Koillissiperianlaika
| Koillissiperianlaika | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |  Venäjä |
| Alkuperäinen käyttö | reenveto |
| Nykyinen käyttö | rekikoira |
| Muita nimityksiä | severo-vostotšnaja jezdovaja sobaka, Northeastern Hauling Laika, North-Eastern Sleigh Dog |
| FCI-luokitus | ei FCI-rotu |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 34–50 kg |
| Säkäkorkeus | 58–69 cm |
| Väritys | punaharmaa, musta tai black & tan |
Koillissiperianlaika (ven. северо-восточная ездовая собака, severo-vostotšnaja jezdovaja sobaka) on venäläinen koirarotu. Se tunnetaan myös nimillä koillissiperianrekilaika ja koillinen vetokoira.
Ulkomuoto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Koillissiperianlaikalla on vahva ja lihaksikas kaula. Koiran liikkuessa häntä kiertyy selän päälle. Karvapeite on tiheä, kaksinkertainen ja säänkestävä.[1] Se voi olla väriltään joko punaharmaa, musta tai mustanruskea – vastaavasti Desmond Morrisin mukaan mikä tahansa väritys on mahdollinen[1]. Säkäkorkeus vaihtelee 58–69 cm ja paino 34–50 kg välillä.[1]
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rodun kotiseutu käsittää Mantšurian, Itä-Siperian ja Venäjän arktiset saaret. Vielä nykyisinkään teknologian kehityttyä ei vaikuttaisi olevan tehokkaampaa tapaa ihmisten ja tavaroiden siirtämiseen halki jäisen tundran kuin näiden rekikoirien käyttö: ne kuljettavat kaikenlaista lastia postista lääkäreihin ja eläinlääkäreihin. Toisin kuin muilla venäläisillä pystykorvilla, jotka saattavat kyllä toisinaan toimia myös reenvedossa, on reenveto tämän rodun ainoa käyttötarkoitus. Koillissiperianlaika voi kulkea 80 kilometriä päivässä kuusipäiväisellä 480 km matkalla ja yksi yksilö kykenee vetämään 45 kg – jopa −45 °C:n pakkasella.[1]
1940-luvulla venäläisten koira-asiantuntijoiden ryhmä keksi nimen "koillissiperianrekikoira". He tutkivat erilaisia silloisen Neuvostoliiton jäisillä alueilla työkäytössä olleita pystykorvia. Oli kuitenkin epäselvyyttä siitä, kuinka monta aidosti erillistä rotua oli olemassa ja kuinka moni oli vain jonkin toisen rodun paikallismuunnos. Lopulta he määrittelivät, että oli kuusi aitoa rotua: neljä metsästyskoiraa (joita käytettiin toisinaan myös reenvetoon), yksi paimenkoira (jota käytettiin toisinaan myös reenvetoon) sekä yksi rekikoira (puhtaasti reenvetoon käytetty).[1] Tässä luokittelussa ei kuitenkaan otettu huomioon esimerkiksi jakutianlaikaa, josta tuli myöhemmin myös kansainvälisesti hyväksytty rotu.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Gondrexon, A. & Browne, Ives: Maailman koiraopas