Uefan karsinnat jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuihin 2018

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vuoden 2018 jalkapallon MM-kilpailujen karsintoihin osallistui Euroopan maanosaliitosta UEFA:sta 52 joukkuetta. Karsinnat alkoivat syyskuussa 2016. UEFA:sta lopputurnaukseen pääsi 13 joukkuetta.

Karsintasysteemi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

UEFA:n karsinnat jaettiin kahteen kierrokseen. Ensimmäisellä kierroksella kaikki joukkueet jaettiin 9 lohkoon. Lohkojen voittajat etenivät suoraan lopputurnaukseen ja kahdeksan parasta lohkokakkosta etenivät toiselle kierrokselle. Toiselle kierrokselle osallistuvat joukkueet arvottiin ottelupareihin, jotka pelasivat kaksiosaisen ottelusarjan. Ottelusarjojen voittajat etenivät lopputurnaukseen.[1]

Ensimmäinen kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen kierroksen lohkoarvonta suoritettiin 25. heinäkuuta 2015 Konstantinin palatsissa Pietarissa.[2]

Arvontakorit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karsintoihin osallistuneet joukkueet jaettiin kuuteen koriin FIFA-rankingin (heinäkuussa 2015) perusteella. Johtuen tv-oikeuksista Englanti, Ranska, Saksa, Alankomaat, Italia ja Espanja arvottiin lohkoihin, joissa on kuusi joukkuetta. Poliittisista syistä Azerbaidžania ja Armeniaa ei voitu arpoa samaan lohkoon.[3]

Suluissa FIFA-ranking heinäkuussa 2015.[4]

Kori 1 Kori 2 Kori 3
Flag of Germany.svg Saksa (2)
Flag of Belgium (civil).svg Belgia (3)
Flag of the Netherlands.svg Alankomaat (5)
Flag of Portugal.svg Portugali (7)
Flag of Romania.svg Romania (8)
Flag of England.svg Englanti (9)
Walesin lippu Wales (10)
Flag of Spain.svg Espanja (12)
Flag of Croatia.svg Kroatia (14)
Flag of Slovakia.svg Slovakia (15)
Flag of Austria.svg Itävalta (15)
Flag of Italy.svg Italia (17)
Flag of Switzerland.svg Sveitsi (18)
Flag of the Czech Republic.svg Tšekki (20)
Flag of France.svg Ranska (22)
Flag of Iceland.svg Islanti (23)
Flag of Denmark.svg Tanska (24)
Flag of Bosnia and Herzegovina.svg Bosnia ja Hertsegovina (26)
Flag of Ukraine.svg Ukraina (27)
Flag of Scotland.svg Skotlanti (29)
Flag of Poland.svg Puola (30)
Flag of Hungary.svg Unkari (31)
Flag of Sweden.svg Ruotsi (33)
Flag of Albania.svg Albania (36)
Ulster Banner.svg Pohjois-Irlanti (37)
Flag of Serbia.svg Serbia (43)
Flag of Greece.svg Kreikka (44)
Kori 4 Kori 5 Kori 6
Flag of Turkey.svg Turkki (48)
Flag of Slovenia.svg Slovenia (49)
Flag of Israel.svg Israel (51)
Flag of Ireland.svg Irlannin tasavalta (52)
Flag of Norway.svg Norja (67)
Flag of Bulgaria.svg Bulgaria (68)
Flag of the Faroe Islands.svg Färsaaret (74)
Flag of Montenegro.svg Montenegro (81)
Flag of Estonia.svg Viro (82)
Flag of Cyprus.svg Kypros (85)
Flag of Latvia.svg Latvia (87)
Flag of Armenia.svg Armenia (89)
Flag of Finland.svg Suomi (90)
Flag of Belarus.svg Valko-Venäjä (100)
Flag of North Macedonia.svg Makedonia (105)
Flag of Azerbaijan.svg Azerbaidžan (108)
Flag of Lithuania.svg Liettua (110)
Flag of Moldova.svg Moldova (124)
Flag of Kazakhstan.svg Kazakstan (142)
Flag of Luxembourg.svg Luxemburg (146)
Flag of Liechtenstein.svg Liechtenstein (147)
Flag of Georgia.svg Georgia (153)
Flag of Malta.svg Malta (158)
Flag of San Marino.svg San Marino (192)
Flag of Andorra.svg Andorra (202)

