Frenckell

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo suvusta. Entisestä yrityksestä kerrotaan artikkelissa Frenckellin kirjapaino.

Frenckell on suomalainen suku, joka on vaikuttanut pääasiassa kirjapainoalalla. Se tunnetaan varsinkin sittemmin konkurssiin menneestä Frenckellin kirjapainosta, joka oli suvun johdossa yhdeksän sukupolven ajan. Suvun päähaara aateloitiin vuonna 1868 nimellä von Frenckell.

Suvun on oletettu olleen lähtöisin Saksin Erfurtista, jonka lähellä Thöreyssä tiedetään 1600-luvulla asuneen samannimisiä talonpoikia. Suvun suomalainen kantaisä Johan Christopher Frenckell tuli 1744 Suomeen ja ryhtyi kirjapainoalalle. Hänestä tuli osaomistaja Jakob Merckellin omistamassa Turun akatemian kirjapainossa, jonka hänen poikansa Johan Christopher Frenckell osti myöhemmin kokonaan itselleen ja laajensi liiketoimintaa kirjakaupalla ja paperitehtaalla. Liikeyritys siirtyi aina isältä pojalle usean sukupolven ajan. Siihen kuului myös Frenckellin paperitehdas Tampereella. Johan Cristopher Frenckell (nuorempi) osti myös Kaarinasta Yli-Lemun kartanon, joka siirtyi hänen nuoremmalle pojalleen Pehr Evert Frenckellille ja edelleen tämän jälkeläisistä muodostuneelle turkulaiselle sukuhaaralle.[1]

Valtiopäivämiehenäkin toiminut kauppaneuvos Frans Frenckell aateloitiin vuonna 1868 ansioistaan nimellä von Frenckell. Suvun latinankieliseksi tunnuslauseeksi tuli Ad rem (suom. ”asiaan”).[2][1]

Suvun jäseniä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

von Frenckell

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erik von Frenckellin puoliso Ester-Margaret von Frenckell (o.s. Lindberg, 1890–1974) oli tunnettu teatterihistorioitsija.[1]

Arvo ”Poika” Tuominen väitti muistelmateoksessaan Kremlin kellot, että neuvostoliittolainen vankileirijohtaja Naftali Frenkel olisi myös kuulunut samaan Frenckell-sukuun.[3] Tieto on ilmeisesti perätön. lähde?

  1. a b c Veli-Matti Autio: Frenckell (1700-) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 30.11.2001 (päivitetty 16.1.2009). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. von Frenckell. Suvut ja vaakunat, Suomen Ritarihuone.
  3. Arvo Tuominen: Kremlin kellot, muistelmia vuosilta 1933-1939, s. 40. Tammi, Helsinki 1956.