Ero sivun ”Keskustelu käyttäjästä:Valtzuli” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
rv, HH:t ja muut hölmöilyt pois
Rivi 237: Rivi 237:


::Olinkin jo ehtinyt unohtaa, että tuo luokka oli ihan alkujaankin sinun luomuksesi. Luokan keskustelusivulla oli aikanana puhetta siitä, miten se kannattaisi nimetä ja rajata, mutta kukaan ei viitsinyt ruveta toteuttamaan esitettyjä ideoita, kun työtä olisi ollut niin paljon. Eli luokka on jäänyt vähän torsoksi siihen nähden, mitä silloin puhuttiin. Jos sitä ei edelleenkään olla poistamassa, niin sen voisi varmaan ainakin palauttaa takaisin aiemmalle nimelleen, ettei muokkaushistoria katoa. Sitten ollaan taas lähtöpisteessä sen suhteen mitä sille halutaan tehdä. Itselläni ei varsinaisesti ole mitään lisättävää siihen mitä sanoin luokan keskustelusivulla puolitoista vuotta sitten. --[[Käyttäjä:Risukarhi|Risukarhi]] ([[Keskustelu käyttäjästä:Risukarhi|keskustelu]]) 1. kesäkuuta 2014 kello 18.44 (EEST)
::Olinkin jo ehtinyt unohtaa, että tuo luokka oli ihan alkujaankin sinun luomuksesi. Luokan keskustelusivulla oli aikanana puhetta siitä, miten se kannattaisi nimetä ja rajata, mutta kukaan ei viitsinyt ruveta toteuttamaan esitettyjä ideoita, kun työtä olisi ollut niin paljon. Eli luokka on jäänyt vähän torsoksi siihen nähden, mitä silloin puhuttiin. Jos sitä ei edelleenkään olla poistamassa, niin sen voisi varmaan ainakin palauttaa takaisin aiemmalle nimelleen, ettei muokkaushistoria katoa. Sitten ollaan taas lähtöpisteessä sen suhteen mitä sille halutaan tehdä. Itselläni ei varsinaisesti ole mitään lisättävää siihen mitä sanoin luokan keskustelusivulla puolitoista vuotta sitten. --[[Käyttäjä:Risukarhi|Risukarhi]] ([[Keskustelu käyttäjästä:Risukarhi|keskustelu]]) 1. kesäkuuta 2014 kello 18.44 (EEST)

== Risukarhi on pаskаpää ==

--[[Toiminnot:Muokkaukset/84.250.177.131|84.250.177.131]] 21. kesäkuuta 2014 kello 05.35 (EEST)

