Katujengi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Katujengi on nuorista koostuva ryhmä, jolla on oma ryhmäidentiteetti ja nimi. Katujengit toimivat omien kulmakuntiensa kaduilla ja ovat yleensä sekaantuneet laittomuuksiin ja väkivaltaan. Katujengejä toimii esimerkiksi Yhdysvalloissa, mutta Suomessa ei poliisin mukaan katujengejä ole.

Määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katujengillä ei ole yhtä yleisesti hyväksyttyä määritelmää.[1] Eurogang Program -ohjelman määritelmä katujengille on: "Katujengi on kestävä ja katusuuntautunut nuorisoporukka, jonka ryhmäidentiteettiin kuuluvat laittomuudet." Tämä määritelmä erottaa katujengit vankila- ja moottoripyöräjengeistä sekä terroristiryhmistä ja aikuisten rikollisliigoista.[2]

Ryhmää kutsutaan usein katujengiksi, jos se täyttää kadulla toimimisen lisäksi nämä kriteerit:[1]

  • Ryhmässä on vähintään kolme jäsentä, ja jäsenet ovat iältään yleensä 12–24-vuotiaita.
  • Jäsenillä on yhteinen identiteetti, joka liittyy yleensä nimeen ja usein muihinkin symboleihin.
  • Jäsenet itse pitävät ryhmäänsä jenginä, kuten myös ulkopuolisetkin.
  • Ryhmällä on pysyvyyttä ja se on ainakin jonkin verran järjestäytynyt.
  • Ryhmä on sekaantunut normaalia enemmän rikolliseen toimintaan.

Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltalaistutkijat Maxson ja Klein loivat vuonna 2006 viisikohtaisen luokittelujärjestelmän katujengeille. Luokat kattavat 75–95 prosenttia kaikista Yhdysvaltain katujengeistä. Luokittelu perustuu jengien kokoon, alaryhmiin, ikähaarukkaan, pitkäikäisyyteen, territorialisuuteen ja rikollisuuden monimuotoisuuteen.[3]

  1. Perinteiset jengit (traditional): suuria, pitkäikäisiä ja ikärakenteeltaan laajoja jengejä, joilla on selkeät alaryhmät ja yli 100 jäsentä. Jengit ovat hyvin territoriaalisia ja puolustavat aluettaan tiukasti. Ne tekevät erityyppisiä rikoksia.
  2. Uusperinteiset jengit (neotraditional): kuten perinteiset jengit, mutta uudempia ja siksi vielä niitä pienempiä, 50–100 jäsentä.
  3. Tiiviit jengit (compressed): uudehkoja ja pieniä jengejä, alle 50 jäsentä, eikä niillä ole alaryhmiä. Jengien territoriaalisuus vaihtelee. Jäsenet ovat keskenään melko samanikäisiä.
  4. Kollektiiviset jengit (collective): kuten tiiviit jengit, mutta vanhempia ja suurempia, usein yli 100 jäsentä, ja ikärakenteeltaan laajempia.
  5. Erikoisalajengit (specialty): muistuttavat tiiviitä jengejä, mutta ovat erikoistuneet johonkin tiettyyn rikollisuuden alaan.

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmat katujengit ovat löyhemmin organisoituja kuin monet muut jengityypit kuten vankilajengit ja rikollisjengit. Niiden johtajuus ja jäsenyys ovat tilapäisiä, uskollisuussäännöt helposti ohitettavia, ja jäsenten roolit epävirallisia. Katujengien harjoittama huumekauppa on myös yksittäisempää kuin rikollisjengeillä. Harvat katujengit esimerkiksi Yhdysvalloissa saavat yksittäisten jäsentensä harjoittamasta huumekaupasta tuloja, vaan myyjät pitävät rahat itsellään.[1]

Katujengien aiheuttamat väkivallan aallot esiintyvät jaksoittaisesti. Ne leimahtavat usein kilpailusta tai selkkauksesta toisen katujengin kanssa ja saattavat johtaa koston kierteeseen.[1]

Syntyminen ja yleistyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katujengit ovat yleistymässä, sillä kaupungistuminen lisääntyy ja kadulla elävien lasten määrä kasvaa nopeasti. Vuonna 1999 YK arvioi, että jo 100 miljoonaa lasta elää kadulla, ja moni näistä kaupunkinuorista ajautuu jengeihin muiden mahdollisuuksien puutteessa.[4]

