Amiensin rauha

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Amiensin rauha oli 27. maaliskuuta 1802 Amiensissa allekirjoitettu rauhansopimus, joka päätti Napoleonin sotiin kuuluneen toisen liittokunnan sodan.[1] Sopimuksen toisena osapuolena olivat Napoleonin johtama Ranska ja sen liittolaiset Espanja ja Batavian tasavalta (Hollanti), toisena osapuolena oli Iso-Britannia.[2] Toisen päävihollisensa Itävallan kanssa Ranska oli solminut helmikuussa 1801 Lunévillen rauhan. Amiensin rauhansopimuksen jälkeen rauhantila kesti Euroopassa 14 kuukautta, minkä jälkeen Napoleon rikkoi rauhansopimuksen ja alkoi kolmannen liittokunnan sota.[1][2]

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rauhansopimus päätti Napoleonin sotiin kuuluneen toisen liittokunnan sodan. Toisen päävihollisensa Itävallan kanssa Ranska oli solminut helmikuussa 1801 Lunévillen rauhan.[3] Rauhan vuoksi toinen koalitio hajosi ja Britannia jatkoi yksin sotaa Ranskaa vastaan. Britanniassa vaihtui hallitus vuoden 1801 alussa. Pääministeri William Pitt nuorempi joutui eroamaan katolisten asemaa Irlannissa koskeneen kiistan takia. Uusi pääministeri Henry Addington teki kiireesti rauhan, koska britit olivat väsyneitä sotaan ja kaupankäynti oli hankalaa. Britannialla oli kiistaton meriherruus, minkä vuoksi Britannian rauhanehdotus vuonna 1801 ja siitä seurannut Amiensin rauha yllättivät suuresti aikalaiset.[4]

Rauhansopimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sopimuksen toisena osapuolena olivat Napoleonin johtama Ranska ja sen liittolaiset Espanja ja Batavian tasavalta (Hollanti), toisena osapuolena oli Britannia.[2]

Amiensin rauhanehdoissa Britannia lupautui palauttamaan useimmat sodan aikana valtaamansa Ranskan ja sen liittolaisten merentakaiset siirtomaa-alueet. Espanjalta vallattu Trinidadin saari Karibianmerellä sekä Hollannilta vallattu Ceylon Intian valtamerellä jäivät kuitenkin pysyvästi briteille. Britannia lupautui myös tyhjentämään eräät Välimeren tukikohtansa, palauttamaan kolmen kuukauden sisällä Egyptin osmanien valtakunnalle ja Maltan saaren Johanniittain ritarikunnalle sekä vetävänsä laivastonsa pois Välimereltä. Ranska sitoutui vastaavasti vetämään joukkonsa pois Napolista ja Kirkkovaltiosta Italiassa sekä tunnustamaan Joonianmeren saarista muodostetun Seitsemän saaren tasavallan. Ranska tunnusti uudelleen myös Portugalin itsenäisyyden, mutta sai pitää itsellään Portugalille aiemmin kuuluneen Portugalin Guinean. Sopimus takasi Portugalin ja osmanien valtakunnan alueellisen koskemattomuuden.[1][2] Vaikka sekä Ranska että Britannia sitoutuivat vetämään joukkojaan pois Välimeren alueelta, Britannia sai edelleen pitää itsellään Gibraltarin ja kykeni siten valvomaan vastaisuudessakin pääsyä Atlantilta Välimerelle.[1]

Joitain Britannian ja Ranskan välisiä ongelmallisia kiistakysymyksiä jätettiin sopimuksen ulkopuolelle. Näitä olivat esimerkiksi Belgian alueen, Savoijin ja Sveitsin kohtalo sekä kysymys kauppasuhteista Britannian ja Ranskan valvonnan alla olleiden Manner-Euroopan alueiden välillä.[1][2]

Merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rauhassa Britannia luopui monista valtaamistaan alueista ja tunnusti Ranskan tytärtasavallat, mutta Ranska vetäytyi ainoastaan Keski- ja Etelä-Italiasta. Ranskan myötäily poikkesi suuresti Britannian perinteisestä tasapainopolitiikasta. Englantilaiset alkoivat yleisesti pitää rauhaa epäedullisena Britannialle vuoden 1802 aikana.[4] Amiensin rauhansopimuksen jälkeen rauhantila kesti Euroopassa 14 kuukautta, minkä jälkeen Napoleon rikkoi rauhansopimuksen ja alkoi kolmannen liittokunnan sota.[1][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Ihmiskunnan kronikka 1739–1860, s. 666. Gummerus 1988.
  2. a b c d e f Treaty of Amiens (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 21.7.2014.
  3. Ihmiskunnan kronikka, s. 664.
  4. a b Sisko Haikala: ”Vallankumousten aikakausi”, Maailman historian pikkujättiläinen, s. 630-631. Toimittanut Seppo Zetterberg. Helsinki–Porvoo–Juva: WSOY, 1988. ISBN 951-0-15101-7.