Versio 21. kesäkuuta 2014 kello 05.35

  Hei Valtzuli ja tervetuloa Wikipediaan! Toivon, että Sinulle on hyötyä tästä tietolaatikosta. Voit tutustua Wikipedian viiteen keskeiseen periaatteeseen ja saat lisätietoa artikkelien muokkaamisesta ja muotoilusta. Voit myös esittää kysymyksiä kahvihuoneessa.
Wikipedian viisi pilaria Lisätietoa aiheesta
Wikipedia on tietosanakirja eikä valikoimaton kokoelma tietoa. Kaikki aiheet eivät ole riittävän merkittäviä soveltuakseen Wikipediaan. Wikipedia ei myöskään ole sanakirja, triviakokoelma, äänitorvi, sanomalehti eikä kokoelma lähteitä; tämäntyyppinen sisältö tulisi antaa Wikipedian sisarprojekteille.
Mitä Wikipedia ei ole
Merkittävyyden suuntaviivoja
Wikipedian sisarhankkeet
Wikipedialla on neutraali näkökulma. Artikkeleissa esitetään kaikki merkittävät erilaiset näkemykset eikä Wikipedia valitse totuutta lukijan puolesta. Kirjoittajan on viitattava luotettaviin lähteisiin ja kerrottava, kenen näkemystä lisätty tieto edustaa. Lähteetön tieto saatetaan poistaa kysymättä. Kirjoittajan omat mielipiteet eivät kuulu Wikipediaan.
Neutraali näkökulma
Tiedon on oltava tarkistettavissa
Merkitse lähteet
Kerro kuka tekee
Wikipedia on vapaata aineistoa, jota kuka tahansa voi muokata. Kuka tahansa voi muokata artikkeleita, eikä kukaan omista yksittäistä artikkelia. Älä kopioi tekstiä tai kuvia muualta, vaan kirjoita asiat omin sanoin ja käytä vain omia kuvia.
Wikipedia ja tekijänoikeudet
Muokkaa sivuja rohkeasti
Wikipediassakin on oltava ihmisiksi. Etsi konsensusta keskustelemalla, vältä muokkaussotia. Älä koskaan häiriköi esittääksesi kantasi, toimi hyvässä tahdossa ja oleta hyvää tahtoa myös muilta.
Käy kiinni asiaan, älä ihmisiin
Konsensus ja muokkaussota
Oleta hyvää tahtoa
Wikipedialla ei ole ehdottomia sääntöjä näitä periaatteita lukuun ottamatta. Sääntöjen henki on kirjoitettua sanaa oleellisempi. Muokkaa siis artikkeleita rohkeasti, vaikket tuntisikaan sääntöjä läpikotaisin, ja luota terveeseen järkeen. Älä pelkää möhliväsi, sillä Wikipedian ohjelmisto pitää huolen, että et voi aiheuttaa korjaamatonta vahinkoa.
Älä palvo sääntöjä
Muokkaa sivuja rohkeasti
Artikkeleiden muokkaaminen
Welcome to the Finnish Wikipedia! Don't speak Finnish?

Kampf 14. elokuuta 2010 kello 01.49 (EEST)[vastaa]

Ensimmäinen huomautus

Tervetuloa Wikipediaan! Kokeilit suomenkielisen Wikipedian muokkaamista, ja kokeilusi on nyt kumottu, poistettu tai merkitty poistettavaksi välittömästi. Jos haluat harjoitella lisää, käytä muiden sivujen sijaan hiekkalaatikkoa, jottei muokkauksiasi tulkittaisi vandalismiksi. Lisää tietoa muokkaamisesta on ohjesivuilla. –Kampf 7. lokakuuta 2010 kello 22.21 (EEST)[vastaa]

Olet sotkenut tai poistanut Wikipedian sisältöä. Ole hyvä ja lopeta se. Sitä pidetään vandalismina. Jos jatkat asiattomia muokkauksia, muokkausoikeutesi voidaan poistaa varoituksetta. Voit kokeilla muokkaamista rauhassa Wikipedian hiekkalaatikossa. Kiitos. --Quinn 15. joulukuuta 2010 kello 20.42 (EET)[vastaa]

Hauki on kala.
Hauki on kala.

Hei! Teit artikkelin, jonka tietosisältö on lähes olematon eli hauki on kala -esseessä mainitun tyylinen. Artikkeli on nyt merkitty poistettavaksi 24 tunnin kuluttua, jos sitä ei laajenneta vähintään minityngäksi. Olisitko ystävällinen ja laajentaisit artikkelia, ja välttäisit jatkossa hauki on kala -tyylisten artikkelien kirjoittamista, kiitos. Sananselityksille oikea paikka on Wikisanakirja. Joka tapauksessa tervetuloa Wikipediaan!Maradona 27. helmikuuta 2011 kello 11.12 (EET)[vastaa]

Rikoit tekijänoikeuksia

Kiitos yrityksestäsi parantaa Wikipedian sisältöä! Valitettavasti lisäyksesi oli lähteen suoraa kopiointia, joten se jouduttiin kumoamaan, poistamaan tai merkitsemään roska- tai tekijänoikeus-mallineella. Ethän tuo tänne toisten tekemää tai muutakaan tekijänoikeuksilla suojattua materiaalia. Jos jostakin muualta tuomasi materiaalin tekijänoikeudet ovat sinulla itselläsi, ilmoitathan siitä aina lisäyksen tehdessäsi yhteenvetokentässä. –Otrfan 18. heinäkuuta 2011 kello 06.47 (EEST)[vastaa]


