Ero sivun ”Miki Liukkonen” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
p ylim. piste pois Merkkaukset: Visuaalinen muokkaus Mobiilimuokkaus mobiilisivustosta |
fix |
||
| Rivi 41: | Rivi 41: | ||
Liukkosta on kritiikeissä verrattu yhdysvaltalaiseen [[David Foster Wallace]]en ainakin teostensa laajuuden vuoksi mutta myös muuten. Esimerkiksi [[Esa Mäkijärvi]] (''[[Demokraatti]]'') löytää heistä samaa levottomutta, vaikkakin hänestä Liukkonen kalpenee Wallacelle vertailussa: Wallacen ''Päättymätön riemu'' on hallitun maaninen, Liukkosen ''O'' melkein vain maaninen.<ref>Esa Mäkijärvi, [https://demokraatti.fi/kirja-arvio-riippuvaisuuksien-aika-david-foster-wallacen-jarkale-on-kaikin-tavoin-se-aina-janottu-suuri-amerikkalainen-romaani/ Riippuvaisuuksien aika – David Foster Wallacen järkäle on kaikin tavoin se aina janottu Suuri Amerikkalainen Romaani,] Demokraatti 27.10.2020. Viitattu 16.7.2023</ref> [[Juhani Karila]]n (''Helsingin Sanomat'') pelko Liukkosen ''O:hon'' tarttuessa oli, että teos on Wallace-kopio, mutta hän toteaa heti perään: "Pelko on turha: Miki Liukkonen – – on niin vahva kirjailija, ettei hänen tarvitse yrittää olla David Foster Wallace."<ref>Juhani Karila, [https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005166079.html Miki Liukkosen, 27, liki 900-sivuinen romaani infoähkystä on yksi vuosikymmenen tärkeimmistä romaaneista.] Helsingin Sanomat 11.4.2017. Viitattu 16.7.2023</ref> |
Liukkosta on kritiikeissä verrattu yhdysvaltalaiseen [[David Foster Wallace]]en ainakin teostensa laajuuden vuoksi mutta myös muuten. Esimerkiksi [[Esa Mäkijärvi]] (''[[Demokraatti]]'') löytää heistä samaa levottomutta, vaikkakin hänestä Liukkonen kalpenee Wallacelle vertailussa: Wallacen ''Päättymätön riemu'' on hallitun maaninen, Liukkosen ''O'' melkein vain maaninen.<ref>Esa Mäkijärvi, [https://demokraatti.fi/kirja-arvio-riippuvaisuuksien-aika-david-foster-wallacen-jarkale-on-kaikin-tavoin-se-aina-janottu-suuri-amerikkalainen-romaani/ Riippuvaisuuksien aika – David Foster Wallacen järkäle on kaikin tavoin se aina janottu Suuri Amerikkalainen Romaani,] Demokraatti 27.10.2020. Viitattu 16.7.2023</ref> [[Juhani Karila]]n (''Helsingin Sanomat'') pelko Liukkosen ''O:hon'' tarttuessa oli, että teos on Wallace-kopio, mutta hän toteaa heti perään: "Pelko on turha: Miki Liukkonen – – on niin vahva kirjailija, ettei hänen tarvitse yrittää olla David Foster Wallace."<ref>Juhani Karila, [https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005166079.html Miki Liukkosen, 27, liki 900-sivuinen romaani infoähkystä on yksi vuosikymmenen tärkeimmistä romaaneista.] Helsingin Sanomat 11.4.2017. Viitattu 16.7.2023</ref> |
||
Viides romaani ''[[Vierastila]]'' julkaistiin postuumisti syyskuussa 2023 |
