Ero sivun ”Viimeinen tuomio (maalaus)” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Rivi 45: Rivi 45:
[[Luokka:Renessanssin maalaukset]]
[[Luokka:Renessanssin maalaukset]]
[[Luokka:Vatikaanivaltio]]
[[Luokka:Vatikaanivaltio]]
[[Luokka:Italialaiset maalaukset]]

Versio 2. huhtikuuta 2013 kello 13.21

Viimeinen tuomio
Nimi Viimeinen tuomio
Toinen nimi Il Giudizio Universale
Tekijä Michelangelo
Valmistumisvuosi 1537–1541
Taiteenlaji Fresko
Korkeus 1370 cm
Leveys 1200 cm
Sijainti Sikstuksen kappeli
Paikkakunta Vatikaani
Koordinaatit 41°54'0"N, 12°27'0"E
Apostoli Bartolomeus pitelee nyljettyä nahkaa käsissään. Monet taidehistoroitsijat pitävät sitä Michelangelon omakuvana.[1]

Viimeinen tuomio on Michelangelon vuosina 1537–1541 maalaama fresko Sikstuksen kappelissa, Vatikaanissa. Freskon keskellä Kristus istuu valtaistuimellaan apostolien ja muiden pyhimysten ympäröimänä. Hänen tuomionsa on niin kauhistuttava, että hänen oikealla puolella istuva Maria kääntää katseensa muualle. Kristuksen oikealla puolella autuaat nousevat taivaaseen, kun taas vasemmalla puolella kadotukseen tuomitut putoavat syvyksiin, missä alamaailman lautturi Kharon soutaa heitä Haadekseen.[2]

Aiheen kuvaus

Vuonna 1533 paavi Klemens VII pyysi Michelangeloa koristamaan Sikstuksen kappelin suurta alttariseinää. Viisi vuotta aikaisemmin Rooma oli joutunut Kaarle V:n joukkojen ryöstämäksi. Elettiin myös aikaa, milloin Lutherin uskonpuhdistus alkoi levittäytyä. Paavi halusi muistuttaa maalauksella Jumalan rangaistusta ihmisten synneistä.[3] Michelango aloitti työnsä vasta paavi Paavali III käskystä vuonna 1535.[4] Töiden alta jouduttiin hävittämään vanhempia freskoja sekä muuraamaan umpeen kaksi alttarin yläpuolella ollutta ikkunaa. Seinää kallistettiin sisäänpäin, ettei pöly voisi laskeutua siihen. [4] Michelangelo työskenteli freskon parissa seitsemän vuotta. Jo töiden alkuvaiheessa hän sai kritiikkiä alastomista ihmishahmoista. Yksi kritiikin esittäjistä oli paavin seremoniamestarina toiminut Biagio Da Cesena. Michelangelo maalasi oikeaan alakulmaan Minoksen, Helvetin tuomarin. Lihava, aasinkorvainen hahmo, jota käärme puree nivusista, kuvasi aikalaisten mielestä juuri Cesenaa. Kerrotaankin, että Cesena oli kannellut asiasta Paaville, joka oli vastannut toimivaltansa päättyvän helvetin porteille.[3] Freskon keskellä Jeesuksen vasemmalla puolella apostoli Bartolomeus kannattelee nyljetyn ihmishahmon nahkaa. Väitetäänkin, että tämä on Michelangelon omakuva.[1]

Alastomuus

Viimeinen tuomio esiteltiin 31. lokakuuta vuonna 1541 ja se aiheutti heti närää kirkonmiehissä alastomilla ihmishahmoillaan.[3] Michelangelon kuoleman jälkeen vuonna 1564 paavi Pius IV määräsi Daniele da Volterran peittämään Trentonin kirkolliskokouksen määräyksiä mukaillen freskon alastomat mieshahmot.[3][2] Freskon entisöinti valmistui vuonna 1993. Ennakkoon kerrottiin julkisuuteen, että vuonna 1564 maalattuja lannevaatteita ja peiteharsoja ei tulla poistamaan. Entisöinnissä kävi ilmi, että muun muassa Jeesuksen lannevaate on itse Michelangelon maalaama. Entisöinnin aikana poistettiin osa lannevaatteista.[1][5]

Kuvat

  • Minos, oletettu pilakuva Biagio da Cesenasta.
    Minos, oletettu pilakuva Biagio da Cesenasta.
  • Tuomittu syöstään helvettiin Kharonin lautalle.[4]
    Tuomittu syöstään helvettiin Kharonin lautalle.[4]
  • Kuolleet heräävät.[3]
    Kuolleet heräävät.[3]
  • Järkyttyneitä pyhimyksiä, joiden käsissä on heidän marttyyrikuolemansa aiheuttaneita välineitä.[3]
    Järkyttyneitä pyhimyksiä, joiden käsissä on heidän marttyyrikuolemansa aiheuttaneita välineitä.[3]

Aiheesta muualla

Lähteet

  • Hintzen-Bohlen, Brigitte: Taide&Arkkitehtuuri: Rooma. Suomentanut Tandem Verlag Gmbh. Könemann, 2006. ISBN 978-3-8331-2309-2.
  • Polkunen, Marja-Liisa: Suomalainen matkaopas: Rooma. Suomalainen matkaopas oy, 2007. ISBN 978-952-9715-32-9.
  • Wild Fiona: Kaupunkikirjat: Rooma. Dorling Kindersley Limited, 2007. ISBN 951-0-32420-5.

Viitteet

  1. ↑ a b c Hintzen-Bohlen 2006, s. 529.
  2. ↑ a b Hintzen-Bohlen 2006, s. 524.
  3. ↑ a b c d e f Polkunen 2007, s.218.
  4. ↑ a b c Wild 2007, s.244.
  5. ↑ [1] Johannes Paavali II:n lehdistötiedote. (viitattu 27.3.2013)(englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Viimeinen_tuomio_(maalaus)&oldid=12998698”