Tuoli

Alvar Aallon (1898–1976) 1930-luvun alussa suunnittelema tuoli, johon on lisätty verhoilu. Alkuperäinen oli ilman verhoilua.

Empiretuoli, 1800-luku, Ranska.

Marcel Breuerin putkituoli.

Verner Pantonin muovituoli S.

Tuoli on jaloilla seisova istuin, huonekalu, joka on suunniteltu yleensä yhden kerrallaan istuttavaksi. Siinä on yleensä selkänoja (toisin kuin jakkarassa) ja usein myös käsinojat.

Tuoli voidaan valmistaa useista eri materiaaleista, kuten puusta, muovista tai teräksestä.

Tuolityyppejä

• jakkara on selkänojaton tuoli, baarijakkara on sitä korkeampi.

• nojatuoli on pehmustettu tai muutoin mukavaksi muotoiltu tuoli, jossa on yleensä myös käsinojat ja usein korkea selkänoja, joka tukee myös päätä

• keinutuoli on jalaksilla varustettu nojatuoli, jolla voi keinua.

• säkkituoli on istujan mukaan muovautuva tuoli, jonka sisällä on polystyreeniraetta tai muuta helposti muotoutuvaa täytettä.

• satulatuolissa on ulkonäöltään satulaa muistuttava istuin, jossa ei ole selkänojaa mutta usein pyörillä varustettu, pystyakselin ympäri pyörivä jalkarakenne kuten toimistotuoleissa

Tuolit Suomessa

Ilmari Tapiovaaran (1914–1999) 1947 suunnittelemia Domuksia.

Eero Aarnion suunnittelema Kupla, 1968

Eero Aarnion Pallotuoli

Salli Satulatuoli

Suomen kielen sana tuoli on uudehko lainasana ruotsin kielestä. Penkki taas tulee ehkäpä skandinaavisten kielten kautta Italian varhaisten rahanvaihtajien pöytää merkitsevästä nimityksestä. Samasta kantasanasta on kehittynyt myös sana pankki. Alkuperäinen, suomessa omaperäinen nimitys tuolille ja penkille on rahi.

Tuolit olivat Suomessa harvinaisia 1700-luvulle asti. Talonpoikaissisustuksissa istuimina oli yleensä erilaisia puuesineitä, esimerkiksi arkkuja ja penkkejä. Myös vuoteella istuttiin. Savupirttien seiniä kiersivät kiinteät penkit, joilla istuttiin ja usein nukuttiinkin. Renessanssin aikana kartanoiden sisustuksiin tuli liikuteltavia irtohuonekaluja. Tuoleja ilmestyi runsaammin säätyläiskartanoihin 1600-luvun loppupuolella, pappiloihin ja porvariskoteihin vasta sata vuotta myöhemmin.

Tuolin perusmalli on tukeva renessanssituoli H:n muotoisine jalkatukineen. Myöhemmin siihen liitettiin kunkin aikakauden mukanaan tuomia vaikutteita ja tyylejä. Renessanssituoli oli Suomessa käytössä 1900-luvulle asti. Sen suoralinjaiset ja jykevät muodot soveltuivat hyvin puuseppien taitoihin.

Suomalaisen modernin tuolin suunnittelu liittyy puunjalostukseen, jossa vaneri on ollut keskeisessä osassa. Alvar Aalto aloitti 1920-luvun lopulla tiiviin yhteistyön turkulaisen O.y Huonekalu- ja Rakennustyötehdas A.b:n (nyk. Huonekalutehdas Korhonen Oy) kanssa. Aallon ja Korhosen yhteistyönä ideoitiin erilaisia puun taivutus- ja muokkausmenetelmiä. Vuosina 1934–1965 Aallolle myönnettiin patentti yhteensä seitsemään keksintöön – osa näistä patentoitiin myös ulkomailla. Alvar Aallon suunnittelemia puutuoleja ja muita huonekaluja on pidetty inhimillisempänä ja humanistisempana vaihtoehtona samoihin aikoihin Keski-Euroopassa syntyneelle teräsputkituolille.

Ilmari Tapiovaara suunnitteli vaimonsa Annikki Tapiovaaran kanssa vuonna 1947 valmistuneen Domus Academican, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan opiskelija-asunnon sisustuksen. Domus-tuolin suunnitteluvaatimuksina olivat mm. toimiminen verhoiltuna ja verhoilemattomana, pinottavuus, ryhdikkyys ja istuinmukavuus. Tuolin istuin ja selkänoja tehtiin muotoon puristetusta vanerista, mikä vähensi sen aiheuttamaa rasitusta vaatteille. Tuoli koottiin ruuveilla ja se voitiin tehdä paikan päällä, mikä vähensi kuljetuskustannuksia. Tapiovaaran suunnittelemia kansainvälisesti tunnetuimpia muita tuoleja ovat muun muassa Aslak ja Nana.

Sisustusarkkitehti Eero Aarnion lasikuidusta suunnittelemat Pallotuoli (1966) ja Kupla (1968) ovat myös maailmanlaajuisen menestyksen saavuttaneita tuoleja. Aarnion muotoilu oli osa 1960-luvun populaarikulttuuria, ja hänen tuolejaan käytettiin usein tieteiselokuvien lavastuksissa.

