Aleksandr Popov (fyysikko)
Aleksandr Stepanovitš Popov (ven. Александр Степанович Попов, 16. maaliskuuta (J: 4. maaliskuuta) 1859 Turinkije Rudnik – 13. tammikuuta 1906 (J: 31. joulukuuta 1905) Pietari)[1] oli venäläinen fyysikko ja eräs radion varhaisia kehittäjiä.[2]
Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Popov syntyi Ural-vuorilla sijaitsevassa Turinkije Rudnikin kaupungissa (nyk. Krasnoturinsk). Hänen isänsä oli pappi ja myös Popovin lapsuuden opinnot tähtäsivät pappistutkintoon. 18-vuotiaana Popov kiinnostui luonnontieteistä ja valmistui 23-vuotiaana Pietarin yliopistosta. Valmistumisensa jälkeen Popov opetti samaisessa yliopistossa fysiikkaa ja matematiikkaa. Myöhemmin laitoksen rahoitusta karsittiin ja Popov joutui vaihtamaan työpaikkaa.
Opettajanvuosinaan hän oli alkanut kiinnostua elektronisten laitteiden rakentamisesta. Hän sai toisen opettajan paikan Venäjän laivastotukikohdasta Kronstadtista Pietarin läheltä. Opetuksen aiheena olivat elektroniset laitteet Venäjän sotalaivastossa. Muun työnsä ohella Popov seurasi Heinrich Hertzin tutkimuksia sähkömagneettisesta säteilystä.
Radiotekniikan edelläkävijä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Popov esitteli 7. toukokuuta 1895 Venäjän fysiikan ja kemian seuran kokouksessa laitteen, jossa ukkosenjohdattimen ja maajohdon välille kytketty kohereeri aiheutti soittokellon kilahduksen salaman iskiessä lähistöllä. Myöhemmin samana vuonna Popov keksi käyttää laitetta lennättimen vastaanottimena ja alkoi kehittää kipinälähetintä, tietämättä italialaisen Guglielmo Marconiin samankaltaisista kokeista Britanniassa. Kansainvälinen tekniikan alan järjestö IEEE katsoo, että Popov osoitti ensimmäisenä radiotekniikan olemassaolon ja hyödyllisyyden, vaikkakin ensimmäinen radiopatentti on Marconin vuoden 1896 patentti.[3] Vuonna 1896 Popov demonstroi rakentamaansa lähetintä Pietarin yliopiston fysiikan laitoksella, jossa hän pystyi lähettämään sanoman 250 metrin päähän, yliopiston rakennuksesta toiseen. Sanomana toimi Morse-aakkosilla kirjoitettu teksti ”Heinrich Hertz”, jonka laitoksen puheenjohtaja kirjoitti kohereerin naksahduksia tulkiten liitutaululle. Vastaanottimena toimi sama kohereeriin perustuva laite, jolla Popov oli vuotta aikaisemmin tutkinut salamaniskuja. Samana vuonna Popov luki Marconin vastaavanlaisista kokeista ja innostus oman kipinälähettimen kehittämiseen kasvoi hetkellisesti. Lähetysetäisyys piteni ja Popov teki yhteistyötä Venäjän laivaston kanssa asentaen lähettimiä ja vastaanottimia koemielessä laivoihin.
Marraskuussa 1899 panssarilaiva General-Admiral Graf Apraksin ajoi karille Suursaaren lähistöllä Suomenlahdella, ja Amiraliteetti palkkasi langattomalla lennättimellä kokeita tehneen Popovin, joka muodosti tammikuussa 1900 Suursaaren ja Kymin Kuutsalon välille yhden maailman varhaisimmista radioyhteyksistä pelastustöitä varten. Radioasemaa käytettiin ensimmäisen kerran tositoimissa 5. helmikuuta 1900, jolloin Suursaaren luona ollut jäänmurtaja Jermak sai aseman välittämän viestin ryhtyä pelastamaan Lavansaaren lähellä jäälautalle jääneitä kalastajia. Kalastajat saatiin turvaan. Heidän lukumääränsä vaihtelee eri lähteissä 25:stä 50:een. Keväällä Kuutsalon asema siirrettiin Kotkansaarelle. Vuonna 1901 Popovin laitteella saattoi muodostaa yhteyden 150 kilometrin päähän.[4]
Professori[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Popov nimitettiin Pietarin yliopiston sähkötekniikan professoriksi vuonna 1901 ja myöhemmin koko laitoksen johtajaksi. Popov kuoli 13. tammikuuta 1906 aivoverenvuotoon. Ennen kuolemaansa hän oli sairastunut vaikeasti ja oli ilmeisen huolissaan vallankumouksen opiskelijaliikehdinnästä.
Popov tutki myös röntgensäteitä kipinälähettimen tutkimuksen ohella. Hänellä ei ollut suurta kiinnostusta keksintöjensä kaupallistamiseen, eikä hän tullut hakeneeksi patenttia kipinälähettimelle.
Muistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäjällä Popovia on pidetty radion keksijänä ja toukokuun seitsemättä, salamalaitteen ensiesittelypäivää, on kutsuttu Venäjällä ”radion päiväksi” vuodesta 1945. Popov kehitti laitetta tutkijan näkökulmasta ja ensiesitykset tapahtuivat toisten tutkijoiden läsnä ollessa. Historiantutkimus pitää kuitenkin selvänä, että vaikka Popov ja Marconi kehittivät lähetintä toisistaan tietämättä, Marconi onnistui käyttämään laitetta hyödylliseen viestintään ennen Popovia.
Kotkan Isopuistossa on vuonna 1970 paljastettu Popovin patsas, jonka on toteuttanut neuvostoliittolainen kuvanveistäjä Dmitri Rjabitšev. Sillä muistetaan Popovin ja hänen radiolaitteensa roolia vuoden 1900 meripelastusoperaatiossa. Kuutsalossa on myös Popovin muistolaatta.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ britannica.com: Aleksandr Popov
- ↑ Lindell, Ismo: Sähkön pitkä historia, s. 397–398. "Popov". Helsinki: Otatieto, 2009. ISBN 978-951-672-358-0.
- ↑ Tiede, 2013, nro 6, s. 6. Helsinki: Tieteen tiedotus ry. / Sanoma Magazines Finland Oy. ISSN 1457-9030.
- ↑ Jenni Stammeier: Maailman ensimmäinen käytännön toimintaan tarkoitettu langaton viesti (https) yle.fi Tiede. 02. helmikuuta 2020. Helsinki: Yle. Viitattu 2.2.2020. suomeksi
- ↑ Timo Kiiski: Kun Popov patsaan Kotkaan vuonna 1970 sai Kaupunkilehti Ankkuri 15.10.2022. Viitattu 8.5.2024.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aleksandr Popov Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||