Katujengit muodostuvat etenkin Euroopassa usein maahanmuuttajista, jotka eivät integroidu yhteiskuntaan kulttuurierojen vuoksi. Heille katujengit tarjoavat vaihtoehdon assimiloitumiselle sekä samankaltaisten seuraa.[5] Lisäksi joukkoviestintä ja muu tiedonvälitys levittää usein kaunisteltua tietoa yhdysvaltalaisista katujengeistä, synnyttäen jäljittelijöitä eri puolilla maailmaa.[6] Nuorisokulttuurissa etenkin gangsta rap ja hip hop -musiikki edistävät ja romantisoivat katujengien arvoja ja kulttuuria.[7]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltalaisten tutkimusten mukaan suurin osa katujengiin liittyneistä nuorista on jengissä mukana yhdestä kahteen vuoteen, ja vain joka kymmenes jäsen on mukana yli neljä vuotta. Jäsenet edustavat useimmin niitä etnisiä ryhmiä, jotka kyseisellä alueella ovat huono-osaisimpia, kuten latinot ja mustat. Naispuolisia katujengiläisistä on yhdysvaltalaisten viranomaisten tietojen mukaan viime vuosikymmeninä ollut tasaisesti 6–8 prosenttia. Kyselytutkimuksissa naisjengiläisten osuudeksi on saatu joskus yli 30 prosenttia. Lukujen erojen on arveltu johtuvan siitä, että pojat pysyvät jengeissä kauemmin kuin tytöt ja ovat mukana vielä vanhempinakin.[1]

Nuoret liittyvät jengeihin yleensä niiden houkuttelevuuden vuoksi: jengin jäsenyys antaa mainetta ja asemaa, ystäviä, rahaa, huumeita, jännitystä sekä kulttuurista ylpeyttä ja yhteenkuuluvuutta kulmakunnan kanssa. Jengissä nuoret kokevat saavansa myös suojaa rikoksilta ja väkivallalta, ja jotkut voivat jopa pelätä olla liittymättä. Värväystä katujengit harjoittavat vain harvoin. Jengiin liitytään usein vähitellen, ja aluksi nuori usein vain hengailee jengiläisten kanssa, joiden joukossa on usein hänen vanhempia perheenjäseniään.[1]

Vaikka moni liittyy katujengiin turvallisuutensa vuoksi, katujengiläiset kokevat tutkimusten mukaan enemmän väkivaltaa kuin jengien ulkopuolella olevat. Katujengissä väkivalta on kuitenkin ennalta-arvattavampaa kuin jengien ulkopuolella, minkä on arveltu tekevän siitä helpomman sietää. Pitkäaikainen jengiin kuuluminen johtaa usein koulun keskeyttämiseen, rikosrekisteriin ja vankeuteen sekä päihteiden käyttöön ja terveysongelmiin vielä kauan jengistä eroamisen jälkeenkin.[1]

Katujengeistä on yleensä helppo lähteä. Jengiläisyyden jättäneet antavat syikseen jengielämästä ulos kasvamisen, pettymyksen jengielämään, vakiintumisen, työpaikan saamisen tai perheen perustamisen, jengielämän arvaamattomuuden, tai väkivallan tai sen riskin alla elämisen. Jengistä lähtö tapahtuu usein hitaana erkanemisena, eikä siihen yleensä liity pelkoa kostosta.[1]

Katujengit maittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katujengejä pidetään usein yhdysvaltalaisena ilmiönä. Tunnetuimmat katujengit ovatkin yhdysvaltalaisia, ja suurin osa katujengejä koskevaa tutkimusta on tehty Yhdysvalloissa, eikä monen muun maan jengeistä tiedetä juuri mitään. Jotkut tutkijat (kuten Spergel, 1990) pitävät katujengejä kuitenkin kaikkien nuorisokulttuurien ilmiönä, joka näkyy vain eri tavoin eri maissa.[8] Eri maiden katujengikulttuurien ja määrittelytapojen erilaisuus on kuitenkin vaikeuttanut ilmiön vertailevaa tutkimista.[9]

Jotkin katujengit ovat kansainvälisiä. Esimerkiksi jotkin jamaikalaiset katujengit liikkuvat Jamaikan ja Yhdysvaltojen välillä, ja jotkin yhdysvaltalaiset jengit ovat syntyneet aasialaisten tai latinalaisamerikkalaisten maahanmuuttajien tuomina. Myös Yhdysvalloista leviää katujengejä muihin maihin, etenkin Keski-Amerikkaan, mutta Euroopassa niitä ei ole havaittu kuin paikallisina jäljittelijöinä.[10]

Yhdysvallat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittävimpiä Yhdysvalloissa toimivia rikollisia katujengejä, joista moni toimii useassa osavaltiossa (suluissa perustamispaikka tai keskuspaikka sekä jäsenistön pääasiallinen etnisyys):[11]

  • 18th Street Gang (latinojengi, Los Angeles)
  • Almighty Latin King and Queen Nation (latinojengi, Chicago)
  • Asian Boyz (vietnamilais-/kambodžalaisjengi, Etelä-Kalifornia)
  • Black P-Stone Nation (musta jengi, Chicago)
  • Bloods (musta jengi, Los Angeles)
  • Crips (musta jengi, Los Angeles)
  • Florencia 13 (latinojengi, Los Angeles)
  • Fresno Bulldogs (latinojengi, Fresno, Kalifornia)
  • Gangster Disciples (musta jengi, Chicago)
  • Latin Counts (latinojengi, Chicago)
  • Latin Disciples (latinojengi, Chicago)
  • Mara Salvatrucha (MS-13) (latinojengi)
  • Sureños ja Norteños (latinojengi, Etelä-Kalifornia)
  • Tango Blast (latinojengi, Teksas)
  • Tiny Rascal Gangsters (aasialaisjengi, lounainen ja koillinen Yhdysvallat)
  • United Blood Nation (musta jengi, itäinen Yhdysvallat)
  • Vice Lord Nation (musta jengi, Chicago)

