Tämä on hyvä artikkeli.

Kyllikki Saaren murha

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 16. kesäkuuta 2013 kello 12.16 käyttäjän Pxos (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Muistomerkki Kyllikki Saaren suohaudalla.
Saaren sisarukset kotipuutarhassaan. Vasemmalta Hellin, Alli ja Kyllikki, edessä Ritva.

Kyllikki Saaren murha on Suomen kuuluisimpia selvittämättömiä henkirikoksia. Saari oli 17-vuotias tyttö, joka surmattiin Isojoella 17. toukokuuta 1953. Suohautaan kätketty ruumis löydettiin saman vuoden lokakuussa. Saaren murha sai ympärilleen valtavat valtakunnalliset mittasuhteet.[1] Murhaajaa ei ole saatu selville, vaikka tapausta tutkittiin paljon. 2000-luvulla kerrottiin julkisuuteen, että poliisilla oli vahva epäilys tekijästä, mutta todisteet eivät olleet riittäviä.[2] [3]

Kyllikki Saaren katoaminen

Auli Kyllikki Saari (6. joulukuuta 1935 – 17. toukokuuta 1953) oli 17-vuotias maalaistalon tytär, joka kävi töissä kirkkoherranvirastossa. Saari oli uskovainen ja teki usein polkupyörämatkoja kirkolle ja osallistui hartaustilaisuuksiin. Hänet nähtiin elossa viimeisen kerran sunnuntaina 17. toukokuuta 1953, jolloin hän oli lähtenyt hengelliseen nuorisotilaisuuteen Kortteenkylän kansakouluun ystävänsä Maiju Yli-Hietalan kanssa. Kotiin palatessaan naiset erosivat meijerin risteyksessä noin kello 22.30, josta Saari lähti pyöräilemään Kauhajoentietä pohjoiseen kotiinsa Heikkilän kylään.[4] Meijerin risteyksestä hänellä oli vielä noin kuusi kilometriä kotimatkaa jäljellä. Tie-Jaskaksi kutsuttu TVH:n työmies oli palaamassa Möykystä hartaustilaisuudesta polkupyörällä ja hän oli viimeinen, joka oli nähnyt Saaren elossa noin 1,5 kilometrin päässä meijerin tienhaarasta, jossa he olivat kohdanneet noin kello 22.40. Kyllikki Saari ei päässyt kotiinsa asti. Hän kohtasi murhaajansa ilmeisesti ajettuaan noin kilometrin matkan eteenpäin paikasta, jossa hän kohtasi Tie-Jaskan.[5]

Vanhemmat eivät aluksi ihmetelleet tyttärensä poissaoloa, koska tämä oli yöpynyt toisinaan ystävättärensä Yli-Hietalan kotona. Vasta kun Saaren työpaikalta kirkkoherranvirastosta soitettiin tiistaina kotiin ja ihmeteltiin, miksei tyttö tule töihin, vanhemmat tekivät katoamisilmoituksen.[6]

Etsintä

21. toukokuuta lähetettiin Vaasan läänin rikospoliisikeskuksesta poliisitutkija johtamaan kadonneen etsintöjä meijerin risteyksen lähiympäristössä olevaan metsään ja suoalueelle. Sadat miehet etenivät ketjussa rinnatusten. Etsintäpartiot alkoivat herättää valtakunnallista huomiota ja runsaasti lehtimiehiä kerääntyi paikalle. STT:n radiouutisissa kerrottiin kadonneesta neitosesta.[7]

Kermanvärinen auto

Viikkoa myöhemmin tytön katoamisesta tuli muutaman silminnäkijän tekemä havainto kermanvärisestä autosta, joka oli ajanut samaa tieosuutta, jota Saaren tiedettiin käyttäneen. 12-vuotias silminnäkijä kertoi nähneensä vaalean henkilöauton tulevan takaisin asutuksen ohi polkupyörä tavaratilassa n. klo 23.[8] Automiesten etsinnät käynnistettiin, mutta tämän johtolangan seuraaminen ei johtanut tulokseen. Julkisuudesta huolimatta autolla liikkuneet eivät ilmoittautuneet koskaan.[9]

Huhu Merikarvialla pakoilevasta naisesta

9. kesäkuuta kadonneen kuva julkaistiin sanomalehdissä ensimmäisen kerran. Joitakin viikkoja kuvan julkaisun jälkeen tehtiin Merikarvialta useita havaintoja oudosti käyttäytyvästä nuoresta naisesta, joka pakoili ihmisiä metsässä. Lehdet antoivat tapaukselle paljon palstatilaa ja uskoivat tytön olleen Kyllikki Saari. Johtolanka osoittautui vääräksi.[10] [11]