Wikipedian käytännön mukaan keskustelusivua tai sen osia ei saa tyhjentää. Ainoastaan henkilökohtaiset hyökkäykset voidaan poistaa keskustelusivuilta. Jos keskustelusivu kasvaa huomattavan suureksi, niin vanhat kommentit voi siirtää arkistoon. –MikkoK 17. elokuuta 2011 kello 19.18 (EEST)[vastaa]

No mutta eiköhän itse tekemänsä keskustelusivun saa pyytää poistettavaksi, jos sivulla ei ole muuta kuin oma kommentti. --Iisak Lehtinen 17. elokuuta 2011 kello 19.20 (EEST)[vastaa]
Ei nyt sentään viikkoja kommentin jättämisen jälkeen. --Otrfan 17. elokuuta 2011 kello 19.22 (EEST)[vastaa]
Ei sitten. --Iisak Lehtinen 17. elokuuta 2011 kello 19.25 (EEST)[vastaa]

Muista merkitä lähteet

Hei! Kiitos, että paransit Wikipedian sisältöä. Et kuitenkaan merkinnyt lähteitä lisäämiisi tietoihin. Lähteiden merkitseminen on erittäin tärkeää Wikipedian luotettavuuden ja käytettävyyden varmistamiseksi, ja ilman lähdeviitteitä lisätyt tiedot saatetaan helposti kyseenalaistaa ja poistaa. Apua lähteiden merkitsemiseen löytyy sivulta Wikipedia:Merkitse lähteet. Jos olet käyttänyt tietolähteenäsi vieraskielistä Wikipediaa, voit merkitä artikkelin {{käännös}}-mallineella. Kiitos! –Otrfan 7. syyskuuta 2011 kello 17.19 (EEST)[vastaa]

Wikipedian käytännön mukaan keskustelusivua tai sen osia ei saa tyhjentää. Ainoastaan henkilökohtaiset hyökkäykset voidaan poistaa keskustelusivuilta. Jos keskustelusivu kasvaa huomattavan suureksi, niin vanhat kommentit voi siirtää arkistoon. –Anonymous87 2. lokakuuta 2011 kello 13.19 (EEST)[vastaa]

kumouksestasi

Lähteettömät tiedot voi käytännön mukaan poistaa, joten toivottavaa on ettet enää palauta niitä. Paitsi jos niille arveluille löytyy lähde. --Abc10 20. lokakuuta 2011 kello 15.54 (EEST)[vastaa]

Ok. Kiitos tästä tiedosta. Valtzuli 20. lokakuuta 2011 kello 16.58 (EEST)[vastaa]

Lähteistä

Olet varmaan tutustunut lähdeohjeisiin. Itse ainakin olen pitkän mutta katkeilleen wikiurani aikana oppinut että lisätään lähteet jo artikkelia tehdessä. Jos joku läiskäsee lähdepyynnnön SITÄ EI POISTETA vaan lisätään lähde ja sitten vasta poistetaan pyyntö. Näin menetellen wikipedian laatu säilyy korkeana. Yställisin terveisin --Elowiki 24. lokakuuta 2011 kello 18.45 (EEST)[vastaa]

Tervetuloa Wikipediaan! Kokeilit suomenkielisen Wikipedian muokkaamista, ja kokeilusi on nyt kumottu, poistettu tai merkitty poistettavaksi välittömästi. Jos haluat harjoitella lisää, käytä muiden sivujen sijaan hiekkalaatikkoa, jottei muokkauksiasi tulkittaisi vandalismiksi. Lisää tietoa muokkaamisesta on ohjesivuilla. –Elowiki 24. lokakuuta 2011 kello 19.16 (EEST)[vastaa]

En oo harjotellu mitään ja en ole mikään aloittelija -.-Valtzuli 24. lokakuuta 2011 kello 19.23 (EEST)[vastaa]

Lähteista osa 2

Ehdotan että laittaisitn oi lähteet viitteinä kunnkin tiedon tai tietokokonaisuuden perään. Nut ei tiedä mistä lähteestä mikin tieto on peräisin. Saisit papukaijamerkin, jos opettelisit ;) --Elowiki 4. marraskuuta 2011 kello 16.01 (EET)[vastaa]

