Alma Söderhjelm

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Alma Söderhjelm.

Alma Söderhjelm (10. toukokuuta 1870 Viipuri16. maaliskuuta 1949 Saltsjöbaden, Ruotsi)[1] oli suomalainen historiantutkija ja kirjailija. Hän oli Suomen ensimmäinen naispuolinen professori ja sitä ennen Pohjoismaiden ensimmäinen naisdosentti. Söderhjelm omisti huomattavan osan urastaan Ranskan historialle ja hänet tultiin tuntemaan etenkin Ranskan vallankumouksen tutkijana.[2] Hän asui pitkään Ruotsissa.

Alma Söderhjelmin isä oli Suomen prokuraattori Werner Woldemar Söderhjelm.[1] Viipurissa syntynyt Söderhjelm kävi ruotsalaisen tyttökoulun ja suoritti ylioppilastutkinnon 1889. Hän jatkoi yleisen historian opinnoilla Helsingin yliopistossa ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1893.[2] Vuonna 1895 Söderhjelm matkusti Pariisiin kokoamaan aineistoa Ranskan vallankumouksen aikaista lehdistöä koskevaan väitöskirjaan ja väitteli vuonna 1900 tohtoriksi, kolmantena naisena Helsingin yliopistossa.[3] Väitöskirja oli ensimmäinen osa tutkimuksesta Le régime de la presse pendant la révolution française, ja se käsitteli Ranskan lehdistöä vallankumouksen aikana vuoteen 1794. Toinen, vuoteen 1799 ulottunut osa ilmestyi seuraavana vuonna. Työtä oli Pariisissa ohjannut aihepiirin keskeinen tutkija Alphonse Aulard. Söderhjelmin tutkimusta kiiteltiin Ranskassa ja muualla Euroopassa.[1]

Söderhjelmiä pidettiin erittäin ansioituneena tutkijana. Väitöskirjan ohella hänen tieteellisiä päätöitään ovat kuningatar Marie Antoinetten ja ruotsalaisen vapaaherra Hans Axel von Fersenin suhteita selvittänyt Fersen et Marie-Antoinette (1930). Söderhjelm tutki laajalti Ranskan ja Ruotsin vallankumouksen välisiä suhteita. Hän kirjoitti myös suurelle yleisölle suunnattuja yleisteoksia kuten Den stora revolutionen (1927–1929), elämäkertoja, esseekokoelmia ja yhden näytelmän. Hän toimi myös ahkerasti sanomalehtikirjoittajana ja pakinoitsijana ruotsalaisissa naistenlehdissä.[3] Hän kirjoitti tieteellisiä töitä ja muistelmateoksia 34 niteen verran sekä viisi romaania, kahdeksan pakinakokoelmaa ja yhden elokuvakäsikirjoituksen. Opetustyössään Söderhjelm painottui Ranskan ja Italian uusimman ajan historiaan. Lisäksi hän kirjoitti Raahen ja Pietarsaaren kaupunkien historiat.[1]

Söderhjelm oli aikanaan naisena yliopistotehtävissä monessa mielessä uranuurtaja ja joutui kärsimään sukupuolestaan.[3] Väitöskirjatutkimuksen ilmestyttyä yliopiston konsistori esitti yksimielisesti hänen nimittämistään dosentiksi, mutta keisari Nikolai II ei hyväksynyt nimitystä. Tähän vaikutti sekin, että Söderhjelm osallistui tuolloin, sortokauden aikana poliittiseen oppositiotoimintaan yhdessä veljensä Werner Söderhjelmin kanssa. Poliittisten olojen muututtua Söderhjelm nimitettiin 1906 yleisen historian dosentiksi. Hän oli Suomen ensimmäinen ja vuoteen 1917 koko Venäjän valtakunnan ainoa naispuolinen dosentti.[1][4]

Vuonna 1911 Söderhjelm anoi naisille välttämätöntä erivapautta voidakseen tulla nimitetyksi yleisen historian professuuriin, jonka tiedettiin vapautuvan J. R. Danielson-Kalmarin pian eläköityessä. Hänen anomuksensa kuitenkin hylättiin vuoden 1912 lopussa, koska konsistorin jäsenenä professorit joutuivat eräissä yhteyksissä käyttämään myös tuomiovaltaa ja tuolloinen hallitusmuoto salli vain miesten toimia tuomareina.[1][4] Yliopiston juridisen tiedekunnan vähemmistö olisi ollut valmis antamaan Söderhjelmille oikeuden professuurin siten, että hänet olisi vapautettu virkaan liittyvistä tuomarinvelvollisuuksista. Tämän kuitenkin pelättiin luovan ennakkotapauksen, jonka nojalla Venäjän keisari voisi nimittää Suomeen virkamiehiksi epäpäteviä venäläisiä vapauttamalla heidät osasta virkavelvollisuuksiaan.[4] Tapauksen herättämän huomion vuoksi asetusta muutettiin lopulta siten, että naiset saivat oikeuden professoreina toimimiseen. Siinä vaiheessa Söderhjelmin hakema professuuri oli kuitenkin jo täytetty toisella henkilöllä.[1]

Kun Söderhjelm ei saanut Helsingistä professuuria, hän asettui yliopiston myöntämän matkastipendin turvin asumaan Ruotsiin. Siellä hän jatkoi tutkimustyötään, mutta ryhtyi myös seurustelemaan kulttuuripiirien kanssa ja työskentelemään toimittajana sekä kirjailijana. Hän oli 1920- ja 1930-luvuilla tunnetuimpia suomalaisia Ruotsissa. Söderhjelm erosi dosentuuristaan Helsingissä vuonna 1927 ja aikoi jäädä asumaan Ruotsiin vapaana kirjailijana.[1] Samana vuonna hänelle kuitenkin perustettiin oma henkilökohtainen professuuri yksityiseen ruotsinkieliseen Åbo Akademiin. Hänestä tuli näin viimein Suomen ensimmäinen naisprofessori.[3] Professuuri ei vastannut Söderhjelmin odotuksia, mutta Turun-kautenaan hän kirjoitti monet merkittävimmistä teoksistaan. Vuosina 1929–1938 ilmestyivät myös viisiosaiset muistelmat.[1] Virkauransa päätyttyä vuonna 1937 Söderhjelm muutti uudelleen Tukholmaan.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Marja Engman: Söderhjelm, Alma (1870–1949) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 2.11.1999. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. a b Suomen ensimmäinen naisprofessori, historiantutkija Alma Söderhjelm. Humanistilehti, 2006, nro 8, s. 34.
  3. a b c d e Engman, Marja: Alma Söderhjelm – Ranskan historian tutkija. Tieteessä tapahtuu, 1996, nro 7.
  4. a b c Matti Klinge (toim.): Helsingin yliopisto 1640–1990: Keisarillinen Aleksanterin yliopisto 1808–1917, s. 523–525. Otava, Helsinki 1989.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Marja Engman: Det främmande ögat : Alma Söderhjelm i vetenskapen och offentligheten, Svenska litteratursällskapet i Finland, 1996, Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland, ISSN 0039-6842; nr0 602 ISBN 951-583-028-1 (sis. Alma Söderhjelmin bibliografian)