Nykyaikana tunnetuimpia suomalaisen kehittämiä ja suomessa tehtyjä tuoleja ovat Veli-Jussi Jalkasen luomat Salli satulatuolit. Nämä tuolit edustavat suomalaista terveysmuotoilua jo yli 40 maassa.

Tuolinjalka

Tuolinjalka on tuolin istuinosaa yleensä polven korkeudelle kannattava pystysuuntainen osa. Yleensä tuolissa on neljä jalkaa, yksi jokaisessa kulmassa. Pyörivissä tuoleissa voi olla vain yksi jalka, joka haarautuu lattiaa vasten useammaksi sakaraksi tai levenee levyksi (ns. trumpettijalka) tuolin pystyssä pitämiseksi. Muotoilun perusteella puutuoleissa olevia jalkoja voidaan kutsua suoriksi jaloiksi, jotka ovat melko suoria tai kaarevia tai sorvijaloiksi, jotka ovat pyöreiksi sorvattuja. Sorvijalallisissa tuoleissa takajalat ovat suorat, kun taas etujalat voivat olla sorvatut. Teräsputkirunkoisissa tuoleissa, kuten Marcel Breuerin suunnittelemissa ensimmäisissä terästuoleissa putkirunko voi taittua tuolin etukulmista alas ja taakse yhtenäiseksi jalustaksi U:n muotoisena lenkkinä. Tällöin runko antaa istuinosalle myös joustavuutta. Samaa periaatetta toteutti tanskalainen Verner Panton S-tuolissaan, jota pidetään ensimmäisenä yhtenä kappaleena muovista puristettuna tuolina.^lähde?

Teräsputkituoli modernismin vertauskuvana

Metallia on käytetty tuolien materiaalina jo ainakin keskiajalta lähtien. Kuitenkin nahkaan tai kankaaseen yhdistetystä teräsputkituolista tuli 1920-luvulla modernin sisustussuunnittelun ja modernistisen elämäntyylin inhottu tai ihasteltu vertauskuva. Putkituolia käytettiin keveytensä ja kestävyytensä takia myös muun muassa lentokoneissa.

Unkarilaissyntyinen huonekalu- ja sisustussuunnittelija sekä arkkitehti Marcel Breuer, joka opiskeli ja opetti Weimarin ja Dessaun Bauhaus-taidekoulussa Saksassa ideoi taivutetuista teräsputkista kootun tuolin saadessaan Adler-polkupyörän 1925. Eräs ensimmäisistä nimettiin Wassily Kandinskyn mukaan Wassily-tuoli. Teräsputkituolista tuli maailmanlaajuinen menestys. Sen suunnitteluideoina olivat edullisuus, keveys, hygienia ja kimmoisuus. Myös mahdollisuutta suurien sarjojen valmistukseen ja itsekoottavuuteen pidetään syinä sen suosioon.

Muita merkityksiä

Rakennustekniikassa tunnetaan myös käsite kattotuoli tai takstuoli (ruots. takstol), joka on ulkokattoa kannattava rakenne.

Tuoli voi olla myös sitä käyttävän henkilön, hänen asemansa tai tehtävänsä symboli. Esimerkiksi oppituolilla tarkoitetaan yleensä tietylle aiheelle tai henkilökohtaisesti tietylle haltijalle omistettua professuuria. Tuomioistuin viittaa alun perin tuoliin, jolla tuomiovallan käyttäjä istuu. Jos henkilön asema on uhattuna, saatetaan tämä ilmaista sanomalla, että hänen tuolinsa heiluu.

Arkikielessä kodin arvokkainta istuinta voidaan nimittää isännäntuoliksi. Toimistoympäristössä huoneen haltijan tuoli eroaa yleensä vaatimattomammasta asiakastuolista. Tämä ero on selkeä myös koulussa opettajan tuolin ja oppilaiden istuinten välillä. Eroa tuolien arvokkuuden kesken voidaan synnyttää mm. korkeudella, materiaalilla, pehmustuksella sekä nyttemmin erilaisilla toiminnoilla kuten pyöritys- ja kallistusmahdollisuuksilla. Tuolin korkeussäätöön perustuu kohtaus, jossa Charles Chaplin käytti parturintuolia vallan symbolina elokuvassaan Diktaattori.

Nämä tuolin käyttäjän asemaa osoittavat sosiaaliset mekanismit ovat huipussaan käsitteissä valtaistuin ja syytetyn penkki.

Maria Stuartin astuessa 15. lokakuuta 1586 Fortheringhayn linnan oikeussaliin hän kulki kohti saliin tuotua valtaistuinta, mutta hänet ohjattiin sivummalle syytetyn penkille. Tyhjä valtaistuin olikin hänen vastustajansa, poissa olevan kuningatar Elisabetin (Elisabet I) symboli.

Kirjallisuus

• Kokki, Kari-Paavo: Tuolit, sohvat ja jakkarat: Renessanssista 1920-luvulle. Otava, 2011.

Aiheesta muualla

• Marcel Breuer Designmuseum
• Marcel Breuerista
• The History of the Electric Chair
• Tuoli kautta vuosisatojen
• Alvar Aalto säätiö
• Tapiovaara Design