Koitan opetella :D Valtzuli 4. marraskuuta 2011 kello 16.16 (EET)[vastaa]
Ps. Ei mua ne papukaijamerkit kiinnosta, mutta olishan se kiva saada.Valtzuli 4. marraskuuta 2011 kello 16.19 (EET)[vastaa]
Joo, ei tuu mitään. Haittaako se, että ne on tollein miten ne on ny? Valtzuli 4. marraskuuta 2011 kello 16.25 (EET)[vastaa]
Haittaa kohtalaisesti, nääs jos joku lisää jotain mikä ei perustu lähteisiin on vaikea huomata sitä. Tai jos jossain on ristiriitaista tietoa ja halutaan tarkistaa ettei sulle tullut kirjoitusvirhettä vaikka vuosiluvussa. Täysi lähteettömyys haittaisi paljon enemmän. Mä laitoin nyt malliksi kaksi sun lähdemerkintää viitteiksi. Tämäkään ei ole 100% suoritus mutta ehkä 85%. Tai jos koulunumeroita: ilman lähteitä 4, lähteet lopussa 7-, lähteet tägeillä 9 ja verkkoviite-mallinetta käyttäen 10. (Mun ihan oma numerointi.) Katso tosta mallia ja harjoittele, ei o kovin vaikeeta. (Bonuksena näytin miten tehdään siisti lista ilman br-kulmasulkuhässäkkää: tähdillä.) Viikonlopppuja, --Tappinen 4. marraskuuta 2011 kello 16.43 (EET)[vastaa]
..ja nyt katsoin historiaa, sähän olit tehnyt tuon verkkoviite-jutun paremmin kuin mä, puuttui vaan sana viitteet kiharasuluissa (siksi tulee se outo virheilmoitus että viiteluettelo puuttuu). Anteeksi tää säätö. --Tappinen 4. marraskuuta 2011 kello 16.47 (EET)[vastaa]
Noniin, nyt osaan :D Ja viikonloppuja sullekkin :) Valtzuli 4. marraskuuta 2011 kello 17.50 (EET)[vastaa]

Papukaijamerkki

Palkinto:
Viitteiden opiskelusta ja käytöstä! --Elowiki 4. marraskuuta 2011 kello 17.55 (EET)
[vastaa]

Voit siirtää käyttäjäsivullesi. terv.--Elowiki 4. marraskuuta 2011 kello 17.55 (EET)[vastaa]

Kiitos paljon :D Valtzuli 4. marraskuuta 2011 kello 17.58 (EET)[vastaa]

Lähteetöntä - osa n

Omia arvailuja tai sisäpiirin tietoja ei pidä kirjoittaa artikkeleihin. Kun olet jo saanut joitakin huomautuksia, olisi hyvin toivottavaa että otat ne huomioon. Etsi lähteet ja kirjoita vain mitä niissä sanoaan. --Checkpointcharlie 19. marraskuuta 2011 kello 16.52 (EET)[vastaa]

Luokan poisto

Hei! Poistin käyttäjäsivuiltasi luokan "Luokka:Wikipedian käyttäjät", koska tämä luokka sisältää vain käyttäjäryhmiä, ei yksittäisiä käyttäjiä. Terveisin Pxos 7. joulukuuta 2011 kello 15.57 (EET)[vastaa]

Ok. Valtzuli 7. joulukuuta 2011 kello 18.55 (EET)[vastaa]

Merkittävyys kyseenalaistettu

Merkittävyys kyseenalaistettu.
Merkittävyys kyseenalaistettu.

Hei, lisäämäsi artikkelin aiheen H-P Virkki merkittävyys on kyseenalaistettu ja artikkeli saatetaan poistaa. Aihetta voidaan pitää merkittävänä, jos sitä on käsitelty huomattavan laajasti aiheesta riippumattomissa luotettavissa lähteissä. Sinulta tarvitaan lisätietoja aiheen merkittävyyden arviointiin. Ole hyvä ja käy perustelemassa näkemyksesi aiheen keskustelusivulla. Ota huomioon, että tietojen tulee olla tarkistettavissa ja noudattaa neutraalia näkökulmaa. --Ochs 10. joulukuuta 2011 kello 20.55 (EET)[vastaa]

