Ero sivun ”Yksityisoikeus” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
iw |
p w |
||
| Rivi 2: | Rivi 2: | ||
'''Yksityisoikeus, "siviilioikeus"''' on [[oikeustiede|oikeustieteen]] tutkima [[oikeudenala]], jonka mielenkiinnon kohteena ovat yksityishenkilöiden väliset [[oikeussuhde|oikeussuhteet]].<ref>''Factum,'' Weilin+Göös 2003–2005.</ref> Sille rinnakkainen oikeudenala on [[julkisoikeus]], joka sääntelee [[julkisyhteisö]]jen toimintaa [[julkinen valta|julkisen vallan]] haltijoina. Näiden kahden perinteinen jyrkkä ero on kaventunut ja oikeudenalat ovat lähentyneet toisiaan.<ref>Pekka Timonen (toimittanut): ''Johdatus Suomen oikeusjärjestelmään. Nide 1. Yksityisoikeus,'' Kauppakaari 1999, ISBN 952-14-0000-5.</ref> Siviilioikeus-nimitystä käytetään usein yksityisoikeuden [[synonyymi]]nä. Toisaalta siviilioikeudella tarkoitetaan yleistä yksityisoikeutta, joka on vain yksityisoikeuden osa.<ref name="Tim">Timonen s. 118.</ref> |
'''Yksityisoikeus, "siviilioikeus"''' on [[oikeustiede|oikeustieteen]] tutkima [[oikeudenala]], jonka mielenkiinnon kohteena ovat yksityishenkilöiden väliset [[oikeussuhde|oikeussuhteet]].<ref>''Factum,'' Weilin+Göös 2003–2005.</ref> Sille rinnakkainen oikeudenala on [[julkisoikeus]], joka sääntelee [[julkisyhteisö]]jen toimintaa [[julkinen valta|julkisen vallan]] haltijoina. Näiden kahden perinteinen jyrkkä ero on kaventunut ja oikeudenalat ovat lähentyneet toisiaan.<ref>Pekka Timonen (toimittanut): ''Johdatus Suomen oikeusjärjestelmään. Nide 1. Yksityisoikeus,'' Kauppakaari 1999, ISBN 952-14-0000-5.</ref> Siviilioikeus-nimitystä käytetään usein yksityisoikeuden [[synonyymi]]nä. Toisaalta siviilioikeudella tarkoitetaan yleistä yksityisoikeutta, joka on vain yksityisoikeuden osa.<ref name="Tim">Timonen s. 118.</ref> |
||
Yksityisoikeutta ja julkisoikeutta erottaa useampi tekijä. Julkisoikeus sääntelee oikeussuhteita, joissa yhtenä osapuolena on julkisyhteisö. Yksityisoikeuden lähtökohtana on yksityisten etujen kunnioittaminen yhteisten etujen sijaan. Oikeudenalojen |
Yksityisoikeutta ja julkisoikeutta erottaa useampi tekijä. Julkisoikeus sääntelee oikeussuhteita, joissa yhtenä osapuolena on julkisyhteisö. Yksityisoikeuden lähtökohtana on yksityisten etujen kunnioittaminen yhteisten etujen sijaan. Oikeudenalojen [[oikeuskeino]]t ja [[oikeusvaikutus|oikeusseuraamukset]] ovat erilaiset. Yksityisoikeudellisia seuraamuksia ovat esimerkiksi [[vahingonkorvausoikeus|vahingonkorvaus]] ja [[sopimuksen purku]], kun taas julkisoikeudessa käytetään [[rangaistus|rangaistuksia]] ja vaikkapa [[toimilupa|toimiluvan]] peruuttamista. Näitä kahta oikeudenalaa erottaa myös historiallinen perinne sekä niiden käyttämät erilaiset käsitteet ja periaatteet. Tyypillisesti [[sopimus]] kuuluu yksityisoikeuteen ja [[julkinen palvelu|julkiset palvelut]] julkisoikeuteen.<ref>Timonen s. 109–110.</ref> Jaottelu ei koske vain [[lainsäädäntö|lainsäädännön]] [[systematiikka (oikeustiede)|systematiikkaa]], vaan jako on perustana myös tuomioistuinlaitoksen toiminnalle. Yksityisoikeuteen liittyvät asiat käsittelee yleinen [[tuomioistuin]], kun taas julkisoikeudellisia oikeussuhteita ratkovat [[hallintotuomioistuin|hallintotuomioistuimet]].<ref name="Enc">''Encyclopædia iuridica fennica,'' Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa I palsta 735.</ref> |
||
On myös oikeudenaloja, jotka eivät sijoitu julkisoikeuteen eivätkä yksityisoikeuteen, koska niiden normiaines on peräisin kummaltakin alueelta. Tällaisia ovat [[maatalousoikeus]], [[lääkintäoikeus]] ja osittain myös [[ympäristöoikeus]]. Uusien oikeudenalojen muodostuminen on haaste perinteiselle jaottelulle. Jaottelua ei myöskään vakiinnuta [[normi]]ston tarkastelu toiminnallisissa yhteyksissään.<ref>''Encyclopædia iuridica fennica,'' osa VII palsta 638.</ref> |
