkoulu
Apuyhdistys · Alkeisyhdistys
Nuoret miehet · Nuoret naiset

Organisaatio ja johtaminen

MAP-kirkko · MAP-presidentti
Ensimmäinen presidenttikunta
Kaksitoista apostolia
Apostoli · Seitsenkymmenet
Johtava piispakunta
Yleisauktoriteetit
Vaarna · Ylipappi
Piispa

Katso myös

Kritiikki · Jäsenmäärä
Mormonismi Suomessa

n  k  m
Teemasivu
Joseph Smith nuorempi. Charles William Carterin vuonna 1886 tekemä piirros.

Joseph Smith (23. joulukuuta 1805 Sharon, Vermont27. kesäkuuta 1844 Carthage, Illinois) oli Myöhempien aikojen pyhien liikkeen perustaja.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sharon, Vermont ja Palmyra, New York 1805–1827[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joseph Smith Jr. syntyi 23. joulukuuta 1805 Sharonissa Vermontin osavaltiossa Joseph Smith vanhemman ja Lucy Mack Smithin neljäntenä lapsena.[1] Kärsittyään rampauttavan luutulehduksen seitsenvuotiaana hän käytti kainalosauvoja seuraavat kolme vuotta.[2] Joseph Smith Sr. osallistui liiketoimeen, jossa laivattiin ginseng-juurta Kiinaan. 1816-1817 epäonnistuneesta yritystoiminnasta seuranneen velkaantumisen [3] ja kolmen huonon satokauden jälkeen[4] perhe muutti Palmyraan New Yorkin osavaltiossa ja lopulta päätyivät ottamaan lainan 100 eekkerin tilasta läheisestä Manchesterin kylästä. [5][6]

Toisen suuren herätyksen aikoihin alueella tapahtui uskonnollista liikehdintää,[7] ja vuosien 1817 ja 1825 välillä alueella oli muutamia herätyskokouksia.[8] Myös Smithien perheessä tempauduttiin mukaan alueella olleisiin herätyksiin,[9] joskin perheessä oli erimielisyyttä eri kirkkokuntien välillä.[10] Joseph kiinnostui uskonnosta ollessaan noin kahdentoista.[11] ja hän osallistui Presbyteerikirkon pyhäkouluun,[12] luki Raamattua, sekä osoitti kiinnostusta Metodistikirkkoa kohtaan.[13] Perheensä kanssa hän myös otti osaa uskonnolliseen kansantaikuuteen,[14] joka oli tuolloin hyvin yleistä.[15] Kuten monet aikalaiset,[16] myös Josephin vanhemmat sekä hänen isoisänsä näkivät unia tai näkyjä, joiden he uskoivat olevan viestejä Jumalalta.[17]

Vuonna 1832, Smith kirjoitti kuinka noin 1820,[18] ollessaan "Jumalaa kutsuvassa mielentilassa",[19] saaneensa näyn Jumalalta, jossa Jumala sanoi antavansa hänen syntinsä anteeksi ja kuinka maailma oli hylännyt evankeliumin.[20] Vaikka tapahtuma oli tuntematon alkuaikojen uskoville,[21] myöhempi versio tapahtuman kuvauksesta on tullut tunnetuksi ensimmäisenä näkynä, jonka merkityksellisyyttä alettiin painottaa 1800-luvun parin viimeisen vuosikymmenen aikana.[22]

Perhe hankki vaatimattomalle maatilalleen lisätuloja aarteiden etsinnällä. Joseph väitti hänelle olleen kyvyn käyttää näkykiviä piilotettujen aarteiden löytämiseksi.[23] Näin tehdessään hän laittoi kiven valkoiseen hattuun ja väitti näkevänsä tiedot kivessä näkyvistä heijastuksista.[24]

Joseph Smith kertoi, että 1823 hänen luonaan olisi käynyt Moroni-niminen enkeli yönä, jona hän on rukoillut saadakseen syntinsä anteeksi. Josephin kertoman mukaan Moroni paljasti hänelle haudattujen kultalevyjen, sekä muutamien muiden esineiden, kuten näkykivien sekä hopeisten silmälasien, joiden linssit oli tehty näkykivistä, sijainnin läheiseltä kukkulalta.[25] Smith kertoo myös yrittäneensä hakea levyt itselleen seuraavana aamuna, mutta sanoi enkelin estäneen hänen aikeensa.[26] Smith kertoi kuinka seuraavien neljän vuoden aikana hän kävi kukkulalla vuosittain, palaten joka kerta kotiin tyhjin käsin.[27] Samaan aikaan Joseph jatkoi aarteenetsintämatkojaan New Yorkin ja Pennsylvanian osavaltioissa sekä työskenteli apulaisena maatiloilla.[28] 1826 hän joutui oikeuteen Chenangon piirikunnassa New Yorkissa syytettynä teeskennellystä taidosta löytää aarteita näkykiven avulla.[29][30]

Vieraillessaan Halen perheen luona Joseph tapasi ja alkoi seurustella perheen tyttären Emma Halen kanssa.[31] Josephin pyytäessä Emman kättä tämän isä, Isaac Hale, kieltäytyi toteamalla kuinka Joseph oli "vieras" ja kuinka hänellä näytti hädin tuskin olevan riittäviä resursseja edes itsensä elättämiseen aarteenetsijänä.[32] Tammikuun 18. 1827 Emma ja Joseph "karkasivat" avioituakseen ja he muuttivat Josephin vanhempien luokse asumaan.[33]

Kaiverros vuodelta 1841 "Mormon Hillistä" (suom. 'mormoonikukkula'), jolta Joseph Smith sanoi löytäneensä kultalevyt.

Syyskuun 22. 1827 Joseph Smith sanoi tehneensä viimeisen vuotuisen käyntinsä läheiselle kukkulalle Emman kanssa.[34] Hän kertoo saaneensa levyt ja laittaneensa ne lukittuun arkkuun.[35]

Edward Stevensonin kaiverrus vuodelta 1893. Enkeli Moroni luovuttaa kultalevyt Joseph Smithille vuonna 1827. Reminiscences of Joseph, the Prophet (Salt Lake City: Stevenson, 1893), 21.

Hän kertoi, kuinka enkeli oli kieltänyt näyttämästä kenellekään levyjä, joiden hän väitti olleen uskonnollinen aikakirja Amerikan alkuperäiskansojen historiasta.[36] Myöhemmin Joseph kertoi Emman vanhemmille, että hänen aarteenetsintäpäivänsä olisivat taakse jäänyttä elämää.[37] Vaikka Joseph Smith oli eronnut aarteenetsintäjoukkiostaan, hänen kumppaninsa luulivat hänen pettäneen ja pimittäneen heiltä heidän osuutensa aarteesta.[38] Smith kertoo entisten kumppaneidensa tuhonneen paikan, jossa toisen aarteiden näkijän mukaan levyt olivat piilossa[39], ja tapauksen jälkeen Joseph sanoikin ettei voisi kääntää levyjä Palmyrassa.[40]

Smithin kultalevyistä kopioiduksi väitettyä egyptistä muokattua kirjoitusta. Kirjaimia ei ole voitu yhdistää mihinkään tunnettuun kieleen.

Harmony, Pennsylvania 1827–1829[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 1827 Smith ja hänen tuolloin raskaana ollut vaimonsa[41] muuttivat Palmyrasta Harmonyyn (nyk. Oakland) Pennsylvaniaan[42] jokseenkin menestyksekkäältä naapurilta Martin Harrisilta saamiensa varojen turvin.[43]

Asuessaan lähellä Emman perhettä,[44] Smith litteroi muutamia kirjoitusmerkkejä, joita hän kutsui "reformoiduksi egyptiksi", levyistä sekä saneli niistä käännöksen vaimolleen.[45] Helmikuussa 1828 Harris saapui auttaakseen levyjen kääntämisessä.[46] Harris sai myös kirjoitusmerkeistä näytteen, jota hän sanoo näyttäneensä muutamille merkittäville oppineille[47] mm. Charles Anthonille, jonka Harris väittää ensin vahvistaneen merkkien autenttisuuden ja vasta kuultuaan Joseph Smithin saaneen levyt enkeliltä peruneen sanansa.[48] Charles Anthon tosin myöhemmin kielsi näin tapahtuneen,[49] mutta Harris palasi Harmonyyn huhtikuussa edelleen auttaakseen Joseph Smithiä käännöstyössä.[50]

Käännöstyö jatkui kesäkuun puoliväliin 1828 kunnes Martin Harris alkoi vaimonsa vaikutuksesta epäillä levyjen olemassaoloa.[51] Harris suostutteli Smithin antamaan luvan viedä käännetyt 116 sivua Palmyraan näyttääkseen niitä epäilevälle vaimolleen.[52] Harrisin vaimo kadotti käsikirjoituksen, josta ei ollut olemassa kopiota, ja halusi Smithin kääntävän tekstin uudelleen. Tämä tapahtui suunnilleen samoihin aikoihin kun Emma ja Josephin ensimmäinen lapsi syntyi kuolleena. Tuolloin Smith myös sanoi enkelin vieneen levyt pois ja kadottaneensa kyvyn kääntää,[53] kunnes 22 syyskuuta 1828 Smith jälleen väitti kuinka levyt oli palautettu hänelle.[54] Smith kertoi saaneensa ilmoituksen, ettei puuttuvia 116 sivua pidä kääntää uudelleen.

Vuonna 1828 Joseph Smith liittyi Harmonyn metodistiseurakunnan opetusluokkaan, mutta joutui pian eroamaan, koska häntä pidettiin "manauksen harjoittajana".[55][56] [57]

Smith ei jatkanut käännöstyötä ennen kuin huhtikuussa 1829 tavatessaan pikkuserkkunsa Oliver Cowderyn,[58] josta tulikin hänen kirjurinsa.[59]

Fayette, New York 1829–1830[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joseph ja Oliver työskentelivät käännöksen parissa täysipäiväisesti aina kesäkuun 1829 alkuun asti,[60] jonka jälkeen he muuttivat Fayetteen New Yorkiin, missä he jatkoivat käännöstyötä Cowderyn ystävän Peter Whitmerin luona. Käännöstyö saatettiin päätökseen heinäkuun 1. 1829,[61] jonka jälkeen Smith muotoili kolmen ja kahdeksan todistajan lausunnot joiden allekirjoittajiksi hän pyysi Martin Harrisin lisäksi miespuoliset Smithin ja Whitmerin perheiden jäsenet.[62] Joseph Smithin mukaan enkeli vei tämän jälkeen levyt pois.[63]

Mormonin kirjan julkaisu 1830[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Litografia vuodelta 1851: Joseph ja Hiram Smithin marttyyrikuolema 27.6.1844

Käännöstyö, joka tunnetaan Mormonin kirjana, julkaistiin Palmyrassa maaliskuun 26. 1830 E.B. Grandinin painamana.[64] Painotyön kustannukset rahoitti Martin Harris lainoittamalla maatilansa.[65] Pian tämän jälkeen huhtikuun 6. 1830 Smith seuraajineen perusti Kristuksen Kirkon[66] ja pienet seurakunnat Manchesteriin, Fayetteen ja Colesvilleen New Yorkissa.[67] Mormonin kirjan julkaiseminen toi Joseph Smithille huonoa mainetta,[68] sillä Josephin maine aarteenetsijänä ei ollut vielä unohtunut ja ihmisillä oli vielä tuoreessa muistissa vuonna 1826 ollut oikeudenkäynti.[69] Cowdery kastettua muutamia uusia jäseniä, joihin lukeutui myös Emma Smith, mormoneja kohtaan esitettiin väkivaltaisia uhkauksia.[70] Ennen kuin Smith ehti konfirmoida uudet jäsenet hänet pidätettiin ja tuotiin oikeuden eteen syytettynä sopimattomasta käytöksestä.[71] Vaikka Smith vapautettiin piti hänen ja Cowdery paeta vihaista väkijoukkoa Colesvillestä. Myöhemmin Smith kertoi kuulleensa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen äänet, joiden hän kertoo antaneen hänelle ja Cowderylle apostolisen auktoriteetin.[72] Kun Cowdery yritti muiden kirkon jäsenten - kuten Hiram Page, Mormonin kirjan todistaja, kanssa omapäisesti käyttämällä näkykiveään löytää Amerikan Uuden Jerusalemin paikan, [73] kuten Mormonin kirjassa ennustetaan,[74] - Smith vastasi julistamalla itsensä ainoaksi profeetaksi.[75] Smith kiisti Pagen ilmoittaman sijainnin,[76] ja lähetti Cowderyn Missouriin tehtävänään etsiä sen oikea sijainti,[77] sekä käännyttämään alkuperäisasukkaita.[78] Smith myös saneli kadonneen Eenokin kirjan, joka kertoi kuinka Raamatullinen Eenok perusti Zionin kaupungin, joka oli niin hyvä, että Jumala otti sen ylös taivaisiin.[79]

Matkallaan Missouriin Cowdery kulki Ohiossa Kirtlandin kautta ja kastoi Sidney Rigdonin ja yli sata hänen seurakuntansa jäsentä kirkkoon[80] näin yli kaksikertaistaen kirkon silloisen jäsenmäärän.[81] Pian tämän jälkeen Rigdon vieraili New Yorkissa ja hänestä tuli kirkon toiseksi korkein virkamies[82] monien Smithin aikaisempien seuraajien harmiksi.[83] Vastustuksen kasvaessa New Yorkissa Smith julisti Kirtlandin olevan Uuden Jerusalemin itäinen rajapyykki[84] ja ohjeisti jäseniään muuttamaan sinne.[85]

Kirtland, Ohio 1831-1838[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muutettuaan Kirtlandiin tammikuussa 1831 Joseph Smith helpotti uusien käännynnäisten ylitsevuotavaa hengellisten lahjojen manifestaatiota ja otti seurakunnan johdon itselleen.[86] Ennen kääntymistä mormoniksi seurakunta oli harjoittanut kristillistä kommunismia ja Smith adoptoi järjestelmän omaan kirkkoonsa kutsuen sitä pyhityksen laiksi.[87] Rigdonin ehdotuksesta[88] Smith lupasi kirkon vanhimmille, että he saisivat taivaallisten voimien endaumentin Kirtlandissa.[89] ja kirkon yleiskonferenssissa 1831[90] hän esittelikin korkean ("Melkisedekin") pappeuden kirkon hierarkiaan.[91]

Kirkko kasvoi uusien jäsenten saapuessa Kirtlandiin.[92] Kesään 1835 mennessä Kirtlandin ympäristössä asui arviolta 1500-2000 mormonia,[93] monen odottaessa Smithin johdattavan heidät pian tuhatvuotiseen valtakuntaan.[94] Vaikkakin Oliver Cowderyn lähetystyö intiaanien keskuudessa epäonnistui liittovaltion estettyä sen,[95][96] hän lähetti sanan että oli löytänyt paikan Uudelle Jerusalemille Jacksonin piirikunnasta Missourissa.[97] Vierailtuaan Jacksonin piirikunnassa 1831 Smith julisti piirikunnassa olleen karun Independencen etuvartioaseman[98] Zionin keskuspaikaksi.[99] Rigdon ei kuitenkaan hyväksynyt sijaintia ja suurimman osan 1830-lukua kirkko olikin jakaantunut Ohion ja Missourin välillä.[100] Smith jatkoikin elämäänsä Ohiossa vaikkakin vieraili Missourissa uudelleen aikaisin 1832 estääkseen joidenkin merkittävien jäsenten kapinan, ml. Cowdery, joiden mielestä Zionin rakentamispyrkimyksiä laiminlyötiin.[101] Smithin matkaa joudutti vihainen väkijoukko kirkosta eronneita, jotka olivat raivoissaan Smithin pyhityksen laista sekä hänen kasvaneesta poliittisesta vallastaan.[102] Väkijoukko pahoinpiteli Smithin ja Rigdonin sekä tervasi ja höyhensi heidät.[103]

