B-Real
Wikipedia
| Louis Freese | |
|---|---|
![]() B-Real Bonnaroo -musiikkifestivaaleilla, 2006. |
|
| Syntynyt | 2. kesäkuuta 1970 (ikä 39) |
| Taiteilijanimet | B-Real |
| Syntymäpaikka | |
| Aktiivisena | 1991- |
| Tyylilajit | hip hop, rap rock |
| Laulukieli | englanti, espanja |
| Yhtyeissä | Cypress Hill |
| Levy-yhtiöt | Columbia, Ruffhouse, Duckdown Records |
| MusicBrainz | |
B-Real, oikealta nimeltään Louis Freese (s. 2. kesäkuuta 1970) on yhdysvaltalainen rap-artisti, ja yhtyeen Cypress Hill perustajajäsen. Cypress Hillin ohella Freese esiintyy myös soolouralla. Lisäksi hän pelaa paintballia The Stoned Assassins -joukkueessa. Freese on myös Tunnettu kannabiksen puolestapuhuja.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämäkerta
Freese syntyi varhain aamulla 2. kesäkuuta vuonna 1970. Hänen äitinsä on taustaltaan kuubalainen ja isänsä meksikolainen. Musiikista ja erityisesti hip-hopista hän oli kiinnostunut jo pienenä.
Pojan kasvaessa välit rikollisiin toimiin sotkeutuneeseen isään olivat huonot. Perhe erosi, ja Louis muutti äitinsä ja sisartensa kanssa Los Angelesin South Gateen Kaliforniassa. Louis itse joutui virkavallan kanssa ongelmiin ensimmäisen kerran 12–13-vuotiaana jäädessään kiinni marihuanan hallussapidosta.
Teini-ikäisenä Freese tutustui Senen Reyesiin, eli Sen Dogiin, Bloods-jengin jäseneen. Myös Freese liittyi mustien Bloods-jengiin, vaikka latinaistaustaisilla oli omatkin ryhmänsä. Kertomansa mukaan hän sekaantui useisiin ampumävälikohtauksiin vuosiien 1986 ja 1989 välillä. Tuona aikana eri jengit sotivat usein keskenään.
Cypress Hill teki julkaisi ensimmäisen levynsä vuonna 1991. Muusikon urallaan Freese on käyttänyt osin omia kokemuksiaan jengiväkivallasta kertovissa sanoituksissaan.
[muokkaa] Diskografia
- Tulossa ensimmäinen sooloalbumi Smoke & Mirrors helmikuussa 2009.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Aiheesta muualla
- B Realin viralliset sivut
- Cypress Hillin viralliset sivut
- Stoned Assassinsin viralliset sivut
- B Realin luoma foorumi
- Syvällä Pelissä - B-Real
| Cypress Hill | |
|---|---|
| Jäsenet | |
| B-Real | Sen Dog | DJ Muggs | Eric Bobo | |
| Diskografia | |
| Albumit | |
| Cypress Hill | Black Sunday | III - Temples of Boom | IV | Los grandes éxitos en español | Skull & Bones | Live at the Fillmore | Stoned Raiders | Till Death Do Us Part | Greatest Hits from the Bong | |
| EP:t | |
| Unreleased & Revamped | Stash | |
| 12" Singlet | |
| Highlife | Lowrider | |
| DVD:t | |
| Still Smokin' | Still Smokin' - The Ultimate Video Collection | |