Viides romaani ''[[Vierastila]]'' julkaistiin postuumisti syyskuussa 2023. Teosta koskevassa ''Helsingin Sanomien'' arviossa Herman Raivio sijoittaa Liukkosen [[postmodernismi|jälkimodernin]] [[maksimalismi]]n luokkaan lajin tunnetuimpien nimien Wallacen ja [[Thomas Pynchon|Thomas Pynchonin]] rinnalle.<ref>{{Lehtiviite| Tekijä = Herman Raivio | Otsikko = Miki Liukkonen: Vierastila | Julkaisu = Helsingin Sanomat | Ajankohta = 18.9.2023 | Sivu = B 4 | www = https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009838141.html |www-teksti = Naurulla ulos}}</ref> Ylen kulttuuritoimittajan Miia Gustafssonin mukaan ''Vierastilan'' kirjailijahahmon ajatukset ja maailmankuva ovat paljolti autofiktiivisiä, vaikka tarina itsessään on sepitteellinen. Kustannustoimittaja Samuli Knuuti kertoo, että teoksesta piti tulla tiivis ja kirkas, mutta Liukkonen huomasi pian, etteivät lyhyet lauseet onnistu häneltä, ja teos paisui yli viisisataasivuiseksi, joskin lauseet ovat aiempaa lyhyempiä.<ref>Miia Gustafsson, [https://yle.fi/a/74-20050109 Miki Liukkosen viimeinen romaani julkaistiin,] Yle.fi, uutiset 18.9.2023, viitattu 18.9.2023</ref> |
||
==Kirjallinen ohjelma== |
==Kirjallinen ohjelma== |
||
Versio 20. syyskuuta 2023 kello 21.16
| Miki Liukkonen | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 8. heinäkuuta 1989 Oulu |
| Kuollut | 4. heinäkuuta 2023 (33 vuotta) Helsinki |
| Kansalaisuus | Suomi |
| Kirjailija | |
| Tuotannon kieli | suomi |
| Aikakausi | 2011–2023 |
| Esikoisteos | Valkoisia runoja (2011) |
| Palkinnot | |
|
J. H. Erkon kirjoituskilpailu 2009 |
|
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Miki Matias Juhani Liukkonen[1][2] (8. heinäkuuta 1989 Oulu – 4. heinäkuuta 2023 Helsinki[3])[4] oli suomalainen prosaisti, runoilija ja muusikko. Kirjoittamisen lisäksi Liukkonen soitti kitaraa vaihtoehtorock-yhtyeessä The Scenes.[4]
Yksityiselämä
Liukkonen oli kotoisin Oulusta. Lapsuutensa hän vietti Saarelan omakotialueella.[5] Yläasteen hän kävi Myllytullin kuvaamataitoluokalla ja kertoi myöhemmin aikoneensa alun perin kuvataiteilijaksi. Liukkonen kirjoitti ylioppilaaksi oululaisesta Madetojan musiikkilukiosta vuonna 2009. Ylioppilaaksi valmistuttuaan hän eli vapaana kirjailijana. Häntä pidettiin hyvin lahjakkaana, omaperäisenä ja boheemina kirjailijana. Sittemmin hän muutti Helsinkiin.[6]
Liukkonen ja laulaja Behm kihlautuivat toukokuussa 2022.[7] Pari erosi keväällä 2023.[8]
Liukkonen kärsi mielenterveysongelmista, kuten ahdistuksesta ja masennuksesta, joista hän puhui julkisuudessakin. Hänellä oli diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö. Hän kuoli 4. heinäkuuta 2023.[9][10] Siunaustilaisuus pidettiin Oulun tuomiokirkossa 29. heinäkuuta 2023[11].
Ura
Liukkonen voitti vuonna 2009 J. H. Erkon kirjoituskilpailun.[5] Hänen esikoiskokoelmansa Valkoisia runoja ilmestyi vuonna 2011 WSOY:n kustantamana. Kokoelma sai hyvän vastaanoton ja oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana.[5][12] Liukkosen toinen runokokoelma Elisabet ilmestyi 2012. Kokoelman nimeä kantavan runon Liukkonen kirjoitti syöpään kuolleelle äidilleen.[5] Liukkosen runoja on julkaistu myös runoantologioissa. Vuonna 2012 Oulun kirjailijaseura myönsi Liukkoselle Nuori Pakkala -kirjallisuuspalkinnon.[13]
Liukkosen esikoisromaani Lapset auringon alla ilmestyi vuonna 2013. Teos oli Runeberg-palkintoehdokkaana. Kirja on paitsi kertomus isästä ja pojasta, myös keltaisesta väristä, pyramidien purkamisesta, uskonnollisista lahkoista ja jazzista.[14] Liukkosen kirjoittama monologinäytelmä Tornado sai ensiesityksensä vuonna 2014 Oulun juhlaviikoilla.[15] Vuonna 2015 ilmestyi Liukkosen kolmas runokokoelma Raivon historia.
