Itsenäisyyden Liitto

Wikipedia
Ohjattu sivulta Itsenäisyyden liitto
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Itsenäisyyden Liitto oli Suomessa vuosina 1924–1946 toiminut järjestö, joka ilmoitti toimintansa tarkoitukseksi Suomen itsenäisyyden lujittamisen. Liiton keskeinen henkilö oli Akateemisesta Karjala-Seurasta eronnut kirjailija Erkki Räikkönen.

Itsenäisyyden Liitto perustettiin syyskuussa 1924. Perustamisen vaikuttimena oli Akateemisen Karjala-Seuran jyrkkä suhtautuminen Suomen ruotsinkieliseen kansanosaan. Niinpä Itsenäisyyden Liitto pyrkikin saamaan jäsenikseen ruotsinkielisiä aktivisteja sekä myös maltillisia vasemmistolaisia. Itsenäisyyden liiton 25-jäseniseen valtuuskuntaan kuului useita Suomen politiikan ja yhteiskuntaelämän huomattavia vaikuttajia. Kunniajäsenikseen Itsenäisyyden Liitto kutsui presidentti P. E. Svinhufvudin, taidemaalari Akseli Gallen-Kallelan ja säveltäjä Jean Sibeliuksen. Liitto järjesti maanpuolustus-, lippu- ja itsenäisyysjuhlia ja levitti Suomen lippuja. "Suur-Suomen" asemesta liitto kannatti enemmänkin pohjoismaista yhteistyötä Neuvostoliiton taholta Suomen itsenäisyyttä kohtaan odotettua uhkaa vastaan.

Itsenäisyyden liiton pää-äänenkannattaja oli vuodesta 1926 alkaen ilmestynyt lehti Itsenäinen Suomi.

Liiton jäsenverkoston järjestelijänä ja valistussihteerinä toimi vuonna 1928 lyhyen aikaa majuri (evp.) Into Auer, joka monien muiden tavoin ajautui välirikkoon Räikkösen kanssa.[1]

Itsenäisyyden Liitto keräsi 1930-luvulla rahaa marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsaan pystyttämiseksi Helsingin keskustaan. Hanke kuitenkin keskeytyi talvisodan sytyttyä.

Lapuan liikkeen voimakkaimpana aikana 1930-luvun alussa Itsenäisyyden Liitto asettui julkisesti vastustamaan kommunismia ja suuntautui myöhemmin lähelle Isänmaallista Kansanliikettä. Näin järjestöstä tuli jopa oikeistolaisempi kuin AKS. Erkki Räikkönen itse asettui kannattamaan kansallissosialismia Adolf Hitlerin noustua valtaan Saksassa. Tässä vaiheessa Itsenäisyyden liiton vasemmistolaiset jäsenet ja suuri joukko maltillisia porvarillisia jäseniä jättäytyivät pois liitosta. Eronneisiin kuului mm. Helsingin Sanomien päätoimittaja Eljas Erkko, joka näki äärioikeistolaisen liikehdinnän vakavana uhkana Suomen sisäiselle järjestykselle ja turvallisuudelle ja hyökkäsi voimakkaasti sitä vastaan.

Jatkosodan aikana liitossa koettiin tarpeelliseksi korostaa Suomen ja Saksan kohtalonyhteyttä. Tammikuussa 1943 tehtiin sääntömuutos, jonka myötä liiton päämääräksi mainittiin Suomen itsenäisyyden lujittamisen ohella asevelihengen elähdyttämän Suomen luominen ja tärkeimmäksi keinoksi "uuden Euroopan luominen, johon Suomi kuuluu kansallisesti valveutuneena ja omasta tahdostaan". Sodan jälkeen viimeksi mainittu kohta poistettiin. Räikkösen kannattajien epäonnistuttua vuonna 1943 liiton täydellisessä valtaamisessa sen puheenjohtajana toimi vuoden ajan V. A. M. Karikoski.[2]

Pekkalan hallitus lakkautti Itsenäisyyden Liiton Valpon esityksestä toukokuussa 1946 välirauhansopimuksen 21. artiklan nojalla "fasistisena" järjestönä.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eskelinen, Heikki: Me tahdoimme suureksi Suomenmaan: Akateemisen Karjala-Seuran historia I. Porvoo: WSOY, 2004. ISBN 951-0-25056-2.
  • Otavan iso tietosanakirja, osa 3. Helsinki 1962.
  • Turpeinen, Tapio: Tapaus Into Auer: jääkäriliikkeen viimeinen näytös. Helsinki: Tammi, 1995. ISBN 951-31-0488-5.
  • Mikko Uola: "Suomi sitoutuu hajottamaan...": Järjestöjen lakkauttaminen vuoden 1944 välirauhansopimuksen 21. artiklan perusteella. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1999. ISBN 951-710-119-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Turpeinen 1996, 79-80
  2. Uola 1999, s. 163–164.
  3. Uola 1999, s. 165–166.