Koverin keskitysleiri

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 31. lokakuuta 2009 kello 21.19 käyttäjän Jukka Wallin (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tiedosto:Luonnos Koverin keskitysleirin alueesta.jpg
Piirros Koverin keskitysleiristä. Teoksesta Nestori Parkkari: ”Suomalaisessa keskitysleirissä vv. 1940–1944”.

Koverin keskitysleiri, myös Koveron keskitysleiri[1] oli miehitetyssä Itä-Karjalassa jatkosodan aikana toimineen Erillisen työkomppanian asemapaikka, virallisesti Linnoitusrakennuspataljoona Lin.RP HK-A kp 2177. Koska Erillinen työkomppania oli muodostettu kommunisteista, poliittisista vangeista ja muista epäilyttävinä pidetyistä turvasäilöön otetuista kansalaisista,[2] Koveron leiri oli varustettu vankileirin tavoin. Virallisesti kyse ei ollut keskitysleiristä, vaan termiä ovat käyttäneet pääasiassa leiriin suljetut vangit.[3]

Aiemmin työkomppania vankeineen oli sijoitettuna Kangasjärven ja Säämäjärven leireille, mutta pisimmän aikaa se oli sijoitettuna Koverassa, 22 kilometrin päässä Aunuksen kaupungista, vanhaan Neuvostoliiton aikaiseen metsätyökeskukseen[4] syyskuusta 1942 kesäkuuhun 1944.

Epäonnistunut pakkovärväys

Köyliön vankileirin turvasäilövangeista koottiin komppanian verran miehiä rintamayksiköksi. Vangituista suurin osa oli tuomittu aikoinaan valtiorikosoikeudenkäynneissä kansalaisluottamuksensa menettäneiksi, joten he eivät olleet suorittaneet asepalvelusta. Näin 288 miestä vapautettiin turvasäilöstä ja määrättiin saman tien asepalvelukseen. Koulutus kesti kolme päivää, jonka jälkeen joukko lähetettiin rintamalle syyskuun alussa 1941 Nikke Pärmin johtamaan, vangeista koottuun Erilliseen Pataljoonaan 21.[5][6]

Äänisen luoteispuolella pataljoona joutui välittömästi taisteluun. Pataljoonaa vastassa oli neuvostoarmeijan valiorykmentti JR 52, joka oli koottu karjalaisista ja emigranttisuomalaisista. Puna-armeija oli tietoinen suomalaispataljoonan erikoisluonteesta, ja joukkoihin kohdistettiin kovaa propagandaa. Kun jo ensimmäisen viikon aikana 80 miestä loikkasi vihollisen puolelle tai muuten karkasi, loput 200 turvasäilöläistä vedettiin nopeasti pois rintamalta.[7][8]

Leirin perustaminen

Vankeja ei palautettu turvasäilöön Karviaan, vaan heistä muodostettiin Erillinen Työkomppania, jonka päälliköksi nimettiin Er.P.21:n apulaiskomentaja kapteeni Arvo Kartano.[9] Virallisesti miehet olivat toisen luokan työpalveluvelvollisia.[6] Vangit päätyivät Kangasjärven ja Säämäjärven kautta lopulta syyskuussa 1942 Koveraan, 22 kilometrin päähän Aunuksen kaupungista. Siellä vanhan neuvostoliittolaisen metsätyökeskuksen ympärille perustetulla leirillä he pysyivät kesään 1944 saakka.

Joukon vahvuus oli miesten saapuessa 170 miestä.

Kapteeni Arvo Kartano Kangasjärvellä 1942.
Kartanon tilalle leirin päälliköksi komennettu luutnantti Kosti-Paavo Eerolainen (vas.) ja lääkintäupseeri Lauri Oikari.

