Henrik II Pyhä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Henrik II ja puoliso Kuningunde. 15. vuosista, Itävalta.

Henrik II Pyhä (s. 6. toukokuuta 973 tai 978 Bad Abbachissa tai Hildesheimissa - k. 13. heinäkuuta 1024 Gronassa) oli Otto I Suuren nuoremman veljen, Baijerin herttuan Henrik I pojan, herttua Henrik II Toraisan ja Burgundin kuninkaan Konradin tyttären Giselan vanhin poika. Nuoruutensa Heinrik vietti Hildesheimissa opiskellen katedraalikoulussa, jossa hän sai hengellisen peruskoulutuksensa. Opintojaan hän jatkoi Regensburgissa piispa Wolfgagin johdolla. Henrik ehti hallita Baijeria isänsä kanssahallitsijana muutaman vuoden ennen tämän kuolemaa, jonka jälkeen Baijerin aatelisto valitsi Henrikin Baijerin herttuaksi Henrik IV nimisenä.

Noin vuonna 1000 Henrik avioitui Luxemburgin kreivin Sigfridin tyttären Kunigunden kanssa. Avioliitto oli Henrikille erittäin hyödyllinen, sillä näin hän pääsi valtakunnan merkittävimpään sukuun.

Saksan kuninkaaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henrik II kruunataan. Miniatyyrimaalauksessa itse Kristus kruunaa Henrikin.

Keisari Otto III kuoli Italiassa lapsettomana, jolloin Henrik hänen pikkuserkkunaan oli lähin perillinen. Vaimonsa suvun ja saksilaisten kannattajiensa avustuksella Henrik valittiin Saksan kuninkaaksi Mainzissa 7. kesäkuuta 1002. Kuninkaaksi kruunaamisen suoritti arkkipiispa Willigis.

Heti kruunajaisten jälkeen Henrik II teki vanhan, jo pitkään unohduksessa olleen merovingiläisen tavan mukaan, puoli vuotta kestäneen kiertomatkan valtakunnassaan: Thüringeniin, Saksiin, Schwabeniin, Bayeriin ja Lothringeniin. Jo matkansa alussa hän joutui välienselvittelyyn kruunua tavoitelleen Schwabenin herttuan Hermann II kanssa. Padebornissa hän kruunasi vaimonsa kuningattareksi, Merseburgissa Saksin lääninherrat vannoivat uskollisuutta uudelle kuninkaalle, Duisburgissa Lothringenin papisto otti vastaan uuden kuninkaan. Aachenissa hänen kuninkuutensa sai viimesilauksen hänen istuuduttuaan Kaarle Suuren valtaistuimelle.

Henrik II teki vuonna 1004 sotaretken Pohjois-Italiaan, jossa Ivrean maakreivi Arduin oli Otto III kuoltua julistautunut Lombardian kuninkaaksi merkittävien piispojen tuella. Mutta Veronan piispa Otbert kutsui Henrik II Italiaan. Sotaretken aikana Henrik II kruunattiin Paviassa 14. toukokuuta 1004 Lombardian kuninkaaksi (Rex Langobardorum). Keisarin kruunua Henrik ei vielä saavuttanut paavi Johannes XVIII:n ollessa tiukka Henrikin vastustaja. Vuoden lopussa Henrik palasi pohjoiseen.

Puolan sotaretket[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosien 1004 ja 1018 välillä Henrik II teki kolme pitkää sotaretkeä Puolan herttuaa Boleslawia vastaan. Boleslaw oli 25. kesäkuuta 1002 käynyt vakuuttamassa uskollisuuttaan juuri valitulle kuningas Henrik II Merseburgissa. Heidän välilleen tuli kuitenkin kiistaa Thüringenin herttuan Ekkehardin, Boleslawin velipuolen, kuoltua. Boleslaw joutui attentaattiin, jossa lukuisia hänen seurueensa puolalaisia sai surmansa. Boleslaw väitti Henrik II järjestäneen väijytyksen. Kiista eskaloitui sodaksi.

Boleslawin oli äitinsä kautta perinyt Böömin, mikä teki Puolasta Itämereltä Karpaateille ulottuvan valtion, joka alkoi kilpailla Henrik II valtakunnan kanssa. Henrik II suuntasikin ensimmäisen sotaretkensä Prahaan, josta Boleslaw oli kuitenkin ehtinyt jo poistua. Böömin herttua vahvisti vasallisuhteensa Henrik II.

Elokuussa 1005 Henrik II lähti uudelle sotaretkelle Magdeburgista Elben ylitse kohti itää edeten Oderille ja Poseniin, jossa Henrik II ja Boleslaw solmivat sittemmin rauhan.

Vuonna 1007 Henrik II irtisanoi rauhansopimuksen, minkä seurauksena Boleslaw ryösti Magdeburgin ja tappoi ja vangitsi sen väestön. Vihollisuudet saatiin ratkaistuksi vuonna 1013 Merseburgin rauhassa, jossa Boleslaw tunnusti Henrik II lääninherrakseen, vastapalvelukseksi hän sai pitää läänityksenään Meissenin ja osia Ostmarkista.

Keisariksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisin kuin Henrik II:n edeltäjät Otto II ja Otto III, hän keskittyi hallinnossaan enemmän Alppien pohjoispuolisten alueitten asioihin, eikä hän vaikuttanut edeltäjiensä lailla paavin valintaan, mikä oli nyt lähes täysin italialaisen aateliston käsissä. Paavi Benedictus VIII:n valinta 1012 oli hajottanut Italian aateliston rivejä, ja uusi paavi suhtautui Henrik II suopeasti. Henrik II toimesta Benediktus VIII vahvisti Bambergin hiippakunnan perustamisen ja samalla tarjosi keisarin arvoa Henrik II.

Henrik II saapui helmikuussa 1013 Roomaan, jossa hänet otettiin juhlallisesti vastaan ja kruunattiin Pietarinkirkossa 14. helmikuuta 1013 keisariksi yhdessä puolisonsa kanssa.

Neljäs sotaretki Boleslawia vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keisarikruunauksen jälkeen Henrik II aloitti neljännen sotaretkensä Boleslawia vastaan. Henrik II oli pyytänyt vasalliltaan tukea Rooman matkalleen, mutta Boleslaw ei ollut sitä antanut, koska ei pitänyt ajatuksesta kruunata Henrik II keisariksi. Lisäksi jännitystä heidän välilleen oli aiheuttanut skisma Kiovan kruununperimyksestä. Vuonna 1015 Henrik II varusti suuren armeijan ja ylittäen Oderin yhdessä Saksin herttuan Bernhard von Sachsenin ja Böömin ruhtinaan Udalrich Süden armeijoiden kanssa. Taistelut olivat kovia ja aiheuttivat puolalaisille suuria tappioita, mutta saksalaisten tappiot olivat myös niin suuria, että Henrik II oli vedettävä armeijansa 1016 takaisin Merseburgiin. Vuonna 1017 Henrik II teki viimeisen yrityksen kukistaa Boleslawin. Keisarilliset joukot saivat puolan armeijan ajettua Niemczan linnaan, jota alkoivat piirittää, mutta piiritys epäonnistui saksalaisjoukkojen keskuudessa raivonneen sairauden takia. Henrik II vetäytyi jälleen Merseburgiin.

Keisari Henkrik II solmi 30. tammikuuta 1018 Bautzen rauhan Puolan herttuan, myöhemmin kuninkaan, Boleslaw Chrobryn kanssa. Henrik II joutui tunnustamaan Puolan tasavertaiseksi kumppaniksi ja luovuttamaan Boleslawille läänityksenä Lausitzin ja Milzenerlandin.

Suhteet Bysanttiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henrikin kruunaaminen keisariksi toi väistämättä vaikeuksia suhteissa Bysanttiin, joka piti hallussaan Etelä-Italiaa. Bysantin keisari Basileios II rakensi linnoja ja linnoituksia Etelä-Italiaan vahvistaakseen Bysantin vaatimuksia alueesta. Paavin pyynnöstä Henrik II teki vuonna 1021 sotaretken Pohjois-Apuliaan, jossa piiritti Bysantin vahvaa Troian linnaketta. Piiritys ei tuottanut tuloksia ja Henrik joutui vetäytymään, mutta Bysantikaan ei pystynyt hyödyntämään Henrik II vetäytymistä, koska keisari Basileios II kuoli jo 1025 ja hänen suunnitelmansa Etelä-Italian suhteen kariutuivat.

Henrik II kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henrik II kuoli Göttingenissä sijainneessa palatsissaan Pfalz Gronassa vuosia vaivanneisiin munuaiskiviongelmiin. Hänet haudattiin Bambergin tuomiokirkkoon. Henrik II avioliitto oli lapseton, mikä aiheutti jälleen kuninkaan- ja keisarinkruunuun kohdistuneen valtakamppailun.

Henrik II hallitsijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henrik II oli reaalipoliitikko, joka jatkoi edeltäjänsä Otto III viitoittamalla tiellä rakentaen keisarikuntaa, joka koostui sekä saksalaisesta että italialaisesta osasta. Itään tehtyjen sotaretkien kohteena oli puolalaisten lisäksi pakanalliset lutizenit, jotka Henrik II yritti saada kristillisen kirkon pariin. Idän politiikassa Henrik II ajoi vahvistuvan Puolan pysyttämistä keisarin vasallina.

Henrik II kirkkopolitiikalle oli olennaista vahva luostareiden tukeminen ja uusien perustaminen. Tämä ei ollut pelkkää hurskaan hallitsijan hyväntahtoista toimintaa, vaan taustalla oli pyrkimys saada tukea keisariudelle vaikutusvaltaisilta kirkkoruhtinailta ja päästä itse vaikuttamaan kirkkopolitiikkaan. Vuonna 1146 paavi Eugenius III julisti Henrik II pyhimykseksi kiitoksena länsislaavien käännyttämisestä ja Bambergin hiippakunnan perustamisesta. Henrik II puoliso Kunigunde julistettiin pyhäksi vuonna 1200.

Armoiries Saint-Empire bicéphale.svg
Edeltäjä:
Otto III
Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan hallitsija
 1014–1024
Seuraaja:
Konrad II
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Henrik II Pyhä.