Rosenlew

Oy W. Rosenlew Ab
Perustettu	1853
Perustaja	Wilhelm Rosenlew
Lakkautettu	1987
Kotipaikka	Pori
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Rosenlewin kruunulogo oli käytössä muun muassa jääkaapeissa.

Oy W. Rosenlew Ab (lausunta ruots. [ruːsːenleːv]) oli vuonna 1853 Porissa perustettu monialainen perheyritys, jonka toiminnot on myyty eri yrityksille 1900-luvun loppupuolella.

Rosenlew harjoitti historiansa aikana saha-, pakkaus-, metalli- ja kemiallista metsäteollisuutta. Yhtiön metalliteollisuus valmisti muun muassa kodinkoneita ja puimureita. Pakkausteollisuuden tunnetuimpia tuotteita olivat paperi- ja muovisäkit. Rauma-Repola osti yhtiön osakekannan vuonna 1987, minkä jälkeen osa yhtiön liiketoiminnoista on myyty pois ja osa lakkautettu. Porin paperitehdas siirtyi Yhtyneet Paperitehtaat -konsernin omistukseen, mutta on nykyään osa belgialaista VPK Packaging Groupia.

Puimuriliiketoiminta myytiin vuonna 1991 Timo Prihtin omistamalle Sampo-Rosenlew Oy:lle ja pakkausteollisuus vuonna 2001 saksalaisomisteiselle Rosenlew-RKW:lle. Samana vuonna Rosenlew Kodinkoneet siirtyi Electroluxille.

Yrityksen synty

Porilainen Wilhelm Rosenlew perusti isänsä kauppahuoneen pohjalta yhdessä kauppias J. G. Holmbergin ja veljensä Carl Rosenlewin kanssa W. Rosenlew & Co:n toimialanaan tukku- ja vähittäiskauppa, sahateollisuus ja laivavarustus. Carl Rosenlew tuli liikkeen osakkaaksi ja apulaisjohtajaksi 1857. Vuonna 1862 kauppias Holmberg jättäytyi yrityksestä niin, että Rosenlewin veljekset jäivät yrityksen omistajiksi. Aluksi Rosenlewin liike toi ulkomailta siirtomaatavaroita ja osti Porin kaupunkia ympäröivän maakunnan talollisilta käsin sahattuja lankkuja, jotka liike myi ulkomaille. Ennen pitkää mukaan tuli laivanvarustustoiminta, jota harjoitettiin omilla purjelaivoilla.

Rosenlew-yhtiöstä tuli 1860-luvulla entistä enemmän sahateollisuusyhtiö sen ostettua sahoja Ikaalisista ja Hämeenkyröstä ja vuonna 1877 Porin Höyrysahan konkurssipesän. Vuonna 1870 osti Rosenlew yhdessä I. C. im Thurn & C:o nimisen englantilaisen pankkihuoneen kanssa Porin Höyrysaha Osakeyhtiön 1860-luvun alussa rakentaman ajan mittapuun mukaan uudenaikaisen höyrysahan, joka sijaitsi Isonsannan luodolla Porin kaupungin Kokemäenjoen päähaaran pohjoispuolella. Näihin aikoihin alkanut taloudellinen nousukausi nosti yrityksen sahateollisuusyritysten kannattavuutta. Vuonna 1872 toimintansa aloitti uutena sahana Porissa Seikun luodolle Kokemäenjoen etelärannalle Isonsannan sahaa vastapäätä rakennettu Seikun höyrysaha. Tähän aikaan kuuluu erikoinen Rosenlew-yhtiön Tampereen Pispalaan rakennuttama Näsijärven ja Pyhäjärven yhdistävä tukkien kuljetukseen tehty rullarata. Vuonna 1877 I. C. im Thurn & C:o:n jouduttua taloudellisiin vaikeuksiin Rosenlew lunasti sen osuuden Isonsannan sahassa.

