Bioluminesenssi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bioluminesenssi valtameren krillissä (l. loistoravussa).

Bioluminesenssi on biologista valotuotantoa. Se on kemiluminesenssin erikoistapaus, jota ilmenee elävillä organismeilla.[1] Bioluminoivia ovat varsinkin monet syvänmeren eliöt, mutta myös esimerkiksi eräät käävät. Suomessa kiiltomadot, pohjanmesisieni sekä jotkin homeet voivat hohtaa pimeässä. Itämeressä pikkumaneetti kuuluu itsevalaiseviin eläimiin.

On arveltu, että jopa 90 % syvänmeren eliöistä tuottaa valoa tavalla tai toisella. Jotkut saalistavat, ja jotkun viestivät lajitovereilleen valollaan. Myös monet kalat tuottavat valoa. Yleensä valon väri on sininen tai vihreä tai siltä väliltä, sillä nämä värit näkyvät veden alla parhaiten ja niiden kantama on pitkä. Tämä johtuu siitä että valon ollessa meriveden värinen, vesi absorboi sitä itseensä vähemmän kuin muita värejä.

Kemia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bioluminesenssi syntyy kemiallisessa reaktiossa, jossa lusiferiini-pigmentti hapettuu lusiferaasientsyymin katalysoimassa reaktiossa. Kosubstraattina tässä reaktiossa toimii adenosiinitrifosfaatti (ATP). Reaktio voi tapahtua joko solujen sisällä tai ulkopuolella.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustus- ja saalistuskeinona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotkut lajit käyttävät bioluminesenssi puolustustarkoituksiin. Tällainen tapa on esimerkiksi lättäkalojen käyttämä eräänlainen naamiointitapa, jolla ne pyrkivät suojaamaan itsensä. Monet lajit saalistavat alapuolelta etsien saaliin aiheuttamaa varjoa. Lättäkaloilla on kuitenkin valoa tuottavia elimiä, jotka osoittavat alaspäin. Ne pystyvät säätämään valon määrää niin, että se vastaa pinnalta tulevaa valoa, minkä ansiosta niiden varjosta tulee saalistajille näkymätön.[2]

Jotkut eläimet käyttävät valaisevia ja irroitettavia osia ruumistaan hämäämään saalistajia. Esimerkiksi jotkin käärmetähdet pystyvät irrottamaan valaisevan sakaran ja pääsemään sen avulla pakoon saalistajalta. Jotkut merimakkarat puolestaan pystyvät irrottamaan itsestään valaisevan osan ohikulkevaan kalaan. Merimakkara pystyy ryömimään turvaan, kun saalistaja lähtee seuraamaan tuota kalaa. Bioluminesoivat planktoniyhteiskunnat puolestaan saattavat valaista suuren alueen merta uhattuina, mikä saattaa saada saalistajan pakenemaan pelossa tai joutuvan itse vaaraksi tulla suuremman pedon syödyksi.[2]

Jotkut eläimet käyttävät bioluminesenssia myös saalistuskeinona. Krottikaloilla on pään yläosassa eräänlainen pitkä uloke, jonka päässä on pallo, jonka kala pystyy valaisemaan. Valo houkuttelee pienempiä kaloja, jotka krottikala sitten haukkaa suureen kitaansa. Kitakalat käyttävät bioluminesenssia saaliin etsimiseen, ja ne pystyvät säteilemään punaista valoa. Useimmat kalat näkevät vain sinistä valoa, minkä takia kitakalat pystyvät näkemään saaliinsa, jotka eivät näe saalistajaansa punaisessa valossa.[2]

Muu käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiiltomadot käyttävät bioluminenssia houkuttelemaan parittelukumppania. Jotkin sienet käyttävät itsevalaisevaa ainetta puun lahottamiseksi. Tällaista valoa on yleensä kutsuttu peikonkullaksi.[2] Meren pinnalle asti näkyvää vesieliöiden loistetta kutsutaan suomalaisessa kansanperinteessä vesisäihkyksi ja noidantuleksi[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Fiber Optic Sensors, s. 444. CRC Press, 2008. ISBN 9781420053661. (englanniksi)
  2. a b c d bioluminescence National Geographic Education. National Geographic Society. Viitattu 3.5.2013. (englanniksi)
  3. Tirri, R., Lehtonen, J., Lemmetyinen, R., Pihakaski, S. & Portin, P: ”bioluminessi”, Biologian sanakirja, s. 81. Uudistetun laitoksen 3. painos. Otava, 2006. ISBN 951-1-17618-8.
Luminesenssin alalajit
elektroluminesenssi - fotoluminesenssi -
fluoresenssi
fosforesenssi
kemiluminesenssi -
bioluminesenssi
termoluminesenssi
triboluminesenssi - radioluminesenssi - sonoluminesenssi
Tämä biologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.