Irwinismi on Irwin Goodmanin debyyttialbumi, joka julkaistiin vuonna 1966. Albumilla on useita klassikoiksi muodostuneita kappaleita kuten ”Työmiehen lauantai”, ”En kerro kuinka jouduin naimisiin”, ”Marcello Magaroni”, ”Kalteritango” ja ”Autolla Kanarian saarille”. Viimeksi mainitun kappaleen nimenä on 1960-luvulla yleisesti tunnettu sanonta, jonka mukaan rattijuopumuksesta tuomitut passitettiin sovittamaan rangaistustaan työsiirtolaanHelsinki-Vantaan lentoaseman rakennustyömaalle. Kappale joutui Yleisradiossaohjelmaneuvoston päätöksellä esitysrajoituksen alaiseksi perusteena ”rattijuoppousrangaistuksen väheksyminen”.[1][2] ”Marcello Magaroni” on parodia Suomessa 1950- ja 1960-luvuilla suositusta italialaisesta laulajasta Umberto Marcatosta.[3]
Iskelmälaulaja Sirkka Keiski levytti pian Irwinismi-albumin ilmestyttyä sillä mukana olleelle kappaleelle naisellisen vastineen nimellä ”En minäkään kerro kuinka jouduin naimisiin”. Myös tämä sanoitus oli Vexi Salmen käsialaa. Yleisradion ohjelmaneuvosto julisti kappaleen esitysrajoituksen alaiseksi, koska sen tekstissä mainittiin nimeltä tuon ajan kohuttu seurapiirikaunotar Tabe Slioor.[1]
Irwinismi oli Suomen eniten myyty albumi huhtikuussa 1966 ja se pysyi viiden myydyimmän albumin joukossa saman vuoden elokuuhun saakka. Kärkipaikalta sen syrjäytti The Rolling Stonesin albumi Aftermath.[4]