Tukulorivaltakunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tukulorivaltakunta
1854–1893

Umars jihad state map general c1864.png
Länsi-Sudanin fulbevaltiot vihreällä ja Umar Tallin hallitsema alue rajattuna punaisella.

Valtiomuoto teokratia
Pääkaupunki Dinguiraye, Nioro, Ségou
Uskonnot islam
Edeltäjät Kaarta, Segu, Macina
Seuraaja Ranskan Sudan
Umar Tallin rakennuttama Dinguirayen moskeija 1900-luvun vaihteessa.
Ranskan lisäjoukot saapuvat Médinen tueksi vuonna 1857.
Koundianin linnoitus vuonna 1872.
Tukulorivaltakunta ja sen naapurit ranskalaisvalloituksen alkaessa 1890-luvun lopussa.
Ahmadu Tall.

Tukulorivaltakunta oli tukulorien uskonnollisen ja sotilaallisen johtajan Umar Tallin perustama islamilainen valtio 1800-luvulla Länsi-Sudanissa. Ranska valloitti sen alueet vuoteen 1893 mennessä.

Umar Tallin valloitussodat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tukulorivaltakunnan perustaja oli sotaisa islamilainen uudistaja Umar Tall. Hän syntyi Fouta Toron alueella, liittyi suufilaiseen tidjaniyya-veljeskuntaan ja kävi pyhiinvaellusmatkalla Mekassa.[1]

Umar perusti uskonnollisen liikkeen, jonka keskeinen ajatus oli pyhä sota vääräuskoisia vastaan. Hän asettui Fouta Djallonin ylängölle ja keräsi ympärilleen kiihkomielisiä oppilaita. Umarin ensimmäinen pääkaupunki oli vuodesta 1848 lähtien Dinguiraye, josta hän aloitti lähiseutujen animistien käännyttämisen. Dinguirayeen syntyi voimakas armeija, jota lujitti fanaattinen uskonnollisuus ja ankara kuri.[2]

Umar Tall aloitti pyhän sotansa vuonna 1854, jolloin tukuloriarmeija hyökkäsi pohjoiseen Falémén ja Kitan alueen mandinkojen kimppuun. Vastarintaa tehneet kylät hävitettiin, naiset ja lapset myytiin orjiksi ja miehet tapettiin. Henkensä saattoi säästää vain islaminuskoon kääntymällä. Khasson asukkaat antautuivat suosiolla toivoen pääsevänsä eroon Kaartan bambaroiden ryöstöretkistä.[3]

Senegalin yläjuoksun vallattuaan Umar hyökkäsi alueen voimakkaimman valtion Kaartan kimppuun. Sen hallitsija Mamady Kandian kuoli taistelussa, hänen pääkaupunkinsa Nioro vallattiin ja bambaravaltio hävitettiin. Umar teki Niorosta pääkaupunkinsa ja siirsi sinne tukuloreja Fouta Djallonilta.[4]

Khasonkojen kanssa liittoutuneet ranskalaiset alkoivat Louis Faidherben johdolla rakentaa Médinen linnoitusta Senegaljoen varrelle vuonna 1855. Tukuloriarmeija hyökkäsi vuonna 1857 länteen, hävitti Khasson aluetta ja piiritti Médineä kolmen kuukauden ajan. Bakelista saapunut vahvistus pelasti ranskalaiset, ja Umar joutui vetäytymään. Tukulorivaltakunnan ja Ranskan välille solmittiin vuonna 1860 rauhansopimus, jonka mukaan niiden valtapiirien raja kulki Senegaljokea pitkin.[4]

Seuraavaksi Umar käänsi armeijansa itään kohti Nigerjokea, jonka varrella sijaitsivat Segun bambaravaltakunta ja Macinan islamilainen fulbevaltio. Muslimiksi kääntyneen Ali Diarran hallitsema Segu vallattiin vuonna 1861 ja Amadu Amadun johtaman Macinan pääkaupunki Hamdallahi vuonna 1862.[5]