Jacksonin piirikunnassa mormoneja paheksuttiin monista poliittisista ja uskonnollisista syistä.[104] Väkijoukot hyökkäsivät mormonien kimppuun heinäkuussa 1833,[105] mutta Joseph Smith ohjeisti mormoneja kärsivällisesti kestämään heihin kohdistuvat sortotoimet[106] kunnes neljännen hyökkäyksen jälkeen hän antoi luvan kostotoimille.[107] Siitä huolimatta, että mormonit puolustivat itseään, [108] heidät ajettiin pois piirikunnasta.[109] Ilmoitusten auktoriteetilla, johtaen kirkkoa kuin moderni Mooses, lähti Joseph Smith palauttamaan Zionia,[110] ja kostamaan Jumalan vihollisille,[111] johtamalla Missouriin puolisotilaallisen joukko-osaston, jota myöhemmin kutsuttiin Zion's Camp:ksi.[112] Kun joukko-osasto ei saanutkaan toivomaansa tukea Missourin kuvernööriltä ja kärsi koleraepidemiasta näin jääden pahasti alakynteen,[113] Smith antoi ilmoituksen, ettei kirkko ollut kelvollinen saamaan Zionia takaisin ja osittaiseksi syyksi hän mainitsi kuinka kirkossa pyhityksen lain voimaan saattaminen oli epäonnistunut,[114] samalla hajottaen joukko-osaston.[115] Zionin palauttaminen saisi odottaa kunnes kirkon vanhimmat saisivat uuden taivaallisten voimien lahjan[116] tällä kertaa Kirtlandin temppelissä,[117] joka oli tuolloin rakenteilla.[118]

Retkikunta ei onnistunut parantamaan tilannetta Jacksonin piirikunnassa ja sen katsotaankin epäonnistuneen,[119] mutta se johti merkittäviin muutoksiin kirkon johdossa ja kulttuurissa,[120] monet tulevat kirkon johtohenkilöt nousivatkin tästä joukko-osastosta.[121] Juuri ennen kuin Zion's Camp lähti Kirtlandista Joseph Smith lakkautti pyhityksen lain[122] ja vaihtoi kirkon nimeksi "Myöhempien Aikojen Pyhien kirkko".[123] Retkikunnan palattua Kirtlandiin Smith nimesi viisi hallinnollista valtuustoa, joilla kaikilla oli tasavertainen asema tarkastaa toistensa tekemisiä, ja joiden virkoihin hän nimesi retkikuntaan osallistuneita miehiä.[124] Mormonit rakensivat Kirtlandin temppelin kovalla hinnalla.[125] Temppeli vihittiin maaliskuussa 1836 ja avajaisissa koettiin näkyjä, enkelten ilmestymisiä, profetointia sekä kielillä puhumista ja laulamista.[126] Vuosien 1834-1837 välinen aika oli Joseph Smithille melko rauhallista.[127]

Kirtlandin temppelin vihkimisen jälkeen 1838 jälkipuoliskolla Smith sotkeutui jälleen juonitteluihin,[128] jotka johtivat mormoniyhteisön sisäisiin riitoihin ja Kirtlandin mormoniyhteisön luhistumiseen.[129] Smithin syytettiin toimineen väärin perustaessaan pankin kirkon rahoilla,[130] sekä suhteesta piikansa Fanny Algerin kanssa.[131] Temppelin rakentaminen oli velkaannuttanut kirkon ja velkojat olivatkin Joseph Smithin kimpussa jatkuvasti.[132] Kuultuaan mahdollisesta piilotetusta aarteesta Salemissa Massachusettsissa, hän matkustikin sinne saatuaan ilmoituksen Jumalalta, kuinka kaupungissa olisi mittavat aarteet.[133] Kuukautta myöhemmin hän palasi takaisin tyhjin käsin.[134] Tämän jälkeen Smith muiden kirkon johtajien kanssa muodostivat osuuskunnan, joka toimisi näennäispankkina, näin perustaen tammikuussa 1837 Kirtland Safety Societyn, joka painoi seteleitä joiden arvo oli osittain sidottu kiinteistöihin.[135] Smith itse investoi merkittävästi pankin osakkeisiin[136] ja kehotti mormoneja ostamaan niitä uskonnolliseen velvollisuuteen vedoten.[137] Pankki kaatui alle kuukaudessa,[138] jonka seurauksena pankkiin sijoittaneihin mormoneihin kohdistui kovia paineita velkojien taholta sekä pankin kaatuminen aiheutti myös merkittävää hintojen heilahtelua alueella.[139] Smithiä pidettiin syyllisenä pankin epäonnistumiseen ja kirkosta erosikin runsaasti ihmisiä tämän seurauksena,[140] mukaanlukien monia Smithin lähimpiä neuvonantajia.[141] Smithistä ja Rigdonista annettiinkin pian pidätysmääräys, syytteenä pankkipetos, jonka seurauksena Smith ja Rigdon pakenivat Missouriin tammikuun 12. 1838 vastaisena yönä.[142]

Missouri 1838-1839[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jouduttuaan lähtemään Jacksonista, mormonit perustivat Far Westin kaupungin. Smithin epäonnistunut profetia Jacksonin piirikunnan Zionin palauttamiseksi[143] oli puolittain unohdettu vuoteen 1838 mennessä hänen saapuessaan Rigdonin kanssa Missouriin Far Westistä tulikin mormonien uusi Zion.[144] Missourissa kirkon nimeksi myös muutettiin "Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko",[145] ja mormonit aloittivat jälleen uuden temppelin rakentamisen.[146] Pian Smithin ja Rigdonin lähdettyä monet Kirtlandiin jääneet mormonit havahtuivat "suureen menetykseensä" ja seurasivat heitä Missouriin.[147] Smith rohkaisi ihmisiä asettumaan myös Caldwellin piirikunnan rajojen ulkopuolelle, perustamalla Adam-ondi-Ahmanin vaarnan.[148] Monet kirkon alkuaikojen johtajista myös erotettiin kirkosta Missourissa.[149] Merkittävät mormonit kuten John Whitmer, David Whitmer ja W.W. Phelps erotettiin maakauppoihin liittyvien syiden takia.[150] ja huhtikuussa Joseph Smith osallistui Oliver Cowderyn oikeudenkäyntiin, jossa tätä syytettiin uskon kieltämisestä, kutsumuksen hylkäämisestä rikkauksien tavoittelun toivossa, sekä vihjailuista Joseph Smithin aviorikoksista ja väkijoukkojen kiihottamisesta nostamaan perusteettomia syytteitä mormoneja vastaan.[151]

Vaikka Joseph Smith ei pitänyt väkivallasta, hänen kokemuksensa johtivat hänet uskomaan, että uskontonsa säilyttämiseksi tarvittiin agressiivisempia toimia anti-mormoneja ja mormonipettureita kohtaan.[152] Kesäkuun 1838 tienoilla uusi jäsen Sampson Avard perustikin Daniteina tunnetun peitejärjestön.[153] pelotellakseen entisiä mormoneja ja anti-mormonien suojeluskuntia.[154] Sidney Rigdon työskenteli palauttaakseen pyhityksen lain, mutta Oliver Cowderyn ja muiden toisinajattelijoiden nostamat oikeuskanteet olivat suunnitelman esteenä.[155] Sidney Rigdonin suolasaarnana tunnetun ja heikosti naamioidun uhkauksen jälkeen,[156] danitet karkottivat toisinajattelijat piirikunnasta.[157] Vaikka onkin epäselvää, kuinka hyvin Smith oli perillä daniteista,[158] on selvää, että hän hyväksyi niiden toimet ainakin osittain.[159] Itsenäisyyspäivän avauspuheessaan Rigdon ulotti uhkailunsa myös ei-mormoni hyökkääjiä vastaan luvaten tuhoamissotaa, jos mormonien kimppuun hyökättäisiin.[160] Rigdonin puheen jälkeen Smith salli puheen julkaisun ja painamisen pamfletille.[161] Rigdonin puhe kirvoitti vuolasta anti-mormoniretoriikkaa Missourin lehdistössä sekä poliittisissa kampanjapuheissa 1838 vaaleissa.[162]

Väkivalta leimahti 6. elokuuta 1838 Daviessin piirikunnassa, jossa mormonien määrä oli kohonnut merkittäväksi Adam-ondi-Ahmanin vaarnan perustamisen seurauksena,[163] kun Gallatinin ei-mormonit pyrkivät estämään mormoneja äänestämästä. Vaikkakaan väkivalta ei johtanut kuolonuhreihin,[164] nujakka eskaloitui vuoden 1838 mormonisodaksi[165] alueen ei-mormonien ryöstellessä ja polttaessa mormonien maatiloja.[166] Samalla, Smithin yleisen seurannan ja käskyvallan alla,[167] danitet ja muut mormonijoukkiot ryöstelivät ei-mormonikyliä.[168] Tapahtumien aikaan Smith ja muut mormonijohtajat lietsoivat mormonien vimmaa entisestään agressiivisella retoriikallaan luvaten "vakiinnuttaa uskonnon miekalla" jos heitä häirittäisiin.[169] Retoriikka mahdollisesti voimisti mormonien aggressiivisuutta enemmän kuin hän oli tarkoittanut.[170] Kun mormonit sitten hyökkäsivät Missourin osavaltion suojeluskunnan kimppuun Crooked Riverin taistelussa pyrkimyksenään vapauttaa joitakin vangittuja mormoneja,[171] kuvernööri Boggs antoi määräyksen tuhota mormonit tai ajaa heidät pois osavaltiosta.[172] Ennen kuin tieto määräyksestä saavutti osapuolet, ei-mormonit hyökkäsivät mormonien kimppuun tappaen 18 ja tapaus tuli tunnetuksi Hauns Millin verilöylynä, joka lopulta lopetti sodan.[173]

Marraskuun 1. 1838 mormonit antautuivat osavaltion joukoille, suostuivat luopumaan omaisuudestaan ja lähtemään osavaltiosta.[174] Smith tuomittiin välittömästi sotaoikeudessa maanpetoksesta ja olisi teloitettu ellei Smithin asianajajana toiminut Alexander Doniphan olisi vaatinut Smithin tuomitsemista siviilinä siviilioikeudessa.[175] Tämän jälkeen Smith lähetettiin osavaltion oikeuteen alustavaan kuulusteluun,[176] jossa monet hänen entiset liittolaisensa ml. danitejohtaja Samson Avard todisti häntä vastaan.[177] Smithiä ja viittä muuta, ml. Rigdon, vastaan nostettiin syytteet maanpetoksesta[178] ja heidät passitettiin Livertyn vankilaan odottamaan oikeudenkäyntiä.[179]

Smithin viettämät kuukauden vankilassa rasittivat hänen suhdettaan Rigdoniin,[180] ja Brigham Young nousikin hallitsevaksi Smithin puolestapuhujaksi.[181] Brigham Youngin johdolla mormonit, joita tuolloin oli noin 14000,[182] siirtyivät Illinoisiin ja etsivät sieltä maata ostettavakseen.[183] Smith kulutti aikaansa kirjoittamalla mormoneille suunnattuja pohdintojaan.[184] Hän ei kiistänyt vastuutaan daniittien toimista, mutta kertoi aliarvioineensa Samson Avardin äärimmäisen väkivaltaisuuden.[185] Monet mormonit uskoivat Smithin olevan jo langennut profeetta, mutta hän vakuutteli heille edelleen pitelevänsä "taivaallisia avaimia".[186] Hän kehotti mormoneja julkaisemaan kaikki kokemansa vääryydet ja pidättäytyä antipatiasta ei-mormoneja kohtaan.[187] Huhtikuun 4. 1839 Daviessin piirikunnassa pidetyn valamiehistön kuulemisen jälkeen Smith ja kumppanit pakenivat vankeudesta, mahdollisesti vartijoiden suosiollisesti katsoessa muualle, kun heitä oltiin siirtämässä Boonen piirikuntaan.[188]

Nauvoo, Illinois 1839-1844[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehdet ympäri maata kritisoivat Missouria mormonien karkottamisesta, [189] ja Illinois otti vastaan pakolaiset,[190] jotka asettuivat Mississippin rannalle.[191] Smith osti ylihintaisen ja soisen maa-alueen Commerce Citynä tunnetusta kylästä[192] ja kehotti seuraajiaan muuttamaan sinne.[193] Pyrkien ratsastamaan mormonien maineella sorrettuna vähemmistönä[194] hän yritti saada liittovaltiolta korvauksia, mutta epäonnistui.[195] Kesällä 1839 malaria iski uuteen mormoniyhteisöön ja seuraavat kaksi kesää olivat jopa vieläkin pahempia.[196] Tuona kesänä Smith lähetti Brigham Youngin ja muut kirkon kahdestatoista apostolista lähetystyöhän Englantiin[197] ja he löysivätkin monia halukkaita käännynnäisiä, joista monet olivat todella köyhiä tehdastyöläisiä jopa mormonien mittapuulla mitattuna.[198]

Uusi uskonto onnistui houkuttelemaan myös muutamia varakkaita uusia jäseniä kuten tohtori John C. Bennettin, joka vastasi Illinoisin armeijan huollosta.[199] Bennett käytti hyväkseen kontaktejaan Illinoisin lakeja säätävissä elimissä ja sai aikaiseksi varsin merkittäviä erioikeuksia sisältävän perustuskirjan uudelle kaupungille,[200] jonka Smith nimesi Nauvooksi.[201] Perustamiskirja antoi kaupungille käytännössä täyden autonomian, sisälsi luvan yliopiston perustamiseen ja antoi Nauvoolle Habeas Corpus oikeuden - joka pelasti Smithin hengen estämällä karkotuksen Missouriin kahdesti oikeuden tuomittavaksi.[202] Vaikkakin mormonijohtajat hallitsivat Nauvoossa, kaupunki takasi harvinaisen vapaan ympäristön erilaisten uskontojen harjoittamiseen.[203] Kaupungin peruskirja oikeutti myös oman autonomisen Nauvoon legioonan,[204] sotilaallisen joukko-osaston, perustamisen, jonka toimia rajoittivat ainoastaan osavaltion ja liittovaltion lait.[205] Joukko-osastoa komentaviksi nimettiin kenraali-luutnantti Joseph Smith sekä kenraali-majuri John C. Bennett,[206] ja näin Smithillä olikin komennossaan osavaltion suurin yksityinen armeijan joukko-osasto.[207] Smith nimesi Bennettin myös kirkon apulaispresidentiksi,[208] ja Bennett valittiin myös Nauvoon ensimmäiseksi kuvernööriksi.[209] 1841 Smith paljasti muutamille läheisimmille miehilleen ilmoituksen moniavioisuudesta,[210] ml. Bennett, joka käytti sitä lupana harjoittaa "vapaata rakkautta".[211] Kun huhut "henkivaimoista" pääsivät valloilleen, Smith pakotti Bennettin eroamaan Nauvoon kuvernöörin virasta, jonka Bennett kosti kirjoittamalla "Kaunistelemattomia paljastuksia Nauvoon elämästä"(lurid exposés of life in Nauvoo) -kirjan.

