Hoatsin

Hoatsin eli haisukäki (Opisthocomus hoazin) on eteläamerikkalainen lintu ja heimonsa ainoa laji. Se elää sademetsässä ja syö pääasiassa puiden lehtiä.

Ulkonäkö ja biologia

Hoatsin on yksi lintumaailman erikoisimmista kummajaisista, joka on luokiteltu sekä kanalinnuksi, että käkilinnuksi. Se poikkeaa ulkonäöltään ja elintavoiltaan suuresti muista lintulajeista. Linnulla on pituutta enintään 60 senttimetriä, painoa korkeintaan 600-800 grammaa ja sen höyhenpeite on kirjava sekoitus ruskean erilaisia sävyjä. Hoatsinin vatsapuoli on vaalea, mutta selkä ja siipien pintahöyhenet hyvin tummat. Kyljissä ja siipien reunoissa on näyttävä punertavanruskea vivahde. Siivissä ja selässä on tummalla pohjalla valkoisia viiruja ja laikkuja. Niskassa ja päälaella linnulla on jono pitkiä höyheniä, joiden muodostama irokeesimainen harja saa linnun näyttämään varsin erikoiselta. Tämän harjan ansiosta lintua kutsutaan silloin tällöin nimellä "punkkarikana". Useimmista muista lintulajeista poiketen, hoatsineilla uros ja naaras ovat saman näköisiä.

Ruumiinrakenteeltaan hoatsin on pyöreähkö ja saa aikaan kömpelön vaikutelman. Linnulla on suurehkot pyöreäreunaiset siivet, mutta sen lentolihakset ovat suuresta kuvusta johtuen heikot, eikä se näin ollen pysty taittamaan pitkiä matkoja lentäen. Lyhyilläkin matkoilla hoatsin on varsin huono lentäjä. Pyrstö on pitkä ja leveä, mikä auttaa lintua säilyttämään tasapainonsa puiden oksistossa. Ilman suurta pyrstöä, linnun iso ja painava kupu tekisi sen ruumiista liian etupainoisen. Hoatsinilla on myös voimakkaat jalat ja pitkät kynnet, jotka takaavat sille pitävän otteen oksasta. Linnun nokka on vankka ja lihaksikas johtuen sen erikoisista ravintotottumuksista. Lehtien riipiminen puista on helpompaa vahvalla purukalustolla. Linnun voimakkaanpunaiset silmät sijaitsevat molemmin puolin vartaloon suhteutettuna pientä päätä ja niitä ympäröi kirkkaansininen paljas iho, jolla on tärkeä osa hoatsinien soidinmenoissa.

Lentävä lehmä

Hoatsin on saanut kutsumanimen "lentävä lehmä" erikoisten ruokailutottumustensa ansiosta. Se nimittäin syö etupäässä lehtiä ja on tältä osin ainutlaatuinen laji lintujen joukossa. Vaikeasti sulavan kasvirvinnon käsittelyä varten on linnulle kehittynyt myös ruuansulatusjärjestelmä, jollaista ei yhdelläkään toisella lintulajilla ole. Hoatsinin ruuansulatus muistuttaakin suuresti lehmän nelivaiheista ruuansulatusta. Hoatsin onkin lintu jolla on paljon yhteisiä piirteitä kasvinsyöjänisäkkäiden kanssa.

Sitkeät, paksut ja nahkeat lehdet ovat hyvin vaikeasti sulavaa ravintoa. Koska kasvinsyöjät saavat lähes kaiken ravintonsa lehtien soluseinämien sisältämästä selluloosasta, on niiden kyettävä hajottamaan syömänsä kasvit tehokkaasti. Tätä tarkoitusta varten niille on kehittynyt suuri ruuansulatusjärjestelmä, jossa pieneliöt pilkkovat selluloosan sokereiksi. Tämä käymisprosessi vaatii paljon aikaa ja paljon tilaa, minkä vuoksi hoatsinille on kehittynyt suuri käymistankki. Sen ruokatorven alaosa muodostaa paksuseinäisen kuvun. Kun lehtimassa on ensin hienontunut linnun lihasmahassa, se siirtyy kupuun käymisvaiheen ajaksi. Linnun pienen koon vuoksi ruuansulatusjärjestelmä kattaa suuren osan sen elimistössä. Lehdissä on vain vähän käyttökelpoista ravintoa, joten linnun on ahmittava niitä pävässä suuret määrät. Iso kasa käymistilassa olevia lehtiä saa luonnollisesti aikaan paljon kaasuja, jotka purkautuvat lopulta ulos linnun peräaukosta. Tämä runsas kaasun muodostus antaa hoatsinille lehmänlantaa muistuttavan ominaishajun, josta johtuu myös sen aikaisemmin käytetty suomenkielinen nimi, "haisukäki".

