Izakaya

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Paperilyhty, jossa lukee "izakaya" ravintolan ulkopuolella.

Izakaya (jap. 居酒屋) on japanilainen pubityyppinen ravintola, jossa tarjoillaan monipuolista ruokaa. Izakayat ovat suosittuja, rentoja ja suhteellisen halpoja paikkoja juoda ja syödä esimerkiksi työn jälkeen.

Nimi "izakaya" on yhdyssana sanoista i, olla, ja sakaya, sake-kauppa eli alkoholiliike. Izakayat syntyivät siis sakeliikkeistä, joiden asiakkaiden annettiin jäädä juomaan kaupan sisälle. Izakayoja kutsutaan joskus nimellä akachōchin, punainen paperilyhty, sillä tällaisia lyhtyjä on perinteisesti izakayojen ulkopuolella.

Tyypillinen menu izakayassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri izakayoissa on tarjolla suuri määrä erilaisia ruokalajeja, mutta lähes kaikissa ravintoloissa tarjotaan seuraavia:

Riisiruokalajeja, kuten ochazuke, ja nuudeliruokia, kuten yakisoba, syödään joskus viimeiseksi kun illan juominen on lopetettu (usein japanilaiset eivät syö riisiä tai nuudeleita, "peruselintarvikkeita", samaan aikaan kun juovat alkoholia, koska riisistä valmistettu sake ottaa niiden paikan).

Izakaya-tyyppejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Izakayat olivat perinteisesti arkisia paikkoja, joissa miehet joivat sakea ja olutta töiden jälkeen. Itsenäisten naisten ja opiskelijoiden määrän kasvaessa monet izakayat on nykyään suunnattu monipuolisemmalle asiakaskunnalle.

  • Ketju-izakayat tulivat suosituiksi 1980-luvulla. Ne ovat usein suurikokoisia ravintoloita, joilla on laaja valikoima ruokia ja juomia ja joissa voidaan tarjoilla suurillekin seurueille.
  • Yakitori-yat erikoistuvat yakitoriin, jota grillataan usein asiakkaiden nähtävillä.
  • Robatayakissa asiakkaat istuvat avoimen tulisijan ympärillä, jossa kokki grillaa mereneläviä ja kasviksia. Tuoreet ainekset ovat usein asiakkaiden osoitettavana, kun he haluavat tilata.
  • Oden-yat erikoistuvat odeniin ja ovat suosittuja talvella.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Izakaya