Latinalainen Amerikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvulla kalifornialaiset 18th Street Gang ja Mara Salvatrucha levisivät voimakkaasti Keski-Amerikkaan, ja niistä on tullut siellä joidenkin maiden suurimpia jengejä. Leviämiseen vaikutti se, että Yhdysvallat alkoi karkottaa vuoden 1996 jälkeen Keski-Amerikan maista tulleita laittomia maahanmuuttajia, joista monet olivat jengirikollisia. Keski-Amerikan maista suhteellisesti eniten jengiläisiä on El Salvadorissa, 323 sataa tuhatta asukasta kohti. Muista alueen maista myös Guatemalassa ja Hondurasissa on vakava jengiongelma; näissä kolmessa maassa on yhteensä eri arvioiden mukaan noin 50 000–85 000 jengiläistä. Etelämmissä Keski-Amerikan maissa jengit ovat useammin paikallista alkuperää.[12]

Eurooppa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eurooppalaiset katujengit muistuttavat yhdysvaltalaisia ja niitä voi luokitella samoin perustein. Katujengit ovat Euroopassa kuitenkin uudempi ilmiö kuin Yhdysvalloissa. Eurooppalaiset katujengit ovat yleensä alle 15 vuoden ikäisiä, ja tutkijat ovat löytäneet vain Venäjän Kazanista yli 20 vuotta toimineita katujengejä. Eurooppalaiset jengit ovat amerikkalaisjengejä pienempiä, ja niissä on yleensä alle 50 jäsentä. Eurooppalaiset katujengit ovat myös vähemmän väkivaltaisia kuin yhdysvaltalaiset, mikä voi johtua tuliaseiden huonommasta saatavuudesta ja eurooppalaisjengien vähäisemmästä territoriaalisuudesta.[13]

Ruotsi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa oli vuonna 2010 noin 95 rikollisjengiä. Niistä osa voidaan joidenkin tutkijoiden mukaan luokitella katujengeiksi, mutta katujengien olemassaolosta ei ole ollut yksimielisyyttä. Esimerkiksi Rostami ym. (2012) katsovat Ruotsissa nykyisin olevan useita katujengejä. Ruotsin rikollisjengeissä oli yhteensä noin 4000 jäsentä, mutta katujengien jäsenmääristä ei ole tietoa. Ruotsin katujengit tuovat jengi-identiteettiään esille esimerkiksi symbolein, elein, vaatetuksella ja tatuoinneilla. Ruotsalaiset katujengit eroavat muista eurooppalaisista jengeistä siinä, että ruotsalaisjengeissä jäsenet ovat yleensä jo aikuisia, keski-iältään jengistä riippuen noin 22–35-vuotiaita. Etnisiä ruotsalaisia jäsenistä on 24 prosenttia, ja loput ovat maahanmuuttajataustaisia, useimmin länsiaasialaisia (35 %) ja itäeurooppalaisia (11 %).[14]

Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin poliisin komisario Jari Taposen mukaan Suomessa ei ole katujengejä. Kesällä 2014 Helsingissä oli toiminut monikansallisia nuorisoporukoita, jotka olivat hakanneet lapsia ja nuoria. Lokakuun 2014 lopussa poliisi ilmoitti että se oli pystynyt ehkäisemään nuorisoporukoiden tekemiä rikoksia ja että niiden toiminta on laantunut.[15][16]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Frequently Asked Questions About Gangs National Gang Center, Yhdysvaltain oikeusministeriö. Viitattu 3.11.2014.
  2. Covey 2010, s. 10–11.
  3. Rostami et al. 2012, s. 429–430.
  4. Covey 2010, s. 4–5.
  5. Covey 2010, s. 17.
  6. Covey 2010, s. 18.
  7. Covey 2010, s. 36.
  8. Covey 2010, s. 3.
  9. Covey 2010, s. 9–10.
  10. Covey 2010, s. 6–7.
  11. Criminal Street Gangs and Photos Yhdysvaltain oikeusministeriö. Viitattu 3.11.2014.
  12. Clare Ribando Seelke: Gangs in Central America (s. 2–4.) 20.2.2014. Congressional Research Service. Viitattu 3.11.2014.
  13. Rostami et al. 2012, s. 427, 435, 440.
  14. Rostami et al. 2012, s. 431–435, 441.
  15. Poliisi: Helsingissä ei ole katujengiä, eikä rikosaallon taustalla ole yksittäinen jengi, Yle uutiset 10.10.2014
  16. Poliisi: Helsingin katujengit saatiin kuriin, Ilta-Sanomat 23.10.2014