Salattujen elämien jaksoluku

Hei! Huomasin, että jollekulle tuottaa iloa päivittää salattujen elämien jaksojen lukumäärää viiden jakson välein eli viikottain. Hyväksyin odottavan muutoksen ja ehdotan, että annetaan hänen päivittää kumoamatta muutoksia, eipähän tuosta mitään häiriötä ole kenellekään. --Pxos 20. helmikuuta 2012 kello 19.35 (EET)[vastaa]

Selvä. Valtzuli 20. helmikuuta 2012 kello 19.53 (EET)[vastaa]

Kronologiset luettelot

Hei! Kronologiset luettelot tulee olla vanhimmasta uusimpaan -järjestyksessä (ohje). Esimerkkinä tekemäni muokkaus artikkelissa Jorma Tommila. --Groovenstein 20. helmikuuta 2012 kello 22.36 (EET)[vastaa]

Ok. Katsoin IMDbstä nuo, jossa ne oli tuossa järjestyksessä. Kiitos tästä tiedosta. Valtzuli 21. helmikuuta 2012 kello 12.36 (EET)[vastaa]

Merkittävyys kyseenalaistettu

Merkittävyys kyseenalaistettu.
Merkittävyys kyseenalaistettu.

Hei, lisäämäsi artikkelin Jani Rosnell merkittävyys on epäselvä ja artikkeli saatetaan poistaa. Aihetta voidaan pitää merkittävänä, jos sitä on käsitelty huomattavan laajasti aiheesta riippumattomissa luotettavissa lähteissä. Sinulta tarvitaan lisätietoja aiheen merkittävyyden arviointiin. Ole hyvä ja käy perustelemassa näkemyksesi aiheen keskustelusivulla. Ota huomioon, että tietojen tulee olla tarkistettavissa ja noudattaa neutraalia näkökulmaa. --J (keskustelu) 20. toukokuuta 2012 kello 01.13 (EEST)[vastaa]


Merkittävyys kyseenalaistettu.
Merkittävyys kyseenalaistettu.

Hei, lisäämäsi artikkelin Jussi Lehto merkittävyys on epäselvä ja artikkeli saatetaan poistaa. Aihetta voidaan pitää merkittävänä, jos sitä on käsitelty huomattavan laajasti aiheesta riippumattomissa luotettavissa lähteissä. Sinulta tarvitaan lisätietoja aiheen merkittävyyden arviointiin. Ole hyvä ja käy perustelemassa näkemyksesi aiheen keskustelusivulla. Ota huomioon, että tietojen tulee olla tarkistettavissa ja noudattaa neutraalia näkökulmaa. --Harriv (keskustelu) 5. heinäkuuta 2012 kello 19.39 (EEST)[vastaa]

Mitä tarkoitit?

Ihan pakko kysyä näin henkilökohtaisesti, kun tämä muokkausyhteenveto ei aukene meikäläiselle. Miksi artikkeli saa olla luokassa Luokka:Vuonna 1964 syntyneet mutta ei luokassa Luokka:Elävät henkilöt? Ja mitä tuo perustelu tarkoittaa? --Risukarhi (keskustelu) 4. tammikuuta 2013 kello 16.13 (EET)[vastaa]

Olisiko niin, että Valtzulilla ei näy piilotetut luokat? --Otrfan (keskustelu) 4. tammikuuta 2013 kello 16.19 (EET)[vastaa]

¨

Ei näy tuo luokka, olen havainnut sen monilla muillakin sivuilla. Valtzuli (keskustelu) 4. tammikuuta 2013 kello 19.50 (EET)[vastaa]
Kyseessä on piilotettu luokka ja niitä ei pidä poistaa. Niiden näkyvyyttä itselle voi säätää asetuksista. --Otrfan (keskustelu) 4. tammikuuta 2013 kello 19.53 (EET)[vastaa]
Jaaha, tulipahan taas opittua jotakin. Kiitos. Valtzuli (keskustelu) 4. tammikuuta 2013 kello 19.55 (EET)[vastaa]
Palautin luokan artikkeliin. Arvelinkin, että joku viaton väärinkäsitys tässä vaan oli kyseessä. --Risukarhi (keskustelu) 4. tammikuuta 2013 kello 19.58 (EET)[vastaa]