Kangasjärven ja myöhemmän Koverin leirin ensimmäiseksi komentajaksi määrättiin[10] rintamapalvelukseen sopimattomana Suomenlinnan kurikomppanian pahamaineinen päällikkö[7] kapteeni Arvo Kartano.[6][7][11][12][13] Pakeneminen estettiin kolminkertaisella piikkilanka-aidalla.[6]

Henkilökuntaan valikoitui vangeista piittaamattomia suojeluskuntalaisia ja Lapuan liikkeen kannattajia[14]. Jos joku avusti tai pyrki osoittamaan myötämielisyyttä vankeja kohtaan, hän sai pikaisen komennuksen etulinjaan.[15] Erään karkaustapauksen yhteydessä pidätettiin sotamies, jonka repusta löydettiin vangin kirje omaisille. Hänet tuomittiin kahden kuukauden kovennettuun arestiin ja lähetettiin sen jälkeen etulinjaan.[16] Leirillä oli sairaustapauksia varten lääkintäupseerin vakanssilla[17], vänrikki Lauri Oikari, jonka tehtävänä oli vankien myöhempien muistelmien mukaan huolehtia, että myös sairaat pakotettiin töihin.[18] Vartijoiden apuna oli myös koulutettu vartiokoira, joka oli opetettu puremaan vankeja.[19]

Olot leirillä

Useimmat miehistä työskentelivät metsätöissä. Töitä tehtiin joulupäivää lukuun ottamatta joka päivä miesten terveydentilasta riippumatta. Ravintoa oli niukalti, ja leiriläiset söivät hengenpitimikseen esimerkiksi rottia, käärmeitä ja sammakoita.[20] Aliravitsemukseen ja tauteihin kuolleiden tarkkaa lukumäärää ei tiedetä, mutta Kontturi ja Parkkari arvioivan kuolleisuuden olleen noin 10 prosenttia.[21] [22] Vangeilta oli esimerkiksi sienten kerääminen kielletty: jos vartijat huomasivat sitä tapahtuvan, ruoka hävitettiin.[20][23] Koska leirillä ei ollut sairasosastoa, vaikeasti sairaat ja kuolevat vangit kuljetettiin pois leiriltä. Stalingradin käänteen jälkeen ja leirin herätettyä kansainvälistä huomiota olot jonkin verran paranivat:[24] Kesäkuussa 1943 leirin komentajaksi määrättiin entinen Etsivän keskuspoliisin etsivä, itsekin kuritushuonetuomion istunut luutnantti Kosti-Paavo Eerolainen[25]. Kapteeni Kartano komennettiin Aunuksen komendantiksi.[26] Talvivaatteet miehet saivat vasta keväällä 1944 oltuaan jo kaksi talvea leirillä.[6]

Vapaa-aikansa vangit pyrkivät käyttämään hyväksi esimerkiksi luennoimalla toisilleen erilaisista poliittisista teorioista kuten " Työväenliike ja marxilainen maailmankatsomus" tai "johdatus työväenluokan maailmankatsomukseen"[27]. Vankeusaikana opiskeleminen oli tuttua monille jo muun muassa Tammisaaren vankilassa aiemmin olleille.[28].

Kesäkuussa 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua suomalaiset tyhjensivät leirin ja polttivat sen. Vangit marssitettiin Karvialle, jonne he saapuivat kahden viikon kuluttua heikossa kunnossa. Matkan aikana vankeja pahoinpideltiin pieksemällä kepeillä[29] [6] Kun vangit olivat saapuneet ja luovutettu Karvialle niin viimeiseksi Koverin keskitysleirin vartijahenkilökunta piti nääntyneille vangeille sulkeiset läheisellä suolla.

” Minulla ei ole ollut tilaisuutta opettaa teille tarpeeksi sotilaallisuutta. Ette te vielä ole oppineet tarpeeksi antamaan arvoa isänmaalle ja kunnioittamaan esimiehiä ja päällikköänne. Te olette päässeet siinä suhteessa liian helpolla, mutta tässä on vielä mahdollisuus ottaa vahinkoa takaisin. Teille on järjestetty vaatimaton tilaisuus oppia sotilaallisuutta ja tuntea, mitä on kuri ja järjestys. ”

– Koisti-Paavo Eerolainen 1944[30]

