Berliner Dom

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Berliner Dom.
Berliinin tuomiokirkko läheisestä televisiotornista nähtynä.

Berliner Dom eli Berliinin tuomiokirkko on luterilainen kirkkorakennus Saksan pääkaupungissa Berliinissä. Se on rakennettu vuosina 1895–1905. Kirkko sijaitsee Lustgartenin ja Berliner Stadtschlossin alueiden vieressä, Spreeinsel-saarella.

Ensimmäinen kirkko Berliner Domin paikalla oli Johann Boumannin suunnittelema ja valmistunut vuonna 1747. Se edusti tyylisuunnaltaan barokkia. Vuonna 1822 tämä kirkko muutettiin tyyliltään uusklassiseksi arkkitehti Karl Friedrich Schinkelin suunnitelmien mukaan. Muutostyöt olivat osa Schinckelin johtamaa Lustgarten-aukion uudistustyötä, johon kuului myös Altes Museumin rakentaminen aukion pohjoislaidalle.[1]

Vuonna 1894 vanha kirkko purettiin Saksan keisarin Vilhelm II:n määräyksestä ja sen tilalle ryhdyttiin rakentamaan nykyistä tuomiokirkkoa. Mahtipontisuuteen taipuvaisen keisarin mielestä vanha kirkko oli liian vaatimaton Berliinin pääkirkoksi, ja hän halusi luoda uudesta kirkosta mahtavan kansallisen monumentin, joka toimisi protestanttisena vastineena Rooman Pietarinkirkolle. Arkkitehti Julius Raschdorffin suunnittelema tuomiokirkko olikin 114 metrin pituudellaan, 73 metrin leveydellään ja 116 metrin korkeudellaan suurempi kuin mikään sen edeltäjistä samalla paikalla. Arkkitehdin työtä vaikeutti kuitenkin kirkolle asetettujen edustavuusvaatimuksien ja sille varatun pienen ja hankalan kokoisen tontin välinen ristiriita.[1]

Vuonna 1904 valmistunut Berliner Dom oli Euroopan viimeisiä todella suuria kirkonrakennushankkeita Budapestin Pyhän Tapanin basilikan ohella. Sen rönsyilevä arkkitehtuuri edustaa melko sekavaa historiallista kertaustyyliä, jossa on vaikutteita italialaisesta myöhäisrenessanssista ja barokista. Aikalaisten arviot uudesta tuomiokirkosta olivat nihkeitä: kirkkoa haukuttiin tyylittömäksi ja muodottomaksi keisarin suuruudenhulluuden monumentiksi. Berliiniläiset, joilla on tapana antaa julkisille rakennuksille epäkunnioittavia mutta kuvaavia lempinimiä, ristivät kirkon ”Seelengasometeriksi” (”sielujen kaasukelloksi”).[1]

Toisessa maailmansodassa liittoutuneet pommittivat kirkkoa ja se vaurioitui merkittävästi. Berliinin jaossa tuomiokirkko jäi Itä-Berliinin ja DDR:n puolelle. Viereinen kuninkaanlinna purettiin, ja myös tuomiokirkko oli pitkään purku-uhan alla; se sai viettää vuosikymmenet rappeutuneena, vain väliaikainen kattorakennelma suojanaan. 1970-luvulla preussilaisen rakennusperinteen arvostus DDR:ssä kuitenkin kasvoi, ja vuonna 1975 aloitettiin tuomiokirkon jälleenrakennustyöt. Vuonna 1984 käynnistettiin sisätilojen entisöinti, ja vuonna 1993 jälleenrakennettu kirkko avattiin. Jälleenrakennustöiden aikana tuomiokirkon kupoleita modifioitiin matalampaan ja vähemmän koristeelliseen muotoon; sen sijaan julkisivut ovat täysin alkuperäisessä asussaan.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Hannes Saarinen: Berliini − kulttuuria ja historiaa.. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1991. ISBN 951-1-11391-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koordinaatit: 52°31′9″N, 13°24′4″E