1800-luvun lopulla Rosenlew-yhtiö hankki Satakunnan ja Pohjois-Hämeen alueelta metsätiloja taatakseen puuraaka-aineen sahoilleen. Aikakauteen kuuluu vielä Porin Konepajan osto. Tässä vaiheessa konepaja keskittyi laivanrakennukseen, ja siitä tuli silloisen Suomen keskeinen laivanrakennuskeskus. Se oli osa toimintaa, jolla Wilhelm Rosenlew takasi yrityksensä tuotantoyksiköille hyvät liikenneyhteydet. Ratkaisuna oli laivojen rakentaminen, rautatieyhteyksien kehittämistoimintaan osallistuminen ja yhteyksien luominen silloisen Suomen talouselämän johtohenkilöihin, kuten senaattori Leo Mecheliniin.

Porin Konepaja Oy (ruots. Björneborgs Mekaniska Werkstad, lyh. BMW) oli Porissa vuonna 1858 perustettu valimo ja konepaja 1800-luvun loppupuolella Oy W. Rosenlew Ab:n osti BMW:n itselleen.

Suuryritykseksi

1900-alussa W. Rosenlew & Co oli jo Suomen mitassa suuryritys. Veljekset Wilhelm ja Carl Rosenlew olivat tehneet perhesopimuksen, jonka mukaan Rosenlew-yhtiöstä tuli muodostaa jälkeläisten omistama osakeyhtiö. Niinpä yhtiömuoto muutettiin 1907 toiminimestä osakeyhtiöksi kahden ja puolen vuoden vaikeiden neuvottelujen jälkeen. Neuvotteluissa keskeistä roolia yhtiöjärjestyksen määrittelemiseksi näytteli varatuomari P. E. Svinhufvud. Yhtiön pääkonttori oli Porissa, mikä oli ollut vuonna 1892 kuolleen kauppaneuvos Wilhelm Rosenlewin toive:

»Uutteralla työllä hankitut pääomat varmimmin säilytetään perheessä, jos se toiminta, jonka avulla ne koottu, saa häiritsemättä ja jakamattomana jatkua.»

Omistus- ja johtojärjestelyt

Yrityksen johdossa oli Wilhelmin kuoltua vuonna 1892 hänen nuorempi veljensä Carl, joka oli keskittynyt erityisesti metsäosaston toimintaan sijaintipaikkanaan Tampere. Wilhelmin pojat Hugo ja Georg Rosenlew olivat nousseet jo 1880-luvulla yrityksen johtotehtäviin, kun taas muut veljekset Walterin, Wilhelm, Lennart, Otto ja Erik hankkivat korkeakouluammatin ja pätevöityivät myös ulkomailla. Hugo toimi isänsä Wilhelmin jälkeen ykkösjohtajana. Carlin kuoleman jälkeen 1899 jälkeen yhtiön johtoon nousi hänen poikansa Uno Rosenlew, joka jatkoi isänsä työtä metsäosaston johdossa Tampereella. Georgin kuoleman jälkeen joulukuussa 1906 johtoon nousi veli, lääketieteen kirurgian tohtori Wilhelm Rosenlew yhdeksi kolmesta johtajasta.

Vuonna 1910 yrityksen johto ja omistus kokivat merkittävän muutoksen, sillä Wilhelmin jälkeläiset mukaan lukien Hugon ja Georgin nuorempi veli, kemian alan filosofian maisteri Erik Rosenlew saivat yrityksen omistukseensa. Carl Rosenlewin jälkeläiset luopuivat yrityksen omistuksesta, koska he eivät olleet halukkaita niin aggressiiviseen yrityksen kasvuun kuin serkut eli Hugo, Wilhelm ja Erik Rosenlew.