Elintavat

Kuten muutkin eläimet, hoatsin elää siellä, missä sille on riittävästi ravintoa. Koska tämä lintu syö vain muutamien puulajien lehtiä, sekä joitakin kukkia ja hedelmiä, ainoa sopiva elinpaikka sille on sademetsän jokivarsien puiden ja pensaiden oksisto. Erityisen mieltynyt hoatsin on akasia-puun lehtiin, joista se valikoi ruuakseen kuitenkin vain nuorimmat ja helposti sulavimmat versot. Lintu viettää suuren osan päivästä oksistossa laiduntaen, sillä sen on kyettävä hankkimaan kylliksi ravintoa niukkaravinteisista lehdistä. Hoatsinin kupu venyy 50 kertaa sen vatsalaukkua suuremmaksi ja linnun ollessa kylläinen, sen kupu muodostaa kolmanneksen kehon kokonaispainosta.

Hoatsinin suuri kupu on kasvanut lentolihasten kustannuksella. Lihaksille ei ole jäänyt paljoa tilaa, joten lintu ei suurista siivistään huolimatta kykene lentämään kovin hyvin. Itse asiassa se on lähes tulkoon surkea lentäjä, joka taittaa ilmojen halki vain lyhyitä matkoja puusta puuhun. Lentämistä vaikeuttaa entisestään se, että hoatsinin kupu on lähes aina täynnä lehtiä. Lintu vältteleekin lentämistä ja liikkuu kiipeillen jos se vain on mahdollista. Hoatsinin lento on sekava sarja räpyttelyä ja lyhyitä liitoja, joinka päätteeksi se osoittaa huonot laskeutujanlahjansa ja paiskautuu usein kömpelösti lehtien sekaan. Tällaiset lentäen taitetut matkat ja terävien oksien seassa kiipeily jättävät väistämättä jälkensä hoatsinin pehmeään höyhenpukuun. Sulkasatojen välisenä aikana ne muuttuvat kovin rähjäisiksi linnuiksi, kunnes saavat jälleen uuden höyhenpuvun.

Hoatsinin ravinto vaatii aikaa sulaakseen ja lintu viettääkin suurimman osan ajastaan oksistossa lepäillen. Kupu täynnä linnun on kuitenkin hyvin vaikea istua suorassa oksallaan. Tämän ongelman ratkaisemiseksi hoatsinille on kehittynyt rintalastan alapäähän kumimainen antura, jonka varaan lintu nojautuu nukkuessaan. Rintalastan paksu nahka toimii tyynynä linnun ollessa makuuasennossa ja tukee muulloin raskasta ruuansulatusjärjestelmää. Hoatsin elää koko ikänsä hyvin verkkaista elämää ja sen elinalue rajoittuu yleensä vain joihinkin satoihin metreihin.

Sosiaalisuus ja lisääntyminen

Aikuiset hoatsinit elävät parvissa, joihin kuuluu tavallisesti 10-50 yksilöä ja ne viestivät keskenään voimakkain rääkäisyin. Parvet pysyvät koossa myös lisääntymisaikana, jolloin nämä erikoiset linnut paljastavat myös oudot lisääntymistapansa. 2-6 aikuista lintua, joiden joukossa on sekä koiraita että naaraita, rakentavat yhteisvoimin yksinkertaisen pesän 2-5 metrin korkeuteen veden pinnasta. Pesään munitaan 2-3 kellanruskeata munaa, joissa on ruskeita tai sinisiä täpliä. Aikuiset huolehtivat yhdessä munista ja myöhemmin kuoriutuvista poikasista. Koska jokivarsilla on niukasti ihanteellisia pesäpaikkoja, vain vanhat, asemansa vakiinnuttaneet lintuparit pääsevät pesimään. Nuoret linnut pysyttelevät vielä aikuistuttuaankin pesäpaikan lähistöllä ja auttavat vanhempiaan uusien jälkeläisten hoidossa.

Hoatsinin levinneisyysalue kattaa Amazonin sademetsäalueen Etelä-Amerikassa

Hoatsinin poikaset ovat ehkä lintumaailman erikoisimpia. Ne ovat tummia ja untuvapeitteisiä, kuten monien muidenkin lajien poikaset, mutta yksi olennainen seikka tekee niistä aivan erityisiä. Niillä on nimittäin jotain mitä ei ole yhdelläkään muulla lintulajilla eikä edes aikuisella hoatsinilla. Niiden siiventaipeissa on kaksi kynttä, joita ne käyttävät kiipeillessään oksistossa. Linnun aikuistuessa nämä evoluution erikoisuudet katoavat, mutta poikasella ne ovat hyvin kehittyneet ja koukkupäiset. Tämä erikoinen piirre sai aikoinaan tutkijat niin hämilleen, että he päättelivät virheellisesti hoatsinin olevan jäänne muinaisten liskolintujen ajalta. Nykyisin kuitenkin tiedetään, että hoatsin kuuluu käkilintuihin ja poikasten kynnet ovat kehittyneet myöhemmän evoluution tuloksena. Kynnet helpottavat huomattavasti pienen linnun kiipeilyä ja ne ovatkin sopeutuneet paremmin oksien seassa kiipeilyyn kuin kynnettömät ja kömpelöt vanhempansa.