Polkupyörän löytyminen

Etsintöjä jatkettiin tuloksetta kunnes kaksi marjastajaa näki 22. heinäkuuta syrjäisen Lellulaakson suon turpeennostokuopasta pilkottavan polkupyörän renkaan. Pian kävi ilmi, että pyörä oli Kyllikki Saaren. Renkaiden venttiilit oli poistettu, jotta se uppoaisi paremmin suohon jälkiä jättämättä. Polkupyörän löytöpaikka oli umpimetsässä satojen metrien päässä maantiestä. Tästä pääteltiin, että pyörän piilottajan on täytynyt tuntea maasto hyvin. Löytöaikana vesi oli matalalla. Ihmetystä herätti, miksi pyörää ei ollut havaittu aiemmissa etsinnöissä, kun suonsilmäkkeitä oli tutkittu metallinpaljastimella. Silloin vesi oli ollut korkealla. Polkupyörä oli mahdollisesti tuotu suolle myöhemmin, sillä sen satula näytti liian hyväkuntoiselta ollakseen lionnut viikkoja mudassa. Poliisi palautti polkupyörän Saaren vanhemmille, eikä tutkinut sitä kunnolla. [12]

Ruumiin löytyminen

Kyllikki Saaren kengän löytymispaikka.

Etsinnät aloitettiin uudelleen ja lauantaina 10. lokakuuta yhdeksän aikoihin aamulla Valtteri Mäkelä -niminen mies nosti maasta mytyn, joka osoittautui Kyllikki Saaren kengäksi, jonka sisään oli tungettu Saaren kaulaliina ja miesten sukka. Sukan suupuoli oli työnnetty kantapään sisään ja sidottu mustalla villalangalla moneen kertaan ympäri.[13] Kaulaliinassa oli hampaanjälkiä, josta pääteltiin että sitä olisi käytetty suukapulana. Sukan omistaja ei koskaan selvinnyt.[14]

Sunnuntaina 11. lokakuuta aamupäivällä Ilmari Hietaoja -niminen mies kiinnitti huomiota kuivuneeseen männynoksaan, joka seisoi keskellä suomätästä parinkymmenen metrin päästä kengästä. Oksan tyvipää oli teroitettu. Kun multaa ja mättäitä oli poistettu, paljastui puolen metrin syvyydestä osittain maatuneena Kyllikki Saaren ruumis, jonka pään ja hartioiden ympärille oli kiedottu hänen oma päällystakkinsa. Tytön alaruumis oli paljas ja toinen rinta oli pois rintaliiveistä. Hautapaikka sijaitsi noin kahdensadan metrin päässä maantiestä.[15]

Kyllikki Saaren hauta aidattuna ennen poliisin ja lääkärin saapumista.

Oikeuslääketieteen professori Unto Uotila totesi ruumista tutkittuaan, että Saari oli saanut surmansa päähän osuneesta tylpän esineen iskusta, joka oli suunnattu kasvoihin ja murtanut nenä- ja poskiluut. Jälkiä mahdollisesta sukupuoliyhdynnästä ei löytynyt, mutta tämä ei sulje pois seksuaalirikoksen mahdollisuutta. Maatuneesta ruumiista ei pystytty myöskään selvittämään, oliko Kyllikki Saari vielä sukupuolisesti koskematon, mutta se selvisi, että hän ei ollut raskaana.[16]

Hautapaikka oli noin kahdensadan metrin päässä maantiestä ja matkaa polkupyörän löytöpaikkaan on siitä noin kilometri. Aiemmissa etsinnöissä kenkää ja männynoksaa ei oltu huomattu, joten epäillään, että ne olisi jätetty paikalle jälkeenpäin. Alueella oli istutettu metsää kesäkuun 1.-6. päivän aikana - pari viikkoa Saaren katoamisen jälkeen - eikä silloin havaittu mitään erikoista. Tutkimusten mukaan ruumis oli ollut jo mätänemistilassa, kun teroitettu oksa oli pystytetty haudalle ja se oli lävistänyt ruumiin vatsan.[2][3] Hauta oli tehty taitavasti, turpeet oli leikattu päädyistä ja keskeltä ja käännetty takaisin haudan päälle.[17]

Lääninlääkäri Onni Hokkanen Kyllikki Saaren hautaa avaamassa.

Kyllikki Saari haudattiin 25. lokakuuta 1953; hänen hautansa sijaitsee vastapäätä kirkon pääovea. Siunaustilaisuuteen Isojoen kirkolla osallistui ennätysmäärä surijoita, noin 25 000 ihmistä.[18]

Kyllikki Saarta kannetaan metsästä tiellä odottavaan autoon.

Tutkimukset

Kyllikki Saaren tapauksen yhteydessä kuulusteltiin kaikkiaan tuhansia ihmisiä ja seurattiin lukuisia eri johtolankoja. Tutkimuksia johtivat komisariot Jorma Koskela ja Axel Skogman. Sisäministeriön määräyksestä he saivat apuvoimia Uudenmaan läänin rikospoliisikeskuksesta. Ruumiin löytyessä tutkimuksiin liittyi vielä Helsingin rikospoliisin apulaispäällikkö Veikko Korkealehto.[11]

Tutkinnat ulottuivat jopa Ruotsiin, jonne oli muuttanut Kyllikin murhan jälkeen joitakin isojokelaisia. Turhat ilmiannot ja huhut vaikeuttivat tutkijoiden työtä. Surman selvittämiseen johtavista tiedoista luvattiin kaksi vihjepalkkiota, Isojoen kunnan (50 000 markkaa) ja Helsingin Sanomien (100 000 mk).[19]