Nauvoon vuodet olivat opillisen innovaation aikaa. Smith esitteli kasteen kuolleiden puolesta vuonna 1840,[212] and in 1841, ja mormonit aloittivat uuden Nauvoon temppelin rakentamisen, josta tulisi antiikin kadonneen tiedon palautuksen paikka.[213] 1841 ilmoitus lupasi palauttaa pappeuden täyteyden,[214] ja toukokuussa 1842, Smith myös otti käyttöön uusitun endowmentin eli ensimmäisen voitelun.[215] Endowmentti muistutti vapaamuurareiden riittejä, joihin Joseph Smith oli tutustunut pari kuukautta aikaisemmin liittyessään Nauvoon loossiin.[216] Aluksi Endowmentti oli vain miehille, jotka sen saatuaan liitettiin voideltujen koorumiin. Naisille Smith järjesti Apuyhdistyksen, palvelukerhon ja naistenyhdistyksen, jossa naiset Smithin mukaan saisivat "valtakunnan avaimet"."[217] Smith myös valmisteli suunnitelmaansa tuhatvuotisesta valtakunnasta, joka ei enää sisältänyt suunnitelmaa Zionin rakentamsesta Nauvooseen[218] vaan hän näki Zionin käsittävän sekä Etelä- että Pohjois-Amerikan mantereet,[219] jossa kaikki mormoniasutukset olisivat vaarnoja[220] Zionin metaforisessa teltassa.[221] Zion menetti myös merkitystään tulevien koettelmusten suojana jollainen suuri rakennusprojekti olisi ollut.[222] Kesällä 1842 Smith paljasti suunnitelman Jumalan tuhatvuotisen valtakunnan perustamiseksi, valtakunnan joka ulottaisi teokraattisen valtansa koko maailmaan. [223]

Vuoden 1842 puoliväliin tultaessa yleinen mielipide oli jälleen kääntynyt mormoneja vastaan.[224] Erityisesti Thomas C. Sharp, Warsaw Signal -lehden päätoimittaja, kritisoi mormoneja näiden poliittisista ja sotilaallisista tavoitteista.[225] Kun tuntematon henkilö yritti murhata ampumalla Missourin kuvernööri Lillburn Boggsin 6. toukokuuta 1842, Illinoisin anti-mormonien keskuudessa kiersi huhu kuinka Joseph Smith oli ennustanut Boggsin kuoleman.[226] Aihetodisteet osoittivat Joseph Smithin henkivartijan Porter Rockwellin suuntaan,[227] jota myöhemmin tapauksesta myös syytettiin mutta vapautettiin riittävien todisteiden puuttuessa.[228] Boggs vaati Smihthin luovuttamista ja Smith painuikin maan alle uskoen, että jos hän menee Missouriin hänet murhattaisiin.[229] Lopulta Smith vältti luovutuksen Missouriin kun liittovaltion piirisyyttäjä ilmaisi mielipiteensä, että luovutus olisi perustuslain vastainen.[230] Toinen luovutusta vaatinut yritys tehtiin kesäkuussa 1843, kun Illinoisin kuvernööri Thomas Ford vastahakoisesti hyväksyi Smithin luovuttamisen Missouriin vanhan maanpetossyytteen takia.[231] Kaksi Missourin poliisia pidättikin Smithin, mutta eivät onnistuneet saattamaan häntä oikeuden eteen Missourissa, kun Smith vapautettiin habeas corpuksen nojalla.[232] Vaikkakin tämä lopetti Missourilaisten yritykset saada Smith oikeuteen, aiheutti se kuitenkin merkittäviä poliittisia muutoksia Illinoissa.[233]

Joulukuussa 1843, voideltujen koorumin valtuudella,[234] Smith pyrki kongressiin tehdäkseen Nauvoosta itsenäisen territorion, jolla olisi oikeus kutsua liittovaltion joukkoja puolustuksekseen.[235] Smith kirjoitti myös suosituimmille presidenttiehdokkaille ja kysyi heiltä mitä he olisivat valmiit tekemään suojellakseen mormoneja. Saatuaan negatiivisia tai sitoutumattomia vastauksia, Smith julisti itse asettuvansa oman kolmannen puolueen presidenttiehdokkaaksi Yhdysvaltojen presidentin vaaleissa, keskeyttäen normaalin käännytystyön[236] lähettäen kahdentoista koorumin sekä satoja muita poliittisia lähetyssaarnaajia kiertämään maata vaalityötä tekemään.[237] Maaliskuussa 1844, riideltyään liittovaltion byrokraatin kanssa,[238] Smith organisoi salaisen viidenkymmenen valtuuston[239] jonka tehtävänä oli päättää kansallisista ja osavaltiollisista laeista joita mormonien tulisi noudattaa.[240] Valtuuston oli myös määrä valita sijoituspaikat suurille mormonien asutuksille Teksasista, Kaliforniasta ja Oregonista, joissa mormonit voisivat asua teokraattisen lain mukaan liittovaltion kontrollin ulottumattomissa.[241] Käytännössä valtuusto oli maailman varjohallitus,[242] ensiaskel kohti globaalia teodemokratiaa.[243] Yksi valtuuston ensimmäisistä toimista oli valita Smith tuhatvuotisen kuningaskunnan profeetaksi, papiksi ja kuninkaaksi.[244]

Kuolema Carthage, Illinois 1844[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kevääseen 1844 mennessä oli syntynyt erimielisyyksiä Smithin ja muutaman hänen läheisimmän kumppaninsa välille.[245] Huomattavimpien ollessa William Law, Smithin luotettu neuvonantaja, ja Robert Foster, Nauvoon Legioonan kenraali,[246] jotka olivat Smithin kanssa erimieltä siitä miten Nauvoon taloutta tulisi hoitaa. Molemmat myös väittivät Smithin kosiskelleen heidän vaimojaan.[247] Uskoen toisinajattelijoiden juonittelevan hänen surmaamistaan,[248] Smith erotti heidät kirkosta huhtikuun 18. 1844.[249] Toisinajattelijat perustivat kilpailevan kirkon[250] ja seuraavassa kuussa nostivat kanteen Carthagen piirikunnanoikeudessa Smithiä vastaan moniavioisuudesta ja muista rikoksista.[251][252]

Kesäkuun 7. 1844, toisinajattelijat julkaisivat ensimmäisen ja viimeisen numeron Nauvoo Expositor -lehdestä, vaatien uudistuksia kirkkoon.[253] Lehti pilkkasi moniavioisuutta ja Smithin uusia oppeja monijumalaisuudesta,[254] vihjaili Smithin kuninkuudesta[255] ja teokraattisista suunnitelmista, luvaten tarjota todisteita syytöksille seuraavissa numeroissa.[256] Peläten lehden lietsovan maakunan vihaan mormoneja kohtaan,[257] Nauvoon kaupunginvaltuusto julisti Exposotorin julkiseksi häiriköksi ja käski Nauvoon Legioonan tuhoamaan painon.[258] Historioitsija Richard Bushmanin sanoin, Smith "ei kyennyt näkemään kuinka lehden tukahduttaminen huomattavan paljon todennäköisemmin nostaisi väkijoukkojen vihan kuin sen herjaukset. Tämä oli kohtalokas erehdys."[259]

Lehden tuhoaminen provosoi Thomas C. Sharpin, Warsaw Signal -lehden päätoimittajan, julkaisemaan voimakkaan huudon aseisiin.[260] Peläten kapinaa, Smith mobilisoi Nauvoon legioonan kesäkuun 18. ja julisti alueelle sotatilan. Carthage vastasi mobilisoimalla oman pienen suojeluskuntaosastonsa ja Illinoisin kuvernööri Thomas Ford uhkasi kutsua palvelukseen suuremman armeijan jollei Smith ja Nauvoo antautuisi.[261] Smith aluksi pakeni Mississippi joen yli, mutta palasi pian ja antautui Fordille.[262] Kesäkuun 23. Smith ja hänen veljensä Hyrum vietiin Carthageen oikeudenistuntoa varten syytettynä mellakkaan kiihottamisesta. [263] Kun Smithit oli saatu pidätettynä, syytteet korotettiin maanpetokseksi Illinoisin osavaltiota vastaan.[264]

Kesäkuun 27. 1844 aseistautunut ja vihainen väkijoukko, joka oli maalannut kasvonsa mustiksi, hyökkäsi Carthagen vankilaan, jossa Smithejä pidettiin.[265] Hyrum, joka yritti pidätellä ovea, kuoli välittömästä kasvoihin osuneeseen luotiin.[266] Joseph ampui vankilaan salakuljetetulla pepper-box-pistoolillaan kolme laukausta porraskäytävään ennen kuin syöksyi kohti ikkunaa paetakseen huutaen "Oi Herra, Jumalani!"[267] ja kuoli pian maahan putoamisensa jälkeen saatuaan useita osumia luodeista.[268] Smith haudattiin Nauvoon.[269] Viittä miestä syytettiin myöhemmin hänen murhastaan, mutta heidät kaikki vapautettiin syytteistä.[270]

Ilmoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Richard Bushmanin mukaan, Smithin elämään hallitsi "hänen aistimuksensa ilmoitusten johdatuksesta." [271] Smith ei koskaan esittänyt ideoitaan selkeässä loogisessa järjestyksessä tai käynyt niistä muodollista keskustelua.[272] Sen sijaan hän saneli autoritäärisiä ilmoituksia ja antoi ihmisten päättää uskoivatko he vai eivät.[273] Smithin opetukset tulivat pääsääntöisesti ilmoituksina, jotka, kaikista muista pyhistä kirjoituksista poiketen, olivat epigrammisia ja oraakkelimaisia. Jopa Smithin seuraajat ovat erimielisiä hänen oppiensa merkityksistä.[274] Smith seuraajineen piti ilmoituksia mielipteitä ja opetuksia korkeammassa asemassa[275] ja Smithin toimet viittaavat, että hän näyttää uskoneen ilmoituksiinsa yhtä paljon kuin hänen luotetuimmat seuraajansakin.[276]

Nuorena Smith tunnettiin poikana jolla oli "lahja" kivestä näkemiseen, kuitenkin 1828 hän löysi "profeetallisen äänensä.[277] Smithin ensimmäinen kirjattu ilmoitus oli Martin Harrisin toruminen hänen hukattua ensimmäiset 116 sivua Mormonin kirjan käännöstyöstä, nuhdellen Harrisia kuinka tämä "pelkäsi enemmän miestä kuin Jumalaa".[278] Puhujana Smith ei ollut ilmoituksellinen. Myöhemmät ilmoitukset noudattelivat samaa tyyliä, "määräileviä muttei koskaan väittelynhaluisia," vetoamatta järkeen tai pyhiin kirjoituksiin.[279] Tyypillinen ilmotus alkoi sanoilla "Kuulkaa Oi inhmiset, jotka tunnustatte nimeäni, sanoo Herra teidän Jumalanne."[280]

Mormonin kirja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mormonin kirjaa pidetään pisimpänä ja monimutkaisimpana Smithin ilmoituksena.[281] Mormonin kirja on koottu useammasta pienemmästä kirjasta, jotka on nimetty kertojansa tai kirjassa nimetyn johtajan mukaan. Se kertoo tarinaa uskonnollisen sivilisaation noususta ja tuhosta alkaen noin 600 eaa ja päättyen vuoteen 421 jaa. [282] Tarina alkaa Jerusalemilaisen perheen lähtiessä matkaan juuri ennen Babylonian vankeutta.[283] Ennen pitkää perhe rakentaa laivan ja purjehtii "luvattuun maahan" läntisellä pallonpuoliskolla.[284] Luvatussa maassa perhe jakautuu kahdeksi heimoksi: Nefiläisiksi ja Laamanilaisiksi. Nefiläisistä tulee oikeudenmukaisia ihmsiiä, jotka rakentavat temppelin ja elävät Mooseksen lain mukaan, vaikkakin heidän profeettansa opettama uskonto on selkeästi kristillistä.[285] Laamanilaiset taistelevat Nefiläisiä vastaan vuodesta toiseen[286] ja tuhannen vuoden jälkeen onnistuvat viimein tuhoamaan Nefiläiset. Kirja itsessään antaa ymmärtää olevansa suurelta osin nefiläisen profeetan ja sotilasjohtaja Mormonin, joka johtaa kansaa sen viimeisinä hetkinä, kokoama ja Mormonin poika Morori lopulta hautaa tallennusmediana käytetyt kultaiset levyt maahan.[287]

Varhaiset mormonit uskoivat kirjan kertovan Amerikan alkuperäisasukkaiden historian. Smithin seuraajat näkevät kirjan Raamatun laajennuksena, ikäänkuin mammuttimaisena apokryfikirjana, kun taas jotkut akateemikot pitävät sitä Smithin vastineena hänen elinaikansa avoimiin kysymyksiin Amerikan kulttuurista ja ympäristöstä[288] sekä kohdin jopa omaelämänkerrallisena tarinana.[289] Kriitikot teorisoivat Smithin keksineen tarinan itse, käyttäen hyväksi saatavilla olleita tiedonmurusia, kutsuen kirjaa fiktioksi.[290] Kirja on kuitenkin kristillisten teemojen kyllästämä[291] ja esimerkiksi nefiläiset profeetat opettavat Kristuksen tulemisesta kertoen tähdestä, joka tulee ilmestymään hänen syntymänsä merkiksi. Kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen Kristus ilmestyy uuteen maailmaan, toistaa vuorisaarnan, siunaa lapsia sekä nimeää kaksitoista opetuslasta.[292] Kirja päättyy Moroni kehotukseen "Tulkaa Kristuksen tykö."[293]

Smith ei itse kertonut kuinka hän käänsi kirjan, antaen ymmärtää kuinka hän siirtokirjoitti tekstin.[294] Ainakin jossain kohdin hän sanoo käyttäneensä Uurimia ja Tummimia,[295] kahta levyjen kanssa haudattua näkykiveä. [296] Myöhemmin hän kuitenkin käytti yhtä suklaanväristä kiveä, jonka hän oli löytänyt 1822 ja jota hän oli käyttänyt myös aarteenetsinnässä.[297] Joseph Knight kertoi kuinka Smith näki sanat katsoessaa kiveen tai kiviin, jotka olivat hähen hatussaan,[298] tavalla joka muistutti hänen käyttämäänsä metodia aarteenetsinnässä.[299] Levyjä hän ei käännöstyössä lukenut suoraan.[300] Smith teki näin todistajien läsnäollessa, mutta toisinaan salasi prosessin nostamalla väliverhon tai sanelemalla toisesta huoneesta.[301] Saatuaan käännöstyön valmiiski, Smith antoi näkykiven Cowderylle,[302] mutta sai edelleen ilmoituksia Uurimin ja Tumminin välityksellä kunnes noin 1833 totesi ettei enää tarvinnut niitä.[303]