Aggressiivisen kasvun aika

Yritys oli myös Suomen suurimpia sahayrityksiä. Vuonna 1912–1913 tilastojen mukaan Rosenlew-yhtiö sahasi kolmella sahallaan 230 000 kuutiota vuodessa ollen neljänneksi suurin A. Ahlström Osakeyhtiön, Aktiebolag W. Gutzeit & Co:n ja Kemi Oy:n jälkeen. Rosenlew-yhtiö oli näihin aikoihin laajentunut pohjoiseen hankkimalla vuonna 1911 omistukseensa torniolaisen Anders Kurt & Co:n, jolla oli saha Alatornion kunnan Kuusiluodon saaressa Perämerellä Tornionjoen suistossa. Toimintaa laajennettiin jatkojalostuksen suuntaan perustamalla sahauksesta syntyneille puujätteille laatikkolautatehdas vuonna 1913. Määrättyjen mittojen mukaan sahatut ja ostajien toiminimillä ja tavaranimityksillä varustetut sekä helposti käsiteltäviin nippuihin niputetut laatikkolaudat vietiin etupäässä Englantiin ja Kanarian saarille, jossa ne koottiin laatikoiksi ja sisältöineen vietiin ympäri maailmaa. Vuonna 1913 rakennettiin myös uudenaikainen voimalaitos Seikun sahan viereen sähköenergian ja höyryn tuottamista varten. Polttoaineena voimalaitos käytti sahajauhoja ja muita tehtaiden jätteitä, jotka kuljetettiin voimalaitokselle köysiradalla ja päättömillä kuljetushihnoilla tai puhallettiin laitokselle putkijohtojen kautta. Rosenlewin sulfiittiselluloosatehdas valmistui vuonna 1921 ja sen vuosituotanto oli noin 12 000 tonnia selluloosaa. Sen jatkojalostuksena rakennettiin voimapaperitehdas ja vuonna 1923 säkki- ja pussitehdas. Sulfiittiselluloosatehtaan toiminta oli yhdistetty yhtiön muuhun teollisuustoimintaan muun muassa niin että tehtaan raaka-aineenaan käyttämiä kuusipropseja saatiin sivutuotteena sahaustoimintaa varten toimitetuissa metsänhakkuista sekä yhtiön omissa metsissä toimitettujen harvennushakkuiden kautta. Tehtaan kuorimon tuottamat jätteet siirrettiin voimalaitokselle, josta tehdas sai sähköenergiansa ja selluloosan valmistukseen tarvittavan höyryn. Kaikki nämä investoinnit sijoitettiin Poriin, jossa Rosenlew-yrityksen ja sen omistajasuvun näkyvyys oli merkittävä.

Hugo Rosenlewin kuoltua elokuussa 1915 yrityksen johdossa tapahtui luonnollisia muutoksia. Ykkösjohtajaksi nousi nuorempi veli Wilhelm Rosenlew. Tässä yhteydessä johtoon nousi Wilhelmin ja Erikin rinnalle Erikin lankomies eli puoliso Karinin veli varatuomari Rafael von Frenckell. Tehtävänjako muotoutui niin, että toimitusjohtajuus Wilhelm Rosenlewilla, puutavaran jatkojalostuksen kehittäminen Erik Rosenlewillä ja rahoitus sekä yhteiskuntasuhteet Rafael von Frenckellillä.

Sulfiittiselluloosateollisuuden kehittäminen tuli ajankohtaiseksi, kun sukusuhteiden syntymisen vuoksi Frenckellin suvun Tampereella omistama paperitehdas Frenckellin paperitehdas liitettiin osaksi Rosenlew-yhtymää osakevaihdolla vuonna 1920. Sen raaka-ainehuoltoa varten päätettiin rakentaa sulfiittiselluloosatehdas Poriin. Tehtaan sijoittumisessa Poriin oli syynä vahvemmaksi koettu raaka-ainehuoltomahdollisuus. Tehdas pääsi täyteen tuotantoon vuonna 1926, jolloin tuotannossa päästin noin 15 000 tonniin sulfiittiselluloosaa, josta noin kolmasosa meni Tampereelle Frenckellin tehtaalle. Kuljetusyhteyksien heikkous Porin ja Tampereen keskustassa olevan paperitehtaan välillä aiheutti sen, että tuotanto ei kuitenkaan ollut kannattava, joten Frenckellin paperitehdas lopetettiin 1920-luvun lopussa. Pian sen jälkeen vuonna 1929 toimintansa aloitti hiivatehdas, joka käytti sulfiittituotannon jätteestä saatavaa sokeria hiivan valmistukseen.