Sodan jälkeen

Karvialta vapautettiin 106 jäljelle jäänyttä vankia.[31] Kapteeni Kartano sai sodan jälkeen lyhyen tuomion virkavirheestä.[11] Eerolainen pakeni heti sodan jälkeen pidätyksen välttääkseen Ruotsiin ja palasi takaisin Suomeen vasta vuonna 1953. Vänrikki Lauri Oikari kaatui 23. heinäkuuta 1944 Kannaksella.[32][33]

Sodan loputtua Koveron vangit vapautettiin välirauhansopimuksen nojalla heti syyskuussa sopimuksen tultua voimaan. Neljä viimeistä vankia vapautettiin vasta marraskuussa 1944 valvontakomission puututtua asiaan. He olivat aiemmin yrittäneet paeta Koverin leiriltä ja siten saaneet kuritushuonetuomiot.[34] Koveron entiset vangit pystyttivät vuonna 1993 leiripaikalle kivisen muistomerkin, jossa luki suomeksi ja venäjäksi: ”Tällä paikalla sijaitsi 170 suomalaisen sodanvastustajan keskitysleiri 15.9.1942–18.6.1944”. Muistomerkki joutui kuitenkin pian tihutyön kohteeksi, ja muistokivi teksteineen katosi.[35]

Koverin ja Kangasjärven leirillä olleita vankeja

Koverin leirillä, kuten muillakin vastaavilla leireillä, oli tulevia kansanedustajia ja muihin yhteiskunnallisesti tai poliittisesti vaikutusvaltaisiin virkoihin nousseita henkilöitä poliittisten olojen vapauduttua. Eduskuntaan sodan jälkeen valittiin muun muassa Matti Janhunen, Sulo Muuri[36][37][38] ja Toivo Lång. Kaarlo Kivilahti[39] toimi sodan jälkeen ns. punaisen valpon apulaispäällikkönä. Kirjailijoina samalla poliittisesti aktiiveja olivat ainakin Nestori Parkkari[40] ja Harry Verner Vuorinen[41].