Mormonin kirja houkutteli kirkkoon monia jäseniä,[304] mutta kuten Fawn Brodie toteaa, "Kirja elää tänään profeetan, eikä hän kirjan, ansiosta."[305] Smith omaksui profeetan, näkijän ja Kristuksen apostolin roolin[306] ja jo aikaisin 1831 hän esitteli itsensä sanoin "Joseph, profeetta."[307] Joseph Smithin kielenkäyttö ja ilmoitusten auktoriteetti vetosi käännynnäisiin,[308] ja ilmoitukset annettiin Vanhan Testamentin profeettojen itseluottamuksella.[309]

Mooses ja Abraham[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäkuussa 1830 Smith sai "Mooseksen ilmoituksen", jossa Mooses näki "maailman ja sen tarkoituksen" ja kysyi Jumalalta luomisen tarkoituksesta, ihmisen kohtalosta ja ihmisen suhteesta Jumalaan.[310] Ilmoitus käynnisti Raamatun uudelleen kirjoituksen, jonka parissa Smith työskenteli hajanaisesti vuoteen 1833 asti ja joka pysyi julkaisemattomana hänen kuolemaansa asti.[311] Toisin kuin perinteiset raamatunkäännökset, Smith lisäsi versioonsa pitkiä katkelmia "inspiraationsa mukaan."[312] Smith uskoi alkuperäisen tekstin korruptoituneen ja pirstoutuneen aikojen saatossa ja hän pyrki vahvistamaan raamatullista auktoriteettiä palauttamalla sen alkuperäiseen muotoonsa.[313] Vaikka monet muutokset keskittyivät poistamaan ristiriitaisuuksia tai selkeyttämään tekstiä, toiset muutokset lisäsivät suuria "kadonneita" tekstin osia.[314] Esimerkiksi Smith lähes kolminkertaisti ensimmäisen Mooseksen kirjan viiden ensimmäisen luvun pittuuden, ja jota hän kutsui Mooseksen kirjaksi.[315]

Mooseksen kirja alkaa Mooseksen "kosmisella kyselyllä" oppien kuinka Jumala loi maan ja taivaan tuodakseen ihmiset ikuiseen elämään.[316] Kirja kuvailee myös laajennetun version luomiskertomuksesta ja laajentaa merkittävästä Eenokin tarinaa. [317] Kirja käsittelee myös valmistelee ja ennakoi Kristusta, käytännössä siis kristillistää Vanhaa Testamenttia.[318]

Vuonna 1835 Smith kehotti joukkoa Kirtlandin mormoneja hankkimaan muutamia eqytiläisiä papyruksia kiertelevästä näyttelystä. Seuraavien vuosien aikana Smiht työskenteli jaksottaisesti tuottaen niistä käännöksen joka tunnetaan Abrahamin kirjana.[319] Abrahamin kirja kertoo Abrahamislaisen valtion perustamisesta, astronomiasta, kosmologiasta, sukujuurista ja pappeudesta sekä kuvasi vielä yhden version luomiskertomuksesta.[320]

Muut ilmoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parley Pratt aikoinaan kuvasi kuinka Joseph Smith antoi ilmoituksia. "Jokainen lause puhuttiin verkkaisesti ja selkeästi, tauotettuna siten, että sen pystyi kirjoittamaan kuka tahansa tavallinen kirjuri kynää nostamatta. Tällä tavalla kaikki hänen ilmoituksensa saneltiin ja kirjoitettiin. Koskaan ei ollut empimistä, tarkistamista tai takasin lukua aiheen ylläpitämiseksi eikä kommunikoinnissa koskaan käytetty monia versioita, uudelleen järjestämisiä tai korjauksia. Siten kuin hän ne saneli, niin ne olivat, silloin kun minä asiaa olin todistamassa."[321] Ilmoitukset kopioitiin välittömästi ja kierrätettiin kirkon jäsenille.[322] Smithin ilmoitukset usein tulivat vastauksena suoriin kysymyksiin jostain asiasta. Hän kuvasi ilmoitusmenettelyn tulevan "puhtaan älykkyyden" virtana häneen. "Se voi antaa äkkinäisiä älynväläyksiä," hän sanoi "niin, että saatoit havaita niiden täyttyvän saman päivän aikana tai hyvin pian; siten asiat jotka Jumalan Henki nostaa mieleesi toteutuvat."[323] Smith ei kuitenkaan koskaan pitänyt sanamuotoja erehtymättöminä.[324] Ilmoitukset eivät olleet Jumalan sanelemia vaan "yskitty kielellä joka oli käyttökelpoinen Josephin aikaan."[325] 1833 Smith muokkasi ja laajensi monia aiempia ilmoituksiaan, julkaisten ne "Käskyjen kirjassa" (Book of Commandments), joka loi perustan myöhemmälle "Oppi ja Liitot" -kirjalle.[326]

Smith antoi varsin monimuotoisia ilmoituksia. Jotkin olivat maallisia, toisten ollessa hengellisiä ja opillisia;[327] toiset oli tarkoitettu jollekulle tietylle henkilölle ja jotkut koko kirkolle.[328] Huomattavia ilmoituksia ovat 1831 annettu laiksi kutsuttu ilmoitus, joka sisälsi ohjeita lähetystyölle, säännöt Zionin järjestämiseksi, kymmenen käskyä, määräyksen pitää huolta köyhistä ja raamit pyhityksen laille.[329] 1832 näyksi kutsuttu ilmoitus toi mukanaan perusperiaatteet synnistä ja sovituksesta, opin kuoleman jälkeisesti elämästä sekä teeman korotuksesta[330] ja taivaan kolmesta kirkkausasteesta.[331] "Pappeudesta" ilmoitus vuonna 1832 oli ensimmäinen, joka selitti pappeutta.[332] Kolme kuuakutta myöhemmin Smith antoi pitkähkön ilmoituksen, "Oliivin lehti", jossa oli teemoja kosmologiasta ja eskatologiasta ja joka puhui valosta, totuudesta, älystä ja pyhittämisestä.[333] Samaan aiheeseen liittyy myös 1833 annettu ilmoitus, joka asetti Kristuksen pelastuksen ytimeen.[334] Toinen 1833 annetu "Viisauden sanaksi" kutsuttu ilmoitus ei ollut muotoilultaan käsky vaan suositus. Tullen voimakkaan raittiusliikehdinnän aikaan,[335] se ohjeisti kasvisruokavalioon, säästeliääseen lihan syömiseen ja suositteli mormonien välttävän väkeviä alkoholijuomia, tupakkaa sekä kuumia juomia (jonka myöhemmin tulkittiin tarkoittava kahvia ja teetä).[336] Smith ja muut mormonit eivät tiukasti seuranneet näitä ohjeita,[337] vaikkakin myöhemmät sukupolvet tekivät siitä kuuliaisuuden mittatikun.[338] 1835 Smith antoi "suuren ilmoituksen" joka organisoi pappeuden koorumeihin ja neuvostoihin, mistä tulikin selkeä pohja kirkon organisaatiorakenteeksi.[339] Smithin viimeinen ilmoitus "Uusi ja ikuinen liitto" kirjattiin 1843 ja se käsitteli perheteologiaa, oppia sinetöinneistä ja moniavioisuudesta.[340]

Ennen vuotta 1832 Smithin ilmoitukset valtaosin käsittelivät kirkon perustamista, pyhien kokoamista Zioniin,[341] kun taas myöhemmät pappeutta, endowmenttia ja korotusta.[342] Ilmoitustiheys pieneni Kirtlandissa syksyllä 1833,[343] ja jälleen Kirtlandin temppelin vihkimisen jälkeen Smithin tukeutuessa voimakkaammin omiin opetuksiinsa.[344] Smith hiljalleen hylkäsi kirjalliset ilmoitukset, jotka alkoivat sanoilla "Näin sanoo Herra," ja opetti enemmän saarnoisaan, keskusteluissa ja kirjeissä.[345] Esimerkiksi opit kasteesta kuolleiden puolesta[346] ja Jumalan luonteesta nousivat esiin saarnoissa,[347] ja yksi Smithin kuuluisimmista kannanotoista "ei ole materiatonta materiaa" kirjattiin vapaamuotoisesta keskustelussa erään metodistisaarnamiehen kanssa.[348]

Oppeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjoja joita MAP-kirkko pitää pyhänä kirjoituksena Raamatun lisäksi, jotka ovat tulleet Joseph Smithin kautta ovat:

Kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joseph Smith oli jossain määrin ristiriitainen henkilö. Hän kertoi 1932 saaneensa n. 1820 n. 14-vuotiaana näyssä ilmoituksen, että kaikki kirkot olivat väärässä ja ettei hänen tullut liittyä mihinkään niistä. Kuitenkin Smith oli liittynyt Harmonyn metodistiseurakunnan opetusluokkaan v.1828, mutta joutui pian eroamaan, koska häntä syytettiin taikuuden harjoittajaksi. [349] [350]

Myöhemmin Smith liittyi vapaamuurareihin tai ainakin oli heidän kanssaan tiiviissä vuorovaikutuksessa kunnes hänet erotettiin uskonnollisten väitteidensä takia. [351]

Smith joutui elämänsä aikana toistuvasti kahnauksiin etenkin mormonikirkon ulkopuolisten ihmisten kanssa. Usean kerran Smith oli myös virallisesti kuulusteltavana - useiden muiden mormonikirkon johtohenkilöiden kanssa - joutumatta kuitenkaan oikeudessa tuomituksi todisteiden puutteen tai virheellisyyden takia tai koska onnistui pakenemaan osavaltiosta.[352]

Monet mormonikirkon johtohenkilöt, mm. kultalevyjen kolme todistajaa, riitaantuivat Smithin kanssa ja erosivat tai erotettiin kirkosta. Smithin puheet kultalevyistä ovat myös joutuneet epäilyn alle, koska vaikka kolme todistajaa eivät koskaan peruneet todistustaan, he kertoivat kysymyksessä olleen näyn. Joidenkin tietojen mukaan Mormonin Kirjan alussa olevista silminnäkijöistä peräti kahdeksan perui todistuksensa.

Joseph Smith ja mormonikirkon johtajat harjoittivat 1842 kirjattuun Smithin ilmoitukseen perustuen moniavioisuutta, vaikka kiistivät sen julkisuudessa, kunnes kirkko julkisti moniavioisuuden 1952.