Kaartan, Segun ja Macinan valloittaneen Umar Tallin tukulorivaltakunta oli laaja, mutta sen miehittäjiä oli vähän ja kantaväestö kapinoi heitä vastaan. Fulbet piirittivät Umaria Hamdallahissa, josta hän pakeni Bandiagaran ylängölle ja sai surmansa vuonna 1864.[6]

Umarin perilliset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Umar Tallin kuoltua vallan peri hänen Ségouun asettunut poikansa sulttaani Ahmadu. Hän onnistui kukistamaan kapinoivat bambarat, jotka säilyttivät kuitenkin itsenäisyytensä Sansandingissa ja Beledugun alueella.[7]

Ahmadu joutui taistelemaan myös vallanperimyksestä kiistelleiden veljiensä kanssa. Dinguirayen emiirinä oli hänen velipuolensa Abibu, Kouniakaryn emiirinä tämän veli Moktar ja Macinaa hallitsi Ahmadun serkku Tidjani. Abibu ja Moktar kapinoivat vuosina 1870–1874 ja Kaartan käskynhaltijaksi nimitetty Muntaga vuosina 1883–1885.[8] Kukistettuaan Muntagan kapinan Ahmadu siirsi pääkaupunkinsa Nioroon[9].

Umarin perillisten ja oppilaiden johtaman valtion talous perustui kantaväestöltä perittyihin veroihin ja ryöstöretkiin. Bambaroiden ja fulbejen keskuudesta kaapatut orjat tuottivat elintarvikkeita ja heitä vaihdettiin karjaan Fouta Djallonin orjamarkkinoilla. Tukulorivaltakunta oli puhtaasti sotilaallinen ja uskonnollinen luomus, jolla ei ollut paikallisen väestön tukea. Tidjaniyya-veljeskunnan uskonnollinen suvaitsemattomuus vieraannutti siitä jopa alueen muslimit. Valtakunnan heikkous paljastui Ranskan siirtomaavallan laajentuessa.[10]

Siirtomaavalloitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siirtomaavallan tavoitteena oli aluksi tukulorivaltakunnan alistaminen Ranskan vasalliksi. Ahmadu Tallin kanssa neuvoteltiin joukko sopimuksia, ja vuonna 1887 hänen valtakunnastaan tuli Ranskan protektoraatti.[11]

Ratkaiseva vaihe Länsi-Sudanin valloituksessa alkoi Louis Archinardin aikana vuonna 1889. Kayesista Bamakoon jo aiemmin edenneet ranskalaiset hävittivät Koundianin linnoituksen ja ottivat haltuunsa Bafingjoen laakson. Vuonna 1890 valloitettiin bambaroiden tuella Ségou, jonka hallitsijaksi Ahmadu oli jättänyt poikansa Madanin. Seuraavana vuonna vallattiin Nioro ja vuonna 1893 Ahmadun viimeinen turvapaikka Bandiagara. Ranskan Sudaniin liitetyn tukulorivaltakunnan jäänteitä olivat ranskalaisten perustamat Sansandingin ja Macinan nukkevaltiot, joita johtivat entinen lennätinvirkailija Mademba Sy ja Ahmadun veli Aguibu.[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Imperato, Pascal James & Imperato, Gavin H.: Historical Dictionary of Mali, fourth edition. Lanham: Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-5603-5.
  • Novikov, S. S. & Ursu, D. P.: Istorija Mali v novoje i noveišeje vremja. Moskva: Vostotšnaja literatura, 1994. ISBN 5-02-017799-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Novikov & Ursu, s. 32–33.
  2. Novikov & Ursu, s. 33.
  3. Novikov & Ursu, s. 33–34.
  4. a b Novikov & Ursu, s. 34.
  5. Novikov & Ursu, s. 34–35.
  6. Novikov & Ursu, s. 35.
  7. Novikov & Ursu, s. 35–36.
  8. Imperato & Imperato, s. 109.
  9. Novikov & Ursu, s. 54.
  10. Novikov & Ursu, s. 36.
  11. Imperato & Imperato, s. lxxix-lxxxi.
  12. Novikov & Ursu, s. 58–62.