Lohko A[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta Ranska Ruotsi Alankomaat Bulgaria Luxemburg Valko-Venäjä
1  Ranska 10 7 2 1 18 6 +12 23 Etenee lopputurnaukseen 2–1 4–0 4–1 0–0 2–1
2  Ruotsi 10 6 1 3 26 9 +17 19 Etenee 2. kierrokselle[a] 2–1 1–1 3–0 8–0 4–0
3  Alankomaat 10 6 1 3 21 12 +9 19 0–1 2–0 3–1 5–0 4–1
4  Bulgaria 10 4 1 5 14 19 −5 13 0–1 3–2 2–0 4–3 1–0
5  Luxemburg 10 1 3 6 8 26 −18 6 1–3 0–1 1–3 1–1 1–0
6  Valko-Venäjä 10 1 2 7 6 21 −15 5 0–0 0–4 1–3 2–1 1–1
Lähde: FIFA
Sijoituksen määrittäminen: Sijoitusten määräytyminen karsinnoissa
Huomioita:
  1. Lohkojen kahdeksan parasta toiseksi tullutta etenee toiselle kierrokselle (pudotuspelit). Yhdeksänneksi sijoittunut joukkue putoaa.

Lohko B[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta Portugali Sveitsi Unkari Färsaaret Latvia Andorra
1  Portugali 10 9 0 1 32 4 +28 27 Etenee lopputurnaukseen 2–0 3–0 5–1 4–1 6–0
2  Sveitsi 10 9 0 1 23 7 +16 27 Etenee 2. kierrokselle[a] 2–0 5–2 2–0 1–0 3–0
3  Unkari 10 4 1 5 12 11 +1 13 0–1 2–3 1–0 3–1 4–0
4  Färsaaret 10 2 3 5 4 16 −12 9 0–6 0–2 0–0 0–0 1–0
5  Latvia 10 2 1 7 7 18 −11 7 0–3 0–3 0–2 0–2 4–0
6  Andorra 10 1 1 8 2 23 −21 4 0–2 1–2 1–0 0–0 0–1
Lähde: FIFA
Sijoituksen määrittäminen: Sijoitusten määräytyminen karsinnoissa
Huomioita:
  1. Lohkojen kahdeksan parasta toiseksi tullutta etenee toiselle kierrokselle (pudotuspelit). Yhdeksänneksi sijoittunut joukkue putoaa.

Lohko C[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta Saksa Pohjois-Irlanti Tšekki Norja Azerbaidžan San Marino
1  Saksa 10 10 0 0 43 4 +39 30 Etenee lopputurnaukseen 2–0 3–0 6–0 5–1 7–0
2  Pohjois-Irlanti 10 6 1 3 17 6 +11 19 Etenee 2. kierrokselle[a] 1–3 2–0 2–0 4–0 4–0
3  Tšekki 10 4 3 3 17 10 +7 15 1–2 0–0 2–1 0–0 5–0
4  Norja 10 4 1 5 17 16 +1 13 0–3 1–0 1–1 2–0 4–1
5  Azerbaidžan 10 3 1 6 10 19 −9 10 1–4 0–1 1–2 1–0 5–1
6  San Marino 10 0 0 10 2 51 −49 0 0–8 0–3 0–6 0–8 0–1
Lähde: FIFA
Sijoituksen määrittäminen: Sijoitusten määräytyminen karsinnoissa
Huomioita:
  1. Lohkojen kahdeksan parasta toiseksi tullutta etenee toiselle kierrokselle (pudotuspelit). Yhdeksänneksi sijoittunut joukkue putoaa.

Lohko D[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta Serbia Irlanti Wales Itävalta Georgia Moldova
1  Serbia 10 6 3 1 20 10 +10 21 Etenee lopputurnaukseen 2–2 1–1 3–2 1–0 3–0
2  Irlanti 10 5 4 1 12 6 +6 19 Etenee 2. kierrokselle[a] 0–1 0–0 1–1 1–0 2–0
3  Wales 10 4 5 1 13 6 +7 17 1–1 0–1 1–0 1–1 4–0
4  Itävalta 10 4 3 3 14 12 +2 15 3–2 0–1 2–2 1–1 2–0
5  Georgia 10 0 5 5 8 14 −6 5 1–3 1–1 0–1 1–2 1–1
6  Moldova 10 0 2 8 4 23 −19 2 0–3 1–3 0–2 0–1 2–2
Lähde: FIFA
Sijoituksen määrittäminen: Sijoitusten määräytyminen karsinnoissa
Huomioita:
  1. Lohkojen kahdeksan parasta toiseksi tullutta etenee toiselle kierrokselle (pudotuspelit). Yhdeksänneksi sijoittunut joukkue putoaa.

