Venäjänvinttikoira
| Venäjänvinttikoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Venäjä |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 4 082[1] |
| Rodun syntyaika | 1200-luku |
| Alkuperäinen käyttö | jäniksen ja ketun metsästys, myöhemmin myös suden metsästys |
| Nykyinen käyttö | seurakoira, käytetään vinttikoirien juoksukilpailuissa |
| Muita nimityksiä | Russkaja psovaja borzaja, Russian Hunting Sighthound, levrier de chasse russe, Russischer Jagdwindhund, lebrel ruso para la caza, vene hurt, Russian Wolfhound, borzoi, venakko |
| FCI-luokitus |
ryhmä 10 Vinttikoirat alaryhmä 1 Pitkä- ja hapsukarvaiset #193 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 35–48 kg |
| Säkäkorkeus | urokset 75–85 cm, nartut 68–78 cm |
| Väritys | useita |
Venäjänvinttikoira (ven. русская псовая борзая, russkaja psovaja borzaja) on vanha venäläinen koirarotu. Sen alkuperäinen nimi on borzoi, joka lausutaan venäläisittäin barzoi. Tieteelliseksi nimeksi on aikoinaan esitetty Canis hirsutus[2].
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Borzoi on vaikuttavan kokoinen koira. Urosten säkäkorkeus on noin 75–85 cm, nartut ovat hieman pienempiä, noin 68–78 cm. Sen koko yhdistettynä kuivaan, aavistukseen pitkänomaiseen rakenteeseen antaa vaikutelman aristokraattisesta koirasta. Korkeuden lisäksi sen pitkänomainen pää, kaartuva selkä sekä pitkähkö niska ja hieman kulmautuneet olkavarret kuvaavat kaikki hyvin vinttikoiria yleensä. Nartuilla on yleensä hieman pitempi runko kuin uroksilla. Luusto ja lihakset ovat hyvin kehittyneet ja litteähköt. Tärkeintä on liikkeen ja rungon mittasuhteiden sopusuhtaisuus ja tasapaino.
Venäjänvinttikoirien silkkinen turkki on hapsukas erityisesti hännästä ja housukarvoista. Se on laineikas ja muodostaa kiharoita lapojen ja lantion alueella. Kaikki värit ovat sallittuja sinistä ja suklaanruskeaa lukuun ottamatta sekä yksivärisinä että kirjavina. Koiran silmät ovat suuret ja ilmeikkäät.
Luonne ja käyttäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Venäjänvinttikoiran olemuksessa kuvastuvat ylväs rauha ja pidättyväisyys, varmuus ja pelottomuus. Rodun ominaisuuksia ovat myös nopeus ja älykkyys. Borzoit näkevät kauas ja reagoivat vahvasti ja kiihkeästi näkemiinsä liikkuviin kohteisiin, esimerkiksi riistaeläimiin. Normaalioloissa ne ovat erittäin rauhallisia ja tasapainoisia, mutta tarkkaavaisia. Borzoi on myös hiljainen, harvoin haukkuva koira.
Kotiväelleen ja tuttaville venäjänvinttikoira osoittaa kiintymystä. Vieraat se ottaa vastaan tervehtimällä, mutta ei jälkeenpäin kiinnitä näihin suurempaa huomiota. Venäjänvinttikoiralle tyypillistä on myös "nauraminen" (ylähuulen ylös vetäminen), jolla se saattaa tervehtiä tuttuja ihmisiä. Borzoi nauttii eniten vapaana liikkumisesta, mitä se tarvitseekin erityisen paljon. Sopivia harrastuksia venäjänvinttikoiran kanssa ovat koiranäyttelyiden lisäksi erityisesti rata- ja maastojuoksu, mutta myös toko ja agility.
