Zaida Eriksson-Lihr

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Zaida Eriksson-Lihr

Zaida Eriksson-Lihr, o.s. Eriksson (10. maaliskuuta 1895 Helsinki[1]4. maaliskuuta 1974 Alicante, Espanja) oli suomalainen lääketieteen ja kirurgian tohtori ja lastentautien erikoislääkäri, joka tunnetaan Allergiasairaalan perustajana.[2]

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eriksson-Lihr oli Sigrid Liljeroosin ja ahvenanmaalaisen merikapteeni Konstantin Erikssonin tytär,[1] joka ryhtyi opiskelemaan lääkäriksi vastoin isänsä tahtoa. Hänen aviopuolisonsa oli lentokapteeni Gunnar Bernhard Lihr (18971937), joka oli Finnairin edeltäjän Aero Oy:n ensimmäinen suomalainen liikennelentäjä. Heille syntyi poika Olof Gunnarsson vuonna 1935.[1] Vain kolme vuotta kestänyt avioliitto päättyi puolison kuolemaan lento-onnettomuudessa Ruotsissa.[2] Eriksson-Lihrin rakkaimmat harrastukset olivat matkailu ja musiikki. Jäätyään eläkkeelle 73-vuotiaana 1968 hän muutti Alicanteen ja rupesi puuhaamaan sinne allergiasairaalaa, jonne suomalaiset olisivat voineet paeta kotimaan siitepölyjä. Hanke kuitenkin raukesi espanjalaiseen byrokratiaan.

Ammattiura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erioksson-Lihr valmistui lääketieteen lisensiaatiksi 1922 ja väitteli 1925 lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi viidentenä naisena Suomessa.[2] Väitöskirja käsitteli lasten laitoshoitoa. Suomessa allergiasairauksiin oli kiinnitetty huomiota jo 1900-luvun alussa, mutta vasta Eriksson-Lihr rupesi keskittymään tarkemmin niiden tutkimiseen ja hoitoon. Hän kävi opintomatkalla Yhdysvalloissa ja toi sieltä paljon tietoa ja hoitotekniikkaa,[2] muun muassa ihokokeet, jotka oli maailmalla tunnettu jo 1870-luvulta alkaen. Hän olisi halunnut avata allergisten sairauksien osaston Arvo Ylpön johtamassa lastensairaalassa, mutta aika ei ollut vielä kypsä. Sitä vastoin hänet kutsuttiin sisätautiosaston konsultoivaksi lääkäriksi, mikä kehitti hänessä unelman kokonaan allergisten sairauksien hoitoon erikoistuneesta sairaalasta.

Vuonna 1946 perustettiin Allergiatutkimussäätiö, joka ylläpiti yksityistä sairaalaa aluksi Suomen Punaisen Ristin tiloissa Helsingin Lauttasaaren kartanossa. Sen päärakennuksesta oli luovutettu väliaikaiskäyttöön 30 paikkaa käsittävät sairaalatilat. Nämä kävivät pian ahtaiksi, ja 1950-luvulla sairaala siirtyi osin Sibeliuksenkatu 9:ään ja osin Kaupunginpuutarhaan. Potilaskäyntien määrä oli kasvanut monikymmenkertaiseksi, ja oma sairaalarakennus näytti ainoalta ratkaisulta. Tämän toteuttamiseksi hän mm. osallistui Helsingin kunnallispolitiikkaan Ruotsalaisen kansanpuolueen edustajana. Sairaalan suunnittelu oli vaikea tehtävä, koska missään ei ollut mallia otettavaksi. Allergiasairaalan uusi rakennus Meilahdessa otettiin käyttöön 1962 .

Eriksson-Lihr toimi sairaalansa ylilääkärinä itsevaltaisesti ja kehitti siitä arvostetun sairaalan. Luonteeltaan häntä kuvattiin kiivaaksi, hän sietänyt eriäviä mielipiteitä. Allergiset sairaudet olivat vaikeasti hallittavia ja suuri yleisö oudoksui niitä. Joskus jopa oltiin sitä mieltä, ettei allergisia sairauksia olisi Suomessa lainkaan, ellei Eriksson-Lihr olisi niitä tänne tuonut. Näitä käsityksiä kumoamaan tarvittiin hänenlaisensa tulisieluinen taistelija. Allergiasairaala toimi säätiön omistuksessa vuoteen 1969. Seuraavana vuonna se liitettiin osaksi Helsingin yliopistollista keskussairaalaa. Nykyinen Iho- ja allergiasairaala siitä muotoutui 1992 iho- ja sukupuolitautien klinikan ja Allergiasairaalan yhdistyessä. Vaikean ja vaativan yhdistymistyön johti kunnialla läpi professori Kimmo Mustakallio joka toimi alkuperäisen Ihotautiklinikan ylilääkärinä vuodesta 1968 kun edeltäjä, professori Tauno Putkonen jäi eläkkeelle.

Eriksson-Lihrille myönnettiin professorin arvonimi 1955.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomen Kansallisbiografia, osa 2, Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2008 ISBN 951-746-443-6
  • Kaija Hackzell-Kirsti Toppari 1997. Töölöntullin molemmin puolin, Helsinki: Sanoma Oy, ss. 280-281. ISBN 951-97555-1-9

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Juhani Kirpilä, Sisko Motti, Anna-Marja Oksa (toim.): Suomen lääkärit 1962, s. 85-86. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto, 1963.
  2. a b c d Hameiden hidastamat, Museo.fi, viitattu 30.7.2011

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]