Venäjän väliaikainen hallitus

Väliaikaisen hallituksen vaakuna

Venäjän väliaikainen hallitus syntyi 1917, kun viimeinen tsaari Nikolai II syöstiin pois vallasta, jota hänen veljensä, suuriruhtinas Mikael Aleksandrovitš Romanov, kieltäytyi ottamasta vastaan, helmikuun vallankumouksessa maaliskuussa 1917. Pietarissa toimivaa väliaikaista hallitusta johti ensin ruhtinas Georgi Lvov ja sitten sosialistivallankumouksellinen (eseri) Aleksandr Kerenski, lopulta diktaattorina.

Väliaikainen hallitus oli aluksi liberaalien johdossa, toteutti sananvapauden ja muut ihmisoikeudet, lakkautti kuolemantuomion, vapautti poliittiset vangit (muun muassa bolsevikit ja P. E. Svinhufvudin), päätti sortokauden jne, mutta se jatkoi erittäin epäsuosittua ensimmäistä maailmansotaa Saksaa vastaan, mikä murensi hallituksen suosion. Bolsevikit epäonnistuivat heinäkuun kaappausyrityksessään, mutta tällöin liberaalit luopuivat vallasta Kerenskin hyväksi ja bolsevikit kaatoivat Kerenskin väliaikaisen hallituksen vallankaappauksella, joka synnytti lopulta sosialistisen Neuvostoliiton.

Väliaikainen hallitus

Ensimmäinen maailmansota oli ajanut maan epäjärjestykseen vuonna 1915–6 ja osaltaan aiheuttanut tsaarin kukistumisen. Tsaaria vastustava oppositio voimistui sodan edetessä ja 1916 alkoi näkyä puute Pietarissa, jossa lopulta puhkesi leipämellakoita. Maaliskuun vallankumous ajoi keisari Nikolai II:n vallasta 28. maaliskuuta ja hänen veljensä Mikael Aleksandrovitšin luopumaan vallasta seuraavana päivänä, jonka jälkeen Nikolai suljettiin kesäasunnolleen Tsarskoje Seloon.

Ministeri	Tehtävissä	Puolue
Pääministeri ja sisäasiainministeri Georgi Lvov Aleksandr Kerenski	23.3.1917 – 21.7.1917 21.7.1917– 8.11.1917	sitoutumaton sosialistivallankumouksellinen
Ulkoasiainministeri Pavel Miljukov Mihail Tereštšenko	23.3.1917 – 15.5.1917 15.5.1917 –	perustuslaillinen demokraatti sitoutumaton
Sota- ja laivastoministeri Aleksander Gutškov	23.3.1917 – 29.4.1917 29.4.1917 –	perustuslaillinen demokraatti
Kulkulaitosministeri N.V. Nekrasov	23.3.1917 – 21.7.1917	perustuslaillinen demokraatti
Valtiovarainministeri N.V. Nekrasov	21.7.1917 – 17.9.1917	perustuslaillinen demokraatti
Kauppa- ja teollisuusministeri Aleksander Konovalov	23.3.1917 –	perustuslaillinen demokraatti
Talousministeri Mihail Tereštšenko	23.3.1917 –	sitoutumaton
Opetusministeri Andrei Manuilov	23.3.1917 –	perustuslaillinen demokraatti
Pyhän synodin yliprokuraattori V. N. Lvov	23.3.1917 –	keskustalainen
Maatalousministeri Andrei Šingarev	23.3.1917 –	perustuslaillinen demokraatti
Oikeusministeri Aleksandr Kerenski	23.3.1917 –	sosialistivallankumouksellinen

Erotetun valtakunnanduuman varassa

Nikolai II:n hallitsijana jo hajottaman Venäjän keisarikunnan neljännen valtakunnanduuman muodostama väliaikainen komitea otti tsaarin vallan. Väliaikaisen komitean luottamus oli väliaikaisen hallituksen toiminnan pohja. Sen perustuslaillisuus oli kyseenalainen, koska Nikolai hajotti duuman jo ennen vallasta poistumistaan, mutta ulkovallat tunnustivat väliaikaisen hallituksen pian Venäjän lailliseksi hallitukseksi.