Isojokilaiset keräsivät rahaa ja palkkasivat kaksi yksityisetsivää tutkimaan tapausta. Heistä ei ollut apua.[20]

Automiesten lisäksi muun muassa vasenkätisten henkilöiden edesottamukset käytiin tarkoin läpi, koska suohaudan päällä ollut männynoksa oli teroitettu toisesta päästä puukolla vuolemalla ja vuolujäljestä pääteltiin tekijän olleen vasenkätinen.[21]

Poliisin epäilemiä

Kirkkoherra

Pitkään epäiltynä oli Kyllikki Saaren rippipappina toiminut Isojoen entinen virkaatekevä kirkkoherra (1952-1953), joka oli siirtynyt kolme viikkoa ennen murhaa Merikarvialle. Kyllikki Saari oli kirjoittanut kirkkoherralle kirjeen sielunhoidollisissa asioissa kolme päivää ennen kuolemaansa.[22] Pappi joutui kolmeen eri kuulusteluun ensimmäisten joukossa. Hänellä oli kuitenkin vedenpitävä alibi, koska hän oli ollut Merikarvialla murhailtana. Kirkkoherran liikkeet selvitettiin tarkoin murhaillan ja -yön ajalta. Tutkimuksissa selvisi, että hän oli ollut illalla rovastin juhlissa, yöllä pappilassa ja aamulla klo 8 pitämässä rippikoulua. Epäselväksi jäi vain 20 minuuttia, mutta tässä ajassa hän ei olisi ehtinyt Isojoelle, jonne oli Merikarvialta 60 kilometriä. Kirkkoherralla ei ollut ajokorttia eikä autoa. [23]

Myöhemmin todettiin, että papilla oli sodan aikana kenttäpappina toimiessaan ollut naissuhteita, ja hänet oli erotettu lähetystyöstä Afrikassa, koska hänellä oli ollut suhde sairaanhoitajaan. Pappi oli lähennellyt usein nuoria naisia. [24] Toimiessaan Kihniön kirkkoherrana 1955 hänellä oli suhde rippikoulutyttöön.[18] Tapausta käsiteltiin 1956 Parkanon talvikäräjillä, jossa häntä vastaan nostettiin syyte alle 17-vuotiaaseen sekaantumisesta ja naineena kihlautumisesta.[24]

Kirkkoherran ollessa pidätettynä poliisi oli suorittanut Merikarvialla lisää alibiin liittyviä tarkistuksia. Sitä aiemmin alibissa ollut n. 10 tunnin aukko juuri murhayön kohdalla oli kuroutunut umpeen. Uusi Suomi 29.2.1956 kirjoitti: "(Kirkkoherran) alibi pitää. Oli Merikarvialla murhayönä. Uuden Suomen saaman tiedon mukaan on Kihniön kirkkoherran (kirkkoherra) alibi todettu täysin vedenpitäväksi Kyllikki Saaren jutussa. Murhayönä hän on ollut Merikarvialla ja viimeksi saatu todistus tukki lopullisesti aukon tältä kohdalta." [25]

Kirkkoherra antoi vuonna 1962 Hymy-lehdelle haastattelun, jossa hän purki tuntojaan epäilyistä:

»"Tuskin tunsin Kyllikki Saarta sen paremmin kuin hänen kotikyläänsä Möykkyäkään. Ei vuodessa ehdi perehtyä Isojoen kokoisen seurakunnan jokaiseen soppeen. Sitäpaitsi olin murhan tapahtumahetkellä Merikarvialla. Minulla oli silloin juuri rippikoulu aamuisin klo 8. Miten olisin ehtinyt sieltä Isojoelle." [26]»

Vaikka poliisin mielestä alibi oli varma, papin taustan vuoksi monet pitävät häntä murhaajana ja epäilevät alibia, joka on osin kotiapulaisen antama. [27]

Entinen poliisi

Karijoella asunut 35-vuotias kahvilanpitäjä on ollut eräs Kyllikki Saaren murhan vahvimmista epäillyistä. Silminnäkijän havainnon mukaan hänen epäiltiin ajaneen autolla yhdessä erään toisen miehen kanssa Kauhajoelle johtaneella tiellä. Myöhemmin Kyllikin katoamispaikalla havaittiin auton kääntymisjälkiä ja ajolyhdyn sirpaleita. Kahden moottoripyöräilijän mukaan miehen autoa muistuttanut auto oli ollut pysähdyksissä Kauhajoen Karhunkankaalle johtaneen metsätien varressa samana iltana kun Kyllikki katosi. Kahvilanpitäjä oli entinen poliisi, joka oli erotettu virastaan huonojen elämäntapojensa vuoksi. Hänet tunnettiin hämäräperäisenä liikemiehenä.[28]

Kahvilanpitäjällä oli kuitenkin katoamisillalle alibi. Hänet tuntenut isojokinen autoilija oli nähnyt hänet ja erään porilaisen johtajan viettävän iltaa Kaupunginhotellissa Kristiinassa kello 22-24. Porilainen johtaja kertoi vieneensä miehen Karijoelle hänen tuttavansa kotiin, jossa mies oli kertomansa mukaan yöpynyt. Helsingin Sanomat kirjoitti laajasti entisen poliisin pidätyksestä ja kuvaili miehen kahvilaa "häpeäpilkuksi", jossa tarjoiltiin vieraille laitonta alkoholia.[29].