Kaiken muun erikoisuuden ohella hoatsinit ruokkivat pieniä poikasiaan aivan erityisellä tavalla. Monet linnut oksentavat puoliksi sulaneen ruokansa suoraan poikasen suuhun, mutta pikkuhoatsin tunkeekin sitä vastoin oman päänsä syvälle emon ruokatorveen ja aina kupuun asti, mistä se kahmii suuhunsa jauhautunutta lehtimassaa. Poikanen saa ruokinnan yhteydessä vatsaansa myös emon ruuansulatuksen pieneliöitä, jotka muodostavat aikanaan poikaselle oman suolistobakteerikannan.

Nuorta hoatsinia uhkaavat monet vaarat sen asustaessa veden yläpuolelle rakennettussa pesässään. Vanhemmat eivät voi suojella jälkikasvuaan puissa eläviä käärmeitä ja muita petoja vastaan, joten poikasen on kyettävä itse suojelemaan itseään vaaran uhatessa. Sille onkin kehittynyt aivan erityinen hätästrategia, johon kuuluu olennaisena osana pesän sijainti veden päällä. Hoatsinin poikanen ei voi puolustautua petoja vastaan voimalla, mutta se on taitava pakenija. Vaaran havaittuaan poikanen ponkaisee pois pesästä ja heittäytyy uhkarohkean tuntuisesti suoraan alla virtaavaan veteen. Veteen päästyään poikanen sukeltaa yllättävän taitavasti turvallisen matkan päähän. Se ikään kuin lentää veden alla ja kauhoo vettä kehittymättömillä siivillään, minkä jälkeen rantautuu pedon ulottumattomiin. Poikanen kuivattelee höyhenensä rannalla ja kipuaa sen jälkeen ylemmäs puuhun tai pensaaseen, kunnes löytää turvallisen paikan. Se ei yritä enää palata takaisin pesään vaan odottaa, että vanhemmat löytävät sen ja jatkavat ruokkimista uudessa piilopaikassa. Pelastautuminen pedon kynsistä ei kuitenkaan aina säästä poikasen henkeä. Varsinkin pieni poikanen saattaa nääntyä nälkään ennen kuin aikuiset löytävät sen.

Hoatsinin poikanen on jo kuoriutuessaan poikkeuksellisen hyvin kehittynyt. Tämä antaa sille mahdollisuuden liikkua pesän ulkopuolella jo hyvin nuorena ja hoatsin onkin ainoa puissa pesivä lintu, jonka poikaset jättävät pesän pian kuoriutumisen jälkeen. Aikuiseksi kasvettuaan lintu ei enää uskaltaudu veden varraan tai kävele maassa. Hyvällä onnella, se saattaa viettää rauhallista eloaan oksilla kiipeillen vielä kymmenkunta vuotta tai ehkä enemmänkin.

Levinneisyys, elinympäristö ja kanta

Hoatsin elää Amazonian ja Orinocon altaan trooppisissa metsissä, sekä Guayanan jokien varsilla Brasiliasta Ecuadoriin ja Venezuelan ja Kolumbian alueelta Boliviaan ja Peruun. Se elää tulvametsissä ja jokien varsilla, mistä löytyy turvallisia pesäpaikkoja poikasille. Hoatsinin asuttamat metsät ovat osa Etelä-Amerikan trooppista sademetsää, missä näille linnuille on tarjolla kylliksi ravintoa ympäri vuoden. Kanta on vahvin Amazonin ja Orinocon vesistöjen alueella. Hoatsinien tarkkaa lukumäärää on mahdotonta tietää, mutta lintu on ilmeisesti varsin yleinen, joskin sen, kuten muidenkin sademetsän eläinten elinalue supistuu sademetsien hakkuiden myötä.

Ikuinen kiistakapula?

Hoatsin on erikoisen ulkonäkönsä ja ainutlaatuisten elintapojensa vuoksi ollut aina suuri kysymysmerkki tutkijoille. Statius Muller luokittelin linnun ensimmäistä kertaa vuonna 1776 ja se sai tieteellisen nimensä. Vuodesta 1837 lähtien se on luokiteltu kuuluvaksi ainakin kahdeksaan eri lintulahkoon eikä täyttä varmuutta ole saavutettu vieläkään. Hoatsinia on pidetty muinaisten liskolintujen jäänteenä, mutta se on luokiteltu kuuluvaksi myös lukuisiin vielä nykyäänkin eläviin linturyhmiin. Sitä on pidetty muun muassa kurkena, papukaijana, kalkkunana ja kyyhkynä. Kaksi varteenotettavinta vaihtoehtoa ovat kuitenkin todennäköisesti olleet kanalinnut ja käkilinnut. Hiljattain on hyväksytty yleisesti luokitus, jossa hoatsin on luettu osaksi käkilintujen lahkoa, mutta tilanne saattaa hyvinkin vielä muuttua tietämyksen lisääntyessä. Tässä 20 miljoonaa vuotta vanhassa lintulajissa on vielä paljon tutkittavaa.

Lähteet

• Otavan lintutieto - Maailman linnut. Otava, painovuosi 2000
• Tieteen kuvalehti 13/1999