Lähteiden poistamisesta

Hei, eipäs poistella asiallisia ja oikeita lähteitä artikkeleista, kuten Kimmo_(televisiosarja)-artikkelissa olit tehnyt ---yooshimen_fin- (keskustelu) 31. tammikuuta 2013 kello 16.11 (EET)[vastaa]

Juu kumosin kun oli epäsiististi laitettu, oli tarkoitus vielä siirtääkkin mutta se nyt jäi. Valtzuli (keskustelu) 31. tammikuuta 2013 kello 16.13 (EET)[vastaa]

Eipä mitään, luulin vaan että oli tarkoituksella poistettu. Asia kunnossa :) ---yooshimen_fin- (keskustelu) 31. tammikuuta 2013 kello 16.14 (EET)[vastaa]

Fixasin tuon nyt vielä siistimmäksi :) Valtzuli (keskustelu) 31. tammikuuta 2013 kello 16.16 (EET)[vastaa]
Nyt näyttää paljon paremmalta :). Itse en vielä näin noviisina osaa noita lähteitä laittaa/korjata ---yooshimen_fin- (keskustelu) 31. tammikuuta 2013 kello 16.18 (EET)[vastaa]

Merkittävyys

Merkittävyys kyseenalaistettu.
Merkittävyys kyseenalaistettu.

Hei, lisäämäsi artikkelin Ainoat oikeat merkittävyys on epäselvä ja artikkeli saatetaan poistaa. Aihetta voidaan pitää merkittävänä, jos sitä on käsitelty huomattavan laajasti aiheesta riippumattomissa luotettavissa lähteissä. Sinulta tarvitaan lisätietoja aiheen merkittävyyden arviointiin. Voisitko käydä perustelemassa näkemyksesi aiheen keskustelusivulla? --Aulis Eskola (keskustelu) 8. helmikuuta 2013 kello 21.26 (EET)[vastaa]

Merkittävyys kyseenalaistettu.
Merkittävyys kyseenalaistettu.

Hei, lisäämäsi artikkelin Santa (elokuva) merkittävyys on epäselvä ja artikkeli saatetaan poistaa. Aihetta voidaan pitää merkittävänä, jos sitä on käsitelty huomattavan laajasti aiheesta riippumattomissa luotettavissa lähteissä. Sinulta tarvitaan lisätietoja aiheen merkittävyyden arviointiin. Voisitko käydä perustelemassa näkemyksesi aiheen keskustelusivulla? --Aulis Eskola (keskustelu) 8. helmikuuta 2013 kello 21.39 (EET)[vastaa]

Merkittävyys kyseenalaistettu.
Merkittävyys kyseenalaistettu.

Hei, lisäämäsi artikkelin Harjakainen The Movie merkittävyys on epäselvä ja artikkeli saatetaan poistaa. Aihetta voidaan pitää merkittävänä, jos sitä on käsitelty huomattavan laajasti aiheesta riippumattomissa luotettavissa lähteissä. Sinulta tarvitaan lisätietoja aiheen merkittävyyden arviointiin. Voisitko käydä perustelemassa näkemyksesi aiheen keskustelusivulla? --J (keskustelu) 10. helmikuuta 2013 kello 22.47 (EET)[vastaa]

Merkittävyys kyseenalaistettu.
Merkittävyys kyseenalaistettu.

Hei, lisäämäsi artikkelin Ultimate Fight merkittävyys on epäselvä ja artikkeli saatetaan poistaa. Aihetta voidaan pitää merkittävänä, jos sitä on käsitelty huomattavan laajasti aiheesta riippumattomissa luotettavissa lähteissä. Sinulta tarvitaan lisätietoja aiheen merkittävyyden arviointiin. Voisitko käydä perustelemassa näkemyksesi aiheen keskustelusivulla? --Aulis Eskola (keskustelu) 11. helmikuuta 2013 kello 02.58 (EET)[vastaa]