Kun varmana syyllisenä pidetyt kahvilanpitäjä ja hänen apurinsa vapautettiin olivat heidän nimensä tulleet tutuiksi jo monien sanomalehtien palstoilta.[30]

Kahvilanpitäjän auto oli tuotu autokorjaamolle Lapväärttiin 4. toukokuuta 1953 ja se oli ajokelpoinen vasta 30. toukokuuta. Kyllikki Saaren katoamisen aikaan auto oli siis vielä korjaamolla ilman renkaita ja akkua. Korjaamon omistaja kertoi olleensa kotona tuona iltana ja hän olisi kuullut, mikäli auto olisi otettu käyttöön ilman lupaa.[31] Komisario Skogman sanoi olevansa kahvilanpitäjän syyttömyydestä täysin vakuuttunut.[11]

Ojankaivaja

Pentti Kankaanpää, joka toimi 1970-luvun alussa poliisina Isojoella ja tutki Kyllikki Saaren murhaa työnsä ohella vuodesta 1972 alkaen, kertoi julkisuuteen vuonna 2002 poliisin epäilleen paikallista työmiestä murhaajaksi, mutta todisteet eivät olisi riittäneet oikeudessa.[3]

Paikkakuntalainen 38-vuotias ojankaivaja, oli pitkään epäiltyjen listalla, mutta hänet jouduttiin vapauttamaan todisteiden riittämättömyyden vuoksi. Miehen pidätys jakoi mielipiteitä. Helsingin Sanomat kirjoitti 23.10.1953 pidätyksestä: "Pidätetyn äiti ja veli todistivat (työmiehen) puolesta. Hän nukkui rikospäivän iltana jo kello 19.00 ja oli niin vahvasti alkoholin vaikutuksen alaisena, ettei olisi voinut suorittaa mitään rikosta. (Työmies) tunnetaan Isojoella siivona miehenä, joka ei ole aiheuttanut kenellekään mitään häiriötä, vaikka käyttääkin joskus alkoholia. Isojoella ollaan sitä mieltä, että (työmies) on syytön. ... Paikkakuntalaiset ovat hämmästyneitä, koska (työmiehen) ei tiedetä osoittaneen mitään kiinnostusta toista sukupuolta kohtaan."[32] Miehen pidätyksestä uutisoivat laajalti myös Kaleva, Ilkka ja Vaasa-lehti.[33] Ojankaivaja oli aiemmin 1940-luvulla syyllistynyt seksuaalirikokseen ja kärsi sota-aikana ilmenneistä mielenterveysongelmista. Mies oli myös tirkistellyt eräitä tyttöjä saunan ikkunasta.[3] Miehellä oli kuitenkin sukulaistensa antama alibi, jonka mukaan hän oli nukkunut omassa vuoteessaan voimakkaassa humalatilassa läpi murhayön.[34]

Vapautetusta ojankaivajasta tuli kuitenkin jatkossa poliisien pääepäilty. Kuulusteluissa epäillyn puheet olivat sekavia. Kun epäiltyä kuulusteltiin, tämä lausui, ettei Kyllikki ole enää elossa, eikä hänen ruumistaan koskaan löydetä. Sittemmin mies perui puheensa ja väitti, että hänet on ymmärretty väärin.[3] Hänet lähetettiin mielentilatutkimukseen ja myöhemmin Mustasaaren mielisairaalaan. Läänin rikospoliisin etsivät kävivät miestä siellä kuulustelemassa. Kuulustelu oli pakko keskeyttää, koska miehen käyttäytyminen muuttui sekavaksi ja lääkäri määräsi, ettei miestä voida siinä tilassa kuulustella.[3] Vaikka epäiltyä ei voitu pitävästi yhdistää Kyllikki Saaren tapaukseen, häntä pidettiin pidätettynä vielä hoitoon passittamisen jälkeen.

Seututien 661 varrella oleva kyltti Kyllikki Saaren suohaudalle.