Lohko E[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta Puola Tanska Montenegro Romania Armenia Kazakstan
1  Puola 10 8 1 1 28 14 +14 25 Etenee lopputurnaukseen 3–2 4–2 3–1 2–1 3–0
2  Tanska 10 6 2 2 20 8 +12 20 Etenee 2. kierrokselle[a] 4–0 0–1 1–1 1–0 4–1
3  Montenegro 10 5 1 4 20 12 +8 16 1–2 0–1 1–0 4–1 5–0
4  Romania 10 3 4 3 12 10 +2 13 0–3 0–0 1–1 1–0 3–1
5  Armenia 10 2 1 7 10 26 −16 7 1–6 1–4 3–2 0–5 2–0
6  Kazakstan 10 0 3 7 6 26 −20 3 2–2 1–3 0–3 0–0 1–1
Lähde: FIFA
Sijoituksen määrittäminen: Sijoitusten määräytyminen karsinnoissa
Huomioita:
  1. Lohkojen kahdeksan parasta toiseksi tullutta etenee toiselle kierrokselle (pudotuspelit). Yhdeksänneksi sijoittunut joukkue putoaa.

Lohko F[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta Englanti Slovakia Skotlanti Slovenia Liettua Malta
1  Englanti 10 8 2 0 18 3 +15 26 Etenee lopputurnaukseen 2–1 3–0 1–0 2–0 2–0
2  Slovakia 10 6 0 4 17 7 +10 18 0–1 3–0 1–0 4–0 3–0
3  Skotlanti 10 5 3 2 17 12 +5 18 2–2 1–0 1–0 1–1 2–0
4  Slovenia 10 4 3 3 12 7 +5 15 0–0 1–0 2–2 4–0 2–0
5  Liettua 10 1 3 6 7 20 −13 6 0–1 1–2 0–3 2–2 2–0
6  Malta 10 0 1 9 3 25 −22 1 0–4 1–3 1–5 0–1 1–1
Lähde: FIFA
Sijoituksen määrittäminen: Sijoitusten määräytyminen karsinnoissa

Lohko G[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta Espanja Italia Albania Israel Pohjois-Makedonia Liechtenstein
1  Espanja 10 9 1 0 36 3 +33 28 Etenee lopputurnaukseen 3–0 3–0 4–1 4–0 8–0
2  Italia 10 7 2 1 21 8 +13 23 Etenee 2. kierrokselle[a] 1–1 2–0 1–0 1–1 5–0
3  Albania 10 4 1 5 10 13 −3 13 0–2 0–1 0–3 2–1 2–0
4  Israel 10 4 0 6 10 15 −5 12 0–1 1–3 0–3 0–1 2–1
5  Pohjois-Makedonia 10 3 2 5 15 15 0 11 1–2 2–3 1–1 1–2 4–0
6  Liechtenstein 10 0 0 10 1 39 −38 0 0–8 0–4 0–2 0–1 0–3
Lähde: FIFA
Sijoituksen määrittäminen: Sijoitusten määräytyminen karsinnoissa
Huomioita:
  1. Lohkojen kahdeksan parasta toiseksi tullutta etenee toiselle kierrokselle (pudotuspelit). Yhdeksänneksi sijoittunut joukkue putoaa.

Lohko H[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta Belgia Kreikka Bosnia ja Hertsegovina Viro Kypros Gibraltar
1  Belgia 10 9 1 0 43 6 +37 28 Etenee lopputurnaukseen 1–1 4–0 8–1 4–0 9–0
2  Kreikka 10 5 4 1 17 6 +11 19 Etenee 2. kierrokselle[a] 1–2 1–1 0–0 2–0 4–0
3  Bosnia ja Hertsegovina 10 5 2 3 24 13 +11 17 3–4 0–0 5–0 2–0 5–0
4  Viro 10 3 2 5 13 19 −6 11 0–2 0–2 1–2 1–0 4–0
5  Kypros 10 3 1 6 9 18 −9 10 0–3 1–2 3–2 0–0 3–1
6  Gibraltar 10 0 0 10 3 47 −44 0 0–6 1–4 0–4 0–6 1–2
Lähde: FIFA
Sijoituksen määrittäminen: Sijoitusten määräytyminen karsinnoissa
Huomioita:
  1. Lohkojen kahdeksan parasta toiseksi tullutta etenee toiselle kierrokselle (pudotuspelit). Yhdeksänneksi sijoittunut joukkue putoaa.

