The X Factor
The X Factor Iron Maiden | ||
---|---|---|
![]() | ||
Studioalbumin tiedot | ||
Julkaistu | 2. lokakuuta 1995 | |
Formaatti | CD | |
Tuottaja(t) | Steve Harris ja Nigel Green | |
Tyylilaji | heavy metal | |
Kesto | 70.54 | |
Levy-yhtiö | EMI | |
Listasijoitukset | ||
Iron Maidenin muut julkaisut | ||
Live at Donington 1993 |
The X Factor 1995 |
Best of the Beast 1996 |
The X Factor on heavy metal -yhtye Iron Maidenin kymmenes studioalbumi, joka julkaistiin vuonna 1995. Albumilla oli solistina ensimmäistä kertaa Blaze Bayley.
Tällä albumilla Iron Maiden otti sanoituksissaan ensimmäisen kerran askeleen hieman aikuismaisempaan suuntaan.[11] Se sai jokseenkin huonot arvostelut lehdistöltä varsinkin niiltä, jotka olivat tottuneen vanhaan sarjakuvamaisempaan Iron Maideniin.
The X Factor on myös Iron Maidenin siihenastisista albumeista synkin. Suurimman osan kappaleista on kirjoittanut Steve Harris, joka albumin kirjoittamisen aikoihin oli kokenut avioeron. Hänen mielestään se oli varmasti rankinta aikaa hänen elämässä.[12]
The X Factor nousi brittilistalla sijalle kahdeksan ja Suomessa sijalle kaksi.[4][1] Albumi ei menestynyt kaupallisesti aikaisempien Iron Maiden -albumien veroisesti. Yhdysvalloissa listasijoitus oli Billboard 200 -listalla vaatimaton 147.[10]
Blaze Bayleyn liittyminen
Yhtye kertoi Blaze Bayleyn valinnasta uudeksi laulusolistiksi ennen joulua 1993. Blaze Bayleyn mukaan liittyminen Iron Maideniin "muutti hänen elämänsä kokonaan".[11] Bayley lauloi ennen Wolfsbane-yhtyeessä.[13]
Historia, äänittäminen ja kappaleiden kirjoittaminen
Iron Maiden aloitti kappaleiden kirjoittamisen albumille The X Factor tammikuussa 1994. Albumia äänitettiin yli vuoden verran basisti Steve Harrisin kotistudiolla, jonka nimi oli Barnyard.[11] Harris kommentoi kappaleiden kirjoittamisesta seuraavaa:
»Me emme halunneet kirjoittaa yhtään laulua ennen kuin uusi laulaja oli liittynyt bändiin. [...] Me tiesimme, että uudelle jäsenelle oli tärkeää saada olla mukana kirjoitusprosessissa. Itse asiassa Blaze kysyi meiltä: 'Millaista linjaa te haluatte bändin noudattavan?' Me nauroimme ja selitimme hänelle, ettemme me mieti musiikkimme linjauksia. Me kirjoitamme biisejä, ja jos biisi on hyvä, se menee levylle, jos se on huono, se menee singlen B-puolelle tai roskikseen. [...][11]»
Albumin tuotti ja miksasi Nigel Green. Myös Steve Harris toimi miksaajana ja tuottajana. Albumin kansikuvan piirsi Hugh Syme. Koskettimia soitti Michael Kenney ja kuvaajana toimi Ronal Whelan ja yhtyeen kuvaajina Ross Halfin & Simon Fowler.[14]
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Kappaleiden taustoja
The X Factorin ensimmäinen kappale on Steve Harrisin tekemä "Sign of the Cross", joka on "yli yksitoista minuuttia kestävä albumin synkkä avausraita".[12] Harrisin ja Janick Gersin "Lord of the Flies" perustuu Kärpästen herra nimiseen elokuvaan ja romaaniin. Blaze Bayleyn ja Gersin säveltämä "Man on the Edge" perustuu elokuvaan Rankka päivä. Harrisin säveltämät kappaleet "Fortunes of War", "Sign of the Cross" sekä "Judgement of Heaven" eivät käsittele pelkästään Steve Harrisin avioliiton kariutumista ja Bruce Dickisonin lähtöä, "vaan vielä tuskallisempaa ja hämmentävämpää minuuden hajoamista".[12] Kappaleet "Look for the Truth", "The Aftermath", "The Edge of Darkness", "2 A.M.", "Lord of the Flies" ja "The Unbeliever" käsittelevät samoja asioita. Run to the Hills -kirjassa sanottiin seuraavaa:
»Musiikillisestikaan yhtye ei ole koskaan aikaisemmin kuulostanut yhtä pahaenteisen rauhalliselta ja hillityltä, ja vain hetkittäin se päästää kaiken voimansa jylisemään synkkinä myrskytuulina, täydellisen seismisenä vastakohtana yksinäisyydestä ja epätoivosta kertoville laululyriikoille.[12]»
Albumin nimi
![](http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/7/71/Blazestudio.jpg/185px-Blazestudio.jpg)
Tuottaja Nigel Green kertoi Kreikan Metal Hammer -lehdelle seuraavaa:
»The X Factorin nimi tuli äänittämisen alkuvaiheessa. Meistä kaikista tuntui siltä että asiat meni eteenpäin – kappaleet, Blazen uusi osallistuminen, soundi, velvoitus – uusi albumi oikeasti saa ekstra-tason, vähän taikaa.... se X Factor. Tästä tuli albumin työnimi ja me tykkäsimme siitä, joten pidimme sen. Se [nimi] on myös erittäin sopiva meidän kymmenennelle studioalbumillemme ja "X" tuo mieleen monia kuvia.[15]»
Kansikuva
Albumin tietokoneella tehdyn kansikuvan piirsi Hughes Simon (lempinimi Hugh Syme), joka on työskennellyt Disneyllä. Hän on piirtänyt myös Rushin, Queensrÿchen ja Megadethin levyjen kansia. Kannessa Eddie esiintyy kytkettynä 25 000 voltin sähkötuoliin.[15]
Tyyli
Albumin tyyliä pidettiin synkkänä. Albumin on sanottu suunnatun aikuisille.[11] Steve Harris sanoi sen olevan omaleimainen. Uusi laulaja toi onnistumispaineita ja yhtye pyrki tekemään albumista mahdollisemman vahvan. Yhtye kirjoitti neljätoista kappaletta, joista levylle tuli yksitoista, mikä oli heille epätavallista, koska yhtye käyttää yleensä kaikki äänitetyt kappaleet. Materiaali olisi riittänyt tuplalevyyn ja sen tekeminen kesti kauan. Harrisin mielestä The X Factor on jatkoa albumille Seventh Son of a Seventh Son, sillä molemmissa albumeissa on progressiivisia elementtejä. Albumi oli Harrisin mukaan myös synkkä hänen yksityiselämän suuren kriisin takia. Osa hänen henkilökohtaisista ongelmistaan purkaantui sitä kautta. Hän sanoi myös ettei levyn synkkyys johtunut yksinomaan hänestä, vaan myös Blaze Bayleystä.[11]
Julkaisu ja menestys
The X Factor julkaistiin 2. lokakuuta 1995 ja se nousi Suomessa toiselle sijalle,[1] Ruotsissa neljänneksi[2] ja Belgiassa & Britanniassa kahdeksanneksi.[4][3] Saksassa The X Factor meni sijalle 16. ja Itävallassa sijalle 19.[5][6] Norjassa albumi joutui tyytymään sijaan 25. ja Sveitsissä 27.[7][8] Alankomaissa albumi meni sijalle 29.[9] Yhdysvalloissa albumi pääsi Billboard 200 -listalla vaatimattomalle sijalle 147.[10] Albumin ensimmäinen single "Man on the Edge" julkaistiin 25. syyskuuta 1995 ja se nousi Britanniassa sijalle 10. ja Suomessa toiseksi.[16][17] "Man on the Edgestä" on myös musiikkivideo, jonka ohjasi Steve Lazarus Steve Harrisin kanssa.[18] Seuraava single "Lord of the Flies" julkaistiin 2. helmikuuta 1996 ja sen musiikkivideon ohjasi tuttuun tapaan Steve Lazarus ja Steve Harris.[18]
SoundScanin mukaan The X Factor myi Yhdysvalloissa 112 710 kappaletta.[19]
Arvostelut ja palkinnot
The X Factor vastaanotettiin suurelta osin negatiivisesti. Samaa oli kokenut myös vuoden 1982 albumi Killers.[11] Albumi valittiin kuitenkin Ranskassa ja Saksassa vuoden albumiksi.[11] Allmusicin Stephen Thomas Erlewine sanoi "The X Factorin olevan mitäänsanomaton myöhäisten aikojen Iron Maiden -albumi".[20] RevelationZ-verkkosivun Tommy B. Jensen kuitenkin kehui albumia sanoen "hämmästyttävän musikaalisuuden ja loistavan hengen tekevän siitä täysin ainutlaatuisen ja nerokkaan albumin".[21]
