Tuileries

Kevät Tuileries'n puistossa

Tuileries'n puisto on yksi Pariisin suosituimmista kävelypaikoista.

Les Tuileries on yksi keskeisen Pariisin alueista. Sitä rajaavat idässä Louvren palatsi, pohjoisessa Rue de Rivoli, lännessä Concorde-aukio ja etelässä Seine-joen varressa oleva rantakatu. Nykyisin Tuileries on kokonaan puistoaluetta (ranskaksi Jardin des Tuileries), mutta aikaisemmin puiston itäpäässä sijaitsi Tuileries'n palatsi (ransk. Palais des Tuileries), joka oli valtionpäämiesten asunto niin kuningas- kuin keisarikunnan aikana. Palatsi tuhoutui vuonna 1871, ja kaksitoista vuotta myöhemmin raunioiden paikalle perustettiin nykyinen puiston laajennus. Lähimmät metroasemat ovat Concorde ja Tuileries.

Tuileries'n puiston perustaminen 1564

Tuileries'n puisto 1600-luvun lopulla

Le jardin des Tuileries on tärkein ja vanhin Pariisin klassisista muotopuutarhoista (ranskaksi jardin à la française). Henrik II:n leski Katariina de' Medici aloitti Tuileries'n puutarhan istutukset vuonna 1564, jolloin aloitettiin myös palatsin rakentaminen hänen hankkimilleen maille, joilla oli aikaisemmin sijainnut tiilitehdas. Tästä tuli nimi sekä palatsille että puutarhalle.

Puisto ympäröitiin muurilla ja se oli mittasuhteiltaan vaikuttava: 500 x 300 metriä. Se luonnosteltiin italialaiseen tapaan: kuusi puistotietä pituussuunnassa ja kahdeksan poikkisuunnassa muodostivat säännöllisiä suorakulmaisia alueita, jotka täytettiin erilaisilla istutuksilla. Niitä olivat esimerkiksi puut, geometriset vinoristin muotoiset istutelmat, ruohokentät ja kapeat suorakaiteen muotoiset kukkapenkit, mutta myös hyötykasvit ja viiniköynnökset. Suihkulähde, eläintarha ja keinotekoinen luola koristivat myös puutarhaa.

Pääkaupungin kaunein ja suurin viheralue palveli hovin väkeä virkistysalueena ja siellä vietettiin myös loisteliaita juhlia, kuten heinäkuussa 1572 Englannin kuningattaren Elisabet I:n kunniaksi tai tulevan kuninkaan Henrik IV:n häät samana vuonna. Kaikkein ylenpalttisimpana muistellaan kuitenkin vastaanottoa, joka järjestettiin maansa kruunua Henrik III:lle tarjoamaan tulleiden puolalaisten suurlähettiläiden kunniaksi.

Henrik IV:n valtaannousun yhteydessä käytiin taisteluita muun muassa juuri puutarhan alueella. Ne tuhosivat puutarhan. Kuningas suunnitteli kuitenkin palatsin laajennusta loisteliaaseen tyyliin ja tajusi, että sen tueksi tarvittiin mittakaavaa tukeva puutarha. 1600-luvun alussa rakennettiin uusi keskiakseli ja vesialtaita, joita ruokkiva pumppu sijoitettiin Pont de Neufille. Lisäksi tulivat vielä harvinaisten kasvien kokoelmahuone (orangerie), mulperipuita ja kuninkaallisen silkin valmistusta palveleva silkinviljelylaitos (magnanerie).

Ludvig XIII avasi Tuileries'n, lapsuutensa mieluisimman leikkipaikan, yleisölle, vaikkakin vain aatelin jäsenille. Heillä oli vapaa pääsy alueelle silloin, kun hovi ei oleskellut Louvren tai Tuileries'n palatseissa.

Puutarhan uudistaminen 1664–1672

Kun palatsin uudistus oli jo käynnissä, Jean-Baptiste Colbert hankki Vaux-le-Vicomten linnassa jo kannuksia hankkineen maisema-arkkitehdin André Le Nôtren suunnittelemaan perusteellisen uudistuksen nyt jo satavuotiaaseen puutarhaan. Le Nôtre antoi sille muodon, joka on pääpiirteissään säilynyt meidän päiviimme. Hän puhkaisi palatsiin päärakennuksen keskelle päätyvään keskiakseliin keskeisen puistokäytävän, jonka molemmissa päissä on vesiallas: itäpäädyn allas on pyöreä ja lännessä kahdeksankulmainen. Hän avasi näkymiä poistamalla eri alueita rajanneet muurit ja rakennutti korotetut istutusalueet eli terasssit, joista la terasse Bord de l'eau seuraa jokirantaa ja la terasse des Feuillants myöhemmin rakennetun Rue de Rivolin reunaa, sekä vielä kaksi terassia ramppeineen päätyyn, jonka ulkopuolelle tuli myöhemmin Place de la Concorde. Terasseille istutettiin vilpoista varjoa luovia puita. Päätyterasseilta aukesi Tuileries'n suureksi perspektiiviksi kutsuttu näkymä, joka ulottui aina Chaillot'n kukkulan huipulle. Tuileries'n keskeisimmän puistokäytävän suoraksi jatkeeksi puutarhan ulkopuolelle rakennettiin myös leveä Pariisista maaseudulle johtanut tie, nykyinen Avenue des Champs-Élysées.

Yksi Tuileries'n puutarhan patsaista on Aimé Millet'n teos Cassandra hakee Pallaksen suojelusta vuodelta 1877.

