Crips
Crips on Los Angelesista lähtöisin oleva katujengiryhmä, joka jakautuu satoihin erillisiin itsenäisiin jengeihin. Crips-ryhmä on yksi tunnetuimmista katujengeistä Yhdysvalloissa, ja monilla rap-artisteilla on yhteyksiä jengeihin. Jengin tunnusväri on sininen.
Crips koostuu enimmäkseen afroamerikkalaisista nuorista miehistä. Jengin kilpailijoita ovat Bloods-jengiryhmä sekä jotkut latinalaistaustaiset jengit. Toisaalta itsenäiset Crips-jengit kamppailevat myös keskenään.
Sisällysluettelo |
Historia [muokkaa]
Raymond Washington ja Stanley Williams perustivat Cripsin Los Angelesissa 6. kesäkuuta 1969. Aluksi jengin nimi oli Baby Cribs, joka vaihtui vuonna 1971 Cribsiin. Crips nimi syntyi sanomalehtitoimittajan kirjoitusvirheestä, josta termi myöhemmin vakiintui. Ensimmäinen Crips-jengi oli Williamsin johtama West Side Crips.
Cripsin maineen noustessa siihen liittyi monia pienempiä katujengejä. Los Angelesin kilpailevat jengit puolestaan yhdistyivät ja alkoivat kutsua itseään Bloodseiksi. Jengiryhmät ovat kilpailleet keskenään vuodesta 1979 lähtien, ja ne ovat laajentuneet Los Angelesin lisäksi Yhdysvaltojen ulkopuolelle.
1980-luvulla Crips alkoi muun rikollisen toiminnan ohella myydä poltettavaa kokaiinia eli crackia. Huumerahojen myötä jengi sai lisää valtaa kaduilla.
Tunnettuja jengiläisiä [muokkaa]
Cripsien perustajajäsen Stanley ”Tookie” Williams tuomittiin Albert Owensin, Yen-Yi Yangin, Tsai-Shai Lin ja Yee-Chen Linin murhasta kuolemaan vuonna 1979. Vuonna 2004 julkaistu elokuva Redemption: The Stan Tookie Williams kertoo Williamsin elämäntarinan. Vankilaan jouduttuaan Williams teki vankilasta käsin paljon katujengien vastaista työtä. Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzenegger hylkäsi Williamsin armahdusanomuksen ja hänet teloitettiin myrkkyruiskeella Kaliforniassa 13. joulukuuta 2005.
Toinen paljon keskustelua herättänyt Cripsin jäsen on Sanyika Shakur (ent. Kody Scott). Teini-iässä Crips-jengiin liityttyään Shakur oli jättänyt koulunkäyntinsä kesken. Jouduttuaan San Quentinin vankilan eristysselliin hän kuitenkin kiinnostui opiskelusta. Opeteltuaan ensin lukemaan ja kirjoittamaan kunnolla Shakur alkoi perehtyä afrikkalaiseen ja afroamerikkalaiseen historiaan sekä marxilaiseen kirjallisuuteen. Tämän prosessin seurauksena 16 tiiviin jengiläisvuoden jälkeen Shakur irtaantui Cripseistä. Shakur kirjoitti Pelican Bayn vankilan eristyssellissä omaelämäkertansa, joka on julkaistu myös suomeksi (Kody Scott: Monster – Crips-jengiläisen muistelmat, Desura 2000, ISBN 952-5339-06-8).
Crip Walk -kävely [muokkaa]
Crip Walk on Crips-jengiläisten oma kävelytyyli. Liike näyttää lähinnä tanssilta, mutta jäsenet itse kuitenkin painottavat ettei kyse ole tanssimisesta vaan kävelemisestä.
Oikeaoppisesti käveltynä näyttää kuin kävelijä leijuisi lattialla puolelta toiselle. Crip Walkia voi nähdä joidenkin artistien musiikkivideoilla ja kiertuetallenteilla. Esimerkiksi Crips-jengiin kuuluva artisti Xzibit on tehnyt kappaleen ”Get Your Walk On”, jonka musiikkivideolla nähdään runsaasti Crip Walk -kävelyä. Kävelytyyli on kielletty useissa yhdysvaltalaisissa kouluissa, koska se on johtanut välienselvittelyihin ja väkivaltaan kouluaikana.
Crip Walk -kävelytyylista on monia eri variaatioita, kuten esimerkiksi Clown Walk -tanssityyli, jossa liikkeet ovat laajamittaisempia ja nopeatempoisempia. Clown Walkissa on myös enemmän liikkeitä ja niiden variaatioita kuin Crip Walkissa.
Julkisuudessa esillä olleita jengin jäseniä [muokkaa]
Katso myös [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b c d e f g Famous Crips Yahoo Answer. Viitattu 12.5.2010. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f "Gangsta Rappers" Gang Watchers. Viitattu 23.10.2009. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Steven L. Sachs: Gang Resources Know Gangs. Viitattu 23.10.2009. (englanniksi)
- ↑ http://www.sacbee.com/music/v-print/story/87439.html
- ↑ Viittausvirhe: Virheellinen
<ref>-elementti; viitettäFamous_Cripsei löytynyt - ↑ IMDB
- ↑ Hip-hop's shadowy empire Atlanta Creative Loafing
- ↑ ICE T NNDB. Soylent Communications. Viitattu 23.10.2009. (englanniksi)
- ↑ MC Eiht Thu Radio 2004
- ↑ IMDB
- ↑ Tone-Loc NNDB. Soylent Communications. Viitattu 23.10.2009. (englanniksi)
- ↑ IMDB
- ↑ IMDB
- ↑ Xzibit NNDB. Soylent Communications. Viitattu 23.10.2009. (englanniksi)
- ↑ I am a King XXL Magazine
- ↑ Z-Ro ChaCha Answer. (englanniksi)
Sivulta puuttuu 