Lohko I[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta Islanti Kroatia Ukraina Turkki Suomi Kosovo
1  Islanti 10 7 1 2 16 7 +9 22 Etenee lopputurnaukseen 1–0 2–0 2–0 3–2 2–0
2  Kroatia 10 6 2 2 15 4 +11 20 Etenee 2. kierrokselle[a] 2–0 1–0 1–1 1–1 1–0
3  Ukraina 10 5 2 3 13 9 +4 17 1–1 0–2 2–0 1–0 3–0
4  Turkki 10 4 3 3 14 13 +1 15 0–3 1–0 2–2 2–0 2–0
5  Suomi 10 2 3 5 9 13 −4 9 1–0 0–1 1–2 2–2 1–1
6  Kosovo 10 0 1 9 3 24 −21 1 1–2 0–6 0–2 1–4 0–1
Lähde: FIFA
Sijoituksen määrittäminen: Sijoitusten määräytyminen karsinnoissa
Huomioita:
  1. Lohkojen kahdeksan parasta toiseksi tullutta etenee toiselle kierrokselle (pudotuspelit). Yhdeksänneksi sijoittunut joukkue putoaa.

Lohkokakkoset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sij. Loh. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
1 B  Sveitsi 8 7 0 1 17 3 +14 21 Etenee toiselle kierrokselle (pudotuspelit)
2 G  Italia 8 5 2 1 12 8 +4 17
3 E  Tanska 8 4 2 2 13 6 +7 14
4 I  Kroatia 8 4 2 2 8 4 +4 14
5 A  Ruotsi 8 4 1 3 17 9 +8 13
6 C  Pohjois-Irlanti 8 4 1 3 10 6 +4 13
7 H  Kreikka 8 3 4 1 9 5 +4 13
8 D  Irlanti 8 3 4 1 7 5 +2 13
9 F  Slovakia 8 4 0 4 11 6 +5 12
Lähde: FIFA
Sijoituksen määrittäminen: 1) Pisteet; 2) Maaliero; 3) Tehdyt maalit.[5]

Toinen kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijoitukset ja arvonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kori 1 Kori 2

 Sveitsi (11)
 Italia (15)
 Kroatia (18)
 Tanska (19)

 Pohjois-Irlanti (23)
 Ruotsi (25)
 Irlanti (26)
 Kreikka (47)

Joukkue #1 Yht. Joukkue #2 1. osa 2. osa
Pohjois-Irlanti  0–1  Sveitsi 0–1 0–0
Kroatia  4–1  Kreikka 4–1 0–0
Tanska  5–1  Irlanti 0–0 5–1
Ruotsi  1–0  Italia 1–0 0–0

Ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sveitsi voitti 1–0 yhteistuloksella.


9. marraskuuta 2017
20:45
(20:45 UTC+1)
Kroatia  4–1  Kreikka
Raportti (FIFA)
Raportti (UEFA)

Kroatia voitti 4–1 yhteistuloksella.


14. marraskuuta 2017
20:45
(19:45 UTC±0)
Irlanti  1–5  Tanska
Duffy Maali 6' Raportti (FIFA)
Raportti (UEFA)

Tanska voitti 5–1 yhteistuloksella.


10. marraskuuta 2017
20:45
(20:45 UTC+1)
Ruotsi  1–0  Italia
Johansson Maali 61' Raportti (FIFA)
Raportti (UEFA)

13. marraskuuta 2017
20:45
(20:45 UTC+1)
Italia  0–0  Ruotsi
Raportti (FIFA)
Raportti (UEFA)

Ruotsi voitti 1–0 yhteistuloksella.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. New distribution concept for club competitions approved 23. maaliskuuta 2015. UEFA. Viitattu 1.6.2015. (englanniksi)
  2. Routes to Russia 2018 revealed at Preliminary Draw 25. heinäkuuta 2015. FIFA. Viitattu 26.7.2015. (englanniksi)
  3. FIFA World Cup qualifying draw format 16. kesäkuuta 2015. UEFA. Viitattu 26.7.2015. (englanniksi)
  4. Men's Ranking - UEFA 9. heinäkuuta 2015. FIFA. Viitattu 26.7.2015. (englanniksi)
  5. Competition format - FIFA World Cup - News - UEFA.com uefa.com. UEFA. Viitattu 25.8.2016. (englanniksi)