Liukkosen toinen romaani O ilmestyi vuonna 2017 ja oli Finlandia-palkintoehdokkaana.[16] Vuonna 2019 ilmestynyt Liukkosen kolmas romaani, Hiljaisuuden mestari on Helsingin Sanomien Jukka Petäjän mukaan ”äärimmäisen mielenkiintoinen, neuroottinen ja omapäinen romaani”.[17] Seuraava romaani Elämä: Esipuhe julkaistiin vuonna 2021 sekä tavallisena että kirjailijan lyhentämättömänä laitoksena ja oli ehdolla Tulenkantaja- ja Botnia-palkintojen saajaksi.[18]
Liukkosta on kritiikeissä verrattu yhdysvaltalaiseen David Foster Wallaceen ainakin teostensa laajuuden vuoksi mutta myös muuten. Esimerkiksi Esa Mäkijärvi (Demokraatti) löytää heistä samaa levottomutta, vaikkakin hänestä Liukkonen kalpenee Wallacelle vertailussa: Wallacen Päättymätön riemu on hallitun maaninen, Liukkosen O melkein vain maaninen.[19] Juhani Karilan (Helsingin Sanomat) pelko Liukkosen O:hon tarttuessa oli, että teos on Wallace-kopio, mutta hän toteaa heti perään: "Pelko on turha: Miki Liukkonen – – on niin vahva kirjailija, ettei hänen tarvitse yrittää olla David Foster Wallace."[20]
Viides romaani Vierastila julkaistiin postuumisti syyskuussa 2023. Teosta koskevassa Helsingin Sanomien arviossa Herman Raivio sijoittaa Liukkosen jälkimodernin maksimalismin luokkaan lajin tunnetuimpien nimien Wallacen ja Thomas Pynchonin rinnalle.[21] Ylen kulttuuritoimittajan Miia Gustafssonin mukaan Vierastilan kirjailijahahmon ajatukset ja maailmankuva ovat paljolti autofiktiivisiä, vaikka tarina itsessään on sepitteellinen. Kustannustoimittaja Samuli Knuuti kertoo, että teoksesta piti tulla tiivis ja kirkas, mutta Liukkonen huomasi pian, etteivät lyhyet lauseet onnistu häneltä, ja teos paisui yli viisisataasivuiseksi, joskin lauseet ovat aiempaa lyhyempiä.[22]
Kirjallinen ohjelma
Liukkonen julkaisi kirjallisen ohjelmansa "Luonnos kaunokirjallisuuden tulevaisuudesta" Parnasson artikkelissaan vuonna 2017. Arvioidessaan Suomen Kuvalehdessä Liukkosen O:ta Herman Raivio kirjoittaa, että O toteuttaa käytännössä Liukkosen kirjallisen ohjelman.[23][24] Artikkelinsa aluksi Liukkonen kirjoittaa, että Suomessa kaunokirjallisuus ei ole kokeellista vaan turvallista ja mukavuudenhaluista. Se vähäinen kokeellinen kirjallisuus, jota lähinnä pienkustantamot julkaisevat, ei sekään hänen mukaansa ole oikeasti kokeellista, josta vallitsee käsitys, "[e]ttä se on vaikeaa, esoteerista ja kikkailevaa tai sitten niin klassista että se on jo kokeellista ja uutta luovaa". [25] Uuden muodon ei tarvitse sisältää tritonuksia, hän sanoo, ”tai: kyse ei tarvitse olla ’tritonus-tritonuksesta’ vaan ’kultainen leikkaus -tritonuksesta’, klassisen muodon tarkoin harkitusta häiriinnyttämisestä”. Viimeisenä vakavana pyrkimyksenä uuteen hän pitää postmodernismia. Kaikki sen jälkeen on nokkelaa alakategorisointia, ei mitään pysyvää. Postmodernin hydriksi hän mainitsee nimet Laurence Sterne, James Joyce, William Gaddis, Thomas Pynchon, John Barth, William H. Gass, Kathy Acker ja Hélène Cixous.[26]
Tylyn kohtelun saa myös kirjojen ulkokuori, kannet. Ne eivät enää ole "kirjamaisia". Niihin panostetaan, koska "kyse on visuaalisista turnajaisista kaiken muun ärsykesäksätyksen kanssa".[27]
Liukkonen tukeutuu David Foster Wallaceen ottaessaan tarkastelun kohteeksi suhteemme internetiin – vaikka "[en] nyt missään suhteessa sano olevani anti-internet tai mikään menneitä aikoja haikaileva teknopessimisti": ”We spend enough time watching, pretty soon we start watching ourselves watching. We start to ’feel’ ourselves feeling, yearn to eperience ’experiences’”, kun hän näkee että internet-aikana "emme enää ole vain katsojia ja kuluttajia, vaan oman itsemme yleisö".[28]
Esseensä lopussa Liukkonen heittäytyy optimistiksi. Hän uskoo sanojen voimaan, siihen että sanat ovat vielä joskus "ladattuja pistooleja", kuten hän siteeraa Jean-Paul Sartrea.[29]
Teokset
Runokokoelmat
- Valkoisia runoja. Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-38368-1.
