Basileios II

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Basileios II

Basileios II Bulgaroktonos (Bulgaarintappaja, Βασίλειος Β' Βουλγαροκτόνος) (958 - 15. joulukuuta 1025) oli Bysantin keisari 10. tammikuuta 976 alkaen aina kuolemaansa vuoteen 1025 asti.

Basileioksen isä oli keisari Romanos II, joka kuoli hänen ollessaan vain viisivuotias. Koska Basileios ja hänen veljensä Konstantinos olivat liian nuoria hallitsemaan, meni heidän äitinsä Theofano Anastaso naimisiin Romanoksen johtavan kenraalin Nikeforos II Fokaksen kanssa. Vuonna 969 Nikeforos murhattiin ja vallan otti toinen kenraali, Johannes I Tzimiskes. Kun Johannes kuoli vuonna 976, Basileioksesta tuli vihdoin keisari.

Elämänkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallituskauden alkuajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Basileios II hallitsi yhdessä veljensä Konstantinoksen kanssa. Konstantinos ei ollut juuri kiinnostunut valtiollisista tehtävistä. Basileios II syrjäytti vuonna 985 vallasta eunukki Basileios Lekapenosin, joka oli ollut useiden keisarien ylimpänä ministerinä (parakoimomenos).

Ulkopolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Basileios II:n kuva muistomitalissa toisen bulgarialaissodan voiton kunniaksi

Basileios II tunnetaan ennenkaikkea hänen käymistään lukuisista sodistaan eri vihollisiaan vastaan: Saksan keisari Otto III:tta, longobardien ruhtinaita, Beneventoa sekä slaaveja (erityisesti bulgaareja) vastaan. Bulgaareja vastaan käydyt sodat olivat hyvin raakoja, joissa molemmat osapuolet syyllistyivät julmuuksiin toisiaan vastaan.

Vuonna 986 bulgaarien kuningas Samuil voitti ratkaisevan taistelun Trajanuksen porttien luona. Siinä taistelussa tuhoutui melkein koko Bysantin armeija. Basileios pääsi kuin ihmeen kaupalla pakenemaan sieltä joutumatta vangiksi.

Basileios tarvitsi suuren laivaston, jotta hän olisi pystynyt liikuttelemaan armeijoita eri puolille valtakuntaansa, minkä vuoksi hän päätti tehdä sopimuksen Venetsian dogen Pietro II Orseolon kanssa. Vuonna 992 Konstantinopoliin saapui venetsialainen valtuuskunta, joka yritti saada sopimusehtona tullimaksuihinsa huomattavan alennuksen. Basileios myönsi Venetsialle erityisoikeuden kauppaan Konstantinopolin kanssa. Bysantin liitto Venetsian kanssa oli erittäin hyödyllinen. Vuonna 1000 he suorittivat yhdessä sotaretken Dalmatian merirosvoja vastaan. Vuonna 1002 Venetsian laivasto Orseolon johtamana vapautti Etelä-Italiassa Barin muslimien Kalifaatin vallasta. Haittapuolena liitosta oli Bysantin yhä suurempi riippuvuus Venetsian taloudesta.

Vuonna 1014 Kleidionin taistelussa Strumajoella Basileios löi bulgaarien armeijan. Hän otti vangiksi 15 000 sotilasta. Hän käski sokaista kaikki sotilaat, paitsi joka sadannelle jätettiin yksi silmä, jotta tämä sotilas olisi voinut johdatta muun joukon kotia kohti. Tämän ja muiden vastaavien voittojen ansiosta hän sai kutsumanimen ”Bulgaarintappaja”. Hän valloitti Bulgarian Tonavalle asti. Tähän loppuivat bulgarialaissodat, jotka kestivät vuodesta 981 vuoteen 1018 asti.

Vuosina 1021–1022 Basileios kävi sotaa Georgian kuningas Giorgi I:n kanssa ja voitti senkin sodan. Samaan aikaan hän yritti saada aikaan Trapezundin sopimusta liittolaisensa, Armeijan kuningas Ovanes- Smbatin kanssa. Armenian kuninkaan hän pakotti testamenttaamaan maansa Bysantille. Tällä tavalla Basileioksen aikana luotiin mahdollisuudet myös Armenian liittämiseen Bysantin valtakuntaan. Sopimuksessa hänen seuraajansa Konstantinos VIII velvoitettiin huolehtimaan armenialaisista ja sen ruhtinaista. Mateos Urhaetsin mukaan Basileios otti vastaan armenialaisen uskon ja hänet nimettiin ”Armenian isäksi”. [1].

Kiovan Venäjän suhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän historiassa Basileios II tunnetaan Vladimir Suuren lankona.