Korroosion Aki Nuopponen sanoi, että "The X Factor ei edusta tyylillisesti kaikkein parhaiten Iron Maidenille sopivaa suuntausta, eikä Blaze Bayley ole todellakaan edeltäjänsä veroinen vokalisti, vaikka miten myönteisesti ajattelisi, mutta nämä seikat eivät ole lopultakaan The X Factorin suurimpia vikoja. Sen sijaan suhteellisen onnistuneen synkän tyylin ja Blaze Bayleyn ailahtelevan vokalisoinnin lisäksi jatkuvasti ailahteleva, ylipitkä ja tasapaksu kappalemateriaali ei kerta kaikkiaan rakenna albumista niin mielenkiintoista kokonaisuutta, että sen sanomaan ja sfääreihin jaksaisi palata kovin usein. Albumi ei ole missään tapauksessa karmaisevan huono, mutta sen monet ikävämmät piirteet ottavat yksinkertaisesti niin selkeän ylivallan vahvimpiin puoliin nähden, ettei albumi onnistu nousemaan yksittäisenä teoksena tai Iron Maidenin tuotantoon verrattaessa kovin kummoiselle tasolle".[22]
Albumin arvosteluja
Kappaleet
- Sign of the Cross – 11.17 (säv. Harris)
- Lord of the Flies – 5.03 (säv. Harris/Gers)
- Man on the Edge – 4.13 (säv. Bayley/Gers)
- Fortunes of War – 7.23 (säv. Harris)
- Look for the Truth – 5.10 (säv. Bayley/Gers/Harris)
- The Aftermath – 6.20 (säv. Harris/Bayley/Gers)
- Judgement of Heaven – 5.12 (säv. Harris)
- Blood on the World's Hands – 5.57 (säv. Harris)
- The Edge of Darkness – 6.39 (säv. Harris/Bayley/Gers)
- 2 A.M. – 5.37 (säv. Bayley/Gers/Harris)
- The Unbeliever – 8.10 (säv. Harris/Gers)
Singlet
”Man on the Edge” (25. syyskuuta 1995, EMI) |
CD 1
|
”Lord of the Flies” (2. helmikuuta 1996, EMI) |
|
Kokoonpano
- Blaze Bayley – laulu
- Steve Harris – basso
- Dave Murray – kitara
- Janick Gers – kitara
- Nicko McBrain – rummut
Lähteet
- Wall, Mick: Iron Maiden – Run to the Hills. Johnny Kniga, 2004. ISBN 978-951-0-29114-6.
Viitteet
- ↑ a b c IRON MAIDEN - The X Factor (Albumit) YLE.fi. Viitattu 30.12.2008.
- ↑ a b Iron Maiden - The X Factor (Album) swedishcharts.com. Viitattu 30.12.2008. (englanniksi)
- ↑ a b Iron Maiden - The X Factor (Album) ultratop. Viitattu 30.12.2008. (hollanniksi)
- ↑ a b c Discography - Iron Maiden everyHit.com. Viitattu 30.12.2008. (englanniksi)
- ↑ a b Suchergebnis Charts-Surfer. Viitattu 30.12.2008. (saksaksi)
- ↑ a b Iron Maiden - The X Factor (Album) austriancharts.at. Viitattu 30.12.2008. (saksaksi)
- ↑ a b Iron Maiden - The X Factor (Album) norwegiancharts.at. Viitattu 30.12.2008. (englanniksi)
- ↑ a b Iron Maiden - The X Factor (Album) hitparade.ch. Viitattu 30.12.2008. (saksaksi)
- ↑ a b Iron Maiden - The X Factor (Album) dutchcharts.nl. Viitattu 30.12.2008. (hollanniksi)
- ↑ a b c Artist Chart History - Iron Maiden Billboard. Viitattu 30.12.2008. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Wall s. 463-465
- ↑ a b c d Wall s. 466-467
- ↑ Wall s. 462
- ↑ Iron Maiden - The X Factor Discogs. Viitattu 30.12.2008. (englanniksi)
- ↑ a b Vartan Narinian & Steve Payne: 7. Who's the next singer and what are the band's immediate plans? (Iron Maiden) stason.org. Viitattu 1.1.2009. (englanniksi)
- ↑ Chart Stats - Iron Maiden chartstats.com. Viitattu 3. lokakuuta 2008. (englanniksi)
- ↑ Finnish charts portal - Search for: Iron Maiden > Song finnishcharts.com. Viitattu 3.10.2008. (englanniksi)
- ↑ a b Visions of the Beast [DVD]. Lontoo, Englanti: EMI. Luettu 3. marraskuuta 2008. (englanniksi)
- ↑ IRON MAIDEN: U.S. Album Sales Revealed - Feb. 1, 2005 1.2.2005. Blabbermouth.net. Viitattu 1.1.2009.
- ↑ a b Stephen Thomas Erlewine: The X Factor Review Allmusic. Viitattu 1.1.2009.
- ↑ a b Tommy B. Jensen: Iron Maiden - The X Factor RevelationZ. 18.5.2004. Viitattu 16.1.2009.
- ↑ a b Aki Nuopponen: Iron Maiden - The X Factor 13.7.2005. Korroosio. Viitattu 1.1.2009.