Joseph Smith käänsi Egyptistä löytyneistä papuryksista Kallisarvoisen helmen sisältämän Aabrahamin kirjan. Egyptologien mukaan Aabrahamin kirjan pohjana olleet papyrykset ovat todellisuudessa osa egyptiläistä kuolleiden kirjaa ja käännöstyö muinaisegyptistä ja kuvien tulkinta on suoritettu väärin. [353]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bushman (2005, pp. 9, 30); Smith (1832, p. 1).
  2. Bushman (2005, p. 21).
  3. Bushman (2005, pp. 18–19) (Joseph Smith Sr. had entered a business venture shipping ginseng root to China. His partner informed him that the venture had failed, keeping the profit for himself, leaving Smith Sr. with a mountain of debt)
  4. Bushman (2005, p. 27) (citing crop failures in 1814, 1815, and 1816, the last as a result of the Year Without a Summer)
  5. Joseph Smith and the Beginnings of Mormonism” Richard L. Bushman, Urbana and Chicago: University of Illinois Press, 1984 s.5
  6. Bushman (2005, pp. 32–33). From about 1818 until after the July 1820 purchase, the Smiths lived in a log home adjacent to the property. Id.
  7. Shipps (1985, p. 7); Remini (2002, p. 1).
  8. Bushman (2005, pp. 36–37) (noting the great revival of 1816 and 1817); Vogel (2004, pp. 27, 30) (noting Palmyra revivals in 1817 and 1824–5); Quinn (1998, p. 136) (evidence of religious revivals during 1819–20 in Palmyra and surrounding communities).
  9. Brooke (1994, p. 129) ("Long before the 1820s, the Smiths were caught up in the dialectic of spiritual mystery and secular fraud framed in the hostile symbiosis of divining and counterfeiting and in the diffusion of Masonic culture in an era of sectarian fervor and profound millenarian expectation.").
  10. Vogel (2004, p. xx) (Smith family was "marked by religious conflict".); Hill (1989, pp. 10–11) (noting "tension between [Smith's] mother and his father regarding religion").
  11. Bushman (2005, p. 37) (pointing to the aftereffects of the 1817 revival); Vogel (2004, pp. 26–7) (that around 1817 Smith was beginning to feel his own religious stirrings); D. Michael Quinn (December 20, 2006). "Joseph Smith's Experience of a Methodist "Camp-Meeting" in 1820". Dialogue: A Journal of Mormon Thought. p. 3. (arguing that a Methodist camp meeting in June 1818 provided a local context for the statement from Smith's "earliest autobiography").
  12. Smith is known to have attended Sunday school at the Western Presbyterian Church in Palmyra (Matzko 2007). Smith also attended and spoke at a Methodist probationary class in the early 1820s, but never officially joined (Turner 1852, p. 214; Tucker 1876, p. 18).
  13. Bushman (2005, p. 37) ("His confusion did not prevent him from trying to find a religious home...Joseph himself said he was 'somewhat partial to the Methodist sect.' "); Vogel (2004, pp. 59–63) (arguing that Smith's interest in Methodism came after the first vision during the revival of 1824–25); D. Michael Quinn (December 20, 2006). "Joseph Smith's Experience of a Methodist "Camp-Meeting" in 1820". Dialogue: A Journal of Mormon Thought. (arguing that revivals and camp meetings occurred in and around Palmyra during 1819–20)
  14. Quinn (1998, p. 30)("Joseph Smith's family was typical of many early Americans who practiced various forms of Christian folk magic."); Bushman (2005, p. 51) ("Magic and religion melded in the Smith family culture."); Shipps (1985, pp. 7–8); Remini (2002, pp. 16, 33).
  15. Quinn (1998, p. 31); Hill (1977, p. 53) ("Even the more vivid manifestations of religious experience, such as dreams, visions and revelations, were not uncommon in Joseph's day, neither were they generally viewed with scorn.").
  16. Quinn (1988, pp. 14–16, 137).
  17. Bushman (2005, pp. 26, 36); Brooke (, p. 1994); (Mack 1811, p. 25); Smith (1853, pp. 54–59, 70–74).
  18. Bushman (2005, p. 39) (dating the vision to about 1820); Brodie (1971, p. 21) (when he was fourteen years old); Vogel (2004, p. 30) (dating the vision to 1820–21 and rejecting the suggestion that the story was invented later); Quinn (1998, p. 136) (dating the first vision to 1820)
  19. Bushman (2005, pp. 38–9) (Saying that Smith had two questions on his mind: which church was right, and how to be saved); Vogel (2004, p. 30) ("Joseph's first vision is preceded by Bible reading and a sudden awareness of his sins"); Quinn (1998, p. 136) (saying that Joseph was concerned with obtaining a forgiveness of sins); Brodie (1971, p. 21) (Smith wrote that he was troubled by religious revivals and went into the woods to seek guidance of the Lord); Remini (2002, p. 37).
  20. Bushman (2005, p. 39) (When Smith first described the vision twelve years after the event, "[h]e explained the vision as he must have first understood it, as a personal conversion"); Brodie (1971, p. 21) (that all the churches were wrong); Vogel (2004, p. 30) (confirmed to Joseph that the world was spiritually dead).
  21. Brodie (1971, pp. 23, 25)(Noting that there is no evidence that Smith told anyone of his vision. Though Smith reported feeling persecuted by clergy over his vision, Palmyra newspapers took no notice of Joseph's vision at the time it was supposed to have occurred); Bushman (2005, p. 41) (Saying that at first Joseph was reluctant to talk of his vision, though he did tell a preacher, who reacted quickly and negatively, widening the gulf between Joseph and the evangelical ministry); Remini (2002, p. 40) ("The clergyman, Joseph later reported, was aghast at what he was told and treated the story with contempt. He said that there were no such things as visions or revelations...that they ended with the Apostles); Quinn (1998, p. 137) ("As a young man, he confided the experience to a few"); Vogel (2004, p. 30); Roberts (1902, vol. 1, ch. 1, p. 5) (Smith said he told his mother he had learned that Presbyterianism was not true).
  22. Bushman (2005, p. 39) Douglas J. Davies, An Introduction to Mormonism (Cambridge University Press, 2003), 136; Kurt Widner, Mormonism and the Nature of God: A Theological Evolution, 1833-1915 (Jefferson, NC: McFarland & Company, 2000), 92-107; Jan Shipps, Mormonism: The Story of a New Religious Tradition (Urbana: University of Illinois, 1985), 30-32. Mormon historian James B. Allen also argues that the First Vision "did not figure prominently in any evangelistic endeavors by the Church until the 1880s." Allen, 43-69, summarized in Kurt Widner, Mormonism and the Nature of God: A Theological Evolution, 1833-1915 (Jefferson, NC: McFarland & Company, 2000), 103.
  23. Quinn (1987, p. 173); Bushman (2005, pp. 49–51); Persuitte (2000, pp. 33–53).
  24. Brooke (1994, pp. 152–53); Quinn (1998, pp. 43–44); Bushman (2005, pp. 45–52). See also the following primary sources: Harris (1833, pp. 253–54); Hale (1834, p. 265); Clark (1842, p. 225); Turner (1851, p. 216); Harris (1859, p. 164); Tucker (1867, pp. 20–21); Lapham (1870, p. 305); Lewis & Lewis (1879, p. 1); Mather (1880, p. 199).
  25. Smith et al. (Richards, p. 4).
  26. Mormon historian Richard Bushman argues that "the visit of the angel and the discovery of the gold plates would have confirmed the belief in supernatural powers. For people in a magical frame of mind, Moroni sounded like one of the spirits who stood guard over treasure in the tales of treasure-seeking." Bushman (2005, p. 50).
  27. Quinn (1998, pp. 163–64); Bushman (2005, p. 54) Stories circulated about Smith not bringing the "right person" required by the angel. Presumably the "right person" was originally Smith's brother Alvin, then when he died, someone else. "Other stories have the angel warning Joseph about greed, and the evildoings of the money-diggers, as if the messenger was moving him away from his treasure-hunting ways. The danger of treating the plates as treasure was underscored time after time."
  28. Bushman (2005, pp. 47–53); Newell & Avery (1994, pp. 17); Quinn (1998, pp. 54–57)
  29. Hill (1977, pp. 1–2); Bushman (2005, pp. 51–52); (state), New York; Butler, Benjamin Franklin; Spencer, John Canfield (1829), Revised Statutes of the State of New York, 1, Albany, NY: Packard and Van Benthuysen, p. 638: part I, title 5, § 1 ("[A]ll persons pretending to tell fortunes, or where lost or stolen goods may be found,...shall be deemed disorderly persons.")
  30. The result of the proceeding remains unclear. For a survey of the primary sources see Dan Vogel, "Rethinking the 1826 Judicial Decision", Mormon Scripture Studies.
  31. Bushman (2005, p. 53).
  32. Bushman (2005, p. 53); Vogel (2004, p. 89) (Hale disapproved of Smith's moneydigging); Quinn (1998, p. 164) (Hale had formerly been an enthusiastic supporter of the treasure hunting quest, and his refusal undoubtedly perplexed Smith)
  33. Bushman (2005, p. 53).
  34. Quinn (1998, pp. 163–64) Smith had presumably learned from his stone that Emma was the key to obtaining the plates; Bushman (2005, p. 54) (noting accounts stating that Emma was the key).
  35. Bushman (2005, pp. 60).
  36. Smith et al. (Richards, pp. 5–6)
  37. Bushman (2005, pp. 54)
  38. Harris (1859, p. 167); Bushman (2005, p. 61).
  39. Bushman (2005, pp. 54) (treasure seer Sally Chase attempted to find the plates using her seer stone).
  40. Bushman (2005, pp. 60–61); Remini (2002, p. 55).
  41. Remini (2002, p. 55).
  42. Newell & Avery (1994, p. 2).
  43. Bushman (2005, pp. 62–63); Walker (1986, p. 35); Remini (2002, p. 55) (Harris' money allowed Smith to pay his debts); Smith (1853, p. 113); Howe (1834).
  44. Remini (2002, p. 56).
  45. Bushman (2005, p. 63); Remini (2002, p. 56); Roberts (1902, p. 19);Howe (1834, pp. 270–71) (Smith sat behind a curtain and passed transcriptions to his wife or her brother).
  46. Bushman (2005, p. 63) (Harris had a vision that he was to assist with a "marvelous work");Roberts (1902, p. 19) (Harris arrived in Harmony in February 1828); Booth (1831) (Harris had to convince Smith to continue translating, saying, "I have not come down here for nothing, and we will go on with it").
  47. Bushman (2005, pp. 63–64) (the plan to use a scholar to authenticate the characters was part of a vision received by Harris; author notes that Smith's mother said the plan to authenticate the characters was arranged between Smith and Harris before Harris left Palmyra); Remini (2002, pp. 57–58) (noting that the plan arose from a vision of Martin Harris). According to(Bushman 2005, p. 64), these scholars probably included at leastLuther Bradish in Albany, New York (Lapham 1870), Samuel L. Mitchill of New York City ((Hadley 1829); Jessee 1976, p. 3), and Charles Anthon of New York City(Howe 1834, pp. 269–272).
  48. Bushman (2005, pp. 64–65); Remini (2002, pp. 58–59).
  49. Howe (1834, pp. 269–72) (Anthon's description of his meeting with Harris, claiming he tried to convince Harris that he was a victim of a fraud). But see Vogel (2004, p. 115) (arguing that Anthon's initial assessment was likely more positive than he would later admit).
  50. Roberts (1902, p. 20).
  51. These doubts were induced by his wife's deep skepticism. Bushman (, p. 66).
  52. Smith (1853, pp. 117–18); Roberts (1902, p. 20).
  53. (Phelps 1833, sec. 2:4–5) (revelation dictated by Smith stating that his gift to translate was temporarily revoked); Smith (1832, p. 5) (stating that the angel had taken away the plates and the Urim and Thummim).
  54. Smith (1853, p. 126).
  55. During this dark period, Smith briefly attended his in-laws' Methodist church, but one of Emma's cousins "objected to the inclusion of a 'practicing necromancer' on the Methodist roll," and Smith voluntarily withdrew rather than face a disciplinary hearing. (Bushman 2005, pp. 69–70).
  56. Wesley P. Walters: The Mormon Prophet Attempts to Join the Methodists Utah Lighthouse Ministry. Viitattu 8.6.2008. (In June 1828 Joseph Smith, Jr., the founder of Mormonism, joined the Methodist Church [probationary class] in Harmony, Pennsylvania. - - However, there was never any dispute that he had become a member - -)
  57. http://www.mormonismi.net/kirjoitukset/amboy1.shtml The Amboy Journal, Amboy, Illinois, keskiviikkona, huhtik. 30, 1879, s. 1.
  58. "Although few Mormons are aware of it, Oliver Cowdery and Mormon Prophet Joseph Smith, Jr. were second cousins, both via Smith's mother, Lucy Mack and through a second, even lesser known kinship." http://olivercowdery.com/family/Cdrygen1.htm
  59. Bushman (2005, p. 74) (Smith and Cowdery began translating where the narrative left off after the lost 116 pages, now representing the Book of Mosiah. A revelation would later direct them not to re-translate the lost text, to ensure that the lost pages could not later be found and compared to the re-translation); Bushman (2005, p. 71) (Cowdery was a school teacher who had previously boarded with the Smith family.) He may have also been a dowser Hill (1977, p. 86) (Cowdery had brought with him a "rod of nature," perhaps acquired while he was among his father's religious group in Vermont, who believed that certain rods had spiritual properties and could be used in divining."); Bushman (2005, p. 73) ("Cowdery was open to belief in Joseph's powers because he had come to Harmony the possessor of a supernatural gift alluded to in a revelation..." and his family had apparently engaged in treasure seeking and other magical practices); Quinn (1998, pp. 35–36, 121).
  60. Bushman (2005, pp. 70–74).
  61. Bushman (2005, p. 78).
  62. (Bushman 2005, pp. 77–79). There were two statements, one by a set of Three Witnesses and another by a set of Eight Witnesses. The two testimonies are undated, and the exact dates on which the Witnesses are said to have seen the plates is unknown.
  63. Smith et al. (Richards, p. 8).
  64. Bushman (2005, p. 82).
  65. (Bushman 2005, p. 80) (noting that Harris' marriage dissolved in part because his wife refused to be a party, and he eventually sold his farm to pay the bill.
  66. Scholars and eye-witnesses disagree whether the church was organized in Manchester, New York at the Smith log home, or in Fayette at the home of Peter Whitmer. Bushman (2005, p. 109); Marquardt (2005, pp. 223–23) (arguing that organization in Manchester is most consistent with eye-witness statements).
  67. Phelps (1833, p. 55) (noting that by July 1830, the church was "in Colesville, Fayette, and Manchester")
  68. Brodie (1971, pp. 80–82).
  69. Bushman (2005, p. 117)(noting that area residents connected the discovery of the Book of Mormon with Smith's past career as a money digger);Brodie (1971) (discussing organized boycott of Book of Mormon by Palmyra residents, p. 80, and opposition by Colesville and Bainbridge residents who remembered the 1826 trial, p. 87).
  70. (Bushman 2005, pp. 117)
  71. (Bushman 2005, pp. 116–17) (the nature of the charges are not entirely clear, and Smith had been receiving threats of mob violence); (Bushman 2005, pp. 117–18) ("Smith had no sooner heard the verdict than a constable from neighboring Broome County served a warrant for the same crimes." Smith was tried again the next day, and again acquitted.)
  72. Quinn (1994, pp. 24–26); (Bushman 2005, p. 118).
  73. Bushman (2005, p. 120) ("Oliver Cowdery and the Whitmer family began to conceive of themselves as independent authorities with the right to correct Joseph and receive revelation.")
  74. Roberts (1902, pp. 109–110).
  75. Bushman (2005, p. 121); Phelps (1833, p. 67) ("[N]o one shall be appointed to receive commandments and revelations in this church, excepting my servant Joseph, for he receiveth them even as Moses.").
  76. Phelps (1833, p. 68) ("[I]t is not revealed, and no man knoweth where the city shall be built.").
  77. Phelps (1833, p. 68) ("The New Jerusalem "shall be on the borders by the Lamanites."); Bushman (2005, p. 122) (church members knew that "on the borders by the Lamanites" referred to Western Missouri, and Cowdery's mission in part was to "locate the place of the New Jerusalem along this frontier").
  78. Phelps (1833, pp. 67–68) (Cowdery "shall go unto the Lamanites and preach my gospel unto them".).
  79. Brodie (1971, p. 96) (noting that this was the third time Smith had revealed "lost books" since the Book of Mormon, the first being the "parchment of John" produced in 1829, and the second the Book of Moses dictated in June 1830.
  80. Bushman (2005, p. 124); Roberts (1902, pp. 120–124).