- Elisabet. Helsinki: WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-39273-7.
- Raivon historia. Helsinki: WSOY, 2015. ISBN 978-951-0-41143-8.
Romaanit
- Lapset auringon alla. Helsinki: WSOY, 2013. ISBN 978-951-0-39875-3.
- O. Helsinki: WSOY, 2017. ISBN 978-951-0-42088-1.
- Hiljaisuuden mestari. Helsinki: WSOY, 2019. ISBN 978-951-0-43181-8.
- Elämä: esipuhe. Helsinki: WSOY, 2021. ISBN 978-951-0-45092-5.
- Vierastila. Helsinki: WSOY 2023 ISBN 978-951-0-48546-0
Näytelmät
- Tornado, monologinäytelmän käsikirjoitus (Ohjaus: Ossi Koskelainen)[30]
Muu tuotanto
- Lyhyt elämäkerta sieltä täältä, runo Maailma on sun -antologiassa, Tammi 2014
- Marokon jälkeen, novelli Grantan ensimmäisessä suomalaisessa laitoksessa, Otava, 2013
- Runoja antologiassa Septimi - Nuorta suomalaista runoa, Kirja kerrallaan 2011
- Runoja antologiassa Runosuomi 2011, Varsinais-Suomen Taidetoimikunta, 2011
- Eurooppa ennen Egon Friedellia, runo EU-maiden välisessä valokuva- ja runoantologiassa. Peliti associati, 2010
- Runoja antologiassa Meissä on jotain yhteistä, KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiö, 2010
Televisio
- Miki Liukkonen, sivullinen (2020–21). Keskusteluohjelma, 15 jaksoa.
Radio
- Miki Liukkosen maailma (2019–20). Keskusteluohjelma, 35 jaksoa.
Diskografia
- Pääartikkeli: The Scenes
- Images of Animals Crying in Public (Sound of Finland, 2013)
- Beige (Sound of Finland, 2014)
- Sex, Drugs and Modern Art (2016)
Lähteet
- ↑ Kuolleita. Kaleva, 15.7.2023, nro 187, s. 40. Oulu: Kaleva365 Oy. ISSN 0356-1356. Kuolinilmoituksen maksullinen verkkoversio. Viitattu 20.7.2023.
- ↑ Liukkonen, Miki London: ISNI International Agency. Viitattu 5.7.2023.
- ↑ Tihilä, Katri: Kirjailija Miki Liukkonen on kuollut Yle Uutiset. 5.7.2023. Viitattu 5.7.2023.
- ↑ a b Onninen, Oskari: Miki Liukkonen on kirjoittanut kaksi runokokoelmaa, romaanin ja puhunut mitä sattuu Helsingin Sanomat. 2.8.2014. Viitattu 27.2.2022.
- ↑ a b c d Pernu, Ilkka: Runopoika Miki Liukkonen Image.fi. 21.9.2012. Viitattu 19.2.2016.
- ↑ Makkonen, Nita: Hullu vai nero? Ilta-Sanomat. 22.12.2021. Viitattu 27.2.2022.
