Antoine de Lévis-Mirepoix

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Antoine Pierre Marie François Joseph de Lévis-Mirepoix (1. elokuuta 1884, Léran Ariège16. heinäkuuta 1981, Lavelanet Ariège) oli ranskalainen romaanikirjailija, historioitsija ja esseisti. Hän oli Ranskan akatemian jäsen. Hän oli titteleiltään San Fernando Luisin herttua ja Espanjan grande sekä Lèvis-Mirepoix’n paroni.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lévis-Mirepoix syntyi aristokraattiseen perheeseen, sillä hänen perheensä kuului Espanjan grandeina Espanjan korkeimpaan mahdolliseen aristokratiaan. Perusopetuksen hän sai luostarikoulussa, ja sittemmin hän kävi lukion Toulousessa. Jo varhain Lévis-Mirepoix osoitti voimakasta taipumusta kirjoittamiseen. Hän suorittikin alemman loppututkinnon kirjallisuustieteissä.[1]

Lévis-Mirepoix peri edesmenneeltä isältään vuonna 1915 tämän arvonimet, ja näin hänestä tuli viides San Fernando Luisin herttua ja Espanjan grande sekä neljäs Lévis-Mirepoix’n paroni. Herttuan ja Espanjan granden tittelit vahvistettiin hänen osaltaan kuninkaallisella asetuksella 25. kesäkuuta 1916. Ranskan tasavallan presidentin antamalla asetuksella 24. elokuuta 1961 kenraali Charles de Gaulle antoi oikeuden tämän espanjalaisen herttuallisen tittelin käyttöön.

Heti sen jälkeen hän otti virallisesti käyttöön tittelin Lévis-Mirepoix’n herttua, joskin hän oli käyttänyt tätä titteliä kirjallisissa toimissaan jo huomattavasti aiemmin. Tämä titteli oli tavallaan eräänlainen lisänimike tai jopa nimimerkki, sillä Ranskassa on sallittua, että herttua A kantaa herttua B:n titteliä, joka on nimenä hohdokkaampi ja liittyisi muuten paroni B:n arvoon.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lévis-Mirepoix’n tuotanto keskittyi historiaan ja erityisesti Ranskan kuninkaiden elämäkertoihin.

Hänet nimitettiin Ranskan akatemian jäseneksi vuonna 1953, ja hänellä on tuoli 16, jolla hän seurasi kirjailija Charles Maurras’ta ja edelsi runoilija Léopold Sédar Senghoria.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1912 Le Papillon noir
  • 1920 Le nouvel apôtre
  • 1922 Latouche Tréville à Naples
  • 1922 Le seigneur inconnu (Plon)
  • 1924 Montségur (Albin Michel)
  • 1931 François 1er (Le Livre contemporain)
  • 1934 Vieilles races et temps nouveaux (Maurice d’Hartoy)
  • 1934 Les campagnes ardentes, récit de guerre (Plon)
  • 1935 Le cœur secret de Saint-Simon (Plon)
  • 1936 Le siècle de Philippe Le Bel (Éditions de Paris)
  • 1937 La Politesse, son rôle et ses usages (Hachette)
  • 1943 Sainte Jeanne de France, fille de Louis XI (Flammarion)
  • 1947 Les guerres de religion Fayard)
  • 1947 La France de la Renaissance (Grand prix Gobert)
  • 1947 Les trois femmes de Philippe Auguste (Éditions de Paris)
  • 1955 La Tragédie des Templiers (La Bonne Presse)
  • 1955 Aventures d’une famille française (La Palatine)
  • 1961 Ferdinande, kolminäytöksinen näytelmä
  • 1962 Grandeur et misère de l’individualisme français (Librairie académique Perrin)
  • 1964 Que signifie “Le Parti des Ducs” à l’Académie (Wesmael-Charlier)
  • 1965 Le roi n’est mort qu’une fois (Librairie académique Perrin)
  • 1965 Le Ravisseur, kolminäytöksinen näytelmä
  • 1969 L’attentat d’Anagni (Gallimard)
  • 1971 Henri IV (Librairie académique Perrin)
  • 1973 La Guerre de Cent ans (Albin Michel)
  • 1973 Philippe Le Bel (Librairie académique Perrin)[2]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ranskan akatemian kotivisut.
  2. Ranskan akatermian erillinen bibliografia tosin akatemian henkilösivulla [1] on hiukan toisenlainen luettelo hänen teoksistaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kardinaal de Richelieu.jpg Edeltäjä:
Charles Maurras
Ranskan akatemian jäsen
Tuoli 16
1953-1983
Seuraaja:
Léopold Sédar Senghor