Superruoka
Superruoka (engl. superfood) on The United Fruit Company:n toisen maailmansodan aikana keksimä termi, jolla markkinoitava ruoka yritetään saada vaikuttamaan terveyttä edistävältä[1].
Tuotetta ei saa mainostaa EU:n alueella superfoodina, ellei tuotteeseen liitetyillä terveysväittämille ole saatu EU:n hyväksyntää[2]. Tätä määräystä rikotaan kuitenkin jatkuvasti, minkä vuoksi suurin osa superfoodina markkinoidusta ruoasta ei ole oikeasti erityisen terveellistä[2].
Superfood-termiä käytettiin aluksi banaanien markkinoinnissa[1]. Nykyisin superruokina markkinoidaan esimerkiksi moringaa, spirulinaa, chlorellaa, AFA-levää, kasviplanktonia, macaa, raakakaakaota, goji-marjoja, hampunsiemeniä, rouhittua pellavaa, kookostuotteita, aloe veraa, hunajaa, emomaitoa eli kuningatarhyytelöä, mehiläisten keräämää siitepölyä,[3] açai-marjoja, camu camu -marjoja, inkamarjoja, chia-siemeniä, lukumaa, viherjauheita, ruskoleviä, pähkinöitä ja nonia. Suomalaisina superruokina on markkinoitu muun muassa mustikkaa, puolukkaa, karpaloa, tyrniä, nokkosta, männyn siitepölyä ja pakurikääpää.
Terveysvaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elintarvikekemian professori Marina Heinosen mukaan superfoodeiksi väitetyille tuotteille ei ole löytynyt tieteellisissä tutkimuksissa juurikaan terveyshyötyjä[4]. Brittitutkijat korostavat, että on ihan yhtä terveellistä syödä vaikkapa omenia ja appelsiineja kuin kalliita superruokia. [5] Erikoistutkija Iris Erlundin mukaan myös perinteiset runsaskuituiset ruoat kuten kaurapuuro ja hernekeitto käyvät ”superruoasta”. Goji-marjoissa ei ole professori Marina Heinosen mukaan mitään, mitä ei saisi esimerkiksi porkkanasta tai mustikoista.[6]
Ravintotieteilijä Catherine Collinsin mukaan käsite ”superruoka” on parhaimmillaan merkityksetön ja pahimmillaan haitallinen.[5]
Riskit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Superruokana markkinoidut chiansiemenet sisältävät niin paljon terveydelle haitallisia raskasmetalleja, että aikuisen enimmäispäiväannokseksi on määritetty vain 15 grammaa, minkä lisäksi niitä ei kannata syödä kuin korkeintaan pari kertaa viikossa.[7]
Jopa puolet tullin laboratorion tutkimista superfood-eristä on ollut EU-määräysten vastaisia[8]. Tyypillisiä ongelmia ovat olleet puutteelliset merkinnät, mutta muutamien tuotteiden kohdalla myös esimerkiksi liialliset torjunta-ainejäämät ja mikrobit.
Professori Marina Heinonen pitää kyseenalaisena, onko ulkomailla tuotettuja superruokia turvallista tarjota lapsille.[4]
Superfruit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Superfruit on superruoka-sanan alakäsite, jolla viitataan hedelmiin ja marjoihin.[9]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Heljä Salonen: Superruoka onkin supertyhjä lupaus - 9 faktaa, jotka kannattaa tietää iltalehti.fi. 10.04.2018. Viitattu 3.5.2019.
- ↑ a b Vain harva superfoodiksi väitetty tuote on todella superfoodia Yle Uutiset. 11.7.2014. Viitattu 3.11.2023.
- ↑ Wolfe, David: Superfoods. Berkeley, Kalifornia: North Atlantic Books, 2009.
- ↑ a b Evita 4/2011. Helsingin yliopiston elintarvikekemian professori Marina Heinonen artikkelissa superruoista (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Amelia Hill: Forget superfoods, you can't beat an apple a day 13.5.2007. The Observer.
- ↑ MUSTIKKA PÄIHITTÄÄ GOJIN, Sirkku Aalto, Jälkimaku, Jyväskylän Yliopisto (luettu 25.5.2011)
- ↑ Turvallisen käytön ohjeet Ruokavirasto. Viitattu 3.11.2023.
- ↑ Vain harva superfoodiksi väitetty tuote on todella superfoodia Yle Uutiset. 11.7.2014. Viitattu 3.11.2023.
- ↑ http://kuningaskuluttaja.yle.fi/node/2430