Happy Meal

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Juoma ja Happy Meal -ateriaan kuuluva pahvilaatikko, jossa on Pirates of the Caribbean -teema.

Happy Meal on McDonald’s-ravintolaketjun heinäkuusta 1979 lähtien myymä ateriatuote, joka on suunnattu pääasiassa lapsille.[1]

Ateriakokonaisuus sisältää asiakkaan valitseman tavallisen hampurilaisen, juustohampurilaisen tai kananuggetit, valitsemansa lisukkeen, kuten esimerkiksi salaatti tai ranskalaiset perunat ja juomaksi virvoitusjuoman, mehun tai maidon.

Happy Meal -ateriaan kuuluu ateriakokonaisuuden lisäksi lelu, jonka aiheet vaihtelevat teemoittain. Lelu on ostettavissa myös erikseen. McDonald’s on järjestänyt myös lastenkirjakampanjoita, joiden aikana halutaan kiinnittää huomiota lapselle lukemisen tärkeyteen. Kirja on osa Happy Meal -ateriaa.

Markkinoilta pois vedettyjä leluja [muokkaa]

Syyskuussa 2008 Happy Meal -aterian leluna ollut musiikkisoitin vedettiin pois myynnistä kovaäänisyyden vuoksi. Soittimesta lähti jopa 115 desibelin jatkuva ääni. Alun perin lelujen kovaäänisyydestä tuli valituksia Ruotsissa ja sen vuoksi niiden myynti lopetettiin myös Suomessa.[2]

Lähteet [muokkaa]

  1. Oheislelujen maailma Piraija.net. Viitattu 26.9.2011.
  2. Välimaa, Mikko: McDonald’s vetää myynnistä liian meluisat lelut Helsingin Sanomat. 12.9.2008. Viitattu 26.9.2011.

Aiheesta muualla [muokkaa]