Henkilöoikeus

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Henkilöoikeus on yksityisoikeuteen kuuluva oikeudenala, jonka piiriin kuuluu kansalaisten oikeustoimikelpoisuuden ja henkilökohtaisten oikeussuhteiden järjestäminen.[1] Toisin sanoen henkilöoikeus tutkii yksilön asemaa oikeusjärjestyksessä ja hänen itsemääräämisoikeuttaan tukevia ja rajoittavia säännöstöjä. Tämä oikeudenala jaetaan kahteen osaan: muodolliseen ja materiaaliseen henkilöoikeuteen. Henkilöoikeutta nimitetään myös persoonallisuusoikeudeksi, vaikka samaa nimitystä käytetään henkilöoikeuden osa-alueesta materiaalisesta henkilöoikeudesta.[2]

Muodollisen henkilöoikeuden keskeisiä tutkimuskohteita ovat oikeuskelpoisuuden ja oikeustoimikelpoisuuden teoriat, oikeushenkilöteoriat ja nimioikeus. Se ottaa kantaa oikeussubjektien syntyyn, olemassaoloon, niiden keskinäisiin suhteisiin, tunnistamiseen ja lakkaamiseen. Oikeussubjekteille osoitetuin kielloin, käskyin, ohjein ja sanktioin taataan oikeusjärjestyksen toimivuus.[2]

Materiaalinen henkilöoikeus on uudempi oikeudenala, jonka perustana on käsitys ihmisen itsemääräämisoikeudesta, sen laajuudesta ja suojaamisesta. Sen keskeisiä tutkimuskohteita ovat yksityisyys, tasa-arvo, tietosuoja, potilaan oikeudet ja holhous (holhousoikeus). Yksilön itsemääräämisoikeus on yksi pohjoismaisen oikeusvaltioajattelun peruspilareista. Ajattelun lähtökohtana on jokaisen yksilön vapaus. Tätä vapautta rajoittavat kuitenkin toisten yksilöiden vapaudet. Vapauksien ollessa vastakkaisia tarvitaan oikeudellisia ratkaisujärjestelmiä. Demokratian luonteeseen kuuluu, että ihmisen itsemääräämisoikeus jonkin verran kaventuu. Itsemääräämisoikeuteen liittyvät säännökset ovat suhteellisia ja ne eritellään neljäksi oikeudeksi. Yksilön sisäinen ja ulkoinen vapaus tarkoittaa oikeutta fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen. Oikeus kompetenssiin tarkoittaa, että yksilöllä tulee olla riittävä harkintakyky ja tiedot itseään koskevan päätöksenteon pohjaksi. Oikeus valtaan merkitsee oikeutta tehdä itseään koskevia päätöksiä ja saada ne myös toteutetuiksi. Itsemääräämisoikeus on lähinnä oikeustieteellinen käsite, joskin se esiintyy laissa potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) ja mielenterveyslaissa (1116/1990).[2]

Henkilöoikeudelliseen lainsäädäntöön katsottiin aiemmin kuuluviksi holhouslainsäädäntö, kuolleeksi julistaminen, nimilainsäädäntö sekä yhdistys- ja säätiölait. Yhteisölainsäädäntöön (yhteisöoikeus) kuuluvat oikeussubjekteja koskevat säännökset on luettu osaksi kauppaoikeutta ja julkisoikeutta. Yhteiskunnan muutosten myötä on syntynyt uutta lainsäädäntöä suojaamaan kansalaisen itsemääräämisoikeutta. Moderneja henkilöoikeuteen liittyviä lakeja ovat henkilörekisterilait (556/1989, 1116/1995 ja 57/2005), potilaslaki (785/1992) ja tasa-arvolaki (609/1986). Henkilöoikeuteen liittyvät läheisesti myös ihmisoikeudet ja perusoikeudet.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966.
  2. a b c d Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa III palstat 125–131.