Lähteet

Vankien muistelmia

Viitteet

  1. ↑ Olivatko Kangasjärvi ja Koveri keskitysleirejä? Holocaust-sivusto. Jad Vashem.
  2. ↑ Parkkari 1955, s. 147, Pauli Puhakka pidätettiin kun hän oli arvostellut sotatoimia ja joidenkin poliittisten tuttavien takia jotka olivat pidätettyjä
  3. ↑ Salme Vuorisen haastattelu Voima Apulaisoikeusasiamies, oikeustieteiden tohtori Jukka Lindstedt
  4. ↑ Vuorinen 2006, s. 121
  5. ↑ Kostiainen 2006
  6. ↑ a b c d e f Rislakki 1993a
  7. ↑ a b c Brantberg 1999
  8. ↑ Ylikangas 2004
  9. ↑ Lapin Sotilasläänin lehti "Lapin Nuija" 3-07 s.6 luettu 10.11.2008
  10. ↑ Rislakki 1993a: "...syyskuussa 1942 joukko päätyi Aunukseen Koverin leirille, jota johti kapteeni Arvo Kartano."
  11. ↑ a b Niinistö 2003, sivu 117
  12. ↑ Selin 2004, sivu 174, kappale Uudelle vuosikymmenelle, ”Jännittävin elämykseni” -sarja
  13. ↑ Lapin Sotilasläänin lehti "Lapin Nuija" 3-07 s.6 luettu 10.11.2008
  14. ↑ Parkkari 1955 s.121
  15. ↑ Parkkari 1955 luku "Päällikkö muuttuu" s.159 Eräänä päivänä Eerolainen otti puhutteluun "Minä olen pannut merkille, että te alatte pehmetä noihin vankeihin nähden. Sopisitte hyvin niiden kanssa tuonne katiskan sisäpuolelle" Miten vain, siellä onkin paljon reilumpaa väkeä, kuin täällä ulkopuolella". Seuraavana päivänä oli passitus tulilinjoille".
  16. ↑ Parkkari 1955 s.145 Tapaus Taisto Kuhmoinen häneltä löydettiin repusta erään vangin kirje omaisille. Eerolainen tuomitsi hänet yhteyden pidosta vankeihin.
  17. ↑ Viljo Suutari: ”Lääkintämies”, Leiri. Vankien keskustelua "tänne kuulemma tulee meille saniteeriksi mies, joka on lukenut melkein lääkäriksi.. Helsinki: Werner Söderström osakeyhtiö, 1967.
  18. ↑ Parkkari 1955,s.129-130 luku Kuolemanpainia. Parkkari kuvailee tilannetta kuinka Vänrikki Oikarin tarkastuksen jälkeen vangeille luvattiin "reikiä nahkaan" ja aliupseerit raahasivat erään vangin ulos jaloista ja samalla kolhivat hänen naamansa verille ja ruhjeille. Vanki oli kuumeessa.
  19. ↑ Parkkari 1955 s.144 luku "Päällikkö muuttuu"
  20. ↑ a b Rislakki 1993b
  21. ↑ Kontturi, Kai: "Erillissota vain liitto Hitlerin kanssa"
  22. ↑ Parkkari 1955, s. 131: Vänrikki Oikari sanoi pirullisesti "Tässä poppoossa ei osata kuolla kyllin suuressa mittakaavassa. Tämä on ainoa armeijan yksikkö, jossa kuolleisuus on vaivaiset kymmenen prosenttia. Edellisessä yksikössä (sotavankileirillä) osasivat kuolla, siellä nousi prosentti 30-40:een"
  23. ↑ Parkkari 1955 s.135 kirjailija kuvailee erään tapauksen jossa vartija löytää sieniä erään vangin taskuista
  24. ↑ Parkkari 1955, s. 154, "Päällikkö muuttuu", kuvailee Eversti Ingevald Pippingin tarkastuskäyntiä
  25. ↑ Poleemi s.6 luettu 8.11.2008
  26. ↑ Parkkari 1955, s. 155
  27. ↑ Nestori Parkkari: ”Henkisiä harrastuksia”, Suomalaisessa keskitysleirissä vv. 1940-1944, s. 168. Parkkari kuvaa vangeille järjestettäviä luentoja. Kansankulttuuri, 1955. kirjaesittely.
  28. ↑ Nestori Parkkari "Väkivallan vuodet" 1961 kuvaa omaa vangitsemistaan ja kuuden vuoden tuomiotaan Tammisaaressa vuonna 1933
  29. ↑ Nestori Parkkari: ”Värtsilästä Parkanoon”, Suomalaisessa keskitysleirissä vv. 1940-1944, s. 179. Parkkari kuvailee viimeistä kahdeksan kilometrin matkaa Karvialle. Kansankulttuuri, 1955. kirjaesittely (viitattu 26.10.2009).
  30. ↑ Nestori Parkkari: Suomalaisessa Keskitysleirissä 1940-1944, s. 180-181. Kansankulttuuri Oy, 1955.
  31. ↑ Viljo Suutari: ”Liite 1”, Leiri, s. 462. satakuusi leiriläistä oli enää jäljellä, kun heidät. Helsinki: Werner Söderström osakeyhtiö, 1967.
  32. ↑ Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tiedosto
  33. ↑ Viljo Suutari: ”Viimeinen voitelu”, Leiri, s. 447. vänrikki Oikari kaatui kannaksella... Helsinki: Werner Söderström osakeyhtiö, 1967.
  34. ↑ Harry Vuorinen s.210
  35. ↑ Selin Sakari: Karmaiseva ajankuva poliittisista vainoista, s.21, luettu 10.11.2008
  36. ↑ Selin 2004, sivu 22, kappale NUORISO SIIRTYY UUTEEN AIKAAN, Uuden lehden ohjelmajulistus
  37. ↑ Sulo Muuri Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  38. ↑ Parkkari 1955, s. 155, "Kuvan piirsi Sulo Muuri Säämäjärven leirillä"
  39. ↑ Parkkari 1955, s. 168, "Henkisiä harrastuksia"
  40. ↑ Parkkari 1955
  41. ↑ Vuorinen 2006

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Koverin_keskitysleiri&oldid=7533582”