  81. F. Mark McKiernan, "The Conversion of Sidney Rigdon to Mormonism," Dialogue: A Journal of Mormon Thought, 5 (Summer 1970): 77. Parley Pratt said that the Mormon mission baptized 127 within two or three weeks "and this number soon increased to one thousand." McKiernan argues that "Rigdon's conversion and the missionary effort which followed transformed Mormonism from a New York-based sect with about a hundred members into one which was a major threat to Protestantism in the Western Reserve."
  82. Brodie (1971, p. 96) ("When Rigdon read the Book of Enoch, the scholar in him fled and the evangelist stepped into the place of second in command of the millennial church.").
  83. Bushman (2005, pp. 123–24); Brodie (1971, pp. 96–97).
  84. Brodie (1971, p. 97) (citing letter by Smith to Kirtland converts, quoted in Howe (1833, p. 111)). In 1834, Smith designated Kirtland as one of the "stakes" of Zion, referring to the tent–stakes metaphor of Isaiah 54:2.
  85. Phelps (1833, pp. 79–80) ("And again, a commandment I give unto the church, that it is expedient in me that they should assemble together in the Ohio, until the time that my servant Oliver Cowdery shall return unto them."); Bushman (2005, pp. 124–25); Brodie (1971, p. 96) (noting that Rigdon had urged Smith to return with him to Ohio).
  86. (Bushman 2005, pp. 150–52); Brodie (1971, pp. 97–100) ( Smith first lived with Newel K. Whitney in Kirtland, then moved in with John Johnson in 1831 in the nearby town of Hiram, Ohio. the "gifts" included hysterical fits and trances, frenzied rolling on the floor, loud and extended glossalalia, grimacing, and visions taken from parchments hanging in the night sky); Smith "appealed as much to reason as to emotion," and referred to Smith's style as "autocratic" and "authoritarian," but noted that he was effective in utilizing members' inherent desire to preach as long as they subjected themselves to his ultimate authority); Remini (2002, p. 95) ("Joseph quickly settled in and assumed control of the Kirtland Church.").
  87. Brodie (1971, pp. 104–108) (stating that the United Order of Enoch was Rigdon's conception (p. 108)); Bushman (2005, pp. 154–55); Hill (1977, p. 131) (Rigdon's communal group was called "the family"); see also Phelps (1833, p. 118) (revelation introducing the communal system, stating, "For behold the beasts of the field, and the fowls of the air, and that which cometh of the earth is ordained for the use of man, for food, and for raiment, and that he might have in abundance, but it is not given that one man should possess that which is above another.").
  88. Brodie (1971, p. 103) (stating that Rigdon suggested that Smith revise the Bible in response to an 1827 revision by Rigdon's former mentor Alexander Campbell).
  89. Phelps (1833, p. 83); Bushman (2005, pp. 125, 156, 308).
  90. Brodie (1971, pp. 111–13) (describing this conference as "the first major failure of his life" because he made irresponsible prophesies and performed failed faith healings, requiring Rigdon to cut the conference short).
  91. Brodie (1971, p. 111); Bushman (2005, pp. 156–60); Quinn (1994, pp. 31–32); Roberts (1902, pp. 175–76) (On June 3, 1831, "the authority of the Melchizedek Priesthood was manifested and conferred for the first time upon several of the Elders." Annotation by Roberts gives an apologetic explanation.)
  92. Brodie (1971, p. 101).
  93. Arrington (1992, p. 21).
  94. Brodie (1971, pp. 101–02, 121).
  95. Brodie (1971, pp. 110) (describing the mission as a "flat failure").
  96. Bushman (2005, pp. 161) (Richard W. Cummins, U.S. Agent to the Shawnee and Delaware tribes issued an order to desist because the men had not received official permission to meet with and proselytize the tribes under his authority).
  97. Brodie (1971, p. 108).
  98. Bushman (2005, p. 162); Brodie (1971, p. 109).
  99. Smith et al. (1835, p. 154).
  100. Brodie (1971, p. 115).
  101. Brodie (1971, p. 115).
  102. Bushman (2005, pp. 178–79); Remini (2002, pp. 109–10).
  103. Brodie (1971, p. 119) (noting that Smith may have narrowly escaped being castrated); Bushman (2005, pp. 178–79); Bruised and scarred, Smith preached the following day as if nothing happened (Brodie (1971, p. 120); 2002 (, pp. 110–11)).
  104. These reasons included the settlers' understanding that the Saints' intended to appropriate their property and establish a Millennial political kingdom (Brodie (1971, pp. 130–31); Remini (2002, pp. 114)), the Saints' friendliness with the Indians (Brodie (1971, p. 130)); Remini (2002, pp. 114–15)), the Saints' perceived religious blasphemy (Remini 2002, p. 114), and especially the belief that the Saints were abolitionists (Brodie (1971, pp. 131–33); Remini (2002, pp. 113–14)).
  105. Vigilantes tarred and feathered two church leaders, destroyed some Mormon homes, destroyed the Mormon press, then the westernmost American newspaper, including most copies of the unpublished Book of Commandments. (Bushman (2005, pp. 181–83); Brodie (1971, p. 115).
  106. Brodie (1971, pp. 135–36); Bushman (2005, p. 235).
  107. Quinn (1994, pp. 82–83) (Smith's August 1833 revelation said that after the fourth attack, "the Saints were "justified" by God in violence against any attack by any enemy "until they had avenged themselves on all their enemies, to the third and fourth generation.," citing Smith et al. (1835, p. 218)).
  108. Quinn (1994, pp. 83–84) (after the fourth attack on November 2, 1833, Saints began fighting back, leading to the Battle of Blue River on November 4, 1833).
  109. Bushman (2005, pp. 222–27); Brodie (1971, p. 137) (noting that the brutality of the Jackson Countians aroused sympathy for the Mormons and was almost universally deplored by the media).
  110. Roberts (1904, p. 37) (February 1834 revelation: "[T]he redemption of Zion must needs come by power; [t]herefore, I will raise up unto my people a man, who shall lead them like as Moses led the children of Israel,...and ye must needs be led out of bondage by power, and with a stretched out arm."); Brodie (1971, p. 146) ("Quick-springing visions of an army of liberation marching triumphantly into the promised land betrayed his sounder judgment."); Hill (1989, pp. 44–45) (suggesting that although members of the camp expected to do battle, Smith might have hoped they could merely intimidate the Missourians by a show of force).
  111. Smith et al. (1835, p. 237) (December 1833 revelation: Smith must "get ye straightway unto my land; break down the walls of mine enemies; throw down their tower, and scatter their watchmen. And inasmuch as they gather together against you, avenge me of mine enemies, that by and by I may come with the residue of mine house and possess the land."); Quinn (1994, pp. 84–85) (arguing that as of February 1834, the Saints were "free to take 'vengeance' at will against any perceived enemy").
  112. Brodie (1971, pp. 146–58); Remini (2002, p. 115).
  113. Bushman (2005, pp. 244-146) (The leaders learned that the "governor would not escort them back to their lands; they would have to fight their way into [Jackson] county," which made a campaign of "self defense" impossible).
  114. Brodie (1971, p. 141).
  115. Roberts (1904, p. 108) (quoting text of revelation); Hill (1989, pp. 44–45) (noting that in addition to failure to unite under the celestial order, God was displeased the church had failed to make Zion's army sufficiently strong).
  116. Brodie (1971, pp. 156–57); Roberts (1904, p. 109) (text of revelation).
  117. Smith et al. (1835, p. 233) (Kirtland Temple "design[ed] to endow those whom [God] ha[s] chosen with power on high"); Prince (1995, p. 32 & n.104) (quoting revelation dated June 12, 1834 (Kirtland Revelation Book pp. 97–100) stating that the redemption of Zion "cannot be brought to pass until mine elders are endowed with power from on high; for, behold, I have prepared a greater endowment and blessing to be poured out upon them [than the 1831 endowment]").
  118. Construction began in June 1833 (Remini 2002, p. 115), not long before the first attack on the Missouri Saints.
  119. Brodie (1971, pp. 159–160) (describing it as Smith's "second major failure"); Bushman (2005, pp. 246–247); Quinn (1994, p. 87) (noting that in October 1834, Smith only gathered two votes in his failed election as Kirtland's coroner).
  120. Quinn (1994, p. 85).
  121. Bushman (2005, p. 247).
  122. Brodie (1971, p. 141) ("In the Missouri debacle Joseph now saw a chance to erase the whole economic experiment—which in Kirtland had never yielded anything but trouble.").
  123. Brodie (1971, pp. 147–48).
  124. Brodie (1971, p. 161) (The five equal councils were "the presidency, the apostles, the seventies, and the two high councils of Kirtland and Missouri").
  125. Remini (2002, p. 116) ("The ultimate cost came to approximately $50,000, an enormous sum for a people struggling to stay alive.").
  126. (Bushman 2005, pp. 310–19); (Brodie 1971, p. 178) ("Five years before...[Joseph] had found a spontaneous orgiastic revival in full progress and had ruthlessly stamped it out. Now he was intoxicating his followers with the same frenzy he had once so vigorously denounced.")
  127. Brodie (1971, pp. 165–66).
  128. (Bushman 2005, p. 322).
  129. Brooke (1994, p. 221) ("Ultimately, the rituals and visions dedicating the Kirtland temple were not sufficient to hold the church together in the face of a mounting series of internal disputes," citing the failure of Zion's camp, the Alger "affair," and new theological innovations).
  130. (Bushman 2005, p. 322).
  131. The relationship with Alger may have been an early plural marriage or a sexual indiscretion. Compton1997 (, pp. 25–42) (saying that Alger was "one of Joseph Smith's earliest plural wives"); Bushman (2005, p. 325) (saying that Smith felt innocent of adultery presumably because he had married Alger, citing and account by Mosiah Hancock saying that Hancock's father had married Smtih and Alger); Brodie (1979, p. 335) (listing Alger as Smith's plural wife, with an assumed marriage date of 1836, which would indicate that Alger was 17 years old at the time); Foster, Lawrence (2001), Review of Todd Compton, In Sacred Loneliness: The Plural Wives of Joseph Smith, Dialogue: A Journal of Mormon Thought, p. 33 (saying that "earlier sexual relationships may have been considered marriages, but we lack convincing contemporary evidence supporting such an interpretation.")
  132. (Bushman 2005, pp. 217, 329) The temple left a debt of $13,000, and Smith borrowed tens of thousands more to make land purchases and purchase inventory for a merchandise store. By 1837, Smith had run up a debt of over $100,000.
  133. Quinn (1998, pp. 261–64); Brodie (1971, p. 192); Bushman (2005, p. 328).
  134. Bushman (2005, p. 328); Brodie (1971, p. 193): "Joseph made no apology for this indiscretion. In his history he described the trip to Salem as an ordinary missionary tour, and the incident eventually was forgotten."
  135. Bushman (2005, p. 328).
  136. Bushman (2005, p. 328) (Smith "had bought more stock than eighty-five percent of the investors.").
  137. Brodie (1971, pp. 195–96); Bushman (2005, p. 334).
  138. Bushman (2005, p. 330) (noting that business started on January 2, 1837, business was floundering within three weeks, and payment stopped on January 23, 1837).
  139. Bushman (2005, pp. 331–32).
  140. Bushman (2005, pp. 332, 336–38). Richard Bushman notes that Heber C. Kimball claimed that in June 1837, not more than 20 men in Kirtland believed Smith was a prophet, but argues that this was an exaggeration, and that there were still "hundreds and probably thousands of loyal followers" during this time (Bushman 2005, p. 332).
  141. The fallout included an unseemly row in the temple where guns and knives were drawn (Bushman 2005, p. 339). When a leading apostle, David W. Patten, raised insulting questions, Smith slapped him in the face and kicked him into the yard (Bushman 2005, pp. 332, 337, 339). Even stalwarts Parley P. Pratt and Orson Pratt left the church for a few months (Bushman 2005, p. 332).
  142. Brodie (1971, p. 207); Bushman (2005, pp. 339–40); Hill (1977, p. 216) (noting that Smith characterized the warrant as "mob violence...under the color of legal process").
  143. Brodie (1971, p. 157) (After Zion's Camp disbanded, Smith had predicted that Zion would be redeemed on September 11, 1836); Hill (1977, pp. 181–82) (noting an account that Smith predicted in 1834 that Jackson County would be redeemed "within three years"); Bushman (2005, p. 384) (noting that by 1839, Smith "was giving up the campaign to recover Jackson County").
  144. Roberts (1905, p. 24) (referring to the Far West church as the "church in Zion"); (Bushman 2005, p. 345) (The revelation calling Far West "Zion" had the effect of "implying that Far West was to take the place of Independence.")
  145. Roberts (1905, p. 24); Quinn (1994, p. 628) (noting that some Kirtland dissenters had claimed that Smith had become the anti-Christ in 1834 when he changed the church's name from "Church of Christ" to "Church of Latter Day Saints," deleting the name of Jesus).
  146. Brodie (1971, pp. 210, 222–23).
  147. Remini (2002, p. 125); Brodie (1971, p. 210) ("Joseph's going had left a void that they had found intolerable. With each passing week they remembered less of their prophet's financial ineptitude and more of his genial warmth and his magnetic presence in the pulpit.")
  148. Bushman (2005, pp. 345–346) Settling outside of Caldwell County would soon prove to be disastrous.
  149. Marquardt (2005, p. 463) (listing Oliver Cowdery (Assistant President of the Church), Frederick G. Williams (First Presidency), David and John Whitmer (Book of Mormon witnesses and presidency of Missouri), William Phelps (presidency of Missouri), [[Martin Harris (Latter Day Saints)|]], Hiram Page, and Jacob Whitmer (Book of Mormon witnesses), and Lyman E. Johnson, John F. Boynton, Luke S. Johnson, and William E. McLellin (Quorum of the Twelve)); Remini (2002, p. 128); Quinn (1994, p. 93).
  150. Bushman (2005, p. 346)
  151. Bushman (2005, pp. 347–348); Bushman (2005, p. 324) (The adultery charge was undoubtedly a reference to Fanny Alger, though her name was never mentioned.
  152. Quinn (1994, p. 92); (Brodie 1971, p. 213) ("From the bottom of his heart Joseph hated violence, but his people were demanding something more than meekness and compromise. It was common gossip among the old settlers that the Mormons would never fight; and Joseph came to realize that in a country where a man's gun spoke faster than his wits, to be known as a pacifist was to invite plundering."); (Bushman 2005, p. 355).
  153. There are two explanations for the name: (1) that it was a reference to the vision of Daniel of a stone cut out of a mountain in Dan. 2:44–45 (Quinn (1994, p. 93); Brodie (1097, p. 215) (quoting Smith)), and (2) that it was a reference to the biblical Danites of Judges 18 (Brodie 1971, p. 216) (quoting Smith).
  154. Quinn (1994, p. 93); Brodie (1971, p. 213) ("They would not only defend the Saints against aggression from the old settlers, but also act as a bodyguard for the presidency and as a secret police for ferreting out dissenters."); Remini (2002, p. 129).
  155. Brodie (1971, p. 217).
  156. Rigdon said that "if the salt have lost its savor, wherewith shall it be salted? It is thenceforth good for nothing, but to be cast out, and to be trodden under foot of men."
  157. Brodie (1971, pp. 218–19) (Danites issued a written death threat, and when that didn't work they surrounded the dissenters' homes and "ordered their wives to pack their blankets and leave the county immediately"); Quinn (1994, pp. 94–95).
  158. Bushman (2005, pp. 349–350) (The secrecy of the organization and obscurity of records hinder efforts determine whether Joseph or the "unscrupulous" Avard were responsible for the organization. The situation is further complicated because the keeper of Smith's journal was also a Danite supporter.)
  159. Quinn (1994, p. 93) (arguing that Smith and Rigdon were aware of the Danite organization and sanctioned their activities); Brodie (1971, pp. 215–16)(arguing that Sampson Avard had Smith's sanction); Hill (1977, p. 225) (concluding that Smith had at least peripheral involvement and gave early approval to Danite activities); (Bushman 2005, pp. 346–51) (Danites were under oath to be "completely submissive" to the First Presidency.); Bushman (2005, p. 352) ("Although Avard may have concealed the Danite oaths, Joseph certainly favored evicting dissenters and resisting mobs.")
