Yrjö von Grönhagen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yrjö von Grönhagen.

Yrjö von Grönhagen[1] (3. lokakuuta 1911 Pietari17. lokakuuta 2003 Helsinki) oli suomalainen antropologi ja tietokirjailija.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yrjö von Grönhagenin isä oli suomalainen upseeri ja lehtimies Karl von Grönhagen, jonka sukujuuret juontuivat ruotsalaisesta, saksalaisesta ja hollantilaisesta ylimystöstä. Äiti Zina von Holtzmann, koulutukseltaan oikeustieteen tohtori, polveutui suomalaisesta ja venäläisestä aatelistosta.

Grönhagenin perhe muutti Venäjän vallankumouksen jälkeen vuonna 1920 Viipuriin, jossa Yrjö kirjoitti ylioppilaaksi. Hän valmistui Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi. Vuonna 1933 von Grönhagen kirjoittautui Sorbonnen yliopistoon. Hän päätti tehdä jalkaisin matkan Pariisista Helsinkiin ja kerätä samalla päiväkirjaansa sosiologista aineistoa. Von Grönhagen patikoi Pariisista Saksaan asti. Saksassa kieltä osaava von Grönhagen viihtyi, sillä hän tunsi myös yhteiskunnan kommunisminvastaisen ilmapiirin omakseen.[2]

Ura Saksassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frankfurtilainen sanomalehti julkaisi vuonna 1935 von Grönhagenin kirjoittaman Kalevalan kansanperinnettä käsittelevän artikkelin. Reichsführer-SS Heinrich Himmler kiinnostui artikkelista ja von Grönhagenin kansatieteellisistä harrastuksista ja kutsui hänet tapaamiseen.[3] Yhteydenoton tuloksena von Grönhagen palkattiin SS:n Ahnenerbe-instituuttiin, ja vuonna 1936 hän johti tutkimusmatkaa Laatokan Karjalaan, jossa tarkoituksena oli kerätä alueen ikivanhaa kansanperinnettä.[2]

Suomalais-saksalainen retkikunta aloitti matkansa kesäkuussa 1936. Ensin he menivät tapaamaan runonlaulaja Timo Lipitsää ja sen jälkeen Tolvajärvelle, jossa valokuvattiin ja äänitettiin kanteleensoittaja Hannes Vornasen esityksiä. Viimeisenä retkikunnan haastateltavana oli tietäjä ja ennustaja Miron-Aku, jonka loitsujen lausuntaa retkikunta kuvasi ja äänitti. Retkikunta keräsi tietoa myös suomalaisesta saunaperinteestä.

Tämä retken jälkeen von Grönhagen ystävystyi Himmlerin kanssa ja kehitteli erilaisia teorioita suomalaisten ja saksalaisten yhteisestä alkuperästä. Hän sai nimityksen Ahnenerbe-instituutin johtoon, mutta muutaman kuukauden jälkeen instituutin uusi puheenjohtaja tohtori Walter Wüst erotti von Grönhagenin epäpätevänä. Von Grönhagen teki kuitenkin Karjalaan vielä vuosina 1936 ja 1937 kaksi tutkimusmatkaa. Natsihallinnon ja Ahnenerbe-instituutin katse kääntyi itään; esimerkiksi Adolf Hitler ei alunperinkään jakanut innostusta pohjoismaisista kohteista vaan halusi löydettävän yhteyksiä muinaisiin korkeakulttuureihin idässä.[2]

Jatkosodan aikana von Grönhagen toimi Valtion tiedoituslaitoksen edustajana Berliinissä ja muun muassa muokkasi Eino Jutikkalan, Kustaa Vilkunan ja Väinö Auerin vuonna 1941 tekemää Finnlands Lebensraum -teosta paremmin saksalaisia miellyttäväksi. Teoksessa todisteltiin Suomen historiallista oikeutusta Itä-Karjalan ja Inkerinmaan alueisiin, ja sitä oli tarkoitus hyödyntää sovittaessa Suomen rajoista Saksan voitettua sodan.[4]

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1945 von Grönhagen pidätettiin Oslossa, minne hänet oli siirretty palauttamaan sotavankeja. Suomen turvallisuuspoliisi kiinnostui hänen poliittisesta urastaan. Von Grönhagen pidätettiin ja vietiin Åkerhusin vankilaan, jossa britit pitivät natsien kanssa yhteistyöstä epäiltyjä. Kun raskauttavia seikkoja ei löytynyt, hänet vapautettiin. Pidätys jatkui Suomessa. Oikeuden päätöksellä von Grönhagen vapautettiin 1947.[5]

Sodan jälkeen kirjoittamassaan kirjassa Himmlerin salaseura von Grönhagen kuvasi lähinnä 1930-luvulla tekemäänsä tieteellistä yhteistyötä Himmlerin ja saksalaisten kanssa.

