Hän tuli ikkunasta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hän tuli ikkunasta
Hän tuli ikkunasta.jpg
Ohjaaja Hannu Leminen
Käsikirjoittaja Hannu Leminen
Kaarlo Nuorvala
Tuottaja Risto Orko
Säveltäjä Olli Häme
Erkki Melakoski
Kuvaaja Marius Raichi
Leikkaaja Armas Laurinen
Lavastaja Hannu Leminen (Lemi)
Pääosat Helena Kara
Tauno Palo
Matti Aulos
Sasu Haapanen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomi-Filmi Oy
Ensi-ilta 1952
Kesto 102 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
Elonet

Hän tuli ikkunasta on Hannu Lemisen ohjaama elokuva olympiavuodelta 1952.

Elokuvan musiikki on Olli Hämeen ensimmäinen elokuvatyö. Elokuvasta leikattiin pitkiä jaksoja pois, jolloin hävisi muun muassa Maikki Länsiön tarjoilijan rooli.[1]

Vahingossa Turun lentoasemalle päätynyt uusi jääkiekkovalmentaja Tom Mack ihastuu kahvilassa muotipiirtäjä Leila Linnaan. Romanssi kehittyy, ja tarinaan liittyy myös timanttien salakuljetusta.[2] Mukana on lyhyt pätkä vanhan ajan jääkiekkoa ilman suojuksia ja valmentaja hohottamassa sormi ojossa.[3]

Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikalaiskritiikissä vastaanotto oli etenkin juonen suhteen tyly. Helena Kara saa kuitenkin tunnustusta, ja Tauno Palon todetaan olevan elokuvan pelastus. Myöhemmin 1990-luvun televisioesityksen aikaan kriitikko kuitenkin löytää elokuvasta mielenkiintoista kulttuurihistoriallista antia ja todetaan sen puolustavan paikkaansa paikkaansa kotimaisena screwball-komediana, jossa on aistittavissa olympialaisten kuumeisen odotuksen vaikutus tunnelmaa.[4]

Eräässä 2000-luvun kritiikissä saa huomiota Palon poikkeuksellinen rooli, rapakon takaa Suomeen saapuva jääkiekkovalmentaja, mutta todetaan kuitenkin, että elokuvassa on liiaksi aineksia, joista ei ole saatu kootuksi kunnon tulosta. Kuvaus saa kiitosta.[2] Toinen kriitikko toteaa, että näppärän vuoropuhelun ansiosta juni kulkee notkeasti. Oiva Salan herkullisesti esittämä homorooli on varhaisimpia suomalaisessa elokuvassa[5]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Näyttelijä  … Rooli  
 Helena Kara  … Leila Lumikki Linna, muotipiirtäjä  
 Tauno Palo  … Tom Mack, jääkiekkovalmentaja  
 Matti Aulos  … maaseutuhotellin hovimestari  
 Sasu Haapanen  … salakuljettaja  
 Heikki Heino  … Kullervo Jyränkö, jääkiekkojoukkueen kapteeni  
 Mai-Brit Heljo  … Lilli, Salon Mimosan mannekiini  
 Paavo Hukkinen  … turkulainen taksiautonkuljettaja  
 Kauko Kokkonen  … Suomen jääkiekkoliiton sihteeri  
 Kyllikki Koskihalme  … Nora, Salon Mimosan mannekiini  
 Veikko Linna  … etsivä  
 Aino Lohikoski  … muotinäytöksestä kiittävä rouva maaseutuhotellissa  
 Ghedi Lönnberg  … Pia, Salon Mimosan mannekiini  
 Kerstin Nylander  … vuorineuvoksetar  
 Leo Riuttu  … kuulusteleva poliisi  
 Rauha Rentola  … Kyllikki Näre, Salon Mimosan mannekiini  
 Oiva Sala  … Monsieur Calle, Salon Mimosan johtaja  
 Kerttu Salmi  … Pensas-Leena, prostituoitu poliisiasemalla  
 Martti Seilo  … muotinäytöksestä kiittävä herra maaseutuhotellissa  
 Harri Sinijärvi  … Amos Edelstein, salakuljettaja  
 Hannu Leminen  … lentoaseman kuuluttajan ääni / maksua vaativan taksinkuljettajan ääni (48,35 taksi)  
 Heikki Kiljander  … virkailija lentoasemalla  
 Sirkka Breider  … asiakas lentoaseman kahvilassa  
 Onni Timonen  … tullivirkailija  
 Kaarlo Wilska  … Hotelli Centralin portieeri  
 Niilo Tarvajärvi  … Tervetuloa aamukahville -ohjelman juontajan ääni radiossa  
 Pentti Viljanen  … salakuljettajien apuri  
 Eino Virtanen  … vibrafonisti valomainosmontaasissa  
 Unto Haapa-aho  … saksofonisti  
 Olli Häme  … basisti  
 Jukka Haavisto  … vibrafonisti  
 Bjarne Rehn  … rumpali  
 Kyösti Käyhkö  … Tomin kolkkaaja  
 Edvard Hytönen  … yövartija  
 Otto Noro  … vartiokonstaapeli  
 Otto Tolvanen  … radioauton konstaapeli  
 Erkki Markko  … lehtireportteri  
 Mirja Karisto  … Salon Mimosan juoksutyttö  
 Risto Mäkinen  … poliisi Salon Mimosassa  
 Aino Angerkoski  … muotinäytöksestä kiittävä rouva maaseutuhotellissa (huom: ei Anni Hulkko)  
 Kerttu Pälvi  … maaseutuhotellin kerrospalvelija  
 Eva Gyldén  … asiakas Hotelli Centralin aulabaarissa  
 Marita Nordberg  … asiakas Hotelli Centralin aulabaarissa  
 Veli Palonen  … asiakas Hotelli Centralin aulabaarissa  
 Veijo Pasanen  … asiakas Hotelli Centralin aulabaarissa  
 Urho Westman  … piccoloa varjostava salakuljettajien apuri  
 Urho Lahti  … poliisi Hotelli Centralissa  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hän tuli ikkunasta Elonetissä Taustaa, viitattu 3.3.2014
  2. a b Päivän elokuvia, Tv-maailma, 11/2012 sivu 25
  3. Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 22.3.2012, sivu D 7
  4. Juonikuvaus ja lehdistöarvioita, Elonet.fi, viitattu 19.3.2012
  5. HWR: Hän tuli ikkunasta, Viikon tv-elokuvia, Tv-maailma, 9/2014 sivu 11
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.