Ilmari Krohn
| Ilmari Henrik Reinhold Krohn | |
|---|---|
 Ilmari Krohn työpöytänsä ääressä. |
|
| Syntynyt | 8. marraskuuta 1867 Helsinki |
| Kuollut | 25. huhtikuuta 1960 Helsinki |
| Kansallisuus | Suomi |
| Sukujuuret | Krohn-suku |
| Tutkimusala | taidemusiikki, kansanmusiikki |
| Tutkinnot | Helsingin yliopisto |
| Oppilaat | Armas Launis, A. O. Väisänen |
| Tunnetuimmat työt | Musiikin teorian oppijakso I–V |
| Tunnustukset | Suomen Kulttuurirahaston tunnustuspalkinto 1954 |
|
Laaja kirkkomusiikkituotanto (kantaatteja, oratorioita, Psalttari). |
|
Ilmari Henrik Reinhold Krohn (8. marraskuuta 1867 Helsinki – 25. huhtikuuta 1960 Helsinki) oli suomalainen säveltäjä, kirkkomuusikko ja musiikkitieteilijä. Ilmari Krohn kuului Krohnin saksalaisperäiseen sukuun; hänen isänsä oli kansanrunouden tutkija Julius Krohn.
Krohn opiskeli Helsingin yliopistossa, Helsingin musiikkiopistossa (nykyinen Sibelius-Akatemia) sekä mm. Leipzigin konservatoriossa musiikinteoriaa, sävellystä, pianonsoittoa ja urkujensoittoa ja keräsi jo opiskeluvuosinaan kansansävelmiä. Hän kiinnostui erityisesti hengellisistä sävelmistä ja käsitteli niitä väitöskirjassaan Über die Art und Entstehung der geistlichen Volksmelodien in Finland (1899). Häntä voidaan pitää Suomen musiikkitieteen perustajana, sillä hän toimi vuodesta 1900 alkaen yliopiston ensimmäisenä musiikkitieteen opettajana ja hän hoiti oppiaineen ylimääräistä professuuria vuosina 1918–1935. Hän myös pani alulle v. 1911 musiikintutkijoiden tutkijayhteisön, joka rekisteröitiin myöhemmin (1916) nimellä Suomen musiikkitieteellinen seura.
Krohn opetti Filharmonisen Seuran orkesterikoulussa ja Helsingin musiikkiopistossa. Kirkkomuusikkona hän toimi Tampereella Aleksanterin kirkossa (1894–1905) ja Helsingin eteläisessä (Sörnäisten) suomalaisessa seurakunnassa Kallion kirkossa (1911–1944; Kallion kirkko rakennettiin vuonna 1912). Hän sävelsi pääasiassa hengellistä musiikkia, kuten kuoro- ja yksinlauluja, viisi kantaattia, oratoriot Ikiaartehet ja Voittajat, Johannes-passion, oopperan Tuhotulva (1917) ja ainoana säveltäjänä maailmassa koko Psalmien kirjan sisältävän Psalttarin.
Ikiaartehet on ensimmäinen suomalainen oratorio, ja tekstin kirjoitti puoliso Hilja Haahti. Krohn ja Haahti vierailivat Roomassa pääsiäisenä 1911 ja Krohn kiinnostui armenialaisesta liturgiasta. Oratoriossa on kolme kuvaelmaa, ja ne sijoittuvat alkukristittyjen aikaan. Oratorion kantaesitys oli vuonna 1914. Soitinnusta arvosteltiin, ja Krohn uudisti oratoriota 1930-luvun alussa. Uusi versio esitettiin vuonna 1935.[1]
Krohn oli tuottelias tutkija, ja hän käsitteli hengellisen musiikin lisäksi mm. Richard Wagnerin, Anton Brucknerin ja Jean Sibeliuksen tuotantoa. Hän kehitti kattavan musiikinteorian, joka käsitti rytmi-, sävel-, sointu-, kontrapunkti- ja muoto-opin. Krohnin tutkijantyölle olivat ominaisia pyrkimys ilmiöiden täydelliseen systematisoimiseen, klassistinen estetiikka, sisällön kuvailu, kansalliset ja uskonnolliset painotukset sekä konservatiivisuus.[2] Hän toimi myös musiikkiarvostelijana. Ilmari Krohn vihittiin Helsingin yliopistossa teologian kunniatohtoriksi vuonna 1955. Hän sai elämäntyöstään Suomen Kulttuurirahaston tunnustuspalkinnon vuonna 1954.
Ilmari Krohnin 1. puoliso vuodesta 1893 oli Emilie von Dittmann (1870−1905) ja 2. puoliso vuodesta 1906 kirjailija Hilja Haahti. Ensimmäisestä avioliitosta syntyneitä poikia olivat säveltäjä Felix Krohn (1898−1963) ja Helsingin Johanneksen seurakunnan kirkkoherra ja hengellisen kansanmusiikin tutkija, teologian tohtori Erkki Kurki-Suonio (1901−1985).
Teoksia [muokkaa]
- Über die Art und Entstehung der geistlichen Volksmelodien in Finland. Väitöskirja. Helsingfors. 1899.
- Sävelten alalta: kirjoituksia ja mietelmiä. Otava, Helsinki. 1899.
- Rytmioppijakso lukkari- ja urkurikouluja varten. WSOY, Helsinki. 1907.
- Musiikin teorian oppijakso I: Rytmioppi. WSOY, Helsinki. 1911–1914.
- Musiikin teorian oppijakso II: Säveloppi (melodiikka). WSOY, Helsinki. 1916.
- Musiikin teorian oppijakso III: Harmoniaoppi. WSOY, Helsinki. 1923.
- Musiikin teorian oppijakso IV: Polyfoniaoppi. WSOY, Helsinki. 1927.
- Musiikin teorian oppijakso V: Muoto-oppi. WSOY, Helsinki. 1937.
- Liturgisen säveltyylin opas. WSOY, Helsinki. 1940.
- Der Formenbau in den Symphonien von Jean Sibelius. Suomalainen tiedeakatemia, Helsinki. 1942. ISSN 0066-2011
- Der Stimmungsgehalt der Symphonien von Jean Sibelius 1–2. Suomalainen tiedeakatemia, Helsinki. 1945–1946. ISSN 0066-2011
- Sävelmuistoja elämäni varrelta. WSOY, Helsinki. 1951.
- Anton Bruckners Symphonien: Untersuchung über Formenbau und Stimmungsgehalt 1–3. Suomalainen tiedeakatemia, Helsinki. 1955–1959. ISSN 0066-2011
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Pajamo, Reijo – Tuppurainen, Erkki: Kirkkomusiikki, s. 406–407. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27707-X.
- ↑ Pajamo, Reijo – Tuppurainen, Erkki: Kirkkomusiikki, s. 405. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27707-X.
Kirjallisuutta [muokkaa]
- Mantere, Markus: Varhaisen suomalaisen musiikkitieteen oppihistoriaa: tutkimuskohteena Ilmari Krohnin persoona ja tieteellinen profiili. Musiikki, 2012, 42. vsk, nro 2, s. 40–56. ISSN 0355-1059.