Krimillä käytiin vuonna 988 sota rusien ja bysanttilaisten välillä. Vladimir Suuren joukot piirittivät Khersonesoksen kaupunkia ja saivat sen antautumaan. Vladimir lähetti Basileiokselle viestin, jossa hän ilmoitti vallanneensa kaupungin. Hän uhkasi myös vallata pääkaupunki Konstantinopolin, ellei Basileios antaisi Vladimirille sisartaan Anna Porfyrogenitaa vaimoksi. Basileios ei halunnut antaa pakanalle sisartaan. Anna kieltäytyi aluksi avioliitosta pakanallisen Vladimir Suuren kanssa, koska sellaista avioliittoa ei voisi mainita keisarillisissa annaaleissa. Kun Vladimir suostui ottamaan kristillisen kasteen vastaan, niin hän oli jo tehnyt päätöksensä uskonnosta. Vladimir Suuri oli hyvin vaikuttunut Bysantin ortodoksiuskonnon käytännöistä, minkä vuoksi hän päätti kääntyä ortodoksisen kirkon jäseneksi.[2]

Vladimirin piti ottaa kaste ja ottaa koko maansa uskonnoksi ortodoksinen uskonto. 19.5.988 Vladimir kastettiin Krimin Khersonesoksessa Pyhän Basileioksen kirkossa. Heti sen jälkeen Vladimir ja Anna menivät naimisiin siellä. Samalla Vladimir pääsi eroon suuresta määrästä kapinoivia varjageja, kun hän lähetti Bysantin tueksi 6000 varjagisoturia. Niistä muodostettiin Bysantin keisarin uskollinen ja kovamaineinen varjagikaarti.

Sisäpolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Basileioksen hallitusaikana oli myös suuria kapinoita häntä vastaan. Keisarin kruunua tavoittelivat Bardas Skleros ja myöhemmin Bardas Fokas nuorempi, jotka hävisivät taistelut.

Basileios II oli hyvin tarmokas ja ryhtyi itse johtamaan armeijaa. Hänen lisääntyvä itsenäisyytensä huolestutti sekä Basileios Lekapenosia että Fokasia. Vuonna 987 Basileios II ryhtyi salaisesti neuvottelemaan entisen vihollisensa, Sklerosin, kanssa. Keisari olisi hyvin kiitollinen, jos he onnistuisivat tukahduttamaan kapinan keisaria vastaan.

Fokasin kampanja matki Sklerosin aiempaa kapinaa. Hän julisti itsensä keisariksi ja valloitti suurimman osan Vähä-Aasiaa. Saatuaan Sklerosin vangittua eteni Fokas joukkoineen Abydosiin, jossa hän saattoi jäädä saarretuksi Dardanelleille.

Tässä vaiheessa vuonna 988 keisari Basileios II oli pakotettu liittoutumaan Kiovan Venäjän suuriruhtinas Vladimirin kanssa. Basileios lupasi Vladimirille vaimoksi sisarensa, Anna Porfyrogenitan, ja Vladimir antoi Basileiokselle 6.000 kovamaineista varjagisoturia auttaakseen lankoaan voittamaan sodan. Tällä tavalla Vladimir pääsi eroon varjageista, joille hän ei ollut pystynyt pitkään aikaan maksamaan palkkoja.

Varjagisotureilla vahvistetun armeijansa kanssa Basileios II marssi Abydosiin. Kaksi armeijaa kohtasivat toisensa ja Fokas ratsasti armeijansa kärjessä pyrkien pääsemään kaksinkamppailuun keisari Basileioksen kanssa. Fokas ei onnistunut siinä vaan tippui hevosensa selästä ja hänet surmattiin taistelussa. Hänen päänsä katkaistiin ja tuotiin keisarille. Tähän taisteluun loppui kapina. [3]

Valtion kassavajeen täyttöön sekä suurmaanomistajien heikentämiseksi hän otti käyttöön maan pakkolunastuksen, jos maanomistaja ei maksanut veroja tai maata ei hyödynnetty.

Basileioksen perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bysantin valtakunta vuonna 1025, Basileios II:n kuollessa: merkitty hänen valloittamansa alueet.

Basileios II vietti hyvin askeettista soturin elämää. Hän huolehti paremmin sotilaistaan kuin päivittäisistä hallitsijan velvollisuuksistaan. Hän eli keskiajan mieheksi varsin vanhaksi. Tuona aikana 67-69 vuotias oli hyvin vanha mies. Hän kuoli naimattomana ilman perillisiä. Ei ole tiedossa myöskään hänen aviottomista suhteistaan tai lapsistaan. Basileios ei naitattanut myöskään sukunsa naisia. Basileioksen kuollessa Konstantinos VIII:n tyttäret Zoe ja Theodora olivat jo liian vanhoja saamaan lapsia ja kolmas tytär Eudokia oli ryhtynyt nunnaksi. Näiden vuoksi Makedonian dynastia sammui ja Bysantin valtakunnassa alkoivat levottomat ajat.