Pääministeristä valtionpäämies

Sitä johtanut pääministeri oli samalla valtionpäämies. Näin Venäjästä tuli käytännössä parlamentaarinen maa, vaikka se oli teoriassa monarkia, jossa tsaarin valtaa käytti pääministeri. Pääministerinä toimi ensin ruhtinas Georgi Lvov, myöhemmin Aleksandr Kerenski. Ruhtinas Lvovin johtaman hallituksen näkyvimmät jäsenet olivat perustuslaillisdemokraattinen (kadetti) ulkoministeri Pavel Miljukov ja sosialistivallankumouksellinen (eserrä) oikeusministeri Alexandr Kerenski, jota sanottiin hallituksen todelliseksi pääministeriksi. Väliaikainen hallitus loi osaltaan kaksoisvallan Venäjälle, sillä sen kanssa kilpaili Pietarin neuvosto.

Väliaikainen hallitus oli sosialidemokraattinen ja oikeistolainen ja siinä oli paljon kadettipuolueen jäseniä. Väliaikaisen hallituksen aikana Venäjän hallitusmuoto muuttui keisarikunnasta tasavallaksi. Se antoi vapaamielisen julistuksen, joka poisti muun muassa uskontoon perustavan syrjinnän ja kuolemanrangaistuksen, ja muun muassa palautti Suomelle sillä ennen vuotta 1899 olleet oikeudet. Samalla se muutti joidenkin kuvervnementtien asemaa autonomisemmaksi vaihtamalla Nikolai II:n nimittämiä kuvernöörejä ja nimittämällä kuvernementtikomissaareiksi henkilöitä, joilla saattoi olla myös paikallista kannatusta. Näin esimerkiksi Pietari I:n aikana suuren Pohjan sodan jälkeen 1721 perustettu Eestinmaan kuvernementti sai kuvernementtikomissaarikseen Virossa suositun poliitikon Jaan Poskan. Käytäntö enteili ajatuksena oppositiossa elänyttä ajatusta muodostaa yhtenäisvaltio Venäjästa Venäjän federaatio, liittovaltio, jossa joillain kansallisilla Venäjän alueilla olisi jonkintasoista autonomiaa, kuten Puolan kuningaskunnalla oli ollut tai kuten Suomen suuriruhtinaskunnalla oli. Edelleen jatkuvan ensimmäisen maailmansodan vuoksi ei kyetty järjestämään vaaleja eikä kutsuman koolle perustuslakia säätävää kansalliskokousta, joka olisi määritellyt Venäjän aseman.

Välikaista hallitusta ei oltu tarkoitettu pysyväksi, vaan uuden hallituksen nimittävä perustuslakia säätävä kansalliskokous oli tarkoitus järjestää marraskuussa 1917. Perustuslakia säätävän kokouksen oli määrä päättää Venäjän asemasta.

Bolševikkien ja kaksoisvalta

Bolsevikit saattoivat toimia laillisesti väliaikaisen hallituksen johtaessa maata. He joutuivat alussa hyväksymään väliaikaisen hallituksen, koska olivat heikkoja. Pian bolsevikit jakautuivat hallituksen sotapolitiikan suosijoihin ja vastustajiin. Vasta Vladimir Leninin saapuminen 3. huhtikuuta 1917 Pietariin ajoi bolsevikit samalle linjalle ja Lenin vaati heti huhtikuussa Venäjälle saapuessaan kaiken vallan siirtämistä neuvostoille.

Kerenski molemmin puolin

Kerenskin rooli väliaikaisessa hallituksessa oli kaksijakoinen, hän oli sekä Pietarin neuvoston varapuheenjohtaja ja kuului myös hallitukseen. Kerenskin hallitus ei halunnut irrottaa Venäjää ensimmäisestä maailmansodasta, vaan tuki ympärysvaltoja, erityisesti vanhaa liittolaistaan Ranskaa. Ranska halusi Venäjän taistelevan itärintamalla, koska se helpotti heihin kohdistuvaa painetta länsirintamalla. Länsivallat tunnustivat väliaikaisen hallituksen nopeasti, koska uskoivat Venäjän sen avulla pysyvän ympärysvaltojen puolella sodassa.

Sodan päämäärät

Neuvostojen ja väliaikaisen hallituksen välit ja kansan kannatus huononivat kevään edetessä sen takia, että hallitus päätti pysyä sodassa. Miljukov julisti ympärysvalloille lähettämässään nootissa hallituksen jatkavan sotaa Konstantinopolin ja Turkin salmien saamiseksi Venäjälle, eli jatkamaan perinteistä sotapolitiikkaa. Tämä "Miljukovin nootti" johti bolsevikkien aiheuttamiin mielenosoituksiin Miljukovia vastaan, ja niinpä hänet erotettiin hallituksesta eli "Lvovin ministeriöstä" toukokuun 5. päivänä. Väliaikaiseen hallituksen nimitettiin lisää neuvostoista menševikkejä ja sosialistivallankumouksellisia ja siten yritettiin heikentää hallituksen ja neuvostojen välistä kilpailua.