  160. Brodie (1971, pp. 222–23); Remini (2002, pp. 131–33); Bushman (2005, p. 355).
  161. Brodie (1971, pp. 223); Quinn (1994, p. 96) (noting that Smith also advertised the speech in the church periodical).
  162. Remini (2002, p. 133).
  163. (Bushman 2005, p. 357) (noting that in Daviess County, Missouri, non-Mormons "watched local government fall into the hands of people they saw as deluded fanatics.").
  164. Bushman (2005, p. 357); Brodie (1971, pp. 225–26).
  165. Remini (2002, p. 134); Quinn (1994, p. 96).
  166. Brodie (1971, p. 227)
  167. Quinn (1994, pp. 98–99, 101).
  168. Quinn (1994, pp. 97–98) (Mormon forces, primarily the Danites, pillaged Millport and Gallatin, and when apostles Thomas B. Marsh and Orson Hyde prepared an affidavit against these Mormon attacks, they were excommunicated); Brodie (1971, p. 232) (Wagons returned from Millport and Gallatin "piled high with 'consecrated property'".); Bushman (2005, p. 371) (Smith "believed his people could rightfully confiscate property in compensation for their own losses to the Missourians but no more".).
  169. Brodie (1971, p. 230) (speech dated October 14, 1838 at the Far West town square); Bushman (2005, p. 352).
  170. (Bushman 2005, pp. 370–72).
  171. Bushman (2005, p. 364) ("Resisting a band of vigilantes was justifiable, but attacking a militia company was resistance to the state."); Quinn (1994, p. 100) (stating that the Extermination Order and the Haun's Mill massacre resulted from Mormon actions at the Battle of Crooked River); Brodie (1971, p. 234) (noting that Boggs was also told about Smith's "second Mohammed" speech and Mormon admissions that they had plundered Millport and Gallatin).
  172. (Bushman 2005, p. 367) (Boggs' executive order stated that the Mormon community had "made war upon the people of this State" and that "the Mormons must be treated as enemies, and must be exterminated or driven from the State if necessary for the public peace"). In 1976, Missouri issued a formal apology for this order (Bushman 2005, p. 398).
  173. Bushman (2005, pp. 365–66); Quinn (1994, p. 97).
  174. Bushman (2005, pp. 366–67); Brodie (1971, p. 239).
  175. Bushman (2005, p. 367) (noting that Smith was saved by Alexander Doniphan, a Missouri militia leader who had acted as the Saints legal council (pp. 242, 344)); Brodie & 1971 (241).
  176. Bushman (2005, p. 369); Brodie (1971, pp. 243–45).
  177. (Bushman 2005, p. 369); (Brodie 1971, pp. 225–26).
  178. Bushman (2005, p. 369).
  179. Bushman (2005, pp. 369–70).
  180. Brodie (1971, p. 251). Smith bore his harsh imprisonment "stoically almost cheerfully, for there was a serenity in his nature that enabled him to accept trouble along with glory," (Brodie (1971, p. 245); Bushman (2005, pp. 375–77)) whereas Rigdon was both sick and a whiner (Brodie 1971, p. 251).
  181. Brodie (1971, pp. 245–46).
  182. Remini (2002, p. 138).
  183. Brodie (1971, pp. 248–50).
  184. Brodie (1971, pp. 248–50).
  185. (Brodie 1971, pp. 246) (noting, in addition, that Smith oddly denied the ubiquitous rumor of polygamy, which had not come up in his trial). The Danites dissolved in 1838, but their members formed the backbone of Smith's security forces in Nauvoo. (Quinn, pp. 101–02).
  186. (Brodie 1971, pp. 245–46).
  187. Bushman (2005, pp. 377–78).
  188. (Bushman 2005, p. 375); (Brodie 1971, pp. 250–51) Smith and his companions had tried to escape at least twice during their four-month imprisonment; Brodie (2005, pp. 253–55) They eventually succeeded, bribing the sheriff with a jug of honey whiskey brought by Smith's brother Hyrum, which the sheriff used to get drunk while the prisoners escaped. Young Joseph Smith III later said he remembered the sheriff coming to collect $800 from his father; (Bushman 2005, pp. 382, 635–36) (noting that the prisoners believed they were an embarrassment to Missouri officials, and that Bogg's Extermination Order would cause a scandal if widely publicized); Joseph I. Bentley. "Legal Trials of Joseph Smith". LightPlanet. Retrieved November 1, 2011..
  189. Brodie (1971, pp. 246–47, 259) (noting rebukes by Missouri and Illinois newspapers, and "press all over the country"); Bushman (2005, p. 398) (Mormons were depicted as a persecuted minority).
  190. Brodie (1971, p. 248) ("There was chronic border friction between Missouri and Illinois, and the 'Suckers' welcomed the chance to demonstrate a nobility of character foreign to the despised 'Pukes'".).
  191. Bushman (2005, p. 381) (Saints gathered near Quincy, Illinois.
  192. Bushman (2005, pp. 383–84) (noting that the land had strategic importance as a possible major port).
  193. Bushman (2005, pp. 384).
  194. Bushman (2005, pp. 398–99); Brodie (1971, p. 259) (Smith "saw to it that the sufferings of his people received national publicity.").
  195. Smith traveled to Washington, D.C. to meet with President Martin Van Buren and Congress (Bushman (2005, pp. 392–94); Brodie (1971, p. 260)).
  196. During the widespread epidemic Smith was reported to have anointed the suffering with oil and blessed them Bushman (2005, p. 385); Brodie (1971, p. 257); In 1841 malaria would claim the lives of one of Smith's brothers and his son, who died within eight days of each other.(Bushman 2005, p. 425)
  197. Brodie (1971, p. 258) (arguing that Smith was eager to reclaim some of the prestige that had been ceded to Brigham Young while Smith was imprisoned); (Bushman 2005, p. 386) (Though many of the apostles had malaria, Smith required them to covertly slip into hostile Missouri so that Far West, now deserted, would be their point of departure on exactly April 26, 1838.); Roberts (1905, pp. 46–47) (Revelation given in Far West in 1838: "Let them take leave of my saints in the city of Far West, on the twenty-sixth day of April next, on the building-spot of my house, saith the Lord.").
  198. Bushman (2005, p. 409); Brodie (1971, pp. 258, 264–65).
  199. Bushman (2005, pp. 410–11).
  200. Bushman (2005, p. 412); Brodie (1971, pp. 267–68).
  201. Bushman (2005, p. 415). A similar Hebrew word appears in Isaiah 52: 7.
  202. Quinn (1994, p. 110); Brodie (1971, p. 273); Bushman (2005, p. 426). Prior to the charter, Smith had narrowly avoided two extradition attempts (Brodie (1971, pp. 272–73); Bushman (2005, pp. 425–26)).
  203. Quinn (1995, pp. 106–08).
  204. Brodie (1971, p. 267); Bushman (2005, p. 412).
  205. Quinn (1995, p. 106).
  206. Brodie (1971, p. 271) (Smith "frequently jested about his outranking every military officer in the United States".); Bushman (2005, p. 259) (noting that Bennett had effective command of the Legion).
  207. Quinn (1995, p. 106) (The Legion had 2,000 troops in 1842, 3,000 by 1844, compared to less than 8,500 soldiers in the entire United States Army.)
  208. Brodie (1971, p. 268); Quinn (1995, p. 1067).
  209. Bushman (2005, p. 411)
  210. Bushman (2005, p. 438) (Smith approached Joseph Bates Noble about marrying his wife's sister, Smith asked Bates to "keep quiet": "In revealing this to you I have placed my life in your hands, therefore do not in an evil hour betray me to my enemies." Noble performed the ceremony "in a grove near Main Street with Louisa in man's clothing.")
  211. Brodie (1971, pp. 311–12); Bushman (2005, p. 460) (Bennett told women he was seducing that illicit sex was acceptable among the Saints so long as it was kept secret). Bennett, a minimally trained doctor, also promised abortions to any who might became pregnant.
  212. Bushman (2005, p. 421); Brodie (1971, p. 282).
  213. Bushman (2005, pp. 448–49).
  214. O&L 124:28.
  215. Quinn (1994, p. 113).
  216. Bushman (2005, pp. 449); Quinn (1994, pp. 114–15).
  217. Quinn (1994, p. 634).
  218. Bushman (2005, p. 384) (Smith viewed Nauvoo as a compromise to his plan to build Zion).
  219. Bushman (2005, p. 404).
  220. Bushman (2005, p. 384).
  221. Teltta-vaarna metafora on peräisin Jesajan kirjasta 54:2.
  222. Bushman (2005, p. 415) (noting that the time when the Millennium was to occur lengthened to "more than 40 years".)
  223. Quinn (1994, pp. 111–12).
  224. Bushman (2005, p. 436).
  225. Bushman (2005, pp. 427–28). "To Sharp's mind, the militia was a sign of the Saints' essential militarism. What he most feared in Mormonism, and what he found, was militant fanaticism."
  226. Bushman (2005, p. 468); Brodie (1971, p. 323) (noting rumors that Smith had predicted in 1840 that Boggs would meet a violent death within a year, and that Smith offered a $500 reward for his death); Quinn (1994, p. 113) (noting that Smith held Boggs responsible for the Haun's Mill massacre). Boggs survived the attack.
  227. Quinn (1994, p. 113); Bushman (2005, p. 468) (stating the evidence was circumstantial).
  228. Bushman (2005, p. 468). Rockwell later acquired "a reputation as a gunslinging lawman in Utah."
  229. Bushman (2005, p. 468)
  230. Bushman (2005, pp. 468–75) (United States district attorney Justin Butterfield argued that Smith was not a "fugitive from justice" because he was in Missouri when the crime occurred.)
  231. Bushman (2005, pp. 504) (the warrant this time was for the old charge of treason)
  232. Bushman (2005, pp. 504–08).
  233. Bushman (2005, p. 508)
  234. Quinn (1994, pp. 115–16) ("Such decisions were made by the formality of 'a vote' after the 'true order of prayer' and the announcement of God's revelation on the subject.").
  235. Bushman (2005, p. 511); Brodie (1971, p. 356); Quinn (1994, pp. 115–116) (noting that the Anointed Quorum also authorized "a proclamation to the kings of the earth," but Smith never sent it). Smith also threatened Congress. The Millennial Star later quoted Smith as having said that "if Congress will not hear our petition and grant us protection, they shall be broken up as a government and God shall damn them, and there shall be nothing left of them—not even a grease spot." Quoted in Brodie, 356.
  236. Quinn (1994, p. 119)
  237. Quinn (1994, pp. 118–19) (the Anointed Quorum chose Sidney Rigdon as Smith's running mate);Bushman (2005, pp. 514–15); Brodie (1971, pp. 362–64).
  238. Quinn (1994, p. 121) (The day before the Council was organized, word reached Smith that a U.S. Indian agent was interfering with acquisition of lumber needed for the Nauvoo Temple).
  239. Quinn (1994, pp. 120–22) (noting that the Council was authorized by a revelation, and members committed to keep what Smith said during the organizational meeting secret); Bushman (2005, p. 519).
  240. Quinn (1994, p. 121).
  241. Bushman (2005, p. 517).
  242. Bushman (2005, p. 521) (noting that in April, Smith prophesied "the entire overthrow of this nation in a few years," at which time his Kingdom of God would be prepared to take power); Ostling & Ostling (1999, p. 13) (As if they had just organized an independent state, Smith and the Council sent ambassadors to England, France, Russia, and the Republic of Texas); Remini (2002, p. 166).
  243. Bushman (2005, pp. 521–22) (noting use of the term theodemocracy); Ostling & Ostling (1999, pp. 13, 15) The council included only three non-Mormons, two of whom were apparently counterfeiters.
  244. "In an act shocking to democratic sensibilities, at the Council of Fifty meeting of April 11, 1844, 'Prest J[oseph] was voted our P[rophet] p[riest] and K[ing]...Monarchy did not repel Joseph as it did other Americans. A righteous king was the best kind of ruler, the Book of Mormon had taught. The office of king came out of temple rituals where other Saints were anointed 'kings and priests,' according to prescriptions in the Revelation of St. John, but here the title had overt political implications. Joseph was to be king in the Kingdom of God, or 'King and Ruler over Israel.' His election as king did not alter his behavior or give him additional power. . . but it did indicate Joseph’s frame of mind." Bushman (2005, p. 523)|Quinn (1994, p. 124). For a few months, the Council took over from the Anointed Quorum as the leading council of church government.Bushman (2005, p. 525).
  245. Bushman (2005, pp. 527–28).
  246. Brodie (1971, p. 368) (noting that Law and Foster were also the chief city contractors); Bushman (2005, p. 528) (noting that Law had been was a member of the Anointed Quorum); Quinn (1994, p. 528) (Law was criticized in 1843 and then dropped from the Anointed Quorum in January 1844, but after being defended by Hiram Smith, he rejected an April 1844 offer by Joseph Smith to be restored to church positions if he ended his opposition to polygamy).
  247. Brodie (1971, pp. 368–69) (Law believed that Smith was misappropriating donations for the Nauvoo House hotel and neglecting other building projects despite the acute housing shortage, while Smith had no respect for building projects by Law and Foster.); Ostling & Ostling (1999, p. 14); Brodie (1971) ("With sorrow and suspicion Law watched Joseph ever enlarging his circle of wives. Then the prophet tried to approach Law's own wife, Jane." (p. 369); Robert D. Foster came home and caught Smith having dinner alone with his wife, and after a confrontation in which weapons were drawn, Mrs. Foster fainted and on reviving said Smith had proposed to her (p. 371)); Van Wagoner (1992, p. 39); Ostling & Ostling (1999, p. 14); Bushman (2005, pp. 660–61) (noting that Smith claimed that Jane Law had proposed to him (660–61), citing Journal of Alexander Neibaur, May 24, 1844 (Smith claimed that Jane Law lured him into her house alone, embraced him, and proposed to him, but that Smith resisted her advances); also noting that Smith confronted Mrs. Foster with two witnesses and got her to say that during their dinner, Smith had made no sexual advances and had not "preached the spiritual wife doctrine" (530–31).)
  248. Bushman (2005, pp. 549, 531) ("The dissenters troubled Joseph mainly because he feared plots to haul him away to certain death in Missouri"); Williams, A.B. (May 15, 1844), "Affidavit", Times and Seasons 5 (10): 541 (Affidavit stating, "Joseph H. Jackson said that Doctor Foster, Chauncy Higbee and the Laws were red-hot for a conspiracy, and he should not be surprised if in two weeks there should be not one of the Smith family left in Nauvoo").
  249. Bushman (2005, p. 531).
  250. Bushman (2005, p. 531).
  251. Brodie (1971, p. 373);
  252. Smith denied he had more than one wife. Brodie (1971, p. 373); Bushman (2005, p. 538) (arguing that Smith may have felt justified denying polygamy and "spiritual wifeism" because he thought it was based on a different principle than "plural marriage"); Roberts (1912, pp. 408–412) (Smith stated, "I had not been married scarcely five minutes, and made one proclamation of the Gospel, before it was reported that I had seven wives....I have rattled chains before in a dungeon for truth's sake. I am innocent of all these charges, and you can bear witness of my innocence, for you know me yourselves....What a thing it is for a man to be accused of committing adultery, and having seven wives, when I can only find one. I am the same man, and as innocent as I was fourteen years ago; and I can prove them all perjurers." "This new holy prophet [Law] has gone to Carthage and swore that I had told him that I was guilty of adultery. This spiritual wifeism! Why, a man dares not speak or wink, for fear of being accused of this").
  253. Bushman (2005, p. 539); Brodie (1971, pp. 374) (arguing that given its authors' intentions to reform the church, the paper was "extraordinarily restrained" given the explosive allegations it could have raised); Quinn (1994, p. 138) A prospectus for the newspaper was published on May 10, and referred to Smith as a "self-constituted monarch."
  254. Smith had recently given his King Follet discourse, in which he taught that God was once a man, and that men and women could become gods. Bushman (2005, p. 539); Brodie (1971, pp. 374–75)
  255. Brodie (1971, pp. 375) (stating that the Expositor contained "an unmistakable allusion to Joseph's kingship"); Quinn (1994, pp. 139); Marquardt (2005);Marquardt (1999, p. 312).
  256. Quinn (1994, pp. 139) (noting that the publishers intended to emphasize the details of Smith's delectable plan of government" in later issues).
  257. Bushman (2005, pp. 340–41).
  258. Bushman (2005, p. 540); Brodie (1971, p. 377); Marquardt (2005); Marquardt (1999, p. 312). At the city council meeting, Smith said the 1843 revelation on polygamy referred to in the Expositor "was in answer to a question concerning things which transpired in former days, and had no reference to the present time" Brodie (1971, p. 377).
  259. Bushman (2005, p. 541).
  260. Warsaw Signal, June 14, 1844. ("Citizens arise, one and all!!! Can you stand by, and suffer such Infernal Devils! to rob men of their property and rights without avenging them. We have no time for comment, every man will make his own. Let it be made with Powder and Ball!!!."
  261. Ostling & Ostling (1999, p. 16).
  262. Bushman (2005, p. 546)
  263. Ostlings, 17; Bushman, 546. Eight Mormon leaders accompanied Smith to Carthage: Hyrum Smith, John Taylor, Willard Richards, John P. Greene, Stephen Markham, Dan Jones, John S. Fullmer, Dr. Southwick, and Lorenzo D. Wasson. [1] All of Smith's associates left the jail, except his brother Hyrum, Richards and Taylor. (Richards and Taylor were not prisoners, but stayed voluntarily.)
  264. http://www.lightplanet.com/mormons/people/joseph_smith/legal_trials.html
  265. Brodie (1971, pp. 393–94); Bushman (2005, pp. 549–50).
  266. Joseph and Hyrum were accompanied by John Taylor and Willard Richards, who tried to deflect guns using their canes. Bushman (2005, p. 550) ("Hyrum was the first to fall. A ball through the door struck him on the left side of the nose, throwing him to the floor.")
  267. Brodie (1971, p. 393) ("Joseph discharging all six barrels down the passageway. Three of them missed fire, but the other three found marks."); Bushman & 2005 (2005, p. 549) (Smith received a smuggled six-shooter, and passed along a single-shot pistol to Hyrum).
  268. Brodie (1971, pp. 393–94); Bushman (2005, pp. 549–50).
  269. Arrington and Bitton, 82; Remini, 174-75.
  270. Bushman (2005, p. 552).
  271. Bushman (2005, p. xxi)
  272. He never presented his ideas systematically in clear, logical order; they came in flashes and bursts. Nor did he engage in formal debate. His most powerful thoughts were assertions delivered as if from heaven. Assembling a coherent picture out of many bits and pieces leaves room for misinterpretations and forced logic. Even his loyal followers disagree about the implications of his teaching. Bushman (2005, p. xxi)
  273. He did not defend his revelations or give reasons for belief. He dictated words and let people decide. Everything he taught and most of what he did originated in these revelations. Bushman (2005, p. xx)
  274. He never presented his ideas systematically in clear, logical order; they came in flashes and bursts. Nor did he engage in formal debate. His most powerful thoughts were assertions delivered as if from heaven. Assembling a coherent picture out of many bits and pieces leaves room for misinterpretations and forced logic. Even his loyal followers disagree about the implications of his teaching. Bushman (2005, p. xxi)
  275. Toward the end of his life, he told a Pittsburgh reporter that he could not always get a revelation when he needed one, but "he never gave anything to his people as revelation, unless it was a revelation." Bushman (2005, p. xxi)
  276. Bushman (2005, p. 173) ("Judging by his actions, Joseph believed in the revelations more than anyone. From the beginning, he was his own best follower."); Vogel (2004, p. xvii) (saying that Smith's private beliefs were revealed through his revelations); Vogel (2004, p. viii) (arguing that Smith believed he was called of God, but occasionally engaged in fraudulent activities in order to preach God's word more effectively)
  277. Bushman (2005, p. 69) ("Not two years earlier, he was entangled with the money-diggers and struggling to scrape together rent money for his family. In 1828, he dictated 116 pages of the Book of Mormon and received a revelation spoken in God's voice"); Brodie (1971, pp. 55–57) ("Although he may not have sensed their significance, these, Joseph's first revelations, marked a turning-point in his life. For they changed the Book of Mormon from what might have been merely an ingenious speculation into a genuinely religious book")
  278. Bushman (2005, p. 69) ("The revelation gave the first inkling of how Joseph would speak in his prophetic voice. The speaker speaker stands above and outside Joseph, sharply separated emotionally and intellectually"); Vogel (2004, pp. 128–129)
  279. Bushman (2005, p. 129)
  280. Bushman (2005, p. xx); Bushman (2005, p. 129)
  281. Bushman (2005, p. 105) "The Book of Mormon, the longest and most complex of Joseph Smith's revelations, by rights should have been written in his maturity, not when he was twenty-three."
  282. Bushman (2005, p. 84)
  283. Bushman (2005, p. 85); Vogel (2004, p. 118)
  284. Bushman (2005, pp. 86–87)
  285. Bushman (2005, pp. 86–87)
  286. Bushman (2005, pp. 86–87)
  287. Bushman (2005, pp. 86–87)
  288. Brodie (1971, pp. 57–73); Vogel (2004, pp. xviii–xix)
  289. Bushman (2005, p. 106); Vogel (2004, pp. xviii–xix)
  290. Brodie (1971, pp. 57–73); Vogel (2004, pp. xviii–xix)
  291. Bushman (2005, p. 108); Vogel (2004, pp. 122–23, 161, 311, 700)
  292. Bushman (2005, pp. 86–87)
  293. Bushman (2005, p. 108)
  294. Bushman (2005, p. 72) ("Joseph himself said almost nothing about his method but implied transcription when he said that "the Lord had prepared spectacles for to read the Book.")
  295. Smith et al. (Richards, p. 9) (describing early translation with the Urim and Thummim from December 1827 to February 1828); Remini (2002, p. 57) (noting that Emma Smith said that Smith started translating with the Urim and Thummim and then eventually used his dark seer stone exclusively); Bushman (2005, p. 66); Quinn (1998, pp. 169–70) (noting that, according to witnesses, Smith's early translation with the two-stone Urim and Thummim spectacles involved placing the spectacles in his hat, and that the spectacles were too large to actually wear). In one 1842 statement, Smith said that "[t]hrough the medium of the Urim and Thummim I translated the record by the gift, the power of God." (Smith 1842, p. 707). There is debate as to whether or not this statement is consistent with his known use of a seer stone other than the Urim and Thummim. (Quinn 1998, p. 175) argues that the term Urim and Thummim was a generic term early Mormons used to refer to all of Smith's seer stones. (Persuitte 2000, pp. 81–83) interprets Smith to say that he translated the entire Book of Mormon with the two stones found with the plates, which would be in flat contradiction with his documented use of the chocolate-colored seer stone.
  296. Smith et al. (Richards, p. 4) (stating that deposited with the plates were "two stones in silver bows" and stating that "these stones fastened into a breastplate constituted what is called the Urim & Thummim...."); Smith (1842, p. 707) (describing "a curious instrument which the ancients called 'Urim and Thummim,' which consisted of two transparent stones set in the rim of a bow fastened to a breastplate.").
  297. (Quinn 1998, pp. 171–73) (witnesses said that Smith shifted from the Urim and Thummim to the single brown seer stone after the loss of the earliest 116 manuscript pages); Persuitte (2000, pp. 81–82) (none of the existing Book of Mormon transcript was created using the Urim and Thummim); Remini (2002, p. 57) (noting that Emma Smith said that after 1828, Smith used his dark seer stone exclusively).
  298. Bushman (2005, pp. 71–72); Marquardt & Walters (1994, pp. 103–04); Van Wagoner & Walker (1982, pp. 52–53) (citing numerous witnesses of the translation process); Quinn (1998, pp. 169–70, 173) (describing similar methods for both the two-stone Urim and Thummim and the chocolate seer stone).
  299. Quinn (1998, p. 173) ("[T]he actual translation process was strikingly similar to the way Smith used the same stone for treasure-hunting."); Bushman (2005) (In using the divining power of stones, Smith blended the magic culture of his upbringing with inspired translation.).
  300. Van Wagoner & Walker (1982, p. 53) ("The plates could not have been used directly in the translation process."); Bushman (2005, pp. 71–72) (Joseph did not pretend to look at the 'reformed Egyptian' words, the language on the plates, according to the book's own description. The plates lay covered on the table, while Joseph's head was in the hat looking at the seerstone...."); Marquardt & Walters (1994, pp. 103–04) ("When it came to translating the crucial plates, they were no more present in the room than was John the Beloved's ancient 'parchment', the words of which Joseph also dictated at the time.").
  301. Cole (1831); Howe (1834, p. 14).
  302. Quinn (1998, p. 242)
  303. Bushman (2005, p. 142) (while making revisions to the Bible, Smith still "relied on inspiration to make the changes, but he gave up the Urim and Thumm, as Orson Pratt later explained, because he had become acquainted with 'the Spirit of Prophecy and Revelation' and no longer needed it.")
  304. Bushman (2005, p. 107)
  305. Brodie (1971, p. 83) "The Book of Mormon was the catapult that flung Joseph Smith to a place in the sun. But it could not be responsible for his survival there. The book lives today because of the prophet, not he because of the book."
  306. Brodie (1971, p. 84)
  307. Bushman (2005, p. 127)
  308. Bushman (2005, p. 128)
  309. Brodie (1971, p. 57); Bushman (2005, p. xxi) ("He experienced revelation like George Fox, the early Quaker, who heard the Spirit as 'impersonal prophecy,' not from his own mind but as 'a word from the Lord as the prophets and the apostles had.'"); Bushman (2005, p. 388)
  310. Bushman (2005, p. 133)
  311. Bushman (2005, p. 142) (noting that though Smith declared the work finished in 1833, the church lacked funds to publish it during his lifetime); Brodie (1971, p. 103) (Brodie suggests that Rigdon may have prompted Smith to revise the Bible in response to an 1827 revision by Rigdon's former mentor Alexander Campbell); Hill (1977, p. 131) (although Smith described his work beginning in April 1831 as a "translation," "he obviously meant a revision by inspiration").
  312. Bushman (2005, p. 133) (Smith said later in life, "I believe the Bible, as it ought to be, as it came from the pen of the original writers.")
  313. Bushman (2005, p. 133) (Smith said later in life, "I believe the Bible, as it ought to be, as it came from the pen of the original writers.")
  314. Bushman (2005, pp. 132, 142)
  315. Bushman (2005, p. 138).
  316. Bushman (2005, p. 137)
  317. Bushman (2005, pp. 138–41) (in Genesis, Enoch is summed up in 5 verses. Joseph Smith's revision extends this to 110 verses)
  318. Bushman (2005, pp. 133–34) ("Joseph Smith's Book of Moses fully Christianized the Old Testament. Rather than hinting of the coming of Christian truth, the Book of Moses presents the whole Gospel. God teaches Adam to believe, repent, 'and be baptized even by water'")
  319. Brodie (1971, pp. 170–75); Bushman (2005, pp. 286, 289–290).
  320. Bushman (2005, pp. 157, 288–290)
  321. Bushman (2005, p. 130)
  322. Bushman (2005, p. 130)
  323. Bushman (2005, p. 388); Brodie (1971, p. 57) (arguing that Smith was describing his own alert, intuitive understanding and creative spirit)
  324. Bushman (2005, p. 174)
  325. Bushman (2005, p. 174)
  326. Quinn (1994, pp. 5–6, 9, 15–17, 26, 30, 33, 35, 38–42, 49, 70–71, 88, 198); Brodie (1971, p. 141) (Smith "began to efface the communistic rubric of his young theology").
  327. Bushman (2005, p. 195) (in February 1832, a long revelation called "The Vision" returned to the questions of human destiny initially addressed in the 1830 Book of Moses)
  328. Bushman (2005, p. 172) ("Brief revelations about personal callings intermingled with visions of the future and broad statements of belief and policy.")
  329. Bushman (2005, pp. 152–155); Brodie (1971, pp. 106–7); "O&L 42".
  330. Bushman (2005, p. 195) (in February 1832, a long revelation called "The Vision" returned to the questions of human destiny initially addressed in the 1830 Book of Moses)
  331. Bushman (2005, pp. 196–202); Brodie (1971, pp. 117–18); "O&L 76".
  332. Bushman (2005, pp. 202–205); "O&L 84".
  333. Bushman (2005, pp. 205–7, 210–12); "O&L 88".
  334. Bushman (2005, pp. 207–210); "O&L 93".
  335. Brodie (1971, p. 166); Bushman (2005, p. 212) (revelation "came at a time when temperance and food reforms were flourishing in the United States").
  336. Bushman (2005, pp. 212–213); "O&L 89".
  337. Brodie (1971, p. 289); Bushman (2005, p. 213) ("Joseph drank tea and a glass of wine from time to time."); Ostling (1999, pp. 177–78) (Smith "himself liked a nip every now and then, especially at weddings." The Mansion House, which operated a hotel, maintained a fully stocked barroom, and Nauvoo also had a brewery." According to Smith's fellow prisoner John Taylor, "the prophet requested and drank wine at Carthage Jail the night before his was murdered in 1844.").
  338. Bushman (2005, p. 213)
  339. Bushman (2005, pp. 253–60); "O&L 107".
  340. Brodie (1971, p. 340) (Polygamy revelation was the last and "most epoch making"); Bushman (2005, pp. 438–46); "O&L 132".
  341. Bushman (2005, p. 195) (in February 1832, a long revelation called "The Vision" returned to the questions of human destiny initially addressed in the 1830 Book of Moses)
  342. Bushman (2005, pp. 193–194)
  343. When the Saints were expelled from Jackson County in November of 1833, Smith said he wasn't able to receive a revelation until December. Bushman (2005, p. 229))
  344. Brodie (1971, pp. 159–60) (comparing only 13 or so revelations after July 1834, several of them trivial, to the over 100 in the five years previous); Bushman (2005, pp. 310–322, 419) (After the temple dedication, Smith informed the Saints that he had completed the organization of the Church and had given them the instruction they needed. An April 3 vision signaled the coming of "incommunicable revelations.")
  345. Bushman (2005, p. 419) ("Joseph spoke like a witness or an initiate in heavenly mysteries, rather than a prophet delivering revelations from the Lord's mouth")
  346. Bushman (2005, pp. 421–3) Joseph's first mention of Baptism for the dead was in a funeral sermon in August 1840. A letter on the subject is contained in "O&L 128".
  347. Bushman (2005, p. 419) ("Joseph spoke like a witness or an initiate in heavenly mysteries, rather than a prophet delivering revelations from the Lord's mouth")
  348. Bushman (2005, p. 419) ("Joseph spoke like a witness or an initiate in heavenly mysteries, rather than a prophet delivering revelations from the Lord's mouth")
  349. Wesley P. Walters: The Mormon Prophet Attempts to Join the Methodists Utah Lighthouse Ministry. Viitattu 8.6.2008. (In June 1828 Joseph Smith, Jr., the founder of Mormonism, joined the Methodist Church [probationary class] in Harmony, Pennsylvania. - - However, there was never any dispute that he had become a member - -)
  350. http://www.mormonismi.net/kirjoitukset/amboy1.shtml The Amboy Journal, Amboy, Illinois, keskiviikkona, huhtik. 30, 1879, s. 1.
  351. Bushman (2005, pp. 449); Quinn (1994, pp. 114–15).
  352. Legal Trials of the Prophet: Joseph Smith's Life in Court
  353. Stephen E. Thompson, "Egyptology and the Book of Abraham", Dialogue: A Journal of Mormon Thought 28/1 (Spring 1995): 148-152

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Joseph Smith’s First Vision – Confirming Evidences and Contemporary Accounts: Milton V. Backman, Jr.
  • Joseph Smith - Rough Stone Rolling: Richard L. Bushman
  • Opening the Heavens - Accounts of Divine Manifestations, 1820–1844: John W. Welch (toim.)
  • Joseph Smith - The First Mormon: Donna Hill
  • By the Hand of Mormon - American Scripture That Launched a New World Religion: Terryll L. Givens
  • Personal Writings of Joseph Smith: Dean C. Jessee
  • Joseph Smith and the Beginning of Mormonism: Richard L. Bushman
Edeltäjä:
-
Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon presidentti
18301844
Seuraaja:
Brigham Young