Maavalo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Baselissa Sveitsissä nähtiin outoja valoja taivaalla 7. elokuuta 1566. Samuel Cocciuksen piirros. Ei tiedetä, oliko tämä ilmiö sukua nykyisin maavaloina tunnetuille ilmiöille.

Maavalot (engl. earth lights) ovat harvinaisia väitettyjäselvennä valoilmiöitä, joita esiintyy taivaalla tai maanpinnan lähellä, joissain kuvauksissa jopa veden alla. Maavalot muistuttavat usein muodoltaan palloa tai pilveä. Ne voivat liikkua nopeasti, hitaasti tai pysyä paikallaan. Maavaloja havaitaan eniten vuoristoseuduilla.lähde?

Nimen "earth light", maavalo, antoi ilmiölle Paul Devereux vuonna 1982. Samalla hän erotti tämänkaltaiset ilmiöt omaksi ryhmäkseen. Sitä ennen tämän kaltaisia ja muitakin valoilmiöitä kutsuttiin "haamuvaloiksi". (eng: spook lights) Maavaloja ei olla pystytty tieteellisesti selittämään, mutta niistä on monia teorioita. Maanvalojen tai osan maavaloiksi kutsutuista ilmiöistä arvellaan liittyvän maaperään, mineraaliesiintymiin tai tektoniikkaan. Psykologian professori Michael Persinger uskoo maanvalojen johtuvan voimakkaasta elektromagneettisesta kentästä, jonka syntyy maaperän lohkoliikuntojen paineesta. Hänen huomioittensa mukaan maavaloja havaitaan varsinkin lohkoliikuntojen läheisyydessä. Persingerin mukaan maavalot selittävät merkittävän osan ufohavainnoista. Joihinkin ufohavaintoihin liittyvät oudot olennot hän taas selittää kokeisiinsa perustuen elektromagneettisen kentän aivoissa aiheuttamiksi hallusinaatioiksi. Tämä selitys on kuitenkin kiistanalainen.

Usein maavaloa voidaan kutsua myös virvatuleksi, sillä ei ole tarkkaan määritelty, mitä valoilmiöitä kuuluu virvatuliin. Virvatulet ovat kansanperinteiden tuntemia valoilmiöitä, joita tapahtuu maanpinnassa tai sen lähellä. Maavalot voivat kuitenkin näkyä yläilmoissakin. Eri aikakaudet ja kulttuurit ovat antaneet maavaloille omiin mytologioihinsa pohjautuvia nimityksiä ja selityksiä. Ne on nähty muun muassa lohikäärmeiksi, piruiksi, henkiolennoiksi ja UFO:iksi. Kuten virvatulia, myös maavaloja esiintyy joissain paikoissa enemmän kuin muualla. Tällainen on muun muassa Norjan Hessdalen, pieni laakso, jossa ilmiötä on tutkittu vuodesta 1983. Vuodesta 1998 Hessdalenissa on ollut automaattinen mittausasema, joka on muun muassa kuvannut valot lukuisia kertoja. Nykyisin Hessdalenissa maavaloja havaitaan noin 20 vuodessa. Huippuaikana vuosien 1981 ja 1984 välillä havaitsemistiheys oli jopa 20 havaintoa viikossa. Suomessa tämäntapaisia ilmiöitä väitetäänkenen mukaan? näkyvän usein Saimaan Oriveden Paasselällä, joka on meteori-iskun synnyttämä järvenselkä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]