Kun Basileios kuoli vuonna 1025, tuli hänen veljestään Konstantinoksesta keisari. Basileios on kuvattu äärimmäisen askeettiseksi ja uskonnolliseksi mieheksi, joka eli käytännöllisesti munkin tavoin, menemättä koskaan naimisiin. Konstantinos oli virallisesti ollut hänen kanssahallitsijansa aina vuodesta 976.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Арутюнова-Фиданян В. А. Армянские средневековые историки об экспансии Византийской империи на Восток в X—XI вв. // Историко-филологический журнал. — 1978. — № 2. — С. 191—206.

    (стр. 50)

  2. Nestorin kronikka, s.73
  3. Treadgold, Warren (1997). A History of the Byzantine State and Society. Stanford: University of Stanford Press, 518. ISBN 0-8047-2630-2. 

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Basil II - Roman Emperors (englanniksi)
  • Bysantin valtakunta
  • Anna Porfyrogenita
  • Vladimir Suuri
  • Léon Bloy. Costantinopoli e Bisanzio . Milano, Medusa, 1917.
  • Charles Diehl, La civiltà bizantina, 1962, Garzanti, Milano.
  • Georg Ostrogorsky. Storia dell'Impero bizantino. Torino, Einaudi, 1968.
  • A. Guillou, F. Burgarella, Alessandro Bausani, L'Impero bizantino e l'islamismo, Nuova Storia Universale dei Popoli e delle Civiltà, vol. VI, parte 1, Torino, UTET, 1981.
  • C. Mango, La civiltà bizantina, Bari, Laterza, 1982
  • Salvatore Impellizzeri. Imperatori di Bisanzio (Cronografia) 2 vol. . Vicenza, 1984.
  • Gerhard Herm. I bizantini. Milano, Garzanti, 1985.
  • Giorgio Ravegnani. I trattati con Bisanzio 992-1198 . Venezia, Il Cardo, 1992.
  • A. Cameron, Un impero. Due destini, Genova, ECIG, 1993
  • Alexander P. Kazhdan, Bisanzio e la sua civiltà, Roma-Bari, Laterza, 1994. ISBN 978-88-420-2301-2
  • Warren Treadgold, History of the Byzantine state and society, 1997
  • John Julius Norwich. Bisanzio. Splendore e decadenza di un impero 330-1453 . Mondadori, 2000. ISBN 978-88-04-48185-0
  • Silvia Ronchey, Lo stato bizantino, Einaudi, Torino, 2002.
  • Alain Ducellier e Michel Kaplan, Bisanzio, Milano, San Paolo, 2002.
  • Giorgio Ravegnani, La storia di Bisanzio, Roma, Jouvence, 2004.
  • Giorgio Ravegnani, I Bizantini in Italia, Bologna, il Mulino, 2004.
  • R. J. Lilie. Bisanzio la seconda Roma, Roma, Newton & Compton, 2005. ISBN 88-541-0286-5.
  • Warren Treadgold, Storia di Bisanzio. Bologna, Il Mulino, 2005. ISBN 978-88-15-13102-7
  • Giorgio Ravegnani, Bisanzio e Venezia, Bologna, il Mulino, 2006.
  • Paolo Cesaretti, L'impero perduto, Milano, Mondadori, 2006.
  • Charles Diehl, Figure bizantine, introduzione di Silvia Ronchey, 2007 (1927 originale), Einaudi, ISBN 978-88-06-19077-4
  • Giorgio Ravegnani. Imperatori di Bisanzio . Bologna, Il Mulino, 2008. ISBN 978-88-15-12174-5
  • Gianfranco Cimino, L'esercito Romano d'Oriente, 2009, edizioni Chillemi, ISBN 978-88-903765-0-4
  • Lorenzo Riccardi, «Un altro cielo»: l’imperatore Basilio II e le arti, in “Rivista dell’Istituto Nazionale di Archeologia e Storia dell’Arte”, 61 (III serie, XXIX), 2006 [2011] (ISSN 0392-5285), pp. 103-146.
  • Lorenzo Riccardi, Observations on Basil II as Patron of the Arts,in Actual Problems of Theory and History of Art, I, Collection of articles. Materials of the Conference of Young Specialists (St. Petersburg State University,1-5 December 2010), St. Petersburg 2011 (ISBN 978-5-288-05174-6), pp. 39-45.


Edeltäjä
Johannes I Tzimiskes
Bysantin keisari
Kanssahallitsija: Konstantinos VIII
Seuraaja
Konstantinos VIII
Tämä kuninkaalliseen henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.