- ↑ Moilanen, Emmi; Saarinen, Sonja: Miki Liukkonen kertoi kihlautumisesta Behmin kanssa Iltalehti. 17.5.2022. Viitattu 18.5.2022.
- ↑ Pudas, Mari: Behm ja Miki Liukkonen: Ero! Iltalehti. 3.5.2023. Viitattu 5.7.2023.
- ↑ Muistokirjoitus: Miki Liukkosen myötä suomalainen kirjallisuus menetti suuren kirjailijan ja merkittävän äänen Helsingin Sanomat. 5.7.2023. Viitattu 5.7.2023.
- ↑ Katja Alinen, Annabella Kiviniemi: ”Ahdistus ajoi äärimmäisyyteen” – kun Miki Liukkonen kävi kesällä lähellä kuolemaa, oli tyttöystävä Behm tukena, kertoo uusi Mieli-erikoislehti iltalehti.fi. 22.2.2022. Viitattu 5.7.2023.
- ↑ Kirjailija Miki Liukkosen hautajaiset pidettiin tänään 29.7.2023. Yle Uutiset.
- ↑ Sundström, Merja: Runoista haetaan apua nykyaikaan MTV.fi. 11.10.2011. Arkistoitu 8.5.2016. Viitattu 19.2.2016.
- ↑ Nuori Pakkala -palkinto Miki Liukkoselle Kaleva. 19.8.2012. Viitattu 18.1.2013.
- ↑ Aurén, Jussi: Miki Liukkonen: Lapset auringon alla Aamulehti. 21.10.2023. Arkistoitu 17.12.2014. Viitattu 10.8.2014.
- ↑ Nuori oululaismies pitää juhlat 25.7.2014. Oulun juhlaviikot. Viitattu 6.11.2016.
- ↑ Petäjä, Jukka: Finlandia-ehdokkaiksi valittiin poikkeuksellisen paljon nuoria kirjailijoita, jopa esikoiskirja Helsingin Sanoamt. 10.11.2017. Viitattu 27.2.2022.
- ↑ Petäjä, Jukka: Miki Liukkonen rikkoo mieluummin kuin rakentaa Helsingin Sanomat. 13.4.2019. Viitattu 27.2.2022.
- ↑ Arla Kanerva: Muistokirjoitus: Miki Liukkosen myötä suomalainen kirjallisuus menetti suuren kirjailijan ja merkittävän äänen Helsingin Sanomat. 5.7.2023. Viitattu 8.7.2023.
- ↑ Esa Mäkijärvi, Riippuvaisuuksien aika – David Foster Wallacen järkäle on kaikin tavoin se aina janottu Suuri Amerikkalainen Romaani, Demokraatti 27.10.2020. Viitattu 16.7.2023
- ↑ Juhani Karila, Miki Liukkosen, 27, liki 900-sivuinen romaani infoähkystä on yksi vuosikymmenen tärkeimmistä romaaneista. Helsingin Sanomat 11.4.2017. Viitattu 16.7.2023
- ↑ Herman Raivio: Miki Liukkonen: Vierastila. Helsingin Sanomat, 18.9.2023. Naurulla ulos.
- ↑ Miia Gustafsson, Miki Liukkosen viimeinen romaani julkaistiin, Yle.fi, uutiset 18.9.2023, viitattu 18.9.2023
- ↑ Herman Raivio: Ihmisiä umpikujalla – Miki Liukkonen kirjoitti itsetietoisen ja itsevarman romaanin (koko artikkeli vain tilaajille) Suomen Kuvalehti. 30.4.2017. Otavamedia. Viitattu 6.8.2023.
- ↑ Miki Liukkonen, Luonnos kaunokirjallisuuden tulevaisuudesta. Parnasso 2/2017, s. 23–29
- ↑ Parnasso 2/2017, s. 23
- ↑ Parnasso 2/2017, s. 24
- ↑ Parnasso 2/2017, s. 28
- ↑ Parnasso 2/2017, s. 26
- ↑ Parnasso 2/2017, s. 29
- ↑ Viiden omalakisen oululaislähtöisen taiteilijan intiimi nykyteatteriesitys Oulun juhlaviikot (Epressi).
Aiheesta muualla
| ||||||||||||||||||||||