On myös oikeudenaloja, jotka eivät sijoitu julkisoikeuteen eivätkä yksityisoikeuteen, koska niiden normiaines on peräisin kummaltakin alueelta. Tällaisia ovat [[maatalousoikeus]], [[lääkintäoikeus]] ja osittain myös [[ympäristöoikeus]]. Uusien oikeudenalojen muodostuminen on haaste perinteiselle jaottelulle. Jaottelua ei myöskään vakiinnuta [[normi]]ston tarkastelu toiminnallisissa yhteyksissään.<ref>''Encyclopædia iuridica fennica,'' osa VII palsta 638.</ref> |
||
Versio 7. joulukuuta 2010 kello 12.13
Yksityisoikeus, "siviilioikeus" on oikeustieteen tutkima oikeudenala, jonka mielenkiinnon kohteena ovat yksityishenkilöiden väliset oikeussuhteet.[1] Sille rinnakkainen oikeudenala on julkisoikeus, joka sääntelee julkisyhteisöjen toimintaa julkisen vallan haltijoina. Näiden kahden perinteinen jyrkkä ero on kaventunut ja oikeudenalat ovat lähentyneet toisiaan.[2] Siviilioikeus-nimitystä käytetään usein yksityisoikeuden synonyyminä. Toisaalta siviilioikeudella tarkoitetaan yleistä yksityisoikeutta, joka on vain yksityisoikeuden osa.[3]
Yksityisoikeutta ja julkisoikeutta erottaa useampi tekijä. Julkisoikeus sääntelee oikeussuhteita, joissa yhtenä osapuolena on julkisyhteisö. Yksityisoikeuden lähtökohtana on yksityisten etujen kunnioittaminen yhteisten etujen sijaan. Oikeudenalojen oikeuskeinot ja oikeusseuraamukset ovat erilaiset. Yksityisoikeudellisia seuraamuksia ovat esimerkiksi vahingonkorvaus ja sopimuksen purku, kun taas julkisoikeudessa käytetään rangaistuksia ja vaikkapa toimiluvan peruuttamista. Näitä kahta oikeudenalaa erottaa myös historiallinen perinne sekä niiden käyttämät erilaiset käsitteet ja periaatteet. Tyypillisesti sopimus kuuluu yksityisoikeuteen ja julkiset palvelut julkisoikeuteen.[4] Jaottelu ei koske vain lainsäädännön systematiikkaa, vaan jako on perustana myös tuomioistuinlaitoksen toiminnalle. Yksityisoikeuteen liittyvät asiat käsittelee yleinen tuomioistuin, kun taas julkisoikeudellisia oikeussuhteita ratkovat hallintotuomioistuimet.[5]
On myös oikeudenaloja, jotka eivät sijoitu julkisoikeuteen eivätkä yksityisoikeuteen, koska niiden normiaines on peräisin kummaltakin alueelta. Tällaisia ovat maatalousoikeus, lääkintäoikeus ja osittain myös ympäristöoikeus. Uusien oikeudenalojen muodostuminen on haaste perinteiselle jaottelulle. Jaottelua ei myöskään vakiinnuta normiston tarkastelu toiminnallisissa yhteyksissään.[6]
Jaottelu
Jaottelu voidaan tehdä usealla eri tavalla,[7] mutta perinteisesti yksityisoikeus on jaettu erityiseen ja yleiseen yksityisoikeuteen. Jako on sopimuksenvarainen ja perustuu pohjoismaiseen oikeusperinteeseen. Jaon lähtökohtana on Saksassa 1800-luvulla syntynyt tapa erotella käsitteet toisistaan. Nykyään jaolla on melko vähän merkitystä. Yleisesti katsoen oikeudenalajaottelu on tarpeellinen varsinkin opetuskäytössä, jotta ihminen pystyy ottamaan haltuunsa laajan normiston.[3] Jaottelun avulla voidaan osoittaa oikeusjärjestyksen yleisiä periaatteita, jolloin yksittäisten oikeussäännösten soveltaminen on vaivattomampaa.[5]
Yksityisoikeus on perinteisesti jaettu
- yleiseen yksityisoikeuteen sekä
- erityiseen yksityisoikeuteen eli varsinaiseen siviilioikeuteen.
Yleinen yksityisoikeus jaetaan seuraavasti:
- Henkilöoikeus
- Varallisuusoikeus (katso jakoa alla)
- Perheoikeus
- Jäämistöoikeus
Erityiseen yksityisoikeuteen kuuluvat:
- Ympäristöoikeus
- Kauppaoikeus
- Työoikeus
- Markkinaoikeus(mm. osittain immateriaalioikeus)
Yleiseen yksityisoikeuteen kuuluva varallisuusoikeus jaetaan lisäksi seuraavasti:
Lähteet
- ↑ Factum, Weilin+Göös 2003–2005.
- ↑ Pekka Timonen (toimittanut): Johdatus Suomen oikeusjärjestelmään. Nide 1. Yksityisoikeus, Kauppakaari 1999, ISBN 952-14-0000-5.
- ↑ a b Timonen s. 118.
- ↑ Timonen s. 109–110.
- ↑ a b Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa I palsta 735.
- ↑ Encyclopædia iuridica fennica, osa VII palsta 638.
- ↑ Encyclopædia iuridica fennica, osa I palsta 736.