Sodan jälkeen von Grönhagen toimi liike-elämän palveluksessa. Hän tutustui vuonna 1959 ekumeeniseen kristilliseen Konstantinus Suuren ritarikuntaan (Ordo Sancti Constantini Magni) ja oli mukana perustamassa ritarikunnan alueosastoa Suomeen. Alueosasto aloitti toimintansa vuonna 1959. Von Grönhagen muutti vuonna 1964 Kreetalle, jossa hän toimi ritarikunnan pääsihteerinä. Vuodesta 1970 von Grönhagen toimi Ateenassa ritarikunnan kanslerina ja kunniasuurmestarina. Samana vuonna ritarikunta otettiin von Grönhagenin ansiosta Aleksandrian patriarkaatin suojeluun, ja samalla se sai virallisen kansainvälisen statuksen.[6]

Von Grönhagen asui viime vuosiinsa saakka vakinaisesti Kreikassa. Hän vietti kesät perheineen Lapissa,[6] jossa hän omisti majoitusliikkeen Lapissa Tenojoen varrella.[7]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Yrjö Grönhagen:Finnische Gespräche. Norland Verlag, Berlin, 1941, 108 s.
  • Yrjö Grönhagen: Karelien, Finnlands Bollwerk gegen den Osten. Franz Muller Verlag, Dresden, 1942, 61 s. + kuvaliite.
  • Herta ja Yrjö Grönhagen: Das Antlitz Finnlands. Wiking GmbH, Berlin, 1942, 192 s.
  • Yrjö Grönhagen: Himmlerin salaseura. Kansankirja, Helsinki, 1948, 194 s.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ekman, Eero L.: Filosofian maisteri Yrjö von Grönhagen. (Muistokirjoitus) Helsingin Sanomat, 8.11.2003. Sanoma News Oy. Artikkelin verkkoversio (maksullinen) Viitattu 4.7.2011.
  • Kotirinta, Pirkko: Hitlerin Saksa innostui kanteleesta. Helsingin Sanomat, 14.10.2009, s. C 1. Sanoma News Oy. Artikkelin verkkoversio (maksullinen) Viitattu 4.7.2011.
  • Poikonen, Jaakko: Suur-Suomea perustamassa ("Finnlands Lebensraum") (pdf) (s. 25–26) Poleemi. 4/2006. Helsinki: Poliittisen historian opiskelijat. Viitattu 27.7.2008.}
  • Sinisalo, Hannu: Yrjö von Grönhagenin Carelia 1936 – Utopia Suomesta ja Karjalasta indogermaanisuuden ja muinaisuskon raja-alueena. Teoksessa: Fingerroos, Outi & Loipponen, Jaana (toim.): Nykytulkintojen Karjala. Jyväskylä: Jyväskylän Yliopisto, Nykykulttuurin tutkimuskeskus, 2007. ISBN 978-951-39-2651-9.
  • Pringle, Heather: Himmlerin suuri suunnitelma: arjalaisen herrakansan etsintä. Alkuteos: The master plan: Himmler’s scholars and the holocaust. Suom. Vappu Orlov ja Anna Orlova. Helsinki: Bazar, 2009. ISBN 978-952-5635-50-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Finlands ridderskaps och adels kalender 1956, sivu 197
  2. a b c HS/Kotirinta 2009
  3. Sinisalo 2007, s. 290-291
  4. Poikonen 2008
  5. Pringle 2009, s. 366
  6. a b HS/Ekman 2003
  7. Hakutulokset Helsingin kaupunginkirjasto. Viitattu 27.7.2008.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jukka Lehesvirta: ”Yrjö von Grönhagen: Himmlerin ’kansatieteilijä’”, Minä vakooja: vakoilun ja vastavakoilun vaiettu todellisuus, s. 114–124. Helsinki: Valitut palat, 2007. ISBN 978-951-584-771-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]