Vuonna 1922 valmistui Äetsän koskiin Kokemäenjoessa, 65 kilometrin päähän Porista rakennettu Äetsän voimalaitos, joka oli Porin Voima Osakeyhtiön (Björneborgs Kraft Aktiebolag) nimisen Rosenlewin tytäryhtiön omistuksessa. Voimalaitokselle oli varattu tilaa 7 generaattorille, joista jokainen tuotti 1 150 hevosvoimaa. Sähkövoima siirrettiin 70 000 voltin jännitteellä rautamastoihin sijoitetuilla voimalinjalla Poriin. Voimalaitos tuotti sähköä Rosenlewin laitosten lisäksi myös Porin kaupungille.

Seikun ja Isonsannan sahat rakennettiin kokonaan uudelleen, edellinen 1911 ja jälkimäinen 1921, ja vanhat saharakennukset koneineen poistettiin. 1920-luvulla sahausta harjoitettiin niillä yhteensä 11 raamilla ja vientisahatavaran tuotanto oli yli 40 000 standarttia vuodessa. Myyös Porin Konepajan tehdaslaitoksia uudistettiin laajentamalla valimoa ja rakentamalla 1917 uusi suuri uudenaikaisilla koneilla varustettu viilausosasto. Porin Konepaja valmisti maatalouskoneita, kuten moottoreita, puimakoneita ja lokomobiileja sekä kauppavalutavaraa. Vuonna 1923 konepaja valmisti muun muassa 330 moottoria ja 763 puimakonetta. Konepaja toimi myös muiden Rosenlewin tehtaiden korjauspajana.

Kiivaan investointivaiheen seurauksena Rosenlew-yhtymä velkaantui. Rahoittajapankit pitivät vaikeassa taloustilanteessa Rafael von Frenckelliä Rosenlew-yhtymässä pankkimaailman luottomiehenä. Sitä auttoi se, että Frenckell oli hallituksen jäsen 1916– 1970 ja sen puheenjohtajana 1933–1966.

Suuryritys – Irti tytäryhtiö-rakenteesta

Nopean kasvun aikana Rosenlew-yhtymästä oli muodostunut joukko täysin tai osaksi omistettuja tytäryhtiöitä. Vuoden 1933 alusta yritysrakennetta muutettiin niin, että tytäryhtiöistä tuli Rosenlew-yhtiön alaisia osastoja. Taloudellisesti 1930-luvun alku oli lamakautta, mikä näkyi myös Rosenlew-yhtymän tuloksessa; vuodet 1930–1932 olivat tappiollisia vuosia. Maailmansotaa edeltävät vuodet 1935–1939 olivat sitten taloudellisesti menestyksellisiä vuosia. Yritys oli 1930-luvun lopussa suomalaisittain suuryritys ja sijoittui liikevaihdollisesti kahdeksanneksi. Yritysjohdollisesti tilannetta edisti myös se, että Rafael von Frenckell oli 1930-luvun alussa palannut yrityksen operatiiviseksi johtajaksi.

Sahateollisuus oli perinteisesti Rosenlew-yhtiön ydintä. Toimialaa kuvaa viimeisen sotaa edeltävän rauhan vuoden 1938 sahatavaravienti. Kokonaisvientimäärä oli lähes 20 000 standardia, josta 38 % prosenttia meni Alankomaihin, 21 % Saksaan sekä 16 % Britanniaan. Muita tärkeitä vientimaita olivat Tanska, Ranska ja Belgia. Kuvaavaa tilanteen muuttumiselle sota-ajan vaikutuksesta oli sahatavaran Saksan viennin osuuden kasvaminen välirauhan vuonna 1940 peräti 67 %:iin.

