Demokraattinen puolue (Italia)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Demokraattinen puolue
Partito Democratico
Perustettu 14. lokakuuta 2007
Johto Matteo Renzi (puoluesihteeri)
Matteo Orfini (presidentti)
Debora Serracchiani
Lorenzo Guerini (puoluesihteerin sijainen)
Matteo Ricci
Sandra Zampa (presidentin sijainen)
Luca Lotti (koordinaattori)
Ideologia Sosiaalidemokratia[1]
Kolmas tie[2][3][4]
Poliittinen kirjo Keskusta-vasemmisto[5]
Toimisto Largo del Nazareno - Via Sant'Andrea delle Fratte, 16 - 00187 Rooma
Äänenkannattaja Europa
l'Unità (20072014)[6][7][8][9]
Jäsenmäärä 539 354 (2013)[10]
Eurokansanedustajat 31 / 73[11]
edustajainhuone 307 / 630[12]
senaatti 108 / 301[13]
Kansainväliset jäsenyydet Euroopan sosialidemokraattinen puolue[14], Euroopan parlamentin sosialistien ja demokraattien ryhmä[15]
Nuorisojärjestö Giovani Democratici
Värit Tricolore (vihreä, valkoinen, punainen)
Kotisivu www.partitodemocratico.it

Demokraattinen puolue (Partito Democratico, PD) on italialainen syksyllä 2007 perustettu keskustavasemmistolainen puolue. Puolueen johtaja, eli puoluesihteeri, on Matteo Renzi.

Puolue perustettiin 14. lokakuuta 2007 useiden vasemmistolaisten ja keskustalaisten puolueiden yhdistyessä. Puolueen muodostaneet puolueet olivat:

Puolueen edustajat europarlamentissa istuvat sekä sosialistien ja liberaalien ryhmissä ja sen johtajat ovat ottaneet osaa sekä sosialistisen internationaalin että EDP:n kokouksiin.lähde?

Demokraattinen puolue kärsi pian perustamisensa jälkeen keväällä 2008 vaalitappion Silvio Berlusconin oikeistoblokille.

Ylimääräinen puoluekokous valitsi helmikuussa 2009 puoluejohtajaksi äänin 1047–92 Franceschinin. Puoluesihteeriksi valittiin lokakuussa 2009 Pier Luigi Bersani.[16]

Vuonna 2013 Demokraattinen puolue sai edustajainhuoneen vaaleissa 25,42 prosenttia äänistä ja senaatin vaaleissa 27,43 prosenttia. Puolue kuului keskustavasemmiston liittoumaan, jonka johdossa oli Bersani. Tästä liitoumasta tuli edustajainhuoneen suurin ryhmä ja senaatissa toiseksi suurin.[17][18] Bersani erosi puolueen johdosta, kun kaksi hänen ehdokastaan Italian presidentiksi eivät olleet saaneet puolueen parlamenttiryhmältä riittävää tukea.[19] Presidentiksi valittiin uudestaan puolueen ehdokas Giorgio Napolitano.[20] Myös pääministeri, Enrico Letta, tuli Demokraattisesta puolueesta, kun puolue muodosti yhteishallituksen Silvio Berlusconin johtaman Vapauden kansa -puolueen kanssa.[21] Toukokuussa 2013 Guglielmo Epifani valittiin "väliaikaiseksi" puoluesihteeriksi.[22] Joulukuussa 2013 Matteo Renzi valittiin puolueen johtajaksi vaalissa, johon saivat osallistua myös muut kuin puolueen jäsenet. Äänestäneitä oli 2,5 miljoonaa ja Renzi sai 68 prosenttia äänistä.[23] Helmikuussa 2014 puolue lopetti tukensa Lettan hallitukselle ja valitsi Renzin pääministeriksi.[24] 28. helmikuuta 2014 puolue liittyi Euroopan sosiaalidemokraattisen puolueen täysjäseneksi.[25]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italian poliittinen kenttä meni uusiksi 1990-luvun alussa ns. Tangentopoli-lahjusjutun vuoksi, jolloin maata puoli vuosisataa hallinnut kristillisdemokraattinen puolue hajotettiin. Myös Italian kommunistinen puolue hajosi 1991 ja sen kannattajat muodostivat Partito Democratico della Sinistran (vasemmistodemokraatit; PDS), joka muodosti myöhemmin Democratici di Sinistran (vasemmistopuolue; DS).

Taloustieteen professori ja entinen kristillisdemokraattien jäsen Romano Prodi kokosi laajan Oliivipuukoalition (L'Ulivo: PDS+PPI+Verdi+RI+SI+UD ja PRC), joka voitti vuoden 1996 vaalit. Oliivipuu elvytettiin vuoden 2004 eurovaaleihin neljän puolueen voimin ja vuoden 2006 vaaleihin, joissa Prodi nousi pääministeriksi. DS ja DL pitivät huhtikuussa 2007 viimeisen puoluekokouksensa, jossa hyväksyivät yhdistymisen. 14. lokakuuta 2007 järjestettiin jäsenäänestys, jossa puolueelle valittiin johto. Äänestykseen osallistui kolmisen miljoonaa kannattajaa, joista 3/4 kannatti puheenjohtajaksi Walter Veltronia.[26] Helmikuussa 2009 Veltroni kuitenkin erosi puolueen hävittyä Sardinian paikallisvaalit.[27].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Parties and elections in Italy Parties and Elections in Europe. 2013. Viitattu 26.2.2013. (englanniksi)
  2. UK Politics. All aboard the Third Way Viitattu 9.5.2014. (englanniksi)
  3. Claudio Sardo: Intervista a Matteo Renzi di Claudio Sardo L'Unità. 22.11.2012. Viitattu 3.3.2014. (italiaksi)
  4. Irpef, Imu e la Terza via di Gutgeld, “guru” economico di Renzi Formiche.it. 9.6.2012. Viitattu 3.3.2014. (italiaksi)
  5. Paolo Natale: Renzi, leader che piace a tutti. Ma il Pd resta di centrosinistra 1.11.2014. Europa. Viitattu 8.11.2014. (italiaksi)
  6. Bilancio sociale 2011 del PD Puolueen kotisivut. Viitattu 14.5.2013. (italiaksi)
  7. Bilancio 2011 del PD Sito ufficiale Partito Democratico. Viitattu 14.5.2013. (italiaksi)
  8. l'Unità:n sivu 20 10.1.2013. l'Unità. Viitattu 14.5.2013. (italiaksi)
  9. Comunicato Cdr del 1 maggio 2013 l'Unità. Viitattu 14.5.2013. (italiaksi)
  10. Pd, i tesserati sono meno di 100 mila: in un anno persi 400 mila iscritti 3.10.2014. l'Huffington Post. Viitattu 11.1.2015. (italiaksi)
  11. Elezioni 2014 - europee, regionali e comunali del 25 maggio Italian sisäministeri. Viitattu 11.1.2015. (italiaksi)
  12. Camera dei deputati Parlamento italiano. Viitattu 11.1.2015. (italiaksi)
  13. Senato della Repubblica Senato della Repubblica. Viitattu 11.1.2015. (italiaksi)
  14. "Sergej Stanišev: il Pd è nella nostra famiglia, oggi siamo più forti" Youdem.tv. Viitattu 1.3.2014. (italiaksi)
  15. Parties socialistsanddemocrats.eu. (englanniksi)
  16. Los votantes de la izquierda italiana eligen a su líder, El País
  17. Elezioni 2013 Senato 26.2.2013. Italian sisäministeri. Viitattu 26.2.2013.
  18. Elezioni 2013 Camera 26.2.2013. Italian sisäministeri. Viitattu 27.2.2013.
  19. Pier Luigi Bersani resignation plunges Italian politics into further chaos 20.4.2013. Guardian. Viitattu 24.4.2013.
  20. Giorgio Napolitano re-elected as Italy's president, prompting relief and protests 20.4.2013. Guardian. Viitattu 28.4.2013.
  21. Italiaan uusi hallitus 27.4.2013. Yle Uutiset. Viitattu 28.4.2013.
  22. Epifani eletto, è il nuovo segretario Pd 11.5.2013. Corriere della Sera. Viitattu 13.5.2013.
  23. Florence Mayor Matteo Renzi elected leader of Italy's left The Telegraph. Viitattu 9.12.2013.
  24. Nuori Renzi sai Italian hallitukseen OECD:n pääekonomistin 21.2.2014. Yle Uutiset. Viitattu 23.2.2014.
  25. Italian Partito Democratico Officially Welcomed into the PES Family 28.2.2014. Euroopan sosialidemokraattinen puolue. Viitattu 4.3.2014.
  26. Rooman pormestari valittiin Italian uuden suurpuolueen johtajaksi HS. Viitattu 14.01.2008.
  27. http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/02/italian_oppositiojohtaja_eroaa_553245.html

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]