Karviaiskoiso
| Karviaiskoiso | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Solanales |
| Heimo: | Koisokasvit Solanaceae |
| Suku: | Lyhtykoisot Physalis |
| Laji: | peruviana |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Physalis peruviana |
|
| Katso myös | |
Karviaiskoiso, muilta nimiltään kapinkarviainen, kapinmarja, ananaskirsikka tai inka-marja (Physalis peruviana, syn. Physalis edulis), on eteläamerikkalainen monivuotinen koisokasvi. Karviaiskoiso on sukua monelle tärkeälle ravintokasville, joista merkittävimpiä ovat tomaatti (Solanum lycopersicum), munakoiso (Solanum melongena) ja peruna (Solanum tuberosum). Karviaiskoison pieni oranssi hedelmä on ohuiden vaaleanruskeiden lehtien keskellä. Se on läheistä sukua tomatillolle.
Eurooppaan karviaiskoiso tuli vasta 1700-luvulla, ilmeisesti Etelä-Afrikasta. Jo varhaisessa vaiheessa Etelä-Afrikan uudisasukkaat alkoivat viljellä sitä Hyväntoivonniemellä, mistä tuleekin englanninkielinen nimi "Cape gooseberry" (Hyväntoivonniemen karviainen). Karviaiskoison saapumisesta Eurooppaan kesti noin 200 vuotta ennen kuin se alkoi saavuttaa suosiota.
Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Marjojen yleisin käyttö on koristeina, mutta niistä voidaan myös tehdä hyytelöä, hilloa tai marmeladia. Maku on happoinen ja raikas, ja marjat ovat hyviä myös sellaisenaan. Viime vuosina marjat ovat tulleet tunnetuiksi ns. superruokana, ja niitä myydään laajalti kuivattuina luontaistuotekaupoissa ja kuivahedelmiä myyvissä liikkeissä. Kypsät marjat sisältävät runsaasti kalsiumia ja karoteeneja sekä C-, E-, B1, B2 ja B6 -vitamiineja.[1].
Viljely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Idätys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Voidaan idättää joko kaupasta ostetun hedelmän siemeniä tai siemenkaupasta ostettuja tarkastettuja siemeniä. Siemeniä kylvetään maalis-huhtikuussa kylvöruukussa kylvömultaan. Kylvös asetetaan valoisaan ja lämpimään paikkaan, ja huolehditaan jatkuvasta kosteudesta esim. muovipussilla. Mitä aikaisemmin kylvö suoritetaan, sitä aikaisemmin saadaan satoa. Voimistuneet taimet istutetaan omiin ruukkuihinsa.
Kasvatus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Taimia voi leikata ja latvoa, jotta niistä tulee tanakoita. Siirretään ulos kesäkuun alkupuoliskolla, kun hallavaara on ohitse. Viihtyy parhaiten aurinkoisessa ja tuulelta suojatussa paikassa. Hedelmät ilmaantuvat tanakkaan kasviin heinäkuun lopusta myöhään syksyyn saakka. Lehtihankoihin kehittyvät uudet versot on poistettava säännöllisesti.
Kasvi kestää pari pakkasastetta. Hedelmät korjataan vasta täysin oranssinkeltaisina. Syksyllä vanhasta kasvista voidaan ottaa pistokkaita seuraavaa kesää varten.[1]
Viljely Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Karviaiskoiso kasvaa Suomessa yksivuotisena ja tuottaa hedelmiä etenkin etelässä.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Davidson, A., The Oxford Companion to Food, Oxford University Press, Oxford University Press Inc., New York,1999.
- Robuchon, J., Creignoun, M., Delaveyne, J., etc., Larousse - Gastronomique, Hamlyn, London, Editoriale Johnson, Bergamo, 2001.
- Ingram, C., The world encyclopedia of cooking ingredients, Annes Publishing Ltd, New York, Lorenz books, London, 2002.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Rönnblom, Eva: Kasvitarha ikkunalla. Suomentanut Vainio, Hannele. Kustannus-Mäkelä Oy, 2003. ISBN 951-882-360-X.
|