Tukihyökkäys Galitsiassa ranskalaisten tukemiseksi

Kerenskin käskystä aloitettiin niin sanottu Kerenskin hyökkäys itävaltalaisia vastaan kesäkuussa 1917. Sen tarkoituksena oli parantaa hallituksen mainetta voittoisan sodan johtajana. Se eteni jonkin matkaa Karpaattien lähistöillä, mutta kun saksalaiset tulivat itävaltalaisten avuksi, hyökkäys pysähtyi ja Kerenskin hallituksen ote herpaantui entisestään. Kapina riehui armeijassa ja venäläisiä rykmenttejä pakeni rintamalta. Edellisenä vuonna oli tehty samankaltainen Brusilovin hyökkäys paremmin tuloksin.

Maaseutu ajautuu omavaltaisuuksiin

Maaseudun talonpojat kaappasivat maan omasta aloitteestaan väkivalloin. Väliaikaisessa hallituksessa istuva eserräpuolue ei kannattanut tätä anarkiaa maaseudulla. Vaikka eseri Tšernov kehotti lopettamaan maanvaltaukset, tästä ei maaseudulla välitetty. Maaseudun elintarviketoimituksia häirittiin tarkoituksella, jotta aiheutettaisiin nälkää ja tyytymättömyyttä kaupungeissa ja niiden kansa nousemaan kapinaan. Pietariin perustettiin bolsevikkien toimesta tehdaskomiteoita, jotka erottivat tehtaanjohtajia ja omistajia.

Hajaannusta hallituksessa

2. heinäkuuta syntyi spontaani lähinnä bolsevikkien kannattajien kansannousu, mutta se meni pieleen. Puoluejohto oli vastustanut kumousyritystä näin varhain, sillä bolsevikit olivat vielä heikkoja. Tämä ajoi myös hallituksen kriisiin ja ruhtinas Lvov erosi, 7. heinäkuuta Kerenskistä tuli hallituksen pääministeri ja muitakin liberaaleja korvattiin sosialisteilla. Heinäkuun lopulla kadettipuolue tuli taas hallitukseen.

Väliaikainen hallitus menettää parlamentaarisen kannatuksensa

Elokuussa 1917 monet ministerit erosivat ja pääministeri Aleksandr Kerenskistä tuli käytännössä Venäjän diktaattori. Elokuun lopulla kapinallinen kenraali Lavrenti Kornilov hyökkäsi kohti Pietaria, aikoen kaapata vallan ja ryhtyä sotilasdiktaattoriksi tai palauttamaan tsaarinvallan pelastaakseen isänmaan ja heittääkseen pois vallasta sekä väliaikaisen hallituksen, että neuvostot. Kerenski pyysi apua muun muassa bolsevikeilta ja vapautti heinäkuun kapinan takia vangittuja bolsevikkijohtajia. Näin kapinoineet matruusit asettuivat Kerenskin kanssa yhdessä Kornilovia vastaan ja kaappaushanke torjuttiin, kun rautatietyöläiset kieltäytyivät kuljettamasta Kornilovia joukkoineen Pietariin. Silti samalla bolsevikit saivat enemmistön Pietarin ja Moskovan neuvostoissa. Maaseudulla talonpojat ryöstelivät yhä useammin suurtiloja.

Viiden neuvosto

Vastustaakseen Pietarin neuvostoa Kerenski julisti 19. syyskuuta 1917 voimaan viiden neuvoston. Direktiohallitukseen, toimitusministeristöön kuuluivat tällöin enää vain Kerenski pääministerinä, Tereštšenko ulkoasiainministerinä, Verhovski sotaministerinä, Derderevski meriministerinä ja Nikitin posti- ja lennätinministerinä.

Lokakuun vallankumous

Pääartikkeli: Lokakuun vallankumous

Pietarin neuvoston sotilaskomitea kaappasi vallan väliaikaiselta hallitukselta lokakuun vallankumouksessa marraskuussa 1917 bolsevikkien johdolla. Lokakuun vallankumouksen jälkeen syttyi Venäjän sisällissota, joka päättyi vuonna 1921 bolsevikkien voittoon. Vuonna 1922 muodostettiin Neuvostoliitto.

Väliaikaisen hallituksen pääministerit

1. Georgi Lvov (23. maaliskuuta – 21. heinäkuuta 1917)
2. Aleksandr Kerenski (21. heinäkuuta – 8. marraskuuta 1917)