Ian Smith

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ian Smith
Ian Smith 1950s.jpg
Ian Smith n. 1953-54
Rhodesian 1. pääministeri
11. marraskuuta 1965-1. kesäkuuta 1979
Edeltäjä Abel Muzorewa
Etelä-Rhodesian 8. pääministeri
16. huhtikuuta 1964-11. marraskuuta 1965
Edeltäjä Winston Field
Tiedot
Syntynyt 8. huhtikuuta 1919
Selukwe
Kuollut 20. marraskuuta 2007
Kapkaupunki
Puolue Rhodesian Front
Puoliso Janet Watt (1948-1994)
Uskonto Presbyteerikirkko

Ian Douglas Smith (8. huhtikuuta 1919 Selukwe, Rhodesia20. marraskuuta 2007 Kapkaupunki, Etelä-Afrikka) oli brittiläisen siirtomaavallan edustaja Rhodesiassa ja Rhodesian pääministerinä vuosina 1965–1979, kun Rhodesiaa (nykyinen Zimbabwe) hallitsi vielä sen eurooppalaisperäinen vähemmistö.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Smith syntyi Selukwessa (nyk. Shurugwi) Rhodesiassa skottilaisille vanhemmille ja opiskeli Cecil Rhodesin mukaan nimetyssä Rhodes Universityssa Grahamstownissa Etelä-Afrikassa. Hän palveli Britannian ilmavoimissa taistelulentäjänä toisen maailmansodan aikana, ja menetti toisen silmänsä, kun hänen Hurricanensa ammuttiin alas länsiaavikolla Pohjois-Afrikassa. Toisella kerralla hänen Spitfirensä ammuttiin alas Italiassa, ja hän taisteli viisi kuukautta italialaisten partisaanien kanssa saksalaisia vastaan.

Rhodesian itsenäistyminen 1965[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Smithin sotasankarin maine toi hänelle tukijoita, kun hän lähti 1948 politiikkaan silloisessa Etelä-Rhodesiassa, jossa neljännesmiljoonainen valkoinen vähemmistö hallitsi viiden miljoonan asukkaan maata ja Keski-Afrikan federaation parlamentissa. Hän oli perustamassa oikeistolaista Rhodesian Frontia 1962, joka voitti vuoden 1962 vaalit. Smith toimi valtiovarainministerinä ja varapääministerinä vuodesta 1962.[1]

Kaiken muutti Britannian pääministeri Harold Macmillanin Kapkaupungissa vuonna 1960 pitämä "Wind of Change" -puhe, joka ennakoi Britannian luopumista siirtomaaimperiumista. Kun siirtomaan itsenäistyminen alkoi häämöttää, edellinen pääministeri Winston Field syrjäytettiin ja kovan linjan Smithista tehtiin pääministeri 1964. Marraskuussa 1965 hän julisti siirtomaan yksipuolisesti itsenäiseksi nimellä Rhodesia erottaen sen Britanniasta ja Kansainyhteisöstä. Teko tuomittiin kansainvälisesti, ja YK asetti ensimmäiset tallouspakotteensa Rhodesiaa vastaan.[1] Britannia julisti Smithin erotetuksi, mistä hän ei piitannut. Maa ajautui 15-vuotiseen Rhodesian sisällissotaan (1964-1979).

Smith ja Britannian pääministeri Harold Wilson neuvottelivat HMS Tigerilla 1965 ja HMS Fearlessilla 1968, mutta sopimukseen ei päästy. Smith hylkäsi Britannian ehdotukset enemmistövallasta ja kirjoitti 1970 uuden tasavaltalaisen perustuslain, jossa mustalla enemmistölle annettiin vähitellen lisää valtaa, kunnes he pääsisivät tasoihin valkoisten kanssa, ja valkoiset säilyttäisivät pysyvästi puolet. Tarkoituksena oli luoda apartheid-periaatteeseen nojautuva tasavalta.[1]

Rhodesian lippu vuosina 1968-1979, de facto.
Rhodesian lippu vuosina 1964-1980, de jure.

Sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rhodesia pärjäsi taloudellisesti jonkin aikaa Etelä-Afrikan ja saartoa uhmanneiden yritysten avulla. 1970-luvun alussa musta valtaväestö nousi avoimeen chimurenga-kapinaan ja alkoi hyökkäillä valkoisten maatiloilla. Niiden hintana oli 40 000 uhria. Kapina sai voimaa, kun naapurimaa Mosambik itsenäistyi Portugalista 1975. Mustan väestön maltillisempi suunta kävi neuvotteluja Smithin kanssa, ja esimerkiksi rotuerottelu lopetettiin periaatetasolla 1977.[1] Smith ei suostunut mustien enemmistövaltaan, ja hänen suosionsa rakoili. Jopa hänen oma poikansa Ian lähti luvatta Rhodesian armeijasta ja loikkasi Eurooppaan, josta käsin hän tuki enemmistövaltaa. Etelä-Afrikka kehotti Smithiä sopuratkaisuun ja väistymään arkkipiispa Abel Muzorewan johtaman yhtenäisyyshallituksen hyväksi. Smith ei antanut periksi. 4/5 Rhodesian valkoisten kuolemista tapahtui sodan viimeisinä kolmena vuotena 1977-1979. Viimeisinä vuosina maasta tuli sotilasleiri, jossa toisinajattelijat vangittiin, karkotettiin tai murhattiin ja lehdistö sensuroitiin.

Smith taipui viimein Lancaster Housen sopimukseen, joka edelsi vapaita vaaleja ja virallista itsenäisyyttä. Vaalit pidettiin 1980, jolloin valtaan nousi Smithin vuosikymmenen aiemmin terroristina vangitsema Robert Mugabe ja Zanu-PF-puolue. Smith yritti muodostaa liittouman Mugabea vastaan, mutta epäonnistui siinä. Hän sai kuitenkin valkoiset hyväksymään vaalien tuloksen, vaikka jotkut suunnittelivatkin vallankaappausta. Mustien enemmistövallan myötä maan nimeksi tuli Zimbabwe.

Loppuelämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Smith jatkoi aktiivista oppositiopolitiikkaa. Hän oli parlamentissa vuoteen 1986. Vielä 80-vuotiaana hän vastusti Mugabea avoimesti kirjoituksillaan ja omaelämäkirjoillaan The Great Betrayal ja Bitter Harvest. Vuonna 2000 hän kutsui haastattelussa seuraajaansa mielisairaaksi, ja Mugabe uhkasi häntä kansanmurhasyytteellä ja vangitsemisella, jos hän palaisi maahan. Smith palasi Harareen, jossa hänet kuitenkin jätettiin rauhaan. Huono terveys pakotti hänet muuttamaan ottotyttärensä luo Kapkaupunkiin, jossa hän kuoli.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Seppo Zetterberg (suomalaisen laitoksen päätoim.): Muutosten vuosisata 7., s. 272. Alkuteos Power, Wealth & Powerty, The Family, Science, The Arts, Passing Parade.. Suom. Jukka Forslund. Porvoo, Helsinki: WSOY, 1995. ISBN 951-0-18424-1.