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Venäjänvinttikoiran juuret ovat 1400-luvun venäläisten metsästäjien voimakkaissa loshaja-koirissa - jotka eivät olleet tyypiltään vinttikoiria – ja tataarien arabialaisissa koutsi-vinttikoirissa. Kun nämä kaksi rotua risteytyivät keskenään, syntyivät ensimmäiset borzoit. 1500–1600-luvuilla kantaan risteytettiin myös puolalaisia vinttikoiria, minkä johdosta rodusta kehittyi jalopiirteisempi. Lisäksi myöhempinä aikakausina perimään on vaikuttanut valtavan kookas, voimakas, hurjaluonteinen ja parrakas "kuurinmaanvinttikoira" eli klock-koira: jälkeläisistä ei kuitenkaan tullut parrakkaita, vaan pitkä- ja hienokarvaisia, ja ne tultiin sittemmin tuntemaan gustopsovy-tyypin venäjänvinttikoirana. Samoihin aikoihin kehittyi myös englantilaisten vinttikoirien perimää kantanut chistopsovy-tyyppi. Myöhemmin tuolloin jo olemassa olevaan kantaan risteytettiin vielä kriminvinttikoiraa ja gorskaja-vuoristovinttikoiraa.[3]
Rotu on ollut metsästyskoirana erityisesti venäläisen ylimystön suosiossa, ja se jalostettiin 1500-luvulla suden, jäniksen ja ketunajoon. Venäjänvinttikoirien historiassa niiden kasvattajina ja omistajina on ollut monia kuuluisia henkilöitä: 1000-luvulta peräisin olevan aikakirjan mukaan esimerkiksi Iivana Julma, Pietari Suuri, Nikolai II, Aleksandr Puškin ja Ivan Turgenev. Maineikkaiden kasvattajien, suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitšin ja Dimitri Valtsevin, perustamalla kuuluisalla Peršinon metsästyskennelillä oli rodulle suuri merkitys.
Rotua on kasvatettu 1800-luvun lopulta lähtien suurissa eurooppalaisissa ja amerikkalaisissa kenneleissä. Englannin prinsessa Alexandra sai venäjänvinttikoiria lahjaksi Venäjän keisari Aleksanteri III:lta. Venäjänvinttikoirat pääsivät ensimmäisen kerran osallistumaan koiranäyttelyyn vuonna 1891.[4]
Rodusta tunnettiin alunperin kaksi eri karvanlaatua: sileä (psovy) ja karkea (goustopsovy). Näistä sileäkarvainen oli 1900-luvun alun Englannissa yleisempi, kuten myös senajan Venäjällä. Molempia syntyi kuitenkin silloin tällöin samoihin pentueisiin. Oikea karkea karva oli Englannissa lähes tuntematon, mutta sellainen tiedetään olleen Kaissack-nimisellä tuontikoiralla. Toisella tuontikoiralla, nimeltä Korotai oli myös erittäin runsas turkki, mutta se oli laadultaan huonompi. Englannin runsaskarvaisimmat yksilöt tuohon aikaan olivat joko Kaissackin tai Korotain jälkeläisiä.[5]
Rotu Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rodun rekisteröintitilanne on seuraavanlainen: vuonna 2002 rekisteröitiin Suomessa 80 koiraa; 2003 rekisteröitiin 101 koiraa; 2004 rekisteröitiin 71 koiraa; 2005 rekisteröitiin 87 koiraa ja vuonna 2006 rekisteröitiin 119 koiraa. Venäjänvinttikoira on rekisteröintimäärälistalla vuonna 2006 sijalla 88. Sijoitus on toiseksi korkein FCI:n ryhmän 10 rotujen kesken.[6]
Terveys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Venäjänvinttikoira on melko terve rotu. Perinnöllisten sairauksien osuus koirakannassa on erittäin pieni, ja vakavat lonkkaviat ovat todella harvinaisia. Syvän rintakehän vuoksi rodulla esiintyy joitakin suurille koirille ominaisia sairauksia, kuten mahalaukun kiertymää. Lisäksi vähäisessä määrin esiintyy sydänlihassairautta eli kardiomyopatiaa. Ajoissa havaittu sairaus voidaan hoitaa lääkkein, mutta hoitamattomana se johtaa äkkikuolemaan 2–5-vuotiaana.[7]
Borzoi Club of America ilmoittaa sivuillaan[8] venäjänvinttikoirien yleisimpiä sairauksia vuonna 2000. Yleisin sairaus on syöpä, toinen epilepsia, kolmas lonkkadysplasia. Allergiat, sydän- ja autoimmuunisairaudet sekä PRA eli verkkokalvon etenevä surkastuminen (Progressive Retinal Atrophy) kuuluvat myös kymmenen yleisimmän sairauden joukkoon.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto, 9.3.2019)
- ↑ Hamilton Smith, Charles. The Naturalist’s Library: Vol. XIX, Mammalia: Dogs, Vol. II, s. 169. Chatto & Windus: Piccadilly.
- ↑ Rotumääritelmä: Venäjänvinttikoira. Suomen Kennelliitto, 20.2.2020. Haettu 28.6.2022.
- ↑ Venäjänvinttikoiran FCI:n virallinen rotumääritelmä
- ↑ Hancock, David. Sighthounds - Their Form, Their Function and Their Future, s. 148. The Crowood Press: Ramsbury, Marlborough, Wiltshire, 2012. ISBN 978-1-84797-392-4.
- ↑ Suomen Kennelliiton KoiraNet-jalostustietojärjestelmä
- ↑ Suomen Borzoiklubin internetsivut (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Borzoi Club of America
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]