Uutena suvun henkilönä yrityksen johtotehtäviin vuonna 1936 astui Erikin poika fil.maisteri Sven-Erik Rosenlew, ensin maanviljelysosaston päällikkönä. Siihen liittyen hän oli järjestelemässä vuonna 1940 Suomen Maanviljelijäin Kauppa Oy:n (SMK) osakkeiden ostoa. Osake-enemmistön saaminen mahdollisti joustavan myyntiketjun kotimaassa Porin mekaniikkatehtaan maatalouskoneille. Uutena liiketoimintamuotona sodan aikana vuonna 1942 aloitettiin Porissa puutalojen rakentaminen.

Johto

Yrityksen johdossa olleet

kauppaneuvos Wilhelm Rosenlew, toimitusjohtaja 1853-1892 Carl Rosenlew, toimitusjohtaja 1892–1899 Uno Rosenlew, toimitusjohtaja 1899-1906 varakonsuli Hugo Rosenlew, toimitusjohtaja 1907-1915 lääket.tri Wilhelm Rosenlew nuorempi, toimitusjohtaja 1915-1942

vuorineuvos Erik Rosenlew, toimitusjohtaja 1942-1952 vuorineuvos Sven-Erik Rosenlew, toimitusjohtaja 1952-1963 lakit.lis. Marcus Nykopp, toimitusjohtaja 1963-1969 Gustav Rosenlew, toimitusjohtaja 1969-1977 ja pääjohtaja 1977-1987 Magnus Savander, toimitusjohtaja 1977-1987

Urheiluseura

Vaikka 1920-luku oli ollut varsin rauhaton työntekijöiden ja työnantajien välillä, päästiin 1930-luvulla lamakauden jälkeen parempaan yhteistyöhön. Niinpä syksyllä 1938 Rosenlew-yhtymän hallitus päätti tukea urheiluseuran perustamista. Yritysjohdon puolella keskeistä osaa näytteli Sven-Erik Rosenlew, josta tuli perustetun porilaisen urheiluseuran Rosenlewin Urheilijat-38:n puheenjohtaja. Seuran liittyminen porvarilliseen SVUL:ään aiheutti työntekijäpuolella kritiikkiä tiukan porvarillisen SVUL:n ja työväenliikkeen urheilujärjestön TUL:n vastakkainasettelun johdosta.

Katso myös

• Rosenlew-museo
• Porin kaupungintalo
• Vanajanlinna
• Cimcorp
• RKW Finland
• Porin Konepaja

Lähteet

• Markku Kuisma: Metsäteollisuuden maa - Suomi, metsät ja kansainvälinen järjestelmä 1620-1920. Helsinki: SKS, 2006. ISBN 951-746-750-8.
• Oscar Nikula: Rosenlew koncernen - en hundarårig utveckling från handelshus till storindustri 1853–1953. Pori: W. Rosenlew & Co. AB, 1953.
• Jorma Ahvenainen: Suomen sahateollisuuden historia,, s. 273–274. Porvoo: WSOY, 1984.
• Jussi Koivuniemi: Sukuyhtiön aika. Rosenlew 1853–1987,. Porvoo: Rosenlew-museo, Satakunnan Museo, 2011. ISBN 978-952-67018-5-1.

Aiheesta muualla

• Jouni Yrjänä: Vuorineuvos Erik Rosenlew (1877–1952). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2008. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• Rosenlew Pori-tiedossa (poritieto.com)
• Carl Fredrik Rosenlew Pori-tiedossa (poritieto.com)
• Wilhelm Rosenlew Pori-tiedossa (poritieto.com)
• Yhtiön pörssihistoriaa Pörssitiedon nettisivuilla
• Suuri nykyaikainen teollisuuskeskus Porissa. W. Rosenlew & C:o, A.B. - paikkakunnan suurin työnantaja, Iltalehti, 10.06.1924, nro 132, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot