John Gotti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
"Teflon Don" ohjaa tänne. Rick Rossin albumista, katso Teflon Don (albumi).
John Joseph Gotti, Jr.
John Gottin pidätysvalokuva.
John Gottin pidätysvalokuva.
Syntynyt 27. lokakuuta 1940
Bronx, New York City, New York, Yhdysvallat
Kuollut 10. kesäkuuta 2002 (61 vuotta)
Springfield, Missouri

John Joseph Gotti, Jr. (27. lokakuuta 194010. kesäkuuta 2002), tunnettu myös lempinimillä "The Dapper Don" ja "The Teflon Don", oli yhdysvaltalainen mafioso ja Gambinon mafiaperheen päällikkö vuosina 19852002. Gottin valtakaudella Gambinon mafiaperheestä tuli Yhdysvaltain voimakkain ja rikkain rikollisjärjestö 1980-luvun puolivälissä. Vuonna 1992 Gotti tuomittiin lukuisista rikoksista elinkautiseen. Hän kuoli vankilassa kymmenen vuotta myöhemmin.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

John Gotti syntyi vuonna 1940 amerikanitaliaiseen perheeseen Bronxin piirikunnassa New Yorkissa Yhdysvalloissa. Gottin vanhemmat olivat John Gotti, Sr. ja Philomena "Fannie" Gotti. Hänellä oli myös kaksi sisarusta, vuonna 1939 syntynyt isoveli Peter ja vuonna 1942 syntynyt pikkuveli Richard. Vuonna 1952 perhe muutti Sheepshead Bayhyn, jossa Gotti ja hänen veljensä liittyivät paikalliseen nuorisojengiin. Vuoden 1954 kesällä Gotti yritti varastaa rakennustyömaalta painavan betonimyllyn, joka kuitenkin putosi hänen jalkansa päälle ja murskasi Gottin varpaat. Tapaturmasta johtui Gottin tunnusomainen, nilkuttava kävelytapa.

Vuonna 1962 Gotti meni naimisiin Victoria DiGiorgion kanssa. Heille syntyi viisi lasta, Angel, Victoria, John A. "Junior", Peter ja Frank. Perhe muutti Howard Beachiin Queensissa. Gotti oli lyhytpinnainen ja temperamenttinen mies, minkä takia hänen perheessä esiintyi perheväkivaltaa. FBI:n nauhoittamat tallenteet paljastavat, että vuonna 1989 Gotti hakkasi vaimonsa ja poikansa John A. "Juniorin".[1]

Gambinon mafiaperheessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoteen 1966 mennessä Gottilla oli kytköksiä Carmine "Charley Wagons" Faticon rikollisryhmään, joka toimi Gambinon mafiaperheen alipäällikön Aniello Dellacrocen alaisuudessa. Hänen ensimmäinen rikoksensa Gambinon mafiaperheessä oli lentoyhtiö United Airlinesin omistaman rekka-auton varastaminen Idlewildin lentoasemalta (nykyinen John F. Kennedyn kansainvälinen lentoasema) 27. marraskuuta 1967. Muutamaa vuorokautta myöhemmin FBI pidätti Gottin. Vuoden 1968 tammikuussa United Airlinesin työntekijät tunnistivat Gottin mieheksi, joka oli varastanut rekan, joten FBI pidätti hänet toisen kerran. Vain kaksi kuukautta myöhemmin Gotti pidätettiin kolmannen kerran, koska hän oli varastanut 50 000 Yhdysvaltain dollarin arvosta savukkeita. Gotti todettiin syylliseksi ja tuomittiin vankilaan Lewisburgiin neljäksi vuodeksi, mutta hän pääsi vapaalle jalalle kolmessa vuodessa. Vankilasta päästyä Gotti palasi Faticon ryhmän päämajaan Bergin Hunt and Fish Clubiin Ozone Parkissa, jossa Fatico teki hänestä ryhmän uuden päällikön ja väistyi eläkkeelle.

18. maaliskuuta 1980 Gottin 12-vuotias poika Frank kuoli ajettua polkupyörällä Gottien naapurin John Favaran auton alle. Favaran ei katsottu olleen syypää onnettomuuteen eikä häntä vastaan nostettu syytteitä. Kaksi kuukautta myöhemmin Victoria DiGiorgio Gotti hakkasi Favaran baseball-mailalla. Favara suunnitteli muuttavansa perheineen pois Howard Beachistä, mutta 28. heinäkuuta 1980 hän katosi salaperäisesti. FBI:n mukaan Favaran murhasivat Gottin palkkatappajat, mutta Gotti itse kiisti olleensa murhakäskyn takana. Favaran jäännöksiä ei ikinä löydetty ja hänen perheensä julisti hänet kuolleeksi vuonna 1983. Vuonna 2009 esitettiin syytöksiä, joiden mukaan Gambinon mafiaperheen palkkatappaja Charles Carneglia olisi syövyttänyt Favaran maalliset jäännökset hapossa.[2]

Gotti työskenteli Aniello Dellacrocen alaisuudessa, mutta hän halusi päästä Gambinon mafiaperheen johtoon. Vuonna 1973 Gotti osallistui Gambinon mafiaperheen pitkäaikaisen johtajan Carlo "Don Carlo" Gambinon veljenpojan Emanuel "Manny" Gambinon kidnappaneen ja tappaneen amerikanirlantilaisen gangsterin James McBratneyn murhaan. Vuonna 1976 Carlo Gambino kuoli ja valta perheessä siirtyi Constantino "Paul" Castellanolle. 16. joulukuuta 1985 Gottin miehet ampuivat julkisessa kaksoismurhassa Paul Castellanon ja tälle uskollisen alipäällikön Thomas Bilottin ravintola Sparks Steak Housen edustalla Manhattanilla. Salamurhaan vaikutti Castellanon kielto Gambinon mafiaperheen jäsenille olla osallistumatta huumekauppaan, vaikka Gottin ryhmä oli yrittänyt rikastua päihteillä. Castellanon kuoltua Gotti otti vallan Gambinon mafiaperheessä. Gottin valtakaudella Gambinon mafiaperheestä tuli Yhdysvaltain rikkain ja voimakkain rikollisjärjestö. Gambinon mafiaperhe oli myös suurin New Yorkin "viidestä perheestä". Gottin rikolliset toimet ulottuivat murhiin, kiristykseen, koronkiskontaan, laittomiin uhkapeleihin, veropetoksiin ja talousrikoksiin. Gotti tapasi päivittäin Gambinon mafiaperheen alipäälliköt ja liikekumppanit Ravenite Social Clubissa Manhattanilla. Iltaisin hän oli newyorkilaisille tyypillinen näky kaupungin kaduilla ja yökerhoissa.

Kolmesta oikeudenkäynnistä selvittyä Gottille annettiin lempinimet "The Dapper Don" ("tahraton don") ja "The Teflon Don" ("teflon-don"). "The Dapper Don" viittasi siihen, että Gotti esiintyi tuhansien dollarien arvoisissa puvuissa ja hän ei vältellyt tiedotusvälineitä tai julkisuutta. "The Teflon Don" viittasi siihen, että FBI:n yritykset saada Gotti vankilaan eivät tarttuneet häneen. Joillekin Gotti ei ollut rikollinen, vaan sankari, koska hän sijoitti rahaa hyväntekeväisyyteen ja järjesti vuosittain julkisia itsenäisyyspäiväjuhlia takapihallaan.

Vankilassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

FBI:n onnistui nauhoittaa Gottista äänitallenne, jossa hän keskusteli alipäälliköidensä kanssa murhista ja muista rikoksista. Nauhoituksella olleiden todisteiden takia FBI:lle annettiin lupa pidättää Gotti. 11. joulukuuta 1990 FBI-agentit ja New Yorkin poliisi pidättivät Gottin, neuvonantaja Frank LoCascion sekä alipäälliköt Thomas "Tommy" Gambinon ja Salvatore "Sammy the Bull" Gravanon ratsiassa Ravenite Social Clubiin. Gravano oli Gottin luotettu ystävä, mutta hän päätti todistaa Gambinon mafiaperheen ja Gottin rikokset, koska FBI lupasi hänelle pääsyn valtion todistajansuojeluohjelmaan. Vuonna 1992 järjestettiin Gottin, LoCascion ja Gambinon oikeudenkäynti, jossa Gottille esitettiin syytökset kolmestatoista murhasta, kiristyksestä, veropetoksista, suojelurahan ottamisesta, murha salaliitosta, laittomasta uhkapelistä ja oikeuden vastustamisesta. Gravanon todistajanlausunnolla Gotti todettiin syylliseksi. 23. kesäkuuta 1992 tuomari I. Leo Glasser tuomitsi Gottin elinkautiseen vankeusrangaistukseen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen. LoCascio sai myös elinkautisen ja Gambino tuomittiin viideksi vuodeksi vankilaan.

Gotti siirrettiin Illinoisissa sijaitsevaan supermax-vankilaan nimeltä USP Marion, jossa hän vietti aikansa pienessä vankisellissä 23 tuntia vuorokaudesta. Gambinon mafiaperheessä valta siirtyi Gottin perheenjäsenille, isoveljelle Peter Gottille ja Gottin pojalle John A. "Junior" Gottille, vaikka John Gotti itse johti mafiaperhettä vankilasta käsin. Vankilassa Gotti lupasi maksaa Aryan Brotherhoodille vuosittain 50 000 dollaria vastapalveluna suojelusta, mutta myöhemmin Gotti lopetti rahasumman maksamisen. Vuonna 1996 pankkiryöstöstä tuomittu afroamerikkalainen vanki nimeltä Walter Johnson hakkasi Gottin. Gotti otti yhteyttä Aryan Brotherhoodin jäseniin ja lupasi maksaa heille Johnsonin murhasta.[3] Johnson siirrettiin välittömästi eristysselliin ja myöhemmin toiseen vankilaan, koska vanginvartijat ymmärsivät Johnsonin joutuneen hengenvaaralliseen tilanteeseen.

Gotti kuoli Springfieldissä Missourissa vuonna 2002.[4] Hänen kuolinsyynsä oli kurkkusyöpä, minkä vuoksi hän oli viettänyt viimeiset elinpäivänsä hoidossa United States Medical Center for Federal Prisonersin sairaalavankilassa. Gotti haudattiin katoliselle Saint John's Cemeteryn hautausmaalle Queensissa.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Geller, Andy: Gotti beat wife, tapes show 9.3.2008. New York Post. Viitattu 11.1.2009. (englanniksi)
  2. Marzulli, John: Witness: Informant says John Gotti Sr.'s neighbor, John Favara, was killed; dumped in barrel of acid 8.1.2009. Daily News. Viitattu 11.1.2009. (englanniksi)
  3. Witness: Prison plot to avenge Gotti 14.4.2006. MSNBC. Viitattu 11.1.2009. (englanniksi)
  4. Ahtokivi, Ilkka: Mafiapäällikkö John Gotti kuollut 11.6.2002. Verkkouutiset. Viitattu 11.1.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta John Gotti.