Aleksandr Popov (fyysikko)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aleksandr Popov

Aleksandr Stepanovitš Popov (ven. Александр Степанович Попов, 16. maaliskuuta (J: 4. maaliskuuta) 1859 Turinkije Rudnik13. tammikuuta 1906 (J: 31. joulukuuta 1905) Pietari) oli venäläinen fyysikko ja eräs radion varhaisia kehittäjiä.

Popov syntyi Ural-vuorilla sijaitsevassa Turinkije Rudnikin kaupungissa (nyk. Krasnoturinsk). Hänen isänsä oli pappi ja myös Popovin lapsuuden opinnot tähtäsivät pappistutkintoon. 18-vuotiaana Popov kiinnostui luonnontieteistä ja valmistui 23-vuotiaana Pietarin yliopistosta. Valmistumisensa jälkeen Popov opetti samaisessa yliopistossa fysiikkaa ja matematiikkaa. Myöhemmin laitoksen rahoitusta karsittiin ja Popov joutui vaihtamaan työpaikkaa.

Opettajanvuosinaan hän oli alkanut kiinnostua elektronisten laitteiden rakentamisesta. Hän sai toisen opettajan paikan Venäjän laivastotukikohdasta Kronstadtista, Pietarin läheltä. Opetuksen aiheena olivat elektroniset laitteet Venäjän sotalaivastossa. Muun työnsä ohella Popov seurasi Hertzin sähkömagneettisen säteilyn tutkimuksia. 1890-luvulla Popov kehitti kohereeria käyttämällä tätä salamakokeissaan.

Radiotekniikan edelläkävijä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Popov esitteli 7. toukokuuta 1895 Venäjän fysiikan ja kemian seuran kokouksessa laitteen, jossa ukkosenjohdattimen ja maajohdon välille kytketty kohereeri aiheutti soittokellon kilahduksen salaman iskiessä lähistöllä. Myöhemmin samana vuonna Popov keksi käyttää laitetta lennättimen vastaanottimena ja alkoi kehittää kipinälähetintä, tietämättä Marconin samankaltaisista kokeista Britanniassa. Kansainvälinen tekniikan alan järjestö IEEE katsoo, että Aleksandr Popov osoitti ensimmäisenä radiotekniikan olemassaolon ja hyödyllisyyden, vaikkakin ensimmäinen radiopatentti on Guglielmo Marconin vuoden 1896 patentti.[1] 1896 Popov demonstroi rakentamaansa lähetintä Pietarin yliopiston fysiikan laitoksella, jossa hän pystyi lähettämään sanoman 250 metrin päähän, yliopiston rakennuksesta toiseen. Sanomana toimi Morsen aakkosilla kirjoitettu teksti ”Heinrich Hertz”, jonka laitoksen puheenjohtaja kirjoitti kohereerin naksahduksia tulkiten liitutaululle. Vastaanottimena toimi sama kohereeriin perustuva laite, jolla hän oli vuotta aikaisemmin tutkinut salamaniskuja. Samana vuonna Popov luki Marconin vastaavanlaisista kokeista ja innostus oman kipinälähettimen kehittämiseen kasvoi hetkellisesti. Lähetysetäisyys piteni ja Popov teki yhteistyötä Venäjän laivaston kanssa, asentaen lähettimiä ja vastaanottimia koemielessä laivoihin.

Marraskuussa 1899 panssarilaiva General-admiral Apraksin ajoi karille Suursaaren lähistöllä, ja Amiraliteetti palkkasi langattomalla lennättimellä kokeita tehneen Popovin, joka muodosti tammikuussa 1900 Suursaaren ja Kymin Kuutsalon välille yhden maailman varhaisimmista radioyhteyksistä pelastustöitä varten. Popovin laite pelasti myös suomalaisen haaksirikkoutuneen laivan miehistön.[2] Keväällä Kuutsalon asema siirrettiin Kotkansaarelle. Vuonna 1901 Popovin laitteella saattoi muodostaa yhteyden 150 kilometrin päähän.

Professori[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Popov nimitettiin Pietarin yliopiston sähkötekniikan professoriksi 1901 ja myöhemmin koko laitoksen johtajaksi. Popov kuoli joulukuun viimeisenä päivänä 1905 aivoveritulppaan. Ennen kuolemaansa hän oli sairastunut vaikeasti ja oli ilmeisen huolissaan tulevan vallankumouksen opiskelijaliikehdinnästä.

Popov tutki myös röntgensäteitä kipinälähettimen tutkimuksen ohella. Hänellä ei ollut suurta kiinnostusta keksintöjensä kaupallistamiseen, eikä hän tullut hakeneeksi patenttia kipinälähettimelle. Venäjällä Popovia on pidetty radion keksijänä ja toukokuun seitsemättä, salamalaitteen ensiesittelypäivää, on kutsuttu Venäjällä ”radion päiväksi” vuodesta 1945.

Popov kehitti laitetta tutkijan näkökulmasta ja ensiesitykset tapahtuivat toisten tutkijoiden läsnä ollessa. Historiantutkimus pitää kuitenkin selvänä, että vaikka Popov ja Marconi kehittivät lähetintä toisistaan tietämättä, Marconi onnistui käyttämään laitetta hyödylliseen viestintään ennen Popovia.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tiede, 2013, nro 6, s. 6. Helsinki: Tieteen tiedotus ry. / Sanoma Magazines Finland Oy. ISSN 1457-9030.
  2. Kaj Niemi: Alexander Popov 2005. Finnica Kymenlaakso. Viitattu 21. maaliskuuta.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]