Aha Valtzuli (keskustelu) 11. helmikuuta 2013 kello 15.31 (EET)[vastaa]

Merkittävät roolit

Ottamatta kantaa siihen, mitkä roolit tarkalleen pitäisi mainita artikkeleiden Aku Hirviniemi ja Riku Nieminen tietolaatikoissa, ihmettelen, että mitä tarkoitit kun kirjoitit että "ei toimi noin"? [1] [2] Tiedän kyllä, että Niemisen ainoa rooli Putouksessa ei ole ollut Munamies, mutta tietolaatikossa lukeekin "Merkittävät roolit". En tiedä onko jotain tarkkaa määräystä, mitä siihen kohtaan pitää laittaa, mutta minusta vain tuntuu kummalliselta kirjoittaa, että merkittävät roolit: useita. Etenkin kun yksi niistä rooleista on niin merkittävä että siitä on artikkeli ja tuossa olisi luonteva kohta linkittää kyseiseen artikkeliin. – Kuohatti 27. helmikuuta 2013 kello 15.39 (EET)[vastaa]

Siviilipalvelus

Olisiko sinulla antaa lähdettä tälle lisäykselle [3]. Poistin lisäyksesi lähteettömänä, mutta jos ilmoitat mahdollisen lähteen niin se voidaan lisätä takaisin luetteloon. Terv. --Ville Siliämaa (keskustelu) 1. maaliskuuta 2013 kello 23.44 (EET)[vastaa]

Luokkien siirtäminen

Hei, siirsit Sodissa kaatuneet -luokan uudelle, tarkennetulle nimelle. Lienet tietoinen siitä, että vaikka luokkasivuja voikin nykyään siirtää noin helposti, niin luokassa olevat artikkelit täytyy edelleen käydä siirtämässä käsin yksi kerrallaan, mikä on nyt siis tekemättä. Tosin ennen kuin kukaan ryhtyy siihen, voisi mielestäni vielä miettiä onko tuo uusi nimikään paras mahdollinen (vaikka onkin parannus huonosti määriteltyyn aiempaan nimeen nähden). Se kuvaa kyllä luokan tämänhetkistä sisältöä, mutta mielestäni kansallisuuteen viittaava rajaus olisi parempi (sodissa -- kaatuneet suomalaiset tms.) + nimessä kuuluisi olla ajatusviiva tavallisen väliviivan sijasta. --Risukarhi (keskustelu) 31. toukokuuta 2014 kello 19.18 (EEST)[vastaa]

  • Juu, olen tietoinen. Kun huomasin kyseisen asian, tajusin epäonnistuneeni hienosti.. Luokan, jonka vahingossa loin, voi poistaa. Nimesin luokan "Sodissa kaatuneet" kyllä erittäin huonosti ja ehdin lisätä siihen jo useita, joka on huono homma. Pitäisikö luokka poistaa kaatuneiden artikkeleista, joita on paljon, vai mitä? -Valtzuli (keskustelu) 1. kesäkuuta 2014 kello 17.15 (EEST)[vastaa]
Olinkin jo ehtinyt unohtaa, että tuo luokka oli ihan alkujaankin sinun luomuksesi. Luokan keskustelusivulla oli aikanana puhetta siitä, miten se kannattaisi nimetä ja rajata, mutta kukaan ei viitsinyt ruveta toteuttamaan esitettyjä ideoita, kun työtä olisi ollut niin paljon. Eli luokka on jäänyt vähän torsoksi siihen nähden, mitä silloin puhuttiin. Jos sitä ei edelleenkään olla poistamassa, niin sen voisi varmaan ainakin palauttaa takaisin aiemmalle nimelleen, ettei muokkaushistoria katoa. Sitten ollaan taas lähtöpisteessä sen suhteen mitä sille halutaan tehdä. Itselläni ei varsinaisesti ole mitään lisättävää siihen mitä sanoin luokan keskustelusivulla puolitoista vuotta sitten. --Risukarhi (keskustelu) 1. kesäkuuta 2014 kello 18.44 (EEST)[vastaa]

Risukarhi on pаskаpää

--84.250.177.131 21. kesäkuuta 2014 kello 05.35 (EEST)[vastaa]