Tuula Teeri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tuula Teeri
Tuula Teeri.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt20. kesäkuuta 1957 (ikä 64)
Espoo
Kansalaisuus Suomi suomalainen
Koulutus ja ura
Tutkinnot Helsingin yliopisto (FM 1982, FT 1987[1])
Instituutti Aalto-yliopisto, Kungliga Tekniska högskolan, VTT, Genentech, Helsingin yliopisto
Palkinnot Svenska tekniska vetenskapsakademien i Finland, jäsen[1]
Ruotsin kuninkaallinen tiedeakatemia, jäsen[1]
Ruotsin Kuninkaallinen teknisten tieteiden akatemia, jäsen[1]

Tuula T. Teeri (s. 20. kesäkuuta 1957 Espoo) on suomalainen puun bioteknologiaan erikoistunut molekyyligenetiikan tohtori. Hänet valittiin joulukuussa 2008 Aalto-yliopiston ensimmäiseksi rehtoriksi.[2] Hänen viisivuotiskautensa alkoi huhtikuussa 2009 ja toinen viisivuotiskausi huhtikuussa 2014.[3] Huhti-elokuussa 2014 Teeri on sapattivapaalla ja rehtorin tehtäviä hoitaa Ilkka Niemelä. Vapaan aikana Teeren on tarkoitus suunnitella yliopiston visiota vuoteen 2030 saakka.[4]

Teeri toimi ennen rehtoriksi valintaansa vararehtorina Tukholman Kuninkaallisessa teknillisessä korkeakoulussa vuosina 2008–2009. Vuodesta 1998 hän oli ollut korkeakoulun professori ja vuosina 2005–2007 bioteknologian laitoksen varadekaani. Aikaisemmin Teeri on työskennellyt aikaisemmin myös Valtion teknillisessä tutkimuslaitoksessa (VTT) vuosina 1985–1992 ja 1994–1997 sekä yksityisellä sektorilla Kaliforniassa (Genentech, 1993).[1]

Väitöskirjatyönsä The cellulolytic enzyme system of Trichoderma reesei (1987) Teeri teki VTT:llä.[5] Teeriltä on ilmestynyt 181 alkuperäisjulkaisua (1983–2008).[1]

Vuonna 2015 Tuula Teeri sai syyteen luottamusmiehen oikeuksien loukkaamisesta. Syyttäjän mukaan Teeri on syyllistynyt työntekijöiden edustajan oikeuksien loukkaamiseen. Työtuomioistuin tuomitsi jo aiemmin Aalto-yliopiston maksamaan irtisanotulle luottamusmiehelle 100 000 euron korvaukset. Työtuomioistuimen mukaan luottamusmies irtisanottiin perusteettomiin väitteisiin vedoten.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Tuula T. Teeri Curriculum Vitae aalto.fi. Viitattu 19.5.2014. (englanniksi)
  2. Liiten, Marjukka: Aalto-yliopiston rehtoriksi Tuula Teeri HS.fi. 19.12.2008. Viitattu 19.5.2014.
  3. Aalto-yliopiston rehtori Aalto-yliopisto. Viitattu 19.5.2014.
  4. Rehtori Tuula Teeri sapattivapaalle huhtikuussa Aalto-yliopisto. Viitattu 19.5.2014.
  5. The cellulolytic enzyme system of Trichoderma reesei. Molecular cloning, characterization and expression of the cellobiohydrolase genes VTT. Viitattu 20.12.2008.
  6. Aalto-yliopiston rehtorille syyte luottamusmiehen oikeuksien loukkaamisesta Helsingin Sanomat. Viitattu 18.6.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.