Timo Lipitsä
Timo Lipitsä (1. toukokuuta 1857 Suistamo – 5. huhtikuuta 1950 Kiuruvesi) oli Laatokan Karjalasta Suistamon Koiton kylästä kotoisin ollut runonlaulaja ja kanteleensoittaja.[1]
Lipitsän vanhemmat olivat Georgi (Jyrki) Mihailinpoika (1832–1901) ja Matrona Feodorintytär (1831–1859). Lipitsä oppi kanteleen soiton ja kanteleiden rakentamisen taidon isältään Jyrki Lipitsältä. Hän kulki 17-vuotiaasta alkaen kanteleineen esiintymässä kylän juhlissa. Vuonna 1883 Lipitsä meni naimisiin Jevdokia (Outi) Tanjusen kanssa ja viljeli sitten Suistamolla pientä maatilaansa. Vuonna 1911 hän osallistui Suistamolla pidettyihin runolaulu- ja kanteleensoittokilpailuihin saaden 5. palkinnon kantelesarjassa, ja vuonna 1917 kansanmusiikintutkija A. O. Väisänen vieraili Koiton kylässä ja tallensi Lipitsältä viisi tanssisävelmää.[1]
Valkopartainen, kymmenkielistä kanteletta soittanut Timo Lipitsä tuli tunnetuksi vasta 1920- ja 1930-luvulla, kun hän teki esiintymiskiertueita ympäri Suomea. Lipitsä aloitti esiintymismatkat Suistamon ulkopuolelle 1920-luvun alussa ja esiintyi muun muassa Sortavalan laulujuhlilla 1926 ja Helsingin laulujuhlilla 1931. Hän kiersi esiintymässä kouluilla, eri juhlissa ja yksityistilaisuuksissa. Lipitsän esiintymiskumppaneina olivat aluksi Iivana Onoila ja sitten Feodor Vuorinen, mutta myöhemmin hän esiintyi pääasiassa yksin. Lipitsä rakensi myös kanteleita, joille löytyi ostajia sekä Suomesta että muualta Euroopasta.[1]
Vuonna 1934 Jorma Pohjanpalo arveli artikkelissaan Lipitsän olleen "paras vielä elossa olevista harvoista kalevalaisista laulajaukoista". Hän sai huomiota vuonna 1934 Tampereella pidetyillä Suomen Kuoroliiton laulujuhlilla, ja Kalevalan juhlavuonna 1935 Lipitsä esiintyi Sortavalan laulujuhlilla laulaen päätösjuhlassa Maan luomisesta. Hän pääsi myös Suomen Kuvalehden kansikuvaan ja esiintyi yhdessä runonlauluja Feodor Vuorisen kanssa Kalle Kaarnan dokumenttielokuvassa Kalevalan mailta. Kesällä 1936 Yrjö von Grönhagen ja saksalainen Fritz Bose kävivät Suistamolla äänittämässä Lipitsän runonlaulua ja hänen vaimonsa Outi Lipitsän itkuvirsiä. Von Grönhagenin Lipitsästä ottama valokuva päätyi jopa koristamaan SS-johtaja Heinrich Himmlerin työhuoneen seinää. Lipitsä joutui kuitenkin pian luopumaan esiintymismatkoistaan sokeuduttuaan vuonna 1938.[1]
Talvisodan aikana Lipitsä joutui evakkoon Laihian Torstilaan, jossa kappalainen Frans Kärki tallensi häneltä 75 runoa. Lipitsä esiintyi vielä 1941 Kalevalajuhlissa Vaasassa, ja hän pääsi jatkosodan aikana käymään vielä Suistamolla. Sodan jälkeen Lipitsä asui poikansa Iivo Lipitsän luona ensin Lapuan Kauhajärvellä ja sitten Kiuruveden Niemiskylässä. Toimittaja Veikko Hintikka tapasi Lipitsän talvella 1949, ja hän kiinnitti lehtijutuissaan huomiota Lipitsän huonoihin elinoloihin. Lipitsä kuoli huhtikuussa 1950, ja hänet haudattiin Kiuruveden luterilaiselle hautausmaalle, jonne pystytettiin hänelle myös hautapatsas Suistamo-seuran aloitteesta.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Laitinen, Heikki: Kalevalan mailta. Kantele.net 30.8.2006.
- Tenhunen, Anna Liisa: Katkelmia karjalaisilta kantelekeikoilta. Kantele.net 28.2.2007.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jorma Pohjanpalo : Raja-Karjalan sarja III. Timo Lipitsä - runolaulajien viimeisiä, Helsingin Sanomat, 04.03.1934, nro 61, s. 26, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Riku Kuikka : Kävin Timo Lipitsää tervehtimässä, Laatokka, 28.02.1950, nro 48, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot