Elmon tuli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Elmon tuli laivan mastoissa

Elmon tuli on laivojen mastoihin ja lentokoneisiin joskus ukkosella syntyvä sähköinen koronapurkaus, joka ilmenee ympäröivänä sinertävänvalkeana hohteena ilman ionisoituessa. Elmon tuli näyttää suihkuavan tai virtaavan terävien esineiden kärjistä. Joskus Elmon tuli rätisee, mutta se ei kuitenkaan polta. Maalla vastaava ilmiö esimerkiksi korkeissa rakennuksissa on ukonvirva.

Elmon tuli on saanut nimensä merenkulkijoiden suojelupyhimyksen Pyhän Elmon eli Formian Pyhän Erasmuksen mukaan, joka oli vuonna 303 kuollut Italian Formian katolinen piispa, marttyyri ja pyhimys ja yksi keskiaikaisen kristillisen mytologian 14:stä Pyhästä Auttajasta. Elmon legendan mukaan häntä kidutettiin uskonsa takia monin eri tavoin. Kerran salama iski Elmon lähelle hänen saarnatessaan ja surmasi kaikki muut paitsi Elmon. Siksi Pyhä Elmo voi suojata salamaniskuilta. Elmon kerrottiin jatkaneen saarnaamista salamaniskun jälkeenkin. Merimiehiä koettelivat äkkinäiset myrskyt ja ukonilmat, ja he rukoilivat Pyhää Elmoa. Laivan mastojen huippujen sähköpurkausten katsottiin olevan merkki Elmon suojeluksesta, ja ne tulivat tunnetuksi nimellä Elmon tuli.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä fysiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.