15 cm schwere Feldhaubitze M. 15
| 15 cm schwere Feldhaubitze M. 15 | |
|---|---|
 150 H/15 marssikunnossa Tykistömuseossa |
|
| Aseen tyyppi | Raskas haupitsi |
| Alkuperämaa |
 Itävalta-Unkari |
| Palvelushistoria | |
| Valtion käytössä |
Itävalta-Unkari Itävalta Tšekkoslovakia Romania Saksa Suomi |
| Sodissa |
Ensimmäinen maailmansota Toinen maailmansota Jatkosota |
| Valmistushistoria | |
| Suunniteltu | 1914-1916 |
| Valmistajat | Škoda |
| Valmistusvuodet | 1916-1918 |
| Valmistusmäärä | 57 [1] |
| Tekniset tiedot | |
| Paino |
5560 kg (tuliasemassa) [1] 6357 kg (marssikunnossa) [2] |
| Piipun pituus | 2966 mm / L/20 [3] |
| Kaliiperi | 149,1 mm [3] |
| Lähtönopeus | 500 m/s [3] |
| Maksimikantama | 10,6 km [1][3] |
15 cm schwere Feldhaubitze M. 15 oli tšekkiläisen Škodan alun perin Itävalta-Unkarin tykistölle valmistama raskas haupitsi, joita käytettiin ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa. Tykin lyhyempi nimitys on 15 cm sFH M. 15. Haupitsi oli käytössä jatkosodan aikana myös Suomessa, jossa sen nimikkeenä oli 150 H/15.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäisen maailmansodan alkaessa Itävalta-Unkarilla oli käytössä linnoitushaupitsimalli, josta päätettiin kehittää kenttätykki. Škoda suunnitteli ja valmisti neliosaisena kuljetettavasta linnoitushaupitsista tykin, joka sai nimikkeen 15 cm sFH M. 15. Ensimmäisen maailmansodan aikana suurin osa kenttätykeistä liikkui hevosten vetäminä. M. 15 oli kuitenkin poikkeuksellinen sikäli, että se rakennettiin varta vasten moottorivetoon soveltuvaksi. Haupitseja ei kuitenkaan valmistettu sodan aikana suurta määrää, ainoastaan 57 kappaletta.[1][4]
Rakenne ja ampumatarvikkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Haupitsissa oli suora palkkilavetti, jossa oli jarrulliset teräsvanteiset puupuolapyörät. Lukko oli tyypiltään vaakakiilalukko, ja haupitsissa käytettiin kahdeksanpanoksista irtopanoslaukausta (tykkiin ladattiin ensin ammus, sen perään ruutipussit ja lopuksi nalli). Neljälläkymmenelläkahdella suorakulmaisella kierteellä varustetun putken alla olevassa kehdossa oli joustolaite, joka koostui hydraulisesta hidastimesta ja pneumaattisesta palauttimesta (ts. neste-ilma-toiminen laite). Putken suurta etupainoa oli tasapainottamassa kaksi jousitoimista painontasainta. Tykin miehistön suojana oli suojakilpi, jonka vasemmassa puolikkaassa olivat luukulliset aukot kiertokaukoputkelle (ylempi) ja suuntauslasille (alempi).[1][4]
Moottorivetoa varten tykin pyörien akselin alle oli sijoitettu lehtijousitus. Vetäminen oli mahdollista myös kymmenen hevosen valjakolla. Haupitsia kuljetettiin yleensä siten, että sen putki oli vedettynä taakse ja kiinnitettynä lavettirungon ajokannattimeen. Lavettirungon takapään alle oli sijoitettuna pieni yhdellä pyöräparilla ja vetoaisalla varustettu etuvaunu. Tämän lisäksi lavettirunkoon kiinnitettiin kaksi istuinta jarrumiehille. Vain äärimmäisessä poikkeustapauksessa oli sallittua kuljettaa tykkiä lyhyitä matkoja pienellä nopeudella putki ampuma-asennossa. [1][2][4]
Tykin sivusuuntausala oli palkkilavetin takia hyvin kapea (± 4 astetta). Korkeussuuntausala oli −5–65 astetta. Tykin suuntausjärjestelmä perustui kiertokaukoputkeen. Päätähtäyslaitteena oli itävaltalais-unkarilainen kiertokaukoputki tyyppiä M. 8/14 ja korviketähtäyslaitteena suuntain tyyppiä M. 9/12 (diopteri). Tykin ammus painoi noin 42 kg ja lensi hieman yli kymmenen kilometrin päähän. Ampumatarvikkeina oli käytössä ainakin sirpalekranaatti (HE), srapnelli ja räjähtävä panssariammus (APHE). Lisäksi oli olemassa valojuovalla varustettu ontelokranaatti (HEAT-T), joka oli tarkoitettu käytettäväksi viimeisenä puolustuskeinona, mikäli panssarivaunut hyökkäisivät tykkien tuliasemiin.[1][2][3][4]
Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Itävalta-Unkarin tykit sijoitettiin Itävallan ja Italian vastaiselle rajalle. Ensimmäiset tykit jaettiin joukoille vuoden 1916 alkupuoliskolla[5]. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen suurin osa Itävalta-Unkarin M. 15 -haupitseista päätyi Itävallalle ja Tšekkoslovakialle. Muutama tykki kulkeutui myös Romaniaan. Kun Saksa liitti Itävallan itseensä vuonna 1938, se otti Itävallan tykit oman armeijansa kalustoon nimikkeellä 15 cm sFH 15(ö). Vastaavasti hieman myöhemmin tšekkien tykit päätyivät vuonna 1939 Wehrmachtin käyttöön nimikkeellä 15 cm sFH 15(t). Saksalaiset sijoittivat haupitsinsa (42 kpl) aluksi kantalinnoitteisiin, mutta poistivat ne vähitellen käytöstä. Vuonna 1940 Saksa myi 20 tykkiä Suomelle.[1][2][3]
Suomalaisten kaikki tykit saapuivat yhdellä kertaa 9. lokakuuta 1940 S/S Widor -laivalla. Vuonna 1941 Raskas patteristo 21 (8. divisioonan oma Rask.Psto) ja Raskas patteristo 22 (4. divisioonan oma Rask.Psto) saivat kumpikin kahdeksan tykkiä ja Raskas patteristo 28 (7. divisioonan oma Rask.Psto) neljä tykkiä. Nämä patteristot vaihtoivat 150 H/15 -haupitsinsa vuoteen 1943 mennessä, jolloin kahdeksan tykkiä sijoitettiin Maaselän kannakselle Linnoituspatteristo 1:een ja 2:een. Loput siirrettiin varastoon. Vuoden 1944 torjuntataisteluissa linnoituspatteristojen kaikki 150 H/15 -haupitsit saatiin evakuoitua. Jatkosodan aikana tykeillä ammuttiin yhteensä 24 872 laukausta, joka tekee keskimäärin noin 1 240 laukausta yhtä tykkiä kohden. Suomessa haupitseja vedettiin pääasiassa telatraktoreilla. Sodan jälkeen vuonna 1944 Päämajan tykkiosasto kokosi rintamilla olleiden tykkimiesten mielipiteitä eri tykkimalleista. Haupitsia luonnehdittiin siinä seuraavasti: ”150 H/15 oli raskas ja kömpelö tykki, josta ei suuremmin pidetty.” [1][2][6]
Museohaupitseja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen Tykistömuseossa Hämeenlinnassa on esillä yksi 150 H/15 haupitsi.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ortner, M. Christian: The Austro-Hungarian Artillery From 1867 to 1918: Technology, Organization, and Tactics. Vienna: Verlag Militaria, 2007. ISBN 978-3-902526-13-7.
- Partanen, Unto: Tykistömuseon 78 tykkiä. Kymen painotuote: Tykkimiehet ry, Tykistömuseo, 1988. ISBN 951-99934-4-4.
- Paulaharju, Sinerma & Koskimaa: Suomen kenttätykistön historia, 2. osa. Helsinki: Suomen kenttätykistön säätiö, 1994. ISBN 952-90-551-0.
- Paulaharju, Jyri: Itsenäisen Suomen kenttätykit 1918-1995. Jyväskylä: Gummerus kirjapaino Oy, 1996. ISBN 951-25-0811-7.
- N.N.: 150 mm. Raskas kenttähaupitsi vuodelta 1915 (kalusto-opas). Helsinki: Puolustusvoiman pääesikunta / Taisteluvälineosasto, 1940.
- www.jaegerplatoon.net: Finnish Army 1918-1945: Artillery Part 6 jaegerplatoon.net. Viitattu 5.11.2012. (englanniksi)