Muotopuutarhan tyylipiirteiksi vakiintuivat varsinkin pensaiden ja pienoispuiden leikkaaminen geometriseen muotoon, viivasuorat hiekkakäytävät ja selkeästi rajatut istutusalueet. Puutarha koristettiin monin marmoripatsain. Vuonna 1719 pääsisäänkäynnin molemmille puolille pysytettiin kaksi Coysevox’n veistosta, jotka esittävät Mercuriusta seuralaisineen siivekkään ratsun selässä.

Hovi otti puutarhan heti omakseen ja kaikki ihailivat sen loistoa. Kuningas itse ei nauttinut siitä kovinkaan kauan, sillä uudistustöiden päättyessä 1671 hän päätti lopullisesi jättää kaupunkipalatsin ja asettua Versailles'hin. Kuningas salli kuitenkin alamaistensa käydä puistossa olettaen, että he olivat hyvin puettuja.

Puisto historian näyttämönä

Historiallinen pallomatka matkustajien kera lähti Tuileries'n puistosta vuonna 1783. Pallon rakenne oli sama kuin nykyisinkin. Lentokaasuna käytettiin vetyä. Piirros: Jacques Charles Luftshiff.

Samana vuonna kuin Montgolfierin veljekset, mutta heidän jälkeensä, kehitti ranskalainen fyysikko Jacques Charles ilmaa kevyemmällä kaasulla täytettävän lentopallon. Sen ensimmäinen miehitetty lento lähti 1. joulukuuta 1783 Tuileries-puistosta. Kaksi tuntia kestäneellä lennolla oli keksijän mukana matkustaja, Nicolas Robert, sekä tieteellisiä instrumentteja. Tapauksesta muistuttava laatta sijaitsee puiston sisäänkäynnin oikealla puolella.

Ranskan suuren vallankumouksen aikana puutarhassa nähtiin useita valtakuntaa liikuttaneita suuria tapauksia. Kuninkaallisen perheen palattua vartioituun huoneistoonsa Tuileries'ssä yleisö pääsi puistoon enää vain iltapäivisin. Kruununperijälle järjestettiin leikkipaikka joenrantaterassille, ja siellä nähtiin kävelyillään myös kuningatar Marie Antoinette. 18. syyskuuta 1791 puiston koko keskikäytävä ja Champs-Élysées oli valaistu suurin valaistuin pyramidein uuden perustuslain kunniaksi. Vain vuotta myöhemmin kuninkaallinen perhe joutui pakenemaan ja kuninkaan henkivartiokaartin jäseniä ajettiin takaa pitkin puiston käytäviä.

Vallankumous kansallisti niin palatsin kuin puistonkin, joka avattiin uudelleen yleisölle. Sinne istutettiin paljon puita ja pensasaluille istutettiin kukkia, joiden valinnassa otettiin huomioon myös niiden tuoksu. Puisto toimi edelleen myös seremonioiden näyttämönä. Kun vallankumous oli hylännyt perinteisen uskonnon, pyöreää vesiallasta käytettiin Korkeimman olennon seremoniassa 8. kesäkuuta 1794. Sinne oli sijoitettu kuvia, jotka esittivät muun muassa Ateismia, Kunnianhimoa, Itsekkyyttä, Epäjärjestystä ja Epäsopua. Maximilien de Robespierre sytytti ne palamaan huutojen ja suosionosoitusten myrskyssä. Kulkue lähti sitten kohti Mars-aukiota. Kahta kuukautta myöhemmin, 10. elokuuta, sama allas vastaanotti Jean-Jacques Rousseaun arkun, joka olisi jo kerran haudattu, mutta oli nyt tähdin koristeltuun kankaaseen kiedottuna matkalla kansakunnan sankareiden hautapaikkaan Panthéoniin.

Vuonna 1900 puistossa käytiin kesäolympialaisten keihäskilpailu ja saman vuoden maailmannäyttelyn yhteydessä siellä järjestettiin jättimäinen juhla-ateria 22 000 kunnanjohtajalle.

Puisto nykyään

Maailmanpyörä on vain muutaman askelen päässä kuululta ostoskadulta.

Puistoa on viimeksi uudistettu Louvren palatsin uudistustöiden yhteydessä 1990-luvulla. Silloin uusittiin paljon puita ja tehtiin lasten leikkialueita. Samoin puistoon sijoitettiin lukuisia moderneja patsaita metsäisille alueille. Klassisia patsaita on restauroitu ja niistä kallisarvoisimmat on sijoitettu säiltä ja saasteilta turvaan Louvren tiloihin. Niiden sijalle puistoon on alkuperäisistä tehty uusia valoksia.

Kaikkialla puistossa on runsaasti tuoleja, jotka ovat vapaasti kaikkien puiston vieraiden käytössä. Puistossa vain muutaman askelen päässä Rue de Rivolilta on aikoinaan Concorde-aukiolla sijainnut maailmanpyörä. Puiston koillisnurkassa, Feuilletants-terassin länsipäässä on modernin taiteen ja valokuvien museo Galerie du Jeu de Paume. Museo toimii palloiluhalliksi valmistuneessa rakennuksessa, jossa pelattiin Napoléon III:n aikana vanhaa pallopeliä nimeltä jeu de paume, josta museo on saanut nimensä. Peliä pidetään tenniksen alkumuotona.

Lähteet

• Commité national de la réconstruction des Tuileries