Ojankaivaja asui silloin 1-2 km:n päässä murhan tekopaikasta. Poliisi epäili, että tekijän apuna jälkien peittelyssä ja haudan naamioinnissa olisi ollut tämän 37-vuotias lankomies. Avustajalla oli rikollinen tausta. Molemmat miehet tunsivat maaston erittäin hyvin, sillä heillä oli yhteinen ojatyömaa, joka sijaitsi 50 metrin päässä Kyllikin suohaudalta. Ojatyömaalla oli lapio, jota ilmeisesti käytettiin haudan kaivamiseen. Ojankaivajaa ja lankomiestä kuulusteltiin syksyllä 1953. Pian tämän tapauksen jälkeen lankomies muutti ensin Keski-Pohjanmaalle ja sen jälkeen Ruotsiin. Kumpikaan epäillyistä ei ollut elossa enää vuonna 1972.[3]

Pentti Kankaanpään mukaan mukaan näitä kahta miestä vastaan oli vahvoja aihetodisteita.[35]

Epäiltyjen määrä

Kun tutkimusten johdossa pisimmän työn tehnyt komisario Skogman jäi eläkkeelle oli eri tutkimuslinjoja selvitetty 370. Asian johdosta kuulusteltujen henkilöiden nimikortteja löytyy yli 5000 kappaletta. Todellisia epäiltyjä oli ehkä muutama kymmenen, näiden joukossa myös surmatun isä, jota jotkut pitävät edelleen syyllisenä tyttärensä murhaan.[36]

Tutkimusten jälkeen

Alkuperäiset tutkimukset lopetettiin elokuussa 1956.[37] Tutkimusaineisto jäi Vaasan läänin rikospoliisikeskuksen haltuun.[36]

Poliisitutkija Pentti Kankaanpään mukaan Isojoella ei haluttu ajatella, että tekijä on isojokinen henkilö. "Aivan kuin paikalliset ihmiset olisivat yhteisesti sopineet, että syyllisyys vieritetään jonnekin muualle." [3] Lehdistö kertoi alkuaikoina epäiltyjen nimiä, mutta nyt niitä ei enää haluta julkaista tiedotusvälineissä.[36][38] Kyllikki Saaren omaiset kertoivat monessa haastattelussa, että uskoivat tietävänsä syyllisen, mutta eivät halunneet kertoa nimeä.[3]

Poliisin lausunto

Vuonna 2000 Kyllikki Saaren murhan päätutkija oli rikosylikonstaapeli Tapani Tikkala Keskusrikospoliisin Vaasan yksiköstä. Tikkala on hyvin perehtynyt Kyllikki Saaren tapauksen valtavaan asiakirjamäärään. Hänen mukaansa poliisi kyllä selvitti murhaajan todennäköisen henkilöllisyyden, mutta koska tekninen näyttö puuttui, juttua ei voitu viedä käräjille. Hän kertoo, että juttu voidaan avata uudelleen koska tahansa, jos uutta varteenotettavaa todistusaineistoa tulee esiin.[2] Vuonna 2004 Tikkala kertoi Suomen Kuvalehden haastattelussa tietävänsä syyllisen Kyllikin kuolemaan, mutta ei kertonut syyllisen nimeä, koska tekijä on kuollut. [18]

Vuonna 2013 nykyinen päätutkija Jari Neulaniemi KRP:n Vaasan yksiköstä kertoi, ettei voida sanoa, että tekijän henkilöllisyys olisi poliisin tiedossa, koska murhasta ei ole syytetty eikä tuomittu oikeudessa ketään. Hänen mukaansa Kyllikki Saaren murha on yhä pimeä henkirikos, eikä sitä ole tutkittu aktiivisesti enää 2000-luvulla. [39][40]

Tekijän profilointi

Poliisiammattikorkeakoulussa tutkijana ja opettajana toiminut psykologi Pekka Santtila on profiloinut tapauksen. Sen mukaan todennäköinen tekijä olisi yksin elänyt yli 30-vuotias mies, jolla olisi ollut vain vähän sosiaalisia suhteita ja jota on pidetty jotenkin omituisena. Tekoa olisi suunniteltu pitkään ja ilmeisesti tekijä tunsi Kyllikki Saaren, eikä ollut sukua uhrilleen. Kohtaaminen yöllä kylätiellä saattoi olla sattuma, mutta laukaisi kuitenkin suunnitellun teon. Myös juuri Kyllikki Saaren joutuminen uhriksi saattoi olla sattumaa. Uhrin ja jälkien suunnitelmallinen kätkeminen viittaa tekijällä olleen aiempaa rikostaustaa. [2]

Suohauta

Kyllikki Saaren suohautaa käy edelleen kesäisin katsomassa suuri joukko väkeä. Hauta sijaitsee seututien 661 varrella Isojoelta Kauhajoelle päin, noin paikassa 62°09′N, 021°57′E.[41]

Myöhempiä teorioita syyllisestä

Mustapartainen mies

Isojoen eläkkeellä oleva palopäällikkö Esko Varpelaide kertoi 2004 Ilta-Sanomille epäilleensä surmaajaksi erästä 51-vuotiasta paikkakuntalaista miestä.[42] Varpelaide kertoi epäilyynsä johtaneista tapahtumista myös Isojoen Joulu 2004 -lehdessä.[20]

Kysessä oleva epäilty tunnettiin mustasta parrastaan ja häntä pidettiin Isojoella hieman outona hiipparina. Nuorena opinhaluisen ja eteväksi mainitun miehen kerrottiin kokeneen hermoromahduksen ylioppilaskirjoitusten aikana ja muuttuneen tämän jälkeen. Elokuussa 1952 mainittu henkilö oli kosketellut erästä autokolarissa kuollutta naista intiimialueelta Isojoen sairaalassa osoittaen taipumusta nekrofiiliaan. Miehen väitettiin syyllistyneen naisten ahdisteluun, ja hänelle oli suoritettu käräjäoikeuden päätöksellä kastraatio.[20]

Kyseinen mies oli asioinut usein papinkansliassa, jossa Kyllikki työskenteli. Kuulopuheiden mukaan mies piti Kyllikkiä "morsiamenaan". Mies asioi myös kunnantoimistossa, jossa toimistovirkailijana työskentelevä nuori nainen kiinnosti häntä Kyllikin lisäksi. Varpelaide toimi yhteistalon tansseissa järjestysmiehenä, ja oli nähnyt usein mustapartaisen miehen seuraavan puiden takana tuntikausia tanssipaikan tapahtumia. Kyllikin katoamisiltana miestä ei näkynyt. Yöllä kahden aikoihin mies oli kunnantalolla heitellyt hiekkaa ikkunaan ja pyytänyt yläkerrassa asuvaa kunnantoimiston naista ulos. Kun tämä ei suostunut, mies oli lähtenyt kävelemään kohti Mäkikaupunkia poispäin kodistaan ja kantanut olallaan pussia. Mies oli suunnitellut pari vuotta aiemmin ohikulkutien linjan Mäkikaupungista Heikkilän kylään. Tämä suuntakepein merkitty tielinja kulki läheltä Kyllikin hautauspaikkaa, joten maasto oli miehelle tuttu.[20]

Kyllikin katoamisen jälkeisenä aamuna kyseinen mies oli yrittänyt hyökätä holhoojansa kimppuun aseenaan kettinkivarren päähän kiinnitetty rautamöhkäle. Holhooja oli ampunut revolverilla itsepuolustukseksi miestä rintaan. Tämä selvisi ampumisesta hengissä ja pääsi sairaalasta jo parin viikon päästä. Varpelaide epäilee, että mies olisi surmannut illalla Kyllikin samalla aseella, mennyt kunnantalolle yöllä ase mukana pussissa ja palannut tuntemaansa tielinjaa pitkin hautaamaan ruumiin. Varpelaide kertoi epäilystään poliisille ja mies joutui kuulusteltavaksi. Tuloksena oli pelkkiä viisastelevia vastauksia. Varpelaide epäili, että päätutkija rikoskomisario Axel Skogman uskoi miehen olevan syyntakeeton tuomittavaksi tai liian tyhmä suorittamaan murhaa. Varpelaide toivoi, että miehen kuulustelupöytäkirjat tarkistettaisiin vielä. [20]

Kyseinen mies kuoli Teuvan B-mielisairaalassa 1971.[42] [20] Ilta-Sanomien artikkelin mukaan "Myös poliisi vahvistaa epäillyn henkilöllisyyden IS:lle."[42] Tämä oli kuitenkin väärinkäsitys, koska poliisi oli tarkoittanut pääepäiltyä eli ojankaivajaa.

Hans Assmann

Jorma Palo ja Matti Paloaro julkaisivat vuonna 2004 kirjan Luottamus tai kuolema! Hans Assmannin arvoitus, jossa esille nostettiin Bodominjärven murhista epäillyn saksalaissyntyisen Hans Assmannin mahdollinen osuus myös Kyllikki Saaren murhaan. Assmannit olivat aikansa kohupari, jonka edesottamuksia eräät lehdet uutisoivat usein.[43]

” Yhden asian voin kuitenkin kertoa heti... koska se on vanhin ja tavallaan vahinko, joka piti peittää. Muuten retkemme olisi paljastunut. Vaikka ystäväni oli hyvä ajaja, vahinkoa ei voinut välttää. Tietänet, mitä meinaan. ”

– Assmannin sanat kuolinvuoteella.[17]

Rikospoliisi Matti Paloaro tulkitsi Hans Assmannin epäsuorasti tunnustaneen kuolinvuoteellaan vuonna 1997 olevansa vastuussa Kyllikki Saaren kuolemasta. Paloaro päätteli Assmannin tarkoittaneen Kyllikki Saaren tapausta. Autonkuljettaja olisi törmännyt autollaan Saareen vahingossa, mutta jälkiensä peittämiseksi miehet olisivat lavastaneet tapauksen murhaksi. [17]

Assmannin vaimo on kertonut miehensä liikkuneen Isojoen ja Kauhajoen suunnalla murhailtana tarkoituksenaan suunnitella kirkkojen maalausurakoita.[44] Assmann myös omisti murhan aikoihin vaaleanruskean henkilöauton, jollaisen useat silminnäkijät olivat nähneet kiirehtivän murhapaikan suunnalta poispäin. Assmannin vaimo on kertonut, että hänen mieheltään puuttui automatkalta palattuaan toisen jalan sukka ja hänen kenkänsä olivat märät. Myös autossa oli näkyvissä pieniä kolhuja. Muutaman päivän kuluttua Assmann ja hänen autonkuljettajansa lähtivät uudelleen automatkalle, mutta tällä kertaa heillä oli lapio mukanaan.[45] Assmannin oman kertoman mukaan hän osallistui vaimonsa kanssa Kyllikin hautajaisiin.[44]

Kertomuksia epäillään, koska virallisten tietojen mukaan Assmann olisi ollut Saksassa teon aikoihin. Supon arkiston mukaan Hans Assmann saapui ensimmäisen kerran Suomeen Helsingin olympialaisten aikaan kesällä 1952, mutta palasi vielä Saksaan ja muutti pysyvästi Suomeen vasta heinäkuussa 1953. Assmann kuoli Ruotsissa 1998.[46]

Muusikkoseurue

Anneli Karhusaaren 2009 julkaisemassa kirjassa Kyllikin surma (Reino Ojanperän muistelmien pohjalta) esitetyn Reino Ojanperän käsityksen mukaan Saareen olisi törmännyt mustalla henkilöautolla liikkunut kolmihenkinen seurue, johon kuului myös muusikko. Teorian mukaan kuljettaja olisi ajanut kolarin humalassa, ja siksi onnettomuus olisi salattu. Metsään viedyn uhrin alkaessa virota hänet oli surmattu lapiolla, mikä selittäisi poskiluun murtuman. Myöhemmin tekijät olivat tunnontuskissa käyneet merkkaamassa haudan, ja pudottaneet paikalle sieltä löytyneet nuottivihon palasen ja pääsylipun, joista löytyy maininta tutkimusten yhteydessä.[47] Ojanperän tiedot ovat peräisin Oulun läheltä Vaalasta, jossa seurue oli ollut töissä. Ojanperän mukaan auto maalattiin matkan jälkeen valkoiseksi, ja useat olivat kuulleet matkalla olleiden puhuvan tapahtumasta.[48] Ojanperä oli tuolloin 16-vuotias ja työskenteli varastomiehenä Vaalan työmaalla.[38] [49]

Ojanperä ei kerro miesten oikeita nimiä. Kirjan mukaan kaikki kolme törmäysautossa ollutta miestä kärsivät voimakkaista tunnontuskista Kyllikin kuoleman jälkeen. Ensimmäinen miehistä hukuttautui Oulujokeen vuonna 1955 surmattuaan sitä ennen vaimonsa.[50] Toinen miehistä päätti päivänsä kolme vuotta myöhemmin ampumalla itsensä. Kolmikon viimeinen kuoli lääkkeiden yliannostukseen kotonaan Kemijärvellä vuonna 1960. [8] Kirjassa on lainauksia tapahtumista kertovista kirjeistä.

Anneli Karhusaaren mukaan teoria polkupyörän kätköpaikan vaatimasta paikallistuntemuksesta kumottiin jälkeenpäin ja todettiin, että pyörän oli voinut piilottaa aivan kuka tahansa ulkopuolinen henkilö.[51] Hänen mukaansa mielisairaasta työmiehestä tehtiin epäilty, koska kolarin ajanutta autoa ei löydetty ja monet paikkakuntalaiset olivat kiihtyneitä miehen pidätettynä olosta, koska he eivät toisin kuin poliisi uskoneet hänen syyllisyyteensä.[52]

Karhusaari on tutkinut aikalaislehtiä ja mainitsee niissä olleen uutisen alueella liikkuneesta mustasta autosta, joka oli hänen mukaansa kolariauto.[53] Toisen lähteen mukaan elokuussa 1953 saatiin pitävät todisteet siitä, että vaikka kaksi henkilöautoa (sininen Ford Custom ja tumma Ford Taunus) ajoi Päntäneen tietä Kauhajoelta Isojoelle, molempien autojen kuljettajat tavoitettiin, ja autoilla liikkuneet voitiin todeta syyttömiksi.[54]

Katso myös

  • Ei vanhene koskaan -Kyllikki Saari - musta sirkus, on YLE TV2:lla 19. kesäkuuta 1997 ensiesitetty (uusittu 2. marraskuuta 2001 ja 4. heinäkuuta 2010) dokumenttisarjan jakso. Sarjan käsikirjoitti Esa Silander ja kertojana toimi Åke Lindman. Dokumentti arvioi eniten kirkkoherran mahdollista syyllisyyttä ja siinä mainitaan lyhyesti myös selvänäkijä Ekku Mattilan näkemys, jonka mukaan kaksi nuorta miestä tuli autolla Kyllikin takaa ja matkustajan paikalla ollut työnsi polkupyörää ja Kyllikki kaatui vahingossa kuoliaaksi. [55] Dokumentti ei kerro muista epäillyistä.

Lähteet

  • Jermo, Aake: Murha ei vanhene koskaan, Otava, 1975. ISBN 951-1-02135-4
  • Kallio, Enska & Vesa, Raimo: Kyllikki Saaren arvoitus. Tampere: Pop-kirjat, 1981. ISBN 951-9374-22-1, ISBN 978-951-9374-22-2. }
  • Karhusaari, Anneli: Kyllikin surma, Kustannusliike Anneli 2009. ISBN 978-952-5831-05-4
  • Lahtonen, Mika: Hän tietää Kyllikki Saaren murhaajan, Alibi 1/2002, Otavamedia, sivut 50 - 53
  • Lahtonen, Mika: Suomen tunnetuin murhamysteeri, Alibi 5/2013, Otavamedia
  • Markkula, Hannes: Suomalainen murha 1953 - 1991, Eurooppalainen kustannustalo, 1991. ISBN 9519626700
  • Markkula, Hannes: Kuusi suomalaista murhaa, Gummerus, 1997. ISBN 951-20-5081-1
  • Paloaro, Matti & Palo, Jorma: Luottamus ja kuolema: Hans Assmannin arvoitus, Tammi 2004, ISBN 9789513132057

Viitteet

  1. ↑ Karhusaari 2009, s. 175.
  2. ↑ a b c d Tiede 2000 numero 1: Murha ratkeaa laboratoriossa Tiede.fi. Viitattu 22.4.2012..
  3. ↑ a b c d e f g h i Alibi 1/2002, s. 50 - 53. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”Alibi” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  4. ↑ Markkula 1997, s. 22.
  5. ↑ Markkula 1997, s. 23.
  6. ↑ Markkula 1997, s. 24.
  7. ↑ Markkula 1997, s. 23.
  8. ↑ a b Karhusaari 2009, s. 119. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”Karhusaari 119” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  9. ↑ Jermo s. 27 - 29.
  10. ↑ Paloaro & Palo 2004, s. 126.
  11. ↑ a b c Jermo s. 37.
  12. ↑ Karhusaari 2009, s. 130.
  13. ↑ Paloaro & Palo 2004, 96.
  14. ↑ Markkula 1997, s. 31.
  15. ↑ Markkula 1997, s. 32.
  16. ↑ Markkula 1997, s. 33.
  17. ↑ a b c Paloaro & Palo 2004, s. 97.
  18. ↑ a b c Yle uutiset selkosuomeksi:Kyllikki Saari yle.fi. Viitattu 21.4.2012..
  19. ↑ Markkula 1997, s. 16.
  20. ↑ a b c d e f Isojoen joulu 2004 juhaerik.net. Viitattu 21.4.2012.
  21. ↑ Markkula 1991, s. 26.
  22. ↑ Kallio & Vesa 1981, 41.
  23. ↑ Markkula 1991, s. 91.
  24. ↑ a b Markkula 1997, 38. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”Markkula 1997. 38” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  25. ↑ Uusi Suomi 29.2.1956
  26. ↑ Kyllikki Saaren arvoitus 1981: s.44-45
  27. ↑ Ei vanhene koskaan: Kyllikki Saari - musta sirkus, YLE TV2 19.6.1997
  28. ↑ Karhusaari 2009, s. 145.
  29. ↑ Karhusaari 2009, s. 146.
  30. ↑ Jermo s. 38.
  31. ↑ Kallio & Vesa 1981, 17.
  32. ↑ Helsingin Sanomat 23.10.1953
  33. ↑ Karhusaari 2009, s.154.
  34. ↑ Karhusaari 2009, s.154.
  35. ↑ Satakunnan Kansa Sunnuntailiite 13.12.2009
  36. ↑ a b c Karhusaari 2009, s. 127 - 128. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”Karhusaari 127” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  37. ↑ Jermo 1975, 75.
  38. ↑ a b Poliisi-TV: Kyllikki Saaren kohtalo ei unohdu Ohjelmat.yle.fi. Viitattu 23.4.2012..
  39. ↑ Kyllikki Saaren murhasta pian 60 vuotta - Poliisi: Jää ikuiseksi mysteeriksi Iltalehti 29.4.2013
  40. ↑ Kyllikki Saaren murha: Alibi seisoo uutisensa takana! alibi.fi 29.4.2013
  41. ↑ Kyllikki Saaren murha Toolserver.org. Viitattu 23.4.2012..
  42. ↑ a b c Kyllikki Saaren murha ratkeaa? iltasanomat.fi. Viitattu 22.4.2012..
  43. ↑ Karhusaari 2009, s. 152.
  44. ↑ a b Paloaro & Palo 2004, 93. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”Paloaro 93” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  45. ↑ Karhusaari 2009, s. 151.
  46. ↑ Paloaro & Palo 2004, s. 165.
  47. ↑ Jermo 1975, s. 50.
  48. ↑ Kyllikki Saaren murhasta "muusikkoteoria" hs.fi. Viitattu 22.4.2012..
  49. ↑ Kyllikki Saaren murha-video youtube.com.
  50. ↑ Karhusaari 2009, s. 118.
  51. ↑ Karhusaari 2009, s. 133.
  52. ↑ Karhusaari 2009, s.155.
  53. ↑ Kuka murhasi Kyllikki Saaren? Järviradion haastattelussa kirjailija Anneli Karhusaari, julkaistu 20.01.2010
  54. ↑ Kallio & Vesa 1981, s. 18.
  55. ↑ Tapaus Kyllikki Saari 1950. 25/4-2012 Selvänäkijä Ekku Mattilan blogi

Aiheesta muualla

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